Kuoriaiset huolehtimassa yleisestä hygieniasta

KUKAPA ei arvostaisi sitä, että hänellä on joku huolehtimassa puhtaudesta? Kuvittele sitten mielessäsi, että on miljardeja uutteria, tehokkaita puhtaudesta huolehtivia työntekijöitä, jotka eivät tunne lakkoja tai muunlaisia työtaisteluja! Raatokuoriaiset ovat juuri tällaisia. Ne ovat huolehtineet yleisestä hygieniasta jo kauan ennen ihmisen ilmaantumista maan päälle.

On olemassa 230 erilaista raatokuoriaislajia. Useimmat niistä ja niiden toukista käyttävät ravinnokseen kuolleita eläimiä. Niiden ruoansulatus muuttaa suuren osan ravinnosta kemiallisiksi yhdisteiksi, joita kasvit voivat käyttää hyväkseen.

Raatokuoriaisten ruumis ja siivet ovat litteät ja joustavat niin että ne voivat kaivautua kuolleitten eläinten alle. Myös niiden toukat ovat litteitä. Niillä kuoriaisilla, jotka hautaavat kuolleita eläimiä, on kunnolliset kaivukynnet. Eräät raatokuoriaiset ovat niin perusteellisia työssään, että tiedemiehet puhdistuttavat niillä hauraita luurankoja.

Niiden työmenetelmät

Vajaan 2,5 sentin mittaisen turkkilon puuhat antavat hyvän kuvan raatokuoriaisten suunnattomasta työstä. Se suoriutuu ripeästi monenlaisista hautaustehtävistä. Turkkilot työskentelevät pareittain ja hautaavat tavallisesti pikkueläimiä, kuten kuolleita hiiriä, sammakoita, kaloja ja lintuja. Mutta ne eivät pelkää edes jänisten, kissojen ja koirien hautaamista.

Tarkka hajuaisti ohjaa pimeässä lentävän turkkilon pikkueläimen raadon luo. Kuoriainen tutkii raatoa sipaisten sitä sieltä täältä tuntosarvillaan, minkä jälkeen se ryhtyy työhön. Pian paikalle tulee toinen turkkilo, naaras. Yhdessä ne hoitavat hautaamisen. Vaisto ei anna niiden jättää työtä sikseen, vaikka tulisikin hankaluuksia.

Eräässä kokeessa pantiin kuollut hiiri ylös matalaan pensaaseen. Kaksi turkkiloa kiipesi pensaaseen ja irrotti hiiren oksistosta. Kun se oli pudonnut maahan, kuoriaiset alkoivat heti haudata sitä.

Entä jos eläin lojuu sellaisessa paikassa, jonne sitä ei voida haudata? Esimerkiksi kuollut hiiri voi olla päällystetyn tien reunassa. Aluksi turkkilot voivat yrittää kaivautua päällysteeseen. Mutta kun se osoittautuu turhaksi, ne siirtävät kuolleen hiiren parempaan hautauspaikkaan. Matkaa voi olla kolmekin metriä.

Turkkilo makaa selällään työntäen ylöspäin kuudella vahvalla jalallaan. Raato alkaa huojua ja heilahdella sitä mukaa kuin kuoriainen raivaa tietään pitemmälle sen alle. Lopulta turkkilo potkaisee rajusti yhtaikaa kaikilla jaloillaan, ja raato siirtyy sentin tai pari. Tätä jatkuu kunnes kuollut eläin on saatu sopivalle hautauspaikalle. Samalla kun selällään makaava koiras työntää ylöspäin jaloillaan, naaras kuopii innokkaasti poistaakseen tieltä esteenä olevat oksat ja pikkukivet.

Kun kuollut hiiri on saatu siirretyksi sopivaan paikkaan, turkkilot kaivautuvat raadon alle ja alkavat kaivaa päällään ja jaloillaan. Kuollut hiiri alkaa vajota hitaasti, ja samalla irtomaata alkaa kasautua ruumiin päälle. Kun hautaus on suoritettu, turkkilot kaivavat käytävän, johon naaras voi munia. Odottaessaan toukkien kuoriutumista täysikasvuiset käyttävät ravinnokseen raatoa. Aikuiset syöttävät kuoriutuneille toukille osaksi sulattamaansa kuolleen eläimen lihaa. Kun toukat ovat täysikasvuisia kuoriaisia, vanhemmat kaivautuvat päivänvaloon ja lähtevät jälleen lentämään.

Turkkilot ovat todellakin merkittävää joukkoa. Kenelle meidän tulee antaa kunnia niiden tärkeästä työstä? Tietenkin Luojalle, Jehova Jumalalle. Miten sattuma olisi voinut aikaansaada tällaisen hämmästyttävän yleisestä hygieniasta huolehtivan kuoriaisen?