Mikä on Raamatun kanta?

Mitä tehdä epäjumalankuville?

KULTA – kimmeltävää ja arvokasta. Mitä tekisit, jos perisit pienen omaisuuden kullassa? ’Eihän siinä mitään ongelmaa olisi’, saatat ajatella. Mutta se oli ongelma eräälle naiselle Espanjassa vain vähän aikaa sitten.

Hänen isänsä oli kuollut ja jättänyt hänelle joitakin kultaisia uskonnollisia esineitä, muun muassa suuren kultaisen ristin, jossa oli jalokivi. Mukana oli myös muutamia kultaisia pienoisveistoksia, pieniä jumalankuvia, joita lähiseudun kirkossakävijät suuresti kunnioittivat. Hän peri myös useita kultaisia medaljonkeja ”pyhimyksistä”, sellaisia, joita monet espanjalaiset katolilaiset pitävät ketjussa kaulakorunaan.

Hän ihmetteli, mitä tehdä näillä palvontaesineillä. Sinulla on saattanut olla samanlainen pulma menneisyydessä tai ehkä vielä kohtaat sellaisen tulevaisuudessa. Tai joku, joka haluaa tehdä raamatullisesti oikein, kysyy ehkä sinulta neuvoa tässä asiassa.

’Mutta miksi se olisi ongelma?’ jotkut saattaisivat ajatella. Eikö hän voisi vain pitää itsellään nuo kultaesineet, jos hän haluaisi, tai myydä ne, jos hän mieluummin haluaisi niitä vastaavan rahasumman?

Hän oli epätietoinen siitä, mitä tehdä, koska hän tiesi näiden kultaesineiden luonteen ja muodon ja sen, mihin niitä oli käytetty ja saatettaisiin käyttää. Monien muiden huolellisesti Jumalan sanaa tutkineiden tavoin hänkin huomasi, että tosi Jumala tuomitsee jumalankuvien tekemisen ja käytön palvonnassa. Jumala sanoi israelilaisille kymmenessä käskyssä: ”Älä tee itsellesi jumalankuvaa äläkä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla. Älä kumarra niitä äläkä palvele niitä.” (2. Moos. 20:4, 5) Kristittyjä, joka haluavat saada Hänen hyväksymyksensä, vaaditaan samalla tavalla karttamaan epäjumalien tai jumalankuvien käyttöä palvonnassa. Apostoli Paavali kirjoitti: ”Sen tähden, rakkaani, paetkaa epäjumalanpalvelusta. . . . Ette voi ottaa osaa ’Jehovan pöytään’ ja demonien pöytään.” – 1. Kor. 10:14, 19–21; Apt. 17:29.

Opittuaan, mitä Raamattu sanoo, monet ovat huomanneet tarpeelliseksi päästä eroon jumalankuvista, ikoneista, medaljongeista ja risteistä, joita tai joiden kautta he ennen rukoilivat tai joita he kunnioittivat. Mutta herää kysymys, mitä tehdä sellaisille epäjumalankuville. Mitä sinä tekisit – tuhoaisitko ne? Myisitkö ne? Antaisitko ne pois?

Tämä espanjalainen nainen oli tietoinen Raamatun neuvosta ja ennakkotapauksesta, jonka mukaan piti hävittää tyystin epäjumalat. Esimerkiksi ennen Luvattuun maahan muuttamista ja sen pakana-asukkaiden voittamista Jumala käski israelilaisia: ”Heidän jumaliensa kuvat polttakaa tulessa. Älä himoitse hopeata ja kultaa, joka niissä on, äläkä ota siitä itsellesi mitään, ettet joutuisi sen paulaan, sillä se on Herralle, sinun jumalallesi, kauhistus. Äläkä vie sitä kauhistusta taloosi, ettet sinäkin samoin kuin se joutuisi vihittäväksi tuhon omaksi.” – 5. Moos. 7:25, 26; vrt. 2. Moos. 32:1–10, 20:een.

Se, mitä kristityiksi tulevat tekivät muinaisessa Efesoksessa omistamilleen taikakirjoille, koskee myös sitä, mitä tehdä väärässä palvonnassa käytetyille esineille. Luemme siitä: ”Toivatpa useat taikuutta harjoittaneista kirjansa kokoon ja polttivat ne kaikkien edessä. Ja niiden hinnat laskettiin yhteen, ja niiden arvoksi todettiin viisikymmentätuhatta hopearahaa.” – Apt. 19:18,19.

Nuo efesolaiset tiesivät, että kirjojen myyminen tai pois antaminen olisi johtanut toiset taikuuden harjoittamiseen ja ehkä kirjojen käyttämiseen väärän palvonnan yhteydessä, koska noilla kirjoilla ei ollut arvoa tai käyttöä muuten kuin juuri tuossa tarkoituksessa. Samalla tavalla monet, jotka nykyään ovat luopuneet epäjumalanpalveluksesta, ovat täydellisesti tuhonneet epäjumalankuvansa. Sen sijaan, että he olisivat antaneet ne jollekulle toiselle, he ovat polttaneet ne tai repineet paperiset tai kankaiset kuvat, joita he ennen kumarsivat tai rukoilivat. He ovat heittäneet pois tai rikkoneet kipsiset tai puiset jumalankuvat ja ristit. He eivät myyneet tai antaneet pois näitä ”pyhimyksiä” ja uskonnollisia esineitä, koska toiset saadessaan ne käyttäisivät niitä palvonnassa.

Mutta entä jos epäjumalankuva tai uskonnollinen esine on tehty hopeasta tai kullasta?

Jotkut ovat silti tuhonneet sellaiset epäjumalankuvat tuntien, niin kuin nuo efesolaiset, että taloudellinen tappio ei ollut mitään verrattuna siihen aarteeseen, jonka saa, kun tulee Jehovan tosi palvojaksi. – Apt. 19:24–27.

Mutta saatat haluta tietää, voisiko tämän arvokkaan metallin käyttää toisella tavalla, voisiko siitä esimerkiksi teettää sormuksen? Se on mahdollista, koska siten tehtäessä itse epäjumalankuva tuhoutuu. Tosiasia on, että suuri osa siitä kullasta, joka on nykyään koruissa, kultahampaina ja -paikkoina sekä sähkölaitteiden osissa, saattaa sisältää kultamolekyylejä, jotka menneinä vuosisatoina olivat rahoissa, patsaissa, kruunuissa ja muissa sellaisissa.a Pääasia ei ole se, miten tätä kultaa käytettiin ennen, vaan se, miten sitä käytetään nyt.

Tässä yhteydessä on kuitenkin eräs piirre, jota voidaan harkita. Jos joku antaisi sulattaa jumalankuvassa olevan kullan ja teettäisi siitä esimerkiksi sormuksen, eikö hän sen jälkeen yhdistäisi sormusta epäjumalaan? Kun hän käyttäisi tuota sormusta, niin vaivaisiko häntä joka kerta ajatus siitä, mikä se oli aikaisemmin? Joku saattaisi jopa pitää sormusta arvokkaampana, koska sen kulta oli aikaisemmin ollut osa epäjumalankuvaa. Voit ymmärtää, että 5. Mooseksen kirjan 7:25, 26:ssa oleva Jumalan laki, joka kielsi israelilaisia pitämästä ja uudelleen käyttämästä epäjumalien kultaa, suojeli sellaiselta mahdollisuudelta. On totta, että kristityt eivät ole Mooseksen lain alaisuudessa. (Room. 6:14) Mutta jopa arvokkaiden epäjumalien täydellisen tuhoamisen hyvä vaikutus voidaan ottaa huomioon. Se olisi yksi osatekijä harkittaessa, mitä tehdään kultaisille tai hopeisille uskonnollisille esineille.

Jotkut ovat rikkoneet epäjumalankuvan ja sitten myyneet kullan tai hopean raaka-aineiksi kultasepälle tai käytettyjen jalometallien kauppiaalle. Jos kuva rikotaan ennen myymistä, niin ostaja tai sen saaja ei yhdistäisi tai käyttäisi sitä palvontaan, niin kuin saattaisi käydä, jos se myytäisiin ehjänä. Myytäisiin pelkästään kultaa tai hopeata.

Tietenkin jokainen, joka kääntyy pois epäjumalista palvellakseen Luojaa, voi päättää itse, miten hävittää epäjumalat, joita hänellä oli tapana käyttää palvonnassa. Hänen tulisi ehdottomasti päästä niistä sellaisella tavalla, joka ei opasta tai rohkaise toisia epäjumalanpalvontaan. (1. Joh. 5:21) Lisäksi hänen tulisi valita sellainen tapa, joka jättää hänelle hyvän omantunnon, kuten tätä espanjalaista naistakin neuvottiin hänen kysyessään asiaa. – 1. Tim. 1:5, 19.

Näin tehdessään hän sopii siihen kuvaukseen, jonka Paavali esitti muinaisista Tessalonikan kristityistä: ”Te käännyitte epäjumalistanne Jumalan puoleen palvelemaan elävän ja tosi Jumalan orjina ja [siten] odottamaan taivaista hänen Poikaansa, . . . joka vapauttaa meidät tulevasta vihasta.” – 1. Tess. 1:9, 10.

[Alaviitteet]