Vartiotornin VERKKOKIRJASTO
Vartiotornin
VERKKOKIRJASTO
Suomi
  • RAAMATTU
  • JULKAISUT
  • KOKOUKSET
  • g78 22/9 s. 25-26
  • Palvelijasi – lyijykynä

Ei videoita valitulla osuudella.

Anteeksi, videon lataamisessa tapahtui virhe.

  • Palvelijasi – lyijykynä
  • Herätkää! 1978
  • Väliotsikot
  • Samankaltaista aineistoa
  • Sydämeni valmistaminen
  • Sydämeni kätkeminen
  • Lainaisitko lyijykynää?
    Herätkää! 2007
  • Ihmeellinen alkuaine
    Herätkää! 2016
  • Stereoskooppinen näkeminen
    Herätkää! 1970
  • Kun lyijykynähahmo ”herää henkiin”
    Herätkää! 1984
Katso lisää
Herätkää! 1978
g78 22/9 s. 25-26

Palvelijasi – lyijykynä

Herätkää!-lehden Australian-kirjeenvaihtajalta

OLET käyttänyt minua monia vuosia asioittesi muistiin merkitsemiseen, tunteittesi ilmaisemiseen ja tulevien toimiesi suunnittelemiseen. Mutta kuinka paljon tunnet minua?

Palvelukseni alkamisaika ja -paikka ovat hieman hämärän peitossa. Asiantuntijat esittävät eriäviä ajankohtia ja paikkoja. Mutta olematta ylen itsevarma teen sinulle lyhyen yhteenvedon taustastani.

Ensimmäiset esivanhempani olivat ohuita siveltimiä, jotka eivät juuri muistuttaneet nykyistä muotoani. Myöhemmin Baijerista löydettiin ”grafiittia” (johdettu kreikkalaisesta sanasta grafein ’kirjoittaa’). Se muodostaa puun sisällä olevan sydämeni. Grafiitti tunnettiin aiemmin latinalaisella nimellä ”plumbago” (’lyijyn tavoin toimiva’), ja niinpä aina tähän päivään saakka minua on sanottu ”lyijykynäksi”, vaikkei minussa ole lainkaan lyijyä.

Vaikka grafiitti oli ollut tunnettua jo jonkin aikaa, vasta vuonna 1564 Borrowdalesta, Englannista, löydettiin erittäin puhdasta, kiinteää grafiittia. Suunnilleen niihin aikoihin minä aloin kehittyä. Tarina kertoo, kuinka valtavan suuri puu repeytyi irti juurineen erittäin kovassa myrskyssä ja kuinka eräs maanviljelijä löysi sen juurista kovettunutta ainetta, jolla saattoi merkitä lampaita niin, etteivät merkit huuhtoutuneet pois.

Borrowdaleen perustettiin myöhemmin kaivos. Grafiittia sahattiin puikoiksi ja niitä myytiin kirjoitusvälineiksi. Suurin haittani oli se, että tuhrin kirjoittajan käden ja kaiken muun, johon olin kosketuksissa. Seurasi useita kehitysvaiheita. Esimerkiksi ympärilleni käärittiin narua tai lankaa, jota voitiin leikata tai purkaa sitä mukaa kuin kärkeni kului käytössä, samaan tapaan kuin joillakin väriliituystävilläni, joiden ympärille käärittyä paperia voidaan repiä pois sitä mukaa kuin liitukynä kuluu. Kehitys johti myös siihen, että minut suljettiin metalliputkeen eli -pitimeen ja puikkoa työnnettiin putkessa niin, että minusta jäi vain grafiittipää näkyviin kuten nykyaikaisessa serkussani lyijytäytekynässä.

Ensimmäinen minun kaltaiseni yleisempi lyijykynä, jossa grafiittipuikko on puun sisässä, valmistettiin Nürnbergissä Baijerissa noin vuonna 1660. Vuosiin 1790–1795 mennessä ainakin kaksi eri henkilöä oli kehitellyt menetelmät, joissa hienonnettu grafiitti sekoitettiin saveen, nimittäin Josef Hardtmuth Wienissä Itävallassa ja Nicolas Jacques Conté Ranskassa. Heidän menetelmänsä edisti yhdenmukaisemman ja pehmeämmän lyijykynän ilmaantumista, joka pohjimmiltaan samanlaisena on edelleen käytössä.

Saanhan nyt esitellä sinulle muutamia nykyaikaisia sukulaisiani – kierrettävän lyijytäytekynän ja kytkimellä varustetun lyijytäytekynän. Niitä on monen muotoisia ja kokoisia, muovista tai metallista valmistettuja, ja niiden sisällä on mekanismi, jossa ”lyijy” on kiinni ja joka työntää sitä tarvittaessa ulos kynän kärjessä sijaitsevasta pienestä reiästä. Joissakin tapauksissa tämä saadaan aikaan siten, että kynän yläosaa kiertämällä ruuvikierre työntää ”lyijyä” eteenpäin. Kun painetaan kytkintyyppisten lyijytäytekynen päässä olevaa nastaa, pienet leuat tarttuvat ”lyijyyn” työntäen sitä eteenpäin ja lukiten sen paikalleen.

Lyijytäytekyniin valmistetut ”lyijyt” ovat yleensä paljon ohuempia kuin tavallisen puulyijykynän ”lyijy”, sillä niiden halkaisija on ainoastaan 0,5–1,2 millimetriä ja pituus 6–10 senttimetriä. Kovuudet ovat samoja, vaikka valikoima on suppeampi.

Sydämeni valmistaminen

Nykyaikaisilla valmistusmenetelmillä grafiitti ja savi jauhetaan ja sekoitetaan veteen sitkeäksi taikinamaiseksi massaksi, joka sen jälkeen puristetaan volframikarbidimuotissa olevan pienen reiän läpi. Valmis grafiitti katkotaan sitten noin 17 senttimetrin pituisiksi pätkiksi. Nämä ”lyijyt” kuivataan ja hehkutetaan 1000–1100-asteisessa polttouunissa, ja lopuksi ne kyllästetään vahaa tai rasvahappoa sisältävällä öljyllä, joka tekee minut sellaiseksi, että minulla on miellyttävämpi kirjoittaa. Luonnongrafiitin käyttöön verrattuna edellä mainitusta menetelmästä on hyötyä siten, että grafiitin koostumusta voidaan valvoa ja sen kovuutta vaihdella. Kovuus vaihtelee seokseen lisätyn saven määrän mukaan alkaen pehmeästä 6B:stä, edeten HB:hen ja F:ään ja lopuksi erittäin kovaan 9H:hon asti. Mitä enemmän on savea, sitä kovempaa on grafiitti. Pehmeitä ”B”-laatuja käytetään pääasiassa kuvaamataiteessa ja luonnosten tekemiseen.

Koska ”B-lyijyt” ovat pehmeitä, niiden kärki ei pysy terävänä vaan tylpistyy, ja se sallii taiteilijan varjostaa viivapiirustustaan ääriviivojen ja syvyyden luomiseksi. Kovempaa ”H”-laatua käytetään rakennus- ja konepiirustuksessa. Kovemman ”lyijyn” kärki pysyy terävänä, joten sillä voidaan vetää hyvin ohuita ja tarkkoja viivoja.

Keskiryhmän HB- ja F-laadut ovat tarkoitetut yleiskäyttöön, ja ne ovat kovien ja pehmeiden laatujen yhdistelmiä. Lisäksi on kehitetty monia lyijykyniä erikoistarkoituksiin, kuten muisti- tai päiväkirjan selkämykseen työnnettävä hyvin ohut lyijykynä ja kirvesmiehen kynä, jonka kovalla neliskulmaisella ”lyijyllä” piirretään höyläämättömään puuhun.

Sydämeni kätkeminen

Olemme tähän saakka keskustelleet vain yhdestä osastani, sydämestäni eli ”lyijystä”, mutta puu, jonka sisään minut kätketään, on yhtä tärkeä. Puun täytyy olla niin pehmeää, että sitä voi teroittaa, ja tarpeeksi lujaa pitääkseen hauraan lyijyn kärjen niin lujasti paikoillaan, ettei se väänny eikä taivu. Punasetri täyttää kaikki nämä vaatimukset, ja lisäksi siinä on voimakas luonnollinen väri ja siitä lähtee teroitettaessa miellyttävä tuoksu. Tähän asti sitä on pidetty parhaana lyijykynäpuuna. Tämä puu on kuitenkin käynyt niin harvinaiseksi, että on ollut välttämätöntä ottaa käyttöön muita lajikkeita kuten lehmus ja leppä.

Puu sahataan ensin noin 17 senttimetriä pitkiksi ja 5 senttimetriä leveiksi eli kuuden kynän levyisiksi ja puolen lyijykynän paksuisiksi levyiksi. Sen jälkeen niiden toiselle puolelle jyrsitään kuusi puolipyöreää uraa, joihin ”lyijy” mahtuu. Seuraavaksi kaksi tällaista levyä liimataan yhteen, niin että ”lyijy” jää vastakkain tuleviin uriin. Liiman kuivuttua niiden toiselle puolelle jyrsitään koneellisesti kuuden kynänpuolikkaan muoto. Sen jälkeen toinen puoli työstetään samalla tavalla, ja näin saadut kuusi erillistä lyijykynää sahataan tarkkaan mittaan. Sitten ne maalataan. Kalliimmat kynät saavat kymmenenkin lakkakerrosta.

Olen melkein valmis lähtemään tehtaasta, mutta ensin minun kylkeeni täytyy painaa nimeni sekä muut merkinnät laatu mukaan luettuna. Painokoneen jälkeen teen nopean vierailun automaattisessa teroituskoneessa ja käyn tarkastajan luona, jolta saan lopullisen hyväksymismerkinnän, minkä jälkeen siirryn pakkaamoon. Nyt olen valmis kaupan jakeluun. 125 valmistusvaiheen jälkeen minusta on tullut se, mikä olen, eli sinun lyijykynäsi.

Olen palvellut sinua jo kauan. Kun seuraavan kerran otat minut käteesi, niin muista: ”Parempi on minunlaiseni palvelija kuin kehno muisti.”

[Kaavio s. 26]

(Ks. painettu julkaisu)

TEKNINEN PIIRTÄMINEN

KUVAAMATAIDE

6B 5B 4B 3B 2B B HB F H 2H 3H 4H – 9H

1 2 21/2 3 4

KIRJOITTAMINEN

    Suomenkieliset julkaisut (1950–2026)
    Kirjaudu ulos
    Kirjaudu
    • Suomi
    • Jaa
    • Asetukset
    • Copyright © 2025 Watch Tower Bible and Tract Society of Pennsylvania
    • Käyttöehdot
    • Tietosuojakäytäntö
    • Evästeasetukset
    • JW.ORG
    • Kirjaudu
    Jaa