Monien kulttuurien sulatusuuni
Herätkää!-lehden Australian-kirjeenvaihtajalta
OLETKO koskaan käynyt Australiassa? Jos et ole, niin olet kenties kuullut maanosan kuumista, auringon paahtamista autiomaista sekä sen laajoista tiheikköalueista. Merkitseekö tämä sitä, että Australiassa asuu etupäässä karuja uudisraivaajia?
Myönnettäköön, että tässä maanosassa on suunnattomia autiomaa-alueita. Vaikka Australia on pinta-alaltaan yli kaksi kolmasosaa Euroopasta, sen väkiluku on suuruudeltaan vain kaksi prosenttia Euroopan väkiluvusta. Siitä huolimatta Australiaa voidaan parhaiten kuvailla kaupunkilaisten kansakunnaksi. Yli puolet sen 13 miljoonasta asukkaasta asuu kaupungeissa.
Eivätkä ne ole alkeellisia ’uudisraivaajien kaupunkeja’. Päinvastoin, sillä joissakin niissä näkee pilvenpiirtäjiä, liikenneruuhkia ja kiireisiä jalankulkijoita, jotka ovat tunnusomaisia mille tahansa maailman suurkaupungille. Turistit löytävät runsaasti hotelleja ja motelleja, jotka huolehtivat heidän majoittumisestaan. On ravintoloita, jotka tyydyttävät useimpiin kansallisuuksiin kuuluvien ihmisten makuaistia.
Eräs epätavallinen tosiseikka australialaisesta yhteiskunnasta on sen nopea kasvu viime vuosina. Vuodesta 1945 lähtien väestö on lisääntynyt lähes 6 miljoonaa. Mistä he kaikki ovat tulleet? Erään lännessä sijaitsevan rautakaivoskaupungin hallintovirkamies sanoi kaupungin asukkaista: ”Useimmat ovat syntyneet muualla kuin Australiassa – kuten minäkin, joka olen asunut 17 vuotta tässä maassa mutta syntynyt Saksassa. Me olemme sulatusuuni ja se on hyvä.” Tämän maanosan asukkaista on noin 40 prosenttia muuttanut tälle mantereelle sodan jälkeen.
Miksi suuri osa Australian väestöstä on tulos maahan muuttamisesta? Lyhyt silmäys joihinkin historiallisiin kohokohtiin osoittautuu kiinnostavaksi.
Australian varhaiset siirtolaiset
Australian alkuperäiset asukkaat tulivat ilmeisesti Aasiasta Indonesian saariston kautta. Heidän nykyiset jälkeläisensä ovat pysyneet suurelta osin paimentolaisina, jotka rakentavat ainoastaan tilapäisiä suojia eivätkä viljele maata.
Mutta älä anna näiden Australian alkuasukkaiden itselleen valitseman alkukantaisen elämäntavan pettää itseäsi. Se ei ole osoitus älykkyyden puutteesta. Erään alkuasukkaiden siirtokunnan hallintovirkailija huomauttikin: ”On vain niin, että he eivät ajattele sillä tavoin kuin me ajattelemme.” Osoitukseksi alkuasukkaiden terävästä älystä eräs tietosanakirja mainitsee, että Australiassa on olemassa suunnilleen 260 alkuasukaskieltä. ”Jokainen heimo puhuu ainakin yhtä erillistä murretta, mutta kaksikielisyys ja monikielisyys ovat yleisiä monin paikoin. . . . Australialaisten kielten kielioppi on yleensä huomattavan monimutkainen.” – Encyclopædia Britannica (1976).
16. ja 17. vuosisadalla, jolloin Australiassa oli vain vähän asukkaita, Portugalista, Espanjasta, Hollannista ja Isosta-Britanniasta tulleet löytöretkeilijät tutkivat osia mantereesta ja kartoittivat sen rannikkoa. He eivät kuitenkaan edes yrittäneet asettua asumaan tänne. Vuonna 1770 kapteeni James Cook julisti Australian itäosat Englannin omaisuudeksi.
Pian sen jälkeen alkoi siirtolaisuus, mutta erittäin epätavallisessa muodossa. Kuinka niin? Englannilla oli 1700-luvun alkupuolella tapana lähettää vankeja kolmeentoista amerikkalaiseen siirtokuntaansa. Näiden siirtokuntien menettäminen vuonna 1776 kannusti Englantia etsimään uutta maata rangaistussiirtolaa varten. Ensimmäinen sellainen siirtokunta perustettiin vuonna 1788 Sydneyyn Uuteen Etelä-Walesiin Kaakkois-Australiaan. Tuomitut rikolliset, jotka kuljetettiin Englannista Australiaan, olivat sen alkuperäisiä ”siirtolaisia”. Monet näistä jäivät vankeusrangaistuksensa kärsittyään Australiaan.
Luonnonvarojen houkutus
Vapaista kansalaisista vain harvat asettuivat Australiaan noina varhaisina aikoina. Tuohon aikaan vapaaehtoista siirtolaisuutta todellisuudessa pyrittiin estämään. Mutta sitten tapahtui jotakin, joka oli muuttava tuon kaiken. Mitä?
1800-luvun puolivälissä Australiasta löydettiin kultaa. Yhdessä yössä siitä tuli houkutus kaikkialla maailmassa oleville seikkailunhaluisille ihmisille. Saksalaiset, unkarilaiset, skandinaavit, puolalaiset, yhdysvaltalaiset ja kiinalaiset ryntäsivät laumoittain kultakentille. Tämä lopetti äkisti tuomittujen rikollisten kuljettamisen mantereelle.
Kullan lisäksi Australiasta löytyi runsaasti muita arvokkaita metalleja, kuten nikkeliä, kuparia, alumiinia, sinkkiä ja rautaa. Erään Länsi-Australiassa sijaitsevan rautakaivoksen työntekijä mainitsi äskettäin: ”Tämä nimenomainen malmiesiintymä on maailman rikkaimpia. Se on kuusi kilometriä pitkä, toista kilometriä leveä ja 150 metriä paksu. Ja kun se on käytetty loppuun, niin on olemassa muita.” Äskeiset tutkimukset ovat tosiaan paljastaneet suunnattomat uudet arvometallien varat Australiassa.
Australian luonnonvaroista huolimatta sen väkiluku oli toisen maailmansodan loppuun mennessä lisääntynyt vain 7491000:een, mikä merkitsee noin yhtä henkeä neliökilometrillä. Asunnoista, kouluista ja sairaaloista oli kova puute. Hiilen ja teräksen tuotanto oli vähäistä; puutetta oli myös kuljetuspalveluista. Kokonaisia kaupunkeja käsittävät sähkökatkot olivat yleisiä. Työvoimapula oli erittäin paha. Miten tarve voitiin täyttää?
Sulatusuunin ainekset
Vuonna 1945 hallitus ryhtyi toimiin suunnitelmallisen maahanmuuton edistämiseksi. Aika oli suotuisa sellaiselle hankkeelle, koska monet ihmiset sodan raastamassa Euroopassa olivat innokkaita aloittamaan uuden elämän Australiassa.
Toisen maailmansodan jälkeen maahanmuuttajien alussa vähäisestä purosta syntyi pian todellinen tulva. Tuon maailmanselkkauksen jälkeen Australiaan on virrannut arviolta neljättä miljoonaa siirtolaista. Heitä tuli Italiasta, Kreikasta, Alankomaista, Länsi-Saksasta, Jugoslaviasta, Puolasta, Itävallasta, Suomesta ja viime aikoina myös Etelä-Amerikasta. Noin 65 prosenttia tulokkaista sai Australian hallitukselta taloudellista apua. Monet asettuivat hallituksen järjestämiin asuntoloihin. Tämän suunnattoman maahanmuutto-ohjelman ansiosta Australian väestö on vuodesta 1945 lähtien lähes kaksinkertaistunut.
Mutta oliko viisasta tuoda niin erilaisia ihmisiä yhteen? Arvostelijat julistivat aluksi, että siirtolaisohjelma johtaisi onnettomuuteen. He muistuttivat mieliin, että valkoihoisten ja kiinalaisten kullankaivajien välille oli aikaisemmin kehittynyt ankaraa katkeruutta. Lisäksi halvan työvoiman tuonti trooppisen Pohjois-Australian sokeriruokopelloille oli johtanut kytevään kaunaan kaikkia sellaisia siirtolaisia kohtaan, jotka eivät olleet anglosaksista alkuperää. Saisiko suunnitelmallinen maahanmuutto vanhat riidat puhkeamaan uudelleen ja yltymään väkivallaksi?
Aluksi syntyikin jonkin verran kaunaa, kun maahan alkoi virrata siirtolaisia, joilla oli outo kieli ja outo kulttuuri sekä erilaiset työskentely-, asumis- ja ruokatavat. Näiden omituisuuksien lisäksi ”uudet australialaiset” (kuten siirtolaisia alettiin kutsua) olivat toisinaan tavallista ahkerampia. Tämä aiheutti kaunaa joidenkuiden ”vanhojen” australialaisten työntekijöitten keskuudessa ehkä työpaikan menetyksen pelosta. ”He kutsuvat meitä ulkomaalaisiksi”, huomautti eräs portugalilainen maanviljelijä, joka asettui asumaan Carnarvoniin Australian läntisimpään osaan. ”He eivät pidä meistä, koska me olemme liian ahkeria, kun kasvatamme vihanneksia – tomaattia, vihreitä paprikoita ja kaikkea muuta. Me osaamme työmme. Me pidämme työnteosta. Lähetin tänä aamuna matkaan 1100 laatikollista tomaatteja.”
Näiden ongelmien lisäksi joillakuilla siirtolaisilla oli mielenterveydellisiä pulmia. Monille elämäntavan muutos oli huomattava. Koti-ikävä oli yleistä. Lisäksi lapset oppivat englannin kielen nopeammin kuin heidän vanhempansa. Lasten oli toimittava tulkkeina ja omaksuttava muita perhevastuita siksi, että heidän vanhempansa eivät puhuneet englantia. Lapset olivat hämmentyneitä: toisaalta oli eteläeurooppalainen vanhempien jyrkkä auktoriteetti, toisaalta australialaisen yhteiskunnan vapaa elämäntapa.
Monista kulttuureista saatava hyöty
Yleensä ei kuitenkaan kehittynyt mitään vakavia vaikeuksia. Eri kansallisuuksia olevat työmiehet havaitsivat voivansa oppia toinen toiseltaan. Itse asiassa teollisuus ei olisi kehittynyt niin nopeasti ilman siirtolaisten apua. Nykyään Australian kodeissa samoin kuin kaduilla ei kuulla enää ainoastaan englantia, vaan lukuisia muita kieliä.
On yleistä, että liikkeiden ikkunoissa on mainoksia, jotka osoittavat, kuinka monia kieliä henkilökunta puhuu. Erään Wollongongissa Uudessa Etelä-Walesissä sijaitsevan terästehtaan sanomalehdessä on neljän eri kielen osastot. Lehteä lukee noin 20000 työntekijää, joista noin puolet on siirtolaisia likimain 40:stä eri kansallisuudesta.
Eri kansoista tulleet vanhahkot henkilöt pyrkivät säilyttämään erilliset kulttuurinsa ja lisäävät siten väriä ja vaihtelua australialaiseen ympäristöön. On italialaisia sokeriruokokaupunkeja, kreikkalaisia kalastajakyliä ja saksalaisia viinitarhoja. Täältä löytyy jopa kiinalainen temppeli. Sen arkkitehtuuri on niin ainutlaatuinen, että hallitus on liittänyt sen suojeltavien historiallisten rakennusten joukkoon.
Jehovan todistajat puhuvat mielellään Raamatun totuuksista lähimmäisilleen tässä ”sulatusuunissa”. Monilla seuduilla he havaitsevat tarpeelliseksi pitää mukanaan raamatullista kirjallisuutta monilla eri kielillä ollessaan saarnaamistyössä. Australiassa on 20 suurta seurakuntaa, jotka huolehtivat kreikan-, italian-, espanjan- ja arabiankielisten sekä slaavilaiseen kieliryhmään kuuluvien ihmisten tarpeista. Säännöllisiä kokouksia pidetään myös unkarin, portugalin ja syyrian kielillä. Raamatun totuuksien kuuleminen omalla äidinkielellä on saanut tuhannet siirtolaiset tekemään suuria muutoksia elämässään, kun he ovat saattaneet sen sopusointuun Raamatun periaatteitten kanssa.
Australian asukkaat muodostavat niin monista kulttuureista koostuvan yhteiskunnan, että sellaista on vaikea löytää muualta. Siitä huolimatta kun australialainen ojentaa vieraalle kätensä ja sanoo sydämellisesti: ”Kas, veikkoseni, miten voit?”, tulokkaassa herää vaikutelma lämminhenkisestä vaatimattomuudesta. Etkö tulisi pian käymään luonamme?