Miten kauan haluaisit elää?

KUN kaikki sujuu hyvin, elämä on nautittavaa. Silloin saattaa ajatus elämän jopa ikuisesta jatkumisesta viehättää sinua. Mutta sitten elämääsi saattaa tulla vastoinkäymisiä, ehkäpä suuria vaikeuksia ja murheita. Silti et ole silloinkaan halukas kuolemaan.

Totuus on, että ihmiset pitävät yleensä kiinni elämästä, maksoi mitä maksoi. Vuonna 1974 yksistään Yhdysvalloissa syöpäpotilaat maksoivat seitsemän miljardia dollaria (n. 30 mrd. mk) yrittäessään pysäyttää tuon surmaajan ja jatkaa elämää.

New York Times kertoi 22. heinäkuuta 1974 eräästä syöpäpotilaasta, lääkäristä joka käytti kaikkia ajateltavissa olevia keinoja taistellakseen sairauttaan vastaan mutta joka kuoli silti 39 vuoden ikäisenä, seuraavaa:

”On monia muita kuolevia potilaita, jotka tri Leinbachin tavoin taistelevat viimeiseen saakka. . . . Heidän elämänhalunsa on ihmisen perusvietti . . . hänen leskensä tähdensi, että jokainen päivä, jona hän onnistui pysymään elossa, oli hänelle suuriarvoinen. Hän sanoi, että ’Gary halusi vain saada elää’. . . . Juuri ennen hänen kuolemaansa hänen vaimonsa oli kysynyt häneltä, oliko hänen mielestään ollut vaivan arvoista ponnistella niin tarmokkaasti hengissä pysymiseksi. Hän sanoi miehensä vastanneen kuuluvasti: ’Oli.’”

Ollessamme terveitä meillä on taipumus pitää elämää itsestään selvänä. Oltuaan lähellä kuolemaa vakavan sairautensa aikana eräs aikakauslehden toimittaja kirjoittaa: ”En tiedä, milloin olen niin onnellisena nauttinut kaikkein yksinkertaisimmista asioista – sellaisista joita aikaisemmin olin pitänyt täysin itsestään selvinä. Joskus nauran itselleni. On aivan kuin kokisi lapsuuden uudestaan. Nautin lasillisesta vettä. Nautin hedelmän palasesta. Nautin auringonpaisteesta. Menen puutarhaani ja katselen puita. Huomaan, että kaikkina niinä vuosina, joina minulla oli hyvä terveys, en ollut koskaan todella nähnyt, miltä puu näytti. Ja nautin lintujen laulusta – aivan kaikesta!”

Eräs filosofian opettaja ilmaisi monien muiden tunteet sanoessaan: ”On järkyttävää, että niin kaunis ilmiö kuin älyllinen, tuntemiskykyinen elämä suljetaan tällaisiin katoavaisiin ja raihnaisiin ruumiisiin.”

Kuinka kauan on mahdollista elää?

Joku voi myöntää olevan järkevää, että ihmisen pitäisi elää paljon kauemmin, jopa ikuisesti, mutta onko se tieteellisesti mahdollista? Kun Britannica-tietosanakirja käsittelee aihetta ”Kuolema” väliotsikossa ”Mahdollinen kuolemattomuus”, se sanoo:

”Voidaan suoraan sanoa, että kaiken ruumiissa olevan tärkeän soluaineksen mahdollinen kuolemattomuus on joko täysin todistettu tai on todistettu niin pitkälle, että asianmukaisesti suoritetut kokeet varsin todennäköisesti osoittaisivat näiden solujen viljelmän pysyvän elossa miten kauan tahansa.” – Encyclopædia Britannica, v:n 1959 painos, 7. osa, s. 112A.

Tämä on tietysti laboratoriossa suoritetun solukokeen tulos. Tietosanakirja sanoo edelleen, ettei varmasti tiedetä, mikä aiheuttaa kuoleman (ts. rappeutumisesta, vanhenemisesta johtuvan kuoleman). Se saattaa johtua ruumiissa olevien solujen rappeutumisesta. Tai se saattaa johtua järjestäytyneiden solutoimintojen asteittaisesta heikkenemisestä ja solujen kyvyttömyydestä ”olla yhteistyössä” koko elimistön kanssa, pikemminkin kuin yksittäisten solujen kuolemisesta, sillä nehän tuhouduttuaan korvautuvat luonnostaan uusilla soluilla. Poikkeuksena tästä uusiutumiskyvystä ovat hermosolut, jotka tuhouduttuaan eivät korvaudu. Vahingoittunut hermosolu voi kuitenkin parantaa itsensä. Jopa katkennut hermo voi korjautua, jos se ommellaan huolellisesti, vaikkakin hermojen paraneminen on suhteellisen hidas tapahtuma.

Gary K. Frykman, joka toimii ortopedisen kirurgian dosenttina Kaliforniassa Loma Lindan lääketieteellisessä oppilaitoksessa, jossa ommellaan yhteen katkenneita sormia kerran tai pari kuussa, sanoo: ”Jos potilas on menettänyt useamman kuin yhden sormen tai peukalon, hänestä saattaa tuntua, että ne täytyy liittää uudelleen, jotta hän suoriutuisi työstään, tai kosmeettisista syistä.”

Frykman jatkaa: ”Tässä tilanteessa kerromme potilaalle, että voimme 50 prosentin varmuudella onnistua kiinnittämään sormet tai peukalon, mutta varoitamme häntä, että saattaa kulua useita kuukausia, ennen kuin hän pystyy käyttämään niitä joltisessakaan määrin normaalisti.” Hermoilla on siis todella kyky uudistua eli parantaa itsensä.

Mitä toivoa tieteen alalta?

Lääketieteen tutkijat ovat työskennelleet kauan ja uutterasti löytääkseen tavan viivyttää vanhenemista ja pidentää ikää. Voimmeko kääntyä heidän puoleensa toiveikkaina? He voivat auttaa jonkin verran. Mutta ei ole olemassa mitään vankkoja todisteita sellaisesta, että oltaisiin edistymässä kohti ihmisen eliniän dramaattista pitenemistä. Keskimääräisen eliniän piteneminen kuluneiden 50 vuoden aikana johtuu pääasiassa vastasyntyneiden ja lasten kuolleisuuden alenemisesta. Kirjoittaessaan eräässä aikakauslehdessä farmaseutti Louis Stambovsky valittaa sitä, että ihmiset, jotka aikuistuvat 21 ikävuoteen mennessä, elävät aikuisina vain noin 40 tai 50 vuotta. Hän kiinnittää huomion seuraavaan kiinnostavaan asiaintilaan:

”Näyttää siltä, että jokainen nisäkäs, joka elää sillä tavalla ja siinä tarkoituksessa, mikä on normaalia sen lajille, elää kuusi tai seitsemän kertaa niin kauan kuin siltä kuluu aikaa täysikasvuiseksi tuloon. Hevonen tulee täysikasvuiseksi noin kolmessa vuodessa ja kuolee 18–21-vuotiaana. Koira yltää täyteen kokoonsa noin kolmevuotiaana ja saavuttaa saman eliniän kuin hevonen. Sama kaava pätee apinan, kissan, karhun jne. suhteen. Ihminen on täysikasvuinen 21-vuotiaana. Saman päättelyn mukaisesti hänen pitäisi elää 120–140-vuotiaaksi.” – Bestways.

Millaisia odotteita luonnontieteet ja lääketiede tarjoavat? Scientific American teki yhteenvedon asiasta ja sanoi:

”Vaikka korkean iän tärkeimmät kuolinsyyt – sydäntauti, halvaus ja syöpä – suljettaisiin pois, niin keskimääräinen elinikä ei pitenisi juuri 10 vuotta enempää. Keskimääräinen elinikä olisi silloin noin 80 vuotta, sen sijaan että se on nykyään kehittyneemmissä maissa noin 70 vuotta.”

Nämä lausunnot ovat yhtäpitäviä sen kanssa, mitä raamatunkirjoittaja Mooses sanoi kuvaillessaan sitä, mitä useimmat korkean iän saavuttaneet ihmiset joutuvat kokemaan: ”Meidän elinpäivämme ovat seitsemänkymmentä vuotta taikka enintään kahdeksankymmentä vuotta; ja parhaimmillaankin ne ovat vaiva ja turhuus, sillä ne kiitävät ohitse, niinkuin me lentäisimme pois.” – Ps. 90:10.

Ei syytä lannistua

Merkitsevätkö nämä vakavat tosiasiat sitä, että nuoren ihmisen ei tulisi välittää elämästään eikä yrittää tehdä siitä niin pitkää kuin mahdollista tai että iäkkään ihmisen pitäisi luopua ajatuksesta tehdä jotain hyödyllistä työtä tai tehdä jotain hyvää lähimmäisensä parhaaksi? Eivät lainkaan. Voimme rohkaistua farmaseutti Stambovskyn lausunnosta:

”Pitkäikäisyydestä . . . voi olla verratonta arvoa yhteiskunnalle, kansakunnalle ja maailmalle. Sellaisilla ihmisillä on runsaasti vuosien varrella saatua arvokasta kokemusta yrityksistä ja erehdyksistä, myötä- ja vastoinkäymisistä. Tästä on osoituksena Edison, jonka tuotteliaat aivot toimivat tehokkaasti hänen ollessaan yli kahdeksankymmenen; Gladstone valittiin Englannin pääministeriksi 60-vuotiaana – se tapahtui monta vuotta sitten, jolloin 60-vuotiasta pidettiin todella vanhana – ja tämä asema oli hänellä 82 ikävuoteen asti. Walter Damrosch aloitti uransa konserttipianistina 78-vuotiaana.”

Meidän on siis syytä tehdä parhaamme nykyisen elämän suhteen. Miten voimme tehdä siitä nautittavamman ja hyödyllisemmän? Ja lisäksi, onko olemassa vielä parempi toivo – ikuisen elämän toivo? Tarkastelkaamme tätä asiaa lähemmin.

[Kuvat s. 4]

HEVONEN TULEE TÄYSIKASVUISEKSI 3 VUODESSA. ELINIKÄ TÄYSIKASVUISENA ON 6 KERTAA NIIN PITKÄ.

KOIRA TULEE TÄYSIKASVUISEKSI 3 VUODESSA. ELINIKÄ TÄYSIKASVUISENA ON 6 KERTAA NIIN PITKÄ.

IHMINEN TULEE TÄYSIKASVUISEKSI 21 VUODESSA, MUTTA ELINIKÄ TÄYSIKASVUISENA ON VAIN 3¹/2 KERTAA NIIN PITKÄ.