Maanjäristys iskee Friuliin
Herätkää!-lehden Italian-kirjeenvaihtajalta
”SEMENTTILATTIA alkoi täristä ankarasti. Yritin pysyä pystyssä, mutta kaaduin lopulta toisten tavoin lattialle. Meteli kävi yhä kovemmaksi, ikään kuin romua olisi kaadettu päällemme. Äkkiä valot sammuivat, ja keskuudessamme alkoi kehittyä eräänlainen paniikkimieliala. Pikkulapset huusivat jatkuvasti: ’Isi! Isi!’”
Näin Gemonasta Italiasta kotoisin oleva Anacleto Martin kuvaili tuhoisan maanjäristyksen pahimpia tärähtelyjä, jotka kohtasivat Friulia illalla 6. toukokuuta 1976. Friulin alue käsittää noin 7200 neliökilometriä Pohjois-Italiassa. Se kuuluu Udinen maakuntaan.
Maanjäristys tärisytti 117 yhdyskuntaa. Satoja ihmisiä kuoli, ja omaisuudelle aiheutui suurta tuhoa. Noin 100000 ihmistä menetti kotinsa. Jotkin talot romahtivat; toiset tulivat korjauskelvottomiksi ja piti purkaa. Erään miehen nähtiin seisovan puoliksi tuhoutuneen kotinsa ääressä pää käsiin painuneena ja nyyhkyttävän: ”Kaksikymmentäviisi vuotta! Kaksikymmentäviisi vuotta!” Hän oli ollut niin kauan työssä ulkomailla voidakseen rakentaa oman talon. Nyt se oli raunioina.
Mitä ajattelisit säilyttyäsi elossa maanjäristyksestä? Kiitettyäsi Jumalaa siitä, että olet elossa, todennäköisesti ajatuksesi kääntyisivät omaisiin ja muihin tovereihisi. Säilyivätkö hekin hengissä? Tuo kysymys painoi Jehovan todistajien mieltä järistyksen jälkeen. Eräs matkustava evankeliuminpalvelija, joka vierailee useissa seurakunnissa Friulin alueella, kertoo:
”Seuraavaan aamuun kello 6:een mennessä saadut uutiset osoittivat maanjäristyksen olleen mitoiltaan katastrofaalinen. Lähdin autollani kaupunkeihin, missä veljemme asuivat. Kello 8:aan mennessä saavuin maakunnan pääkaupunkiin Udineen. Kaupunki oli lähes autio; sen asukkaat olivat paenneet turvaan ympärillä sijaitseville alueille. Udine ei ollut kovin pahasti vaurioitunut. Saatuani kuulla, että kaikki sikäläiset Jehovan todistajat olivat säilyneet hengissä ja voivat hyvin, suuntasin kulkuni San Danieleen.
”Siellä tapasin Lino Culottan, joka on paikallisen seurakunnan vanhimpia. Hän vakuutti minulle, että kaikki tuon kaupungin todistajat olivat elossa, vaikkakin jotkut olivat menettäneet kotinsa ja heidän oli pakko asua taivasalla. Matkallani pohjoisempana sijaitsevaan Gemonaan ajoin Osoppon läpi, mistä tunsin neljä Jehovan todistajien perhettä. Kaupunki oli viranomaisten eristämä. Onnistuin siitä huolimatta pääsemään Amabile Tandoin talon luo. Vaikka talo oli vauroitunut, se ei ollut romahtanut. Tandoi ei kuitenkaan ollut siellä, ja siitä ymmärsin, että hän oli elossa.
”Kaikkialla oli sydäntä raastavia näkyjä. Oli hirvittävää nähdä miesten kaivavan puolikuolleita ihmisiä esiin raunioista. Monet muut olivat jo kuolleet.
”Kiirehdin Gemonaan, joka oli järistyksen pahimmin vaurioittamia kaupunkeja. Miten kristityt toverini jaksoivat tällä seudulla? Oli mahdotonta päästä kaupunkiin autolla, sillä rauniot tukkivat kaikki kadut. Pysäköin auton ja jatkoin jalan. Maamerkkini valtakunnansalin löytämiseksi oli lähellä sijainnut katolinen kirkko. Tämä kirkko oli kuitenkin raunioina. Kirkon vieressä sijainnut talo oli osittain tuhoutunut, ja sitä seuraava talo oli romahtanut maahan.
”Tiesin, että valtakunnansali, jossa Jehovan todistajat pitivät kokousta maanjäristyksen iskiessä, oli seuraavan kulman takana. Mielestäni oli epätodennäköistä, että monikaan oli säilynyt hengissä. Etenin sydän kurkussa. Sitten näin sen! Rakennus, jossa valtakunnansali sijaitsi, oli yhä pystyssä, kun taas kaikki sen ympäriltä oli romahtanut. Jopa ikkunassa näytteillä olleet kirjat olivat yhä paikoillaan. En nähnyt yhtään todistajaa. Tämä osoitti minulle kuitenkin, että täälläkin he olivat säilyneet elossa.”
Kun maanjäristys iski
Maanjäristyksen episentrumi oli Tolmezzossa. Tuon kaupungin Jehovan todistajien seurakunnan esivalvoja Renato Abramo kertoo: ”Valtakunnansalimme sijaitsee uuden kolmikerroksisen rakennuksen pohjakerroksessa. Kun järistys alkoi, pidimme tavanomaista torstai-illan kokoustamme ja 24 oli läsnä.
”Kokous oli jo alkanut, kun tunsimme ensimmäisen tärähtelyn. Se oli heikko. Kun se oli ohi, Maurizio Rossi huudahti: ’Tulkaa tänne!’ ja osoitti kattopalkkia, jota teräsbetoninen pilari kannatti.
”Seuraava järistys oli paljon pahempi. Äkkiä valot sammuivat. Ajatus kuolemisesta tai ainakin raunioihin elävältä hautautumisesta välähti mielessäni. Pohdin: ’Mihin kohtaan ruumistani sattuu ensiksi? Päähänkö? Vasempaan vai oikeaan olkapäähänkö? Kylkeenkö?’ Suljin silmäni ja rukoilin Jehovaa. Kaikki me toimimme samoin. Ääneen esitetty rukous lohdutti meitä kaikkia. Vaikka olimmekin selvästi kuolemanvaarassa, saimme lohtua Raamatun ylösnousemuslupauksesta. – Joh. 5:28, 29; Apt. 24:15.
”Mutta juuri kun näytti siltä, että kaikki sortuisi päällemme, järistys lakkasi. Ilahtuneina elossa säilymisestä pakenimme kadulle ja suuntasimme lähellä sijaitsevaan leiriin. Siellä sytytimme tulen ja vietimme yön.”
Apua virtaa
Seuraavana päivänä apua alkoi virrata tuhoalueelle. Eivät ainoastaan italialaiset vaan myös Italian naapurivaltioitten ihmiset tarjosivat vapaaehtoisesti palveluksiaan. Triesten Jehovan todistajat järjestivät ruokaa, vaatteita ja rahaa kristityille tovereilleen, jotka olivat kärsineet menetyksen onnettomuudessa. Avustusohjelman keskus järjestettiin Udineen, missä yksi vanhimmista tarjosi kotinsa käytettäväksi. Vartiotornin Raamattu- ja Traktaattiseuran Rooman haaratoimisto muodosti komitean jouduttamaan tätä työtä. ”Se oli liikuttava näky”, huomauttaa yksi vapaaehtoisista. ”Todistajia kaikista lähiseurakunnista ja jopa Itävallasta ja Saksasta tuli apuun.”
Anacleto Martin kovia kokeneesta Gemonasta kertoo: ”Veli Montori palasi valtakunnansalin yläpuolella sijaitsevaan huoneistoon. Hän auttoi talon omistajan 80-vuotiaan isän alas kadulle ja turvalliseen paikkaan maaseudulle. Toiset todistajat yrittivät kiireisesti pelastaa läheisten talojen raunioihin hautautuneita ihmisiä. Seuraavana aamuna kukin meistä lähti katsomaan, oliko mitään jäänyt jäljelle kodeistamme. Sitä seuraavana päivänä aloimme saada apua lähiseuduilla asuvilta kristityiltä veljiltämme. Saimme muun muassa kipeästi tarvitsemiamme telttoja.”
Tolmezzosta kotoisin oleva Renato Abramo kertoo: ”Toistuvan tärähtelyn tähden meistä näytti viisaalta pysytellä taivasalla. Pystytin telttani, ja pian saimme toisenkin teltan. Jotkut meistä nukkuivat teltoissa, toiset autoissa. Seuraavana maanantaina saapui iloksemme kuorma-auto, jossa oli sanat ’Vartiotornin avustus’. Se toi meille ruokaa, telttoja, lääkkeitä ja vaatteita. Saatoimme siten ottaa lisätelttoja itsellemme ja lähikylistä tulleille toisille todistajille sekä myös joillekuille naapureillemme, joille annoimme iloiten sitä, mitä meillä oli.”
Eräs matkustava edustaja sanoo todistajien Udinessa sijaitsevasta avustuskeskuksesta: ”Olen nähnyt niin paljon avustusmateriaalia saapuvan tähän taloon, että olisi vaikeata tehdä siitä luetteloa. Toisista kaupungeista ja toisista maista olevien Jehovan todistajien auttamishalu oli todella liikuttava. Tänne lähetettyihin tarvikkeisiin sisältyi jopa vauvanvaippoja. Kaksi sisarta palveli tulkkeina itävaltalaisten ja saksalaisten vapaaehtoisten tähden. Kiitollisina kysyimme, mitä me vuorostamme voisimme tehdä heidän hyväkseen, olivathan he tulleet niin kaukaa auttamaan meitä. Miten olisi spagettilautasellisen laita? Se oli vähintä, mitä saatoimme tarjota heille.”
Jotakin vielä tärkeämpää
Ruoan, vaatteitten, suojan ja muiden aineellisten tarpeitten järjestämisen ohessa Friulin alueen Jehovan todistajat olivat kiinnostuneita jostakin muusta, jota he pitivät vieläkin tärkeämpänä. Gemonasta tulee tämä viesti:
”Siirsimme valtakunnansalin tuolit ja muut varusteet San Danieliin, ja 16. toukokuuta pidimme raamatullisen esitelmän ja Vartiotornin tutkistelun suuressa veljien rakentamassa suojassa.” Renato Abramo kertoo Tolmezzon alueesta: ”Maanjäristyksen jälkeisenä sunnuntaina kykenimme pitämään ensimmäisen kokouksemme teltan suojassa.” Vartiotorni-seuran Rooman-haaratoimistosta tulleessa selonteossa sanotaan: ”Lähes kaikki onnettomuusalueella sijaitsevat seurakunnat kykenivät pitämään säännölliset kokouksensa järistystä seuranneena sunnuntaina. Eräällä paikkakunnalla neljä suurta telttaa, joihin mahtui noin 100 henkeä, toimi paitsi makuusaleina myös valtakunnansaleina.”
Mikä oli maanjäristyksen kokonaisvaikutus Friulin alueen Jehovan todistajiin? Majoitus muodosti pulman. Kuudenkymmenenneljän perheen asunnot olivat joko romahtaneet tai vaurioituneet korjaamiskelvottomiksi.
Myönteistä oli, että yksikään Jehovan todistaja ei kuollut tai vahingoittunut vakavasti. Heidän asenteensa tapahtuneeseen ilmaisi eräs avustustyössä mukana ollut vanhin: ”Toivon, että se, mitä on tapahtunut, ei toistu. Toisaalta työskentely lähimmäisten kärsimysten lieventämiseksi on ollut ilo. Odotamme, että Jumala perustaa lähitulevaisuudessa uuden järjestyksen, missä ei ole enää kärsimystä, onnettomuuksia eikä kuolemaa.” – Ilm. 21:3–5.
[Huomioteksti s. 17]
Silminnäkijän kertomus Koillis-Italian tapahtumista
[Huomioteksti s. 18]
”Oli hirvittävää nähdä miesten kaivavan puolikuolleita ihmisiä esiin raunioista. Monet muut olivat jo kuolleet.”
[Huomioteksti s. 18]
”Rakennus, jossa valtakunnansali sijaitsi, oli yhä pystyssä, kun taas kaikki sen ympäriltä oli romahtanut.”
[Huomioteksti s. 19]
”Oli liikuttava näky todeta, kuinka todistajia kaikista lähiseurakunnista ja jopa Itävallasta ja Saksasta tuli apuun.”
[Kartta s. 17]
(Ks. painettu julkaisu)
ITÄVALTA
TOLMEZZO
GEMONA
OSOPPO
SAN DANIELE
UDINE
MAANJÄRISTYSALUE