Onko eläimillä viisautta?

VIISAUS on kyky käyttää hankittua tietoa pulmien ratkaisemiseksi ja vaarojen välttämiseksi. Ihmisillä viisauteen sisältyy ajattelukyvyn käyttö. Pitääkö sama paikkansa myös eläimistä? Esimerkiksi kissojen tiedetään avanneen ovia ovenkahvaa painamalla. Todistaako tämä niiden päätelleen ratkaisun ongelmaan? Harkitsehan joidenkin tieteellisten tutkimusten tuloksia.

Eräs tiedemies pani kissan häkkiin, jossa oli ovi, joka voitiin avata salpaa siirtämällä. Hän työnsi kätensä häkin rautojen välitse ja painoi kissan tassun salvalle ja siten avasi oven. Kun ovi avautui, hän antoi eläimelle kalanpalan. Vaikka tiedemies toistuvasti yritti opettaa kissaa avaamaan oven tällä tavalla, eläin ei koskaan oppinut avaamaan sitä.

Sen jälkeen tutkija pani useita kissoja häkkiin. Eläimet yrittivät kaikkea mahdollista päästäkseen ulos. Ne iskivät käpälillään, raapivat ja pureksivat häkkiä joka puolelta. Ajan mittaan yrityksen ja erehdyksen kautta ne onnistuivat siirtämään salvan. Mutta kun kissat pantiin uudelleen häkkiin, ne turvautuivat jälleen yrityksen ja erehdyksen menetelmään. Vaikka ne lopulta tulivat aika taitaviksi pääsemään ulos vankeudestaan, ne eivät selvästikään olleet kyenneet löytämään ratkaisua ajattelemalla.

Entä miten on simpanssien laita? Ne voidaan opettaa istumaan pöydässä, syömään veitsellä, haarukalla ja lusikalla, ajamaan polkupyörää ja suorittamaan monia muita ihmisten toimia. Eikö tämä osoita, että niillä on samanlainen ajattelukyky kuin ihmisillä? Vastataksemme tähän kysymykseen voisimme tarkastella useitten simpansseilla suoritettujen kokeitten tuloksia.

Banaani asetettiin häkin ulkopuolelle naarassimpanssin ulottumattomiin. Häkissä oli keppejä, joita voitiin käyttää hedelmän tavoittamiseksi. Ymmärsikö simpanssi, että oli toivotonta saada banaania käsiinsä käyttämättä yhtä kepeistä? Ei. Se yritti turhaan kurottua hedelmään käsillään. Lopulta simpanssi käytti keppiä ulottuakseen hedelmään, mutta kun se oli samassa tilanteessa myöhemmin, se jälleen jätti käyttämättä kepin.

Toinen simpanssi toimi samalla tavoin nähdessään banaanin riippuvan korkealla päänsä yläpuolella. Vaikka oli käytettävissä laatikko, jonka päällä seistä, simpanssi yritti turhaan hyppäämällä ulottua hedelmään. Sitten sen huomio kiinnittyi laatikkoon. Vaikka sillä oli ollut aikaisempia kokemuksia laatikoista, se ei kuitenkaan siirtänyt sitä suoraan banaanin alapuolelle. Se pelkästään tönäisi laatikkoa banaanin suuntaan ja sitten hyppäsi sen päältä ulottuakseen hedelmään.

Eräässä toisessa kokeessa simpanssi käytti kahta laatikkoa ja asetti ne päällekkäin ulottuakseen banaaniin. Kun tämäkään ei tuonut banaania sen ulottuville, se veti alimmaisen laatikon pois ja yritti asettaa sen toisen laatikon päälle.

Nämä ja samankaltaiset kokeet ovat osoittaneet, että simpanssien kyky ratkaista ongelmia vaihtelee suuresti ja että ne eivät pysty tekemään johtopäätöksiä ihmisten lailla. Kirja Tiere sind ganz anders (Eläimet ovat aivan erilaisia) huomauttaa:

”Apinat, tai ainakin jotkin niistä, ymmärsivät vaikkakin vain hetkittäin, että tavoitteeseen voidaan päästä käyttämällä apuvälineitä, silloin kun käsivarret osoittautuvat liian lyhyiksi päämäärää silmällä pitäen. Mutta kun ihmisolento, vaikka aivan pieni lapsi, päättelee yleisiä lakeja kokemustensa perusteella ja tekee aina järkeviä johtopäätöksiä, niin apinat eivät koskaan osoittaneet millään tavoin ymmärtäneensä minkään merkitystä kokonaisuudessaan. . . . Kaikki niiden apinoitten suoritukset, joita tutkittiin älykkyystesteissä, tapahtuivat poikkeuksetta täysin materialistisia tavoitteita silmällä pitäen. Ellei käytettävissä ollut banaania tai jotakin muuta syöttiä, ne täysin kieltäytyivät vaivaamasta itseään . . . Niiden käyttäytymistä ohjasi poikkeuksetta pelkästään se, mitä ne näkivät silmillään. Jos keppi sattui olemaan näkösällä, niin hyvä, ne käyttivät sitä hyväkseen ja alkoivat onkia häkin ulkopuolella olevaa banaania. Mutta jos keppi oli niiden takana, ne eivät koskaan huomanneet sitä.” – S. 68, 69.

Nähtävästi eläimet oppivat yrityksen ja erehdyksen avulla pikemminkin kuin tekemällä loogisia johtopäätöksiä kokemuksen perusteella. Tätä valaisee hyvin se, mitä voi tapahtua koiralle. Eläin saattaa sivuuttaa jonkin kadunkulman. Yhtäkkiä sen kimppuun saattaa hyökätä sitä suurempi koira, joka vahingoittaa sitä pahoin. Siitä lähtien eläin saattaa tehdä kaiken mahdollisen välttyäkseen kulkemasta tuosta kadunkulmasta, missä se koki kovia, vaikka suuri koira ei ehkä oleile kyseisellä alueella laisinkaan. Vaikka koira on oppinut jotakin siitä mitä tapahtui, se ei kykene päättelemään sitä, että kadunkulmalla ei itsessään ollut mitään tekemistä epämieluisan tapahtuman kanssa.

Todiste loogisesta ajattelustako?

Voidaan kuitenkin kysyä: eikö ole ollut hevosia ja muita eläimiä, jotka kykenivät ratkaisemaan matemaattisia tehtäviä? Siltä saattaa toisinaan hyvinkin näyttää. Tarkastelkaamme esimerkiksi tapausta, jossa oli kysymys hevosesta, joka tunnettiin nimellä ”Taitava Hans”. Näytti siltä, että tämä hevonen kykeni laskemaan yhteen, vähentämään, kertomaan ja jopa tavaamaan sen kouluttajan kehittämän järjestelmän mukaan. Jos siltä esimerkiksi kysyttiin: ’Kuinka paljon on ¹/3 + ¹/4?’ hevonen tömisti kaviollaan seitsemän kertaa ja sitten kaksitoista kertaa ilmaistakseen, että vastaus oli ⁷/12. Miten järkeä vailla oleva hevonen saattoi pystyä tähän? J. P. Scott kirjoittaa kirjassaan Animal Behavior (Eläinten käyttäytyminen):

”Eläintieteilijöitten ja psykologien ryhmä tutki Hansia ja sai selville, että hevonen todellakin pystyi siihen, mitä oli kerrottu. Ensimmäisiä vihjeitä siitä, miten Hans sai vastaukset selville, saatiin, kun he havaitsivat, että se aina epäonnistui, kun kukaan läsnäolijoista ei tiennyt tehtävän vastausta. Tämä antoi aiheen olettaa, että hevosen isäntä, joka näennäisesti seisoi täysin hiljaa ja odottaen vastausta, antoi jotenkin Hansille huomaamatta merkin, kun tämä osui oikeaan vastaukseen. Niin olikin, sillä kun isännän ja hevosen väliin pantiin verho, Hans kadotti kykynsä täysin. Tämän ihmehevosen tapauksessa oli loppujen lopuksi vain kysymys siitä, että se oli opetettu tömistämään kaviollaan maata ja jos se tömisti riittävän kauan, se osuisi väistämättä oikeaan vastaukseen. Tällöin sen isäntä tunsi huojentuneensa ja rentoutui hieman ja Hans näki, että nyt oli aika lopettaa. Hans oli erittäin oppivainen ja tarkkaavainen hevonen, mutta se ei osannut laskea.” – S. 161.

Vaistonvarainen viisaus ja kokemus

Vaikka eläimet eivät kykenekään tekemään johtopäätöksiä ihmisten tavoin, niillä on kaikki kyvyt, joita ne tarvitsevat säilyttääkseen lajinsa. Ne ovat niissä myötäsyntyisenä vaistona. Usein niiden vaistonvarainen viisaus hämmästyttää.

Kiinnostava esimerkki on keisaripingviini, joka parittelee vuoden pimeimpään aikaan maapallon kylmimmissä osissa. Kun naaras on muninut munan, se luovuttaa sen puolisolleen. Muna pannaan sitten lepäämään uroksen räpyläjalan päälle, jossa on runsaasti verisuonia ja joka siksi voi pitää sen alapuolelta lämpimänä. Ihopoimu eli pussi sopii tiiviisti munan päälle ja pitää sen päältä lämpimänä. ”Rituaalisten” eromenojen jälkeen naaras lähtee pois. Tähän mennessä uros ei ole enää syönyt mitään noin kuukauteen ja sen täytyy kestää syömättä vielä kaksi kuukautta suuria lumimyrskyjä ja lämpötiloja, jotka saattavat laskea –65 celsiusasteeseen. Miten urospingviinit säilyvät hengissä? Aina kun myrsky puhkeaa, 500–600 niistä kerääntyy yhteen ja asettuu pyöreäksi liikkuvaksi rykelmäksi. Ne pingviinit, jotka ovat eniten tuulen armoilla, siirtyvät kohti suojan puolta, ja ne, jotka olivat suojassa, asettuvat hetkeksi alttiiksi lumimyrskyn pahimmalle raivolle. Tällainen yhteistoiminta, joka on peräisin vaistonvaraisesta viisaudesta, auttaa urospingviinejä pysyttelemään hengissä.

Vaiston tarjoaman hyödyn lisäksi monilla eläimillä on kyky oppia melkoisesti kokemuksesta. Siksi ne saattavat näyttää ilmaisevan järkeä, johdonmukaisuutta ja sangen inhimillisiä tunteita ihmissilmin tarkasteltuina. Suhtautuessaan eläinten käyttäytymiseen samoin kuin suhtautuisivat ihmisten käyttäytymiseen samanlaisissa olosuhteissa monet ihmiset erehtyvät luulemaan, että eläimillä on inhimillisiä tunteita.

Tietenkin eläimillä on tunteita. Luoja otti tämän huomioon määrätessään tiettyjä lakeja ihmisen oppaaksi. Esimerkiksi israelilaisia käskettiin: ”Älä sido puivan härän suuta.” (5. Moos. 25:4) Eläintä ei saanut kiusata nälällä silloin, kun viljaa oli niin lähellä ja se käytti voimiaan sen puimiseksi.

Vaikka Raamattu osoittaa, että eläimillä on tunteet, se osoittaa ehdottomasti, että ainoastaan ihminen on tehty Luojan kuvaksi. Ihmisellä on siksi ominaisuuksia, jotka puuttuvat eläinluomuksilta. (1. Moos. 1:27) Siksi kiitollisuutta, myötätuntoa ja muita samankaltaisia inhimillisiä piirteitä ei voida löytää eläinten keskuudesta. Eläimet saattavat eläintarhassa siepata röyhkeästi ruokaa niitä kohti ojennetuista käsistä. Niiden tavat osoittavat, että ne eivät tunne kiitollisuutta tai arvonantoa. Kananpojan hälyttävät rääkäisyt eivät merkitse mitään sudelle, joka alkaa syödä lintua pyrstöstä päin. Se ei koskaan ajattele, että olisi armollisempaa purra ensin pois sen pää ja lopettaa siten sen kärsimykset. Sudesta kananpoika on vain ruokaa. Siitä riippumatta, kuinka ihmiseen kiintyneeltä eläin saattaa vaikuttaa, se ei voi ymmärtää, mitä rakkaan ystävän tai sukulaisen menettäminen voi merkitä ihmiselle.

Raamattu on tosiaan hyvin todellisuudentajuinen puhuessaan eläimistä ”järjettöminä”. (2. Piet. 2:12) Niillä on vaistonvaraista viisautta ja monilla on hämmästyttävä oppimiskyky. Mutta ainoastaan ihmisillä on järjen kyvyt ja moraaliset kyvyt epäitsekkään rakkauden ja älyllisen myötätunnon osoittamiseksi. Siksi ihminen, joka yrittää eläinten keskuudesta löytää sitä, minkä löytämisessä hän on epäonnistunut ihmisten keskuudessa – ymmärtämystä ja sydämestä lähtevää myötätuntoa – tulee aikanaan pettymään surkeasti. Eläimille ei ole tosiaan suotu kykyä ilmaista niitä tunteita ja sitä huolenpitoa, mitä oikeat vaikuttimet omaavat ihmiset voivat osoittaa.