Valinta elämäni kahden rakkauden välillä
OHJAAJAN ääni jyrisi kaiuttimesta: ”Seis! Otetaan tämä kohtaus uudestaan. Ja tällä kertaa enemmän eloisuutta. Pankaa katsoja tuntemaan olonsa vähän epämukavaksi tuolissaan, aivan kuin hän voisi olla Draculan seuraava uhri!”
Tämä tapahtui heinäkuussa 1973. Olimme Lontoossa filmaamassa elokuvaa nimeltä Vampira. Näyttelin naispääosaa ja vastanäyttelijänäni oli kuuluisa filmitähti David Niven. Minulle se merkitsi elinikäisen haaveen täyttymistä.
Oppikoululuokilta lähtien oli mielessäni ollut päämäärä tulla menestyväksi viihdetaiteilijaksi. Saatuani päästötodistukseni vuonna 1966 liityin Doodletown Pipers -nimiseen lauluryhmään. Matkustimme ympäri Yhdysvaltoja, Kanadaa ja Puerto Ricoa ja esiinnyimme joissakin tunnetuimmissa yökerhoissa ja teattereissa. Mutta vuonna 1968 jätin Pipersit ja lähdin etsimään parempia kiinnityksiä.
George Schlatter, Laugh-Inin, silloin suosituimman televisio-ohjelman tuottaja, halusi ehdottomasti, että tulisin yhdeksi hänen perheenjäsenistään, ”kaheleista”, kuten hän esiintyjiä hellästi nimitti. Olin toipumassa auto-onnettomuudesta, jossa eräs ystäväni sai surmansa, ja olin syvästi masentunut. Niinpä tämä oli juuri sellainen sysäys, jota tarvitsin. Koko tämän televisiosarjan esittämisen ajan tulin miljoonille amerikkalaisille tunnetuksi ”bikinityttönä”.
Tarjouksia alkoi virrata. Vuonna 1969 Bob Hope otti minut vuotuiselle matkalleen Vietnamiin, jossa viihdytimme armeijan joukkoja. Myöhemmin esiinnyin Las Vegasissa sellaisten viihdetaiteilijoiden kuin Eddie Fisherin, Alan Kingin ja Buddy Hackettin kanssa. Oma puolen tunnin esitykseni sisälsi laulua, tanssia ja hupailua.
Eräänä päivänä vuonna 1973 managerini sai puhelun Lontoosta. Jeremy Lloyd, yksi Laugh-Inin käsikirjoitusten tekijöistä, oli kirjoittanut käsikirjoituksen kauhuelokuvaan ja halusi minua esiintymään pääosassa. Hän väitti, että vain minä voisin esittää Vampiran, Draculan vaimon, osaa. Otin ilomielin tarjouksen vastaan. Siinä oli minun suuri tilaisuuteni. Olin esiintynyt kahdessa pikkuelokuvassa, mutta ne eivät olleet kovin merkittäviä.
Filmaus oli määrä suorittaa Englannissa, ja sen piti kestää noin kaksi kuukautta. Heinäkuun alussa pakkasin tavarani ja lähdin matkaan. En osannut aavistaa, miten syvällisesti tämä matka vaikuttaisi elämääni ja miten vaikeita ratkaisuja joutuisin tekemään.
Uuden rakkauden alku
Pian kehittäisin lämpimiä, rakkaudellisia suhteita, läheisempiä kuin minulla oli omiin perheenjäseniini. Ei, älkää ymmärtäkö minua väärin. Minulla oli ilo kuulua suurenmoiseen perheeseen, joka oli minulle hyvin läheinen – siihen kuului isä, joka tuki ja neuvoi minua ja veljiäni, ja äiti, joka kasvatti meitä ja huolehti meistä. Mutta näihin uusiin ystävyyssuhteisiini liittyi vielä yksi ulottuvuus, hengellinen ulottuvuus. Tämä kaikki oli lähtöisin serkustani Peggystä.
Peggy oli myös ollut huvielämän alalla ja oli viettänyt surutonta elämää, kuten viihdyttäjät yleensä. Mutta yllättäen vuonna 1972 tapahtui suuri muutos hänen elämässään. Hän oli alkanut tutkia Raamattua. Minä olin kuitenkin epäilevä ja tarkkailin häntä jonkin aikaa, sillä arvelin, että muutos ei kestäisi. Mutta se kesti, ja suostuin lopulta tutkimaan Raamattua hänen kanssaan saadakseni selville, mitä siihen kaikkeen oikein sisältyi.
Olimme tutkineet vain kolme tai neljä kertaa, kun sain tuon puhelun Lontoosta. Niin lähdin pois Peggyn rohkaisevat sanat mielessäni: ”Jatka tutkimista.” Maanantaina, saapumistani seuraavana päivänä, soitin Jehovan todistajille. Mies, joka vastasi, oli hyvin ystävällinen, otti muistiin nimeni ja osoitteeni ja lupasi, että luokseni tultaisiin käymään.
Sinä samana päivänä Una soitti minulle. ”Sinun täytyy tulla meille tänä iltana”, hän sanoi rohkaisevasti. ”Valmistaudumme ’Vartiotornin’ tutkisteluamme varten.” ”Vartiotornin” tutkistelu? En tosiaan tiennyt, mistä hän oikein puhui, mutta lupasin joka tapauksessa tulla.
Siellä oli paljon nuoria. Robinilla ja Unalla on neljä lasta, ja kolme heistä on melkein minun ikäisiäni. He kerta kaikkiaan adoptoivat minut, vaikkakin asuin edelleen hotellissa. Söin usein päivällistä heidän kanssaan ja autoin sen jälkeen astioiden pesemisessä ja siivoamisessa; olin heille yhtä tervetullut kuin perheenjäsen, ja se teki minuun suuren vaikutuksen.
Una tutki Raamattua kanssani ja käytti apuna kirjaa Totuus joka johtaa ikuiseen elämään. Minusta oli hyvin ihmeellistä saada tietää, että Jumalalla on todella tarkoitus ja että hänen valtakuntansa siunaukset koko maata varten ovat hyvin lähellä. Yhtä ihmeellistä oli sen ymmärtäminen, että Jumala on todellinen persoona ja että hänen persoonanimensä on Jehova! (Ps. 83:19, UM) Olin niin innoissani näistä asioista, että aloin puhua kaikille filmausryhmään kuuluville.
Una mainitsi tulevasta Jehovan todistajien kansainvälisestä konventista, joka pidettäisiin Twickenhamin stadionilla 1.–5. elokuuta, ja kannusti minua tulemaan sinne mukaan. Kumma kyllä, ne olivat ainoat vapaapäivät, jotka minulla oli koko kuukauden aikana. Niinpä menin.
Siellä oli edustettuna yli 70 maata, ja ihmiset syleilivät ja tervehtivät toisiaan aivan kuin he olisivat tunteneet toisensa aina. Eikä siellä ollut yhtään poliisia. Maassa ei ollut lainkaan roskia, ei esiintynyt tönimistä, tuuppimista eikä kiroilua, ja kuitenkin läsnä oli yli 50000 ihmistä! Se oli täysin uskomatonta! En ollut koskaan ollut sellaisessa ympäristössä. Ja puheet olivat kiinnostavia, varsinkin raamatulliset näytelmät.
Palattuani töihin ryntäsin innoissani meikkaushuoneeseen ja juttelin kaikista niistä asioista, joita olin nähnyt ja oppinut. Huone tyhjeni. Lannistumatta jatkoin näistä asioista puhumista kaikille niille jotka halusivat kuunnella Jos tosi uskonto todellakin oli olemassa, olin vakuuttunut, että se tuottaisi sellaisia ihmisiä kuin Jehovan todistajat ovat. En ollut alkanut rakastaa vain näitä ihmisiä, vaan myös heidän edustamaansa Jumalaa.
Erilainen rakkaus
”Olisitko kiltti ja siirtyisit vähän vasemmalle; haluan vangita oikean valon ihastuttaville kasvoillesi.” Tämä oli D––––, kameramies. Hän vangitsee filminauhaan kaiken sen, minkä näet valkokankaalla.
En ollut oikeastaan koskaan kiinnittänyt D––––:hen huomiota ennen kuin tuona iltapäivänä. Hän oli harvoin puhunut minulle tuon suuren kameran takaa. Mutta yhtäkkiä, kun hän yhä uudelleen pisti päänsä esiin sen takaa, aloin ”huomata” hänet ensimmäistä kertaa. Hän oli todellakin hyvin miellyttävä, sananmukaisesti pitkä, tumma ja komea!
Minua ovat aina vetäneet puoleensa vanhemmat, kypsässä iässä olevat miehet – sellaiset, jotka ovat tyypiltään hiljaisia ja syrjäänvetäytyviä. Kun nyt ajattelen asiaa, D–––– oli melkeinpä ainoa mies koko ryhmästä, joka ei ollut yrittänyt lähennellä minua. On selvää, että se teki hänestä erikoisen puoleensavetävän. Sanottiin sitä paitsi, että hän oli Euroopan parhaita kameramiehiä.
Eräänä iltapäivänä, pian sen jälkeen, D–––– pyysi minua juomaan kanssaan lasillisen läheisessä ”pubissa”. Tarkemmin sanottuna tilanne oli kyllä sellainen, että minä oikeastaan kutsuin itseni; olin melko rohkea. Mies oli uskomattoman ujo, vielä yksi piirre, joka minua viehätti. Joka päivä söimme lounasta yhdessä ja nauroimme ja juttelimme aivan merkityksettömistä asioista – sillä ei todellakaan ollut mitään väliä, tärkeintä oli se, että saimme vain olla yhdessä. Samanaikaisesti tutkin edelleen Raamattua iltaisin.
Niinpä keskusteluni alkoikin liikkua Raamattuun liittyvissä aiheissa. Joka päivä kerroin hänelle innokkaasti niistä suurenmoisista asioista, jotka Jumala lupaa Häntä palveleville, ja siitä, miten Hänen tarkoituksensa on ennallistaa maasta paratiisi. D–––– kuunteli aina tarkkaavaisena ja nyökytti päätään hyväksyvästi joka kerta, kun kysyin häneltä, pitikö hän näitä asioita hyvinä.
Söimme Euroopan kalleimmissa ravintoloissa. Rahalla ei ollut merkitystä. Hän antoi aina minulle kauniita, erittäin hienoja lahjoja. Tämä mies oli todellinen aarre! Hän oli ystävällinen, antelias, rakastava, huomaavainen ja lämmin. Hänen lempeä huumorintajunsa oli tyypillisen englantilainen – hurmaava. En ollut koskaan tavannut ketään hänen kaltaistaan. Ensimmäistä kertaa elämässäni huomasin harkitsevani vakavasti avioitumista. Aina kun olin yhdessä hänen kanssaan, tunsin itseni täysin onnelliseksi.
Purjehtiessamme elokuussa eräänä lauantai-iltapäivänä hiljalleen alas Thamesjokea D–––– kosi minua. Mieleeni tuli ensimmäisenä ajatus: ”Eikö olisikin aivan ihmeellistä elää paratiisissa yhdessä ikuisesti!” Seuraava Raamatun lupaus oli lähellä sydäntäni: ”Vanhurskaat perivät maan ja asuvat siinä iankaikkisesti.” – Ps. 37:29.
Rakkauteni molempiin kasvaa
Filmaaminen päättyi syyskuussa, ja palasin kotiin Los Angelesiin järjestämään asioitani kuntoon. Olimme säännöllisesti, vähintään kolme kertaa viikossa, kirjeenvaihdossa keskenämme. Hänen poissaolonsa sai minut vain paremmin tajuamaan, kuinka syvästi rakastin häntä. Mutta samanaikaisesti syvennyin yhä enemmän tutkimaan Raamattua ja keskustelin paikalliseen Jehovan todistajien seurakuntaan kuuluvien kanssa.
Frank ja Annette, pariskunta, joka tutki kanssani Raamattua Amerikassa, omisti kaiken aikansa saarnaamistyöhön, joten pian käytin suuren osan ajastani heidän kanssaan tähän toimintaan. Nautin siitä kovasti. Niinpä kirjeeni D––––:lle alkoivat sisältää pääasiassa niitä asioita, joista puhuin toisille.
Tapasin kirjoittaa siitä, miten suurenmoista tulee olemaan sitten, kun Jumalan valtakunta tulee ja Jumalan tahto todella tapahtuu maan päällä, aivan kuten Jeesus opetti seuraajiaan rukoilemaan! (Matt. 6:9, 10) Selitin, että Jumalan valtakunnan tuleminen merkitsee kaikkien nykyisten hallitusmuotojen loppumista, aivan kuten Raamattu sanoo: ”Taivaan Jumala [on] pystyttävä valtakunnan, joka on kukistumaton iankaikkisesti . . . Se on musertava kaikki ne muut valtakunnat ja tekevä niistä lopun, mutta se itse on pysyvä iankaikkisesti.” (Dan. 2:44) Hallintonsa vakiinnuttamisen jälkeen Jumala sitten ”on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet [ihmisten] silmistä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä surua eikä parkua eikä kipua ole enää oleva”. – Ilm. 21:4.
Nämä lupaukset olivat alkaneet merkitä minulle hyvin paljon, joten toivoin niin kovasti sitä, että D–––– alkaisi tutkia Raamattua ja saisi myös tietoa näistä lupauksista ja uskoisi niihin. Lähetin hänelle Robinin osoitteen ja puhelinnumeron. Mutta kun kysyin silloin tällöin asiasta Robinilta, ilmeni, ettei D–––– ollut yrittänyt koskaan saada kosketusta häneen, ja se suretti minua kovasti.
Vertauskuvasin antautumiseni Jehova Jumalalle vesikasteella 5. tammikuuta 1974. Noin kolme kuukautta myöhemmin D–––– saapui Yhdysvaltoihin. Hän työskenteli erään filmin parissa, ja sen valmistuttua hänellä oli aikomus viedä minut mukanaan takaisin asumaan Englantiin. Hän oli ostanut linnan ja tehnyt muita järjestelyjä elämäämme varten avioitumisen jälkeen.
Olin hyvin levoton ajatuksesta tavata hänet jälleen. En tiennyt, mitä minun pitäisi tehdä. Minä sananmukaisesti rukoilin Frankia lähtemään mukaani, sillä minua oli alkanut todella huolestuttaa se, että D–––– ei ilmaissut minkäänlaista kiinnostusta hengellisiä asioita kohtaan. Frank selitti hienotunteisesti, että minun täytyy selvittää tilanne itse sen perusteella, mitä tiesin Jumalan vanhurskaista laeista ja periaatteista ja miten paljon rakastin niitä. Hän vakuutti minulle kuitenkin, että Jehova olisi kanssani. – 1. Kor. 10:13.
Tapahtui aivan niin kuin olin kuvitellut. Sillä hetkellä, jolloin näin D––––:n, sydämeni alkoi lyödä nopeasti ja kuuluvasti. Olin varma, että jokainen huoneessa oleva saattoi kuulla sen. (Kork. v. 4:9) Tunteeni häntä kohtaan olivat siis yhä samat! Hän tuli äkkiä luokseni syleilläkseen minua lämpimästi. Ojensin heti oikean käteni . . . ja pudistimme kättä. Hänen kauniille kasvoilleen tuli hyvin hämmentynyt ilme!
Teen näkökantani selväksi
D–––– pyysi minua syömään kanssaan lounasta voidaksemme tehdä lopulliset suunnitelmat. Halusin olla ehdottoman varma, että ravintola oli hyvin valaistu ja täynnä ihmisiä. Päätimme loppujen lopuksi istua ulkona katukahvilassa.
Sanoin, että ”on tapahtunut hyvin paljon sen jälkeen, kun viimeksi olimme yhdessä”. ”Kirjoitin sinulle hiljattain omaksumistani uskonnollisista näkemyksistä ja siitä, miten meidän täytyy täyttää Jehovan vaatimukset voidaksemme saada hänen suosionsa. Aionkin puhua sinulle tästä ja arvostaisin hyvin paljon, jos annat minun puhua kaiken sanottavani loppuun asti ilman keskeytystä.”
Aloin sitten selittää hänelle, miten avioliitto on Jumalan muodostama ja vahvistama järjestely, ja siitä syystä täytyy kunnioittaa hänen lakejaan, jotta avioliitto todella onnistuisi. (1. Moos. 1:27, 28; 2:22–24; Matt. 19:4–6) Kerroin hänelle myös, että jos haluaisin totella Jehovaa, voisin mennä naimisiin vain sellaisen kanssa, joka itsekin oli tosi Jumalan palvelija. Raamattu neuvoo kristittyjä menemään naimisiin ”vain Herrassa”, ja se sanoo lisäksi: ”Älkää iestykö epäsuhtaisesti yhteen epäuskoisten kanssa. Sillä mitä tekemistä vanhurskaudella on laittomuuden kanssa? Tai mitä yhteistä valolla on pimeyden kanssa?” – 1. Kor. 7:39; 2. Kor. 6:14.
Tähdensin lisäksi uudelleen naimattomien ihmisten käyttäytymistä koskevia Raamatun mittapuita. Heillä ei ole oikeutta sukupuolisuhteisiin; tämä etuoikeus on varattu naimisissa olevia ihmisiä varten. (Hepr. 13:4) Selitin myös, miten Raamattu varoittaa epäpuhtaudesta ja irstaudesta. – Gal. 5:19–21.
Koko aamun olin rukoillut Jumalalta apua selittääkseni nämä asiat. Ja kuinka kiitollinen nyt olinkaan, että olin voinut palauttaa mieleeni kaiken sen, mitä halusin sanoa! Mutta D––––:n oli aika palata töihin. ”Voimme kai syödä yhdessä tänä iltana”, hän sanoi. ”Meidän täytyy puhua vähän lisää. On niin kovin paljon sellaista, mitä en vielä ymmärrä, kultaseni.” Hän vaikutti niin vilpittömältä.
Ajaessani hiljaa kotiinpäin tunsin olevani itseeni oikein tyytyväinen. Mutta olin hyvin pettynyt D––––:hen. Olin toivonut, että hän sanoisi: ”Milloin voin alkaa tutkia Raamattua?” Niinpä rukoilin Jehovaa, että hän tarvittaessa poistaisi sydämestäni täysin tätä miestä kohtaan tuntemani kaipauksen ja rakkauden.
Kiitollinen päätöksestäni
Kello 19.30 D–––– soitti ja halusi tulla noutamaan minut. Olin lujasti päättänyt ottaa selville, mitkä hänen aikomuksensa olivat, ennen kuin ottaisin seuraavan askeleen. Niinpä vaadin häntä kertomaan tarkoin, miksi hän ei ollut koskaan ottanut yhteyttä Robiniin tutkiakseen Raamattua ja miksi hän ei ollut missään kirjeissään koskaan maininnut mitään niistä hengellisistä asioista, joista olin kirjoittanut hänelle niin paljon. Sanoin hänelle, että hänen täytyy kertoa minulle tai muussa tapauksessa unohtaa koko asia – ystävyytemme ja kaikki. Tuli pitkä tauko.
Lopulta hän sanoi: ”Jos kertoisin sinulle syyn, sinä raivostuisit.” Keskustelu oli vähän aikaa sammumaisillaan, kunnes hän hellittämättömyyteni johdosta sanoi yksikantaan: ”Käyn spiritistisessä kirkossa; olen käynyt jo vuosia.”
Hän kertoi edelleen, että viimeisten 20 vuoden ajan hän on ollut jatkuvasti läheisessä yhteydessä kuolleeseen isäänsä. Hän uskoi, että hänen isänsä oli edelleen jossakin henkihahmossa ja että hänen saamansa lukuisat tiedonannot olivat hänen isältään. Hän sanoi itse asiassa, ettei hän uskonut Jumalaan.
Olin tyrmistynyt! Kaikkien näiden kuukausien ajan hän oli salannut minulta sen, mitä hän todella uskoi ja ajatteli Jumalasta, koska hän ilmeisesti tajusi, etten menisi hänen kanssaan naimisiin, jos tietäisin tilanteen! Tunsin itseni petoksen uhriksi. Kuinka lähelle olinkaan joutunut sellaiseen suhteeseen astumista, joka ei koskaan voisi antaa minulle sitä, mitä toivoin avioliitolta – sitä, mitä Robinilla ja Unalla ja Frankilla ja Annettella oli! Samalla kun hiljaa istuin ja kuuntelin, alkoivat kaikki häneen kohdistuvat tunteitteni rippeetkin hävitä.
Sen jälkeen aloin puhua hänelle, aivan kuin olisin puhunut jollekulle, jonka juuri olin tavannut ovella saarnaamistyössä. Selitin, miten vakavassa vaarassa hän oli hengellisesti, ja kuvailin hänelle spiritismin lähteen. Kerroin hänelle, että hänen kuollut isänsä oli tiedottomassa tilassa ja että mikään osa hänestä ei ollut elossa missään. Raamattu sanoo: ”Elävät tietävät, että heidän on kuoltava, mutta kuolleet eivät tiedä mitään.” – Saarn. 9:5; Hes. 18:19.
Selitin hänelle näin ollen, että se, johon hän oli yhteydessä, ei ollut hänen isänsä, vaan paha henki, joka tekeytyi hänen isäkseen. (2. Kor. 11:14, 15; Ef. 6:11, 12) Ja erityisesti korostin sitä, että tosi Jumala on todella olemassa ja että jos hän kääntyisi Jehovan puoleen halukkaana palvelemaan Häntä, niin Jumala ottaisi hänet iloiten vastaan riippumatta siitä, mitä hän on menneisyydessä tehnyt. – Jes. 55:7.
Hyvästeltyäni hänet ja suljettuani puhelimen kiitin heti Jehovaa hänen periaatteidensa viisaudesta, sillä ne suojelivat minua tekemästä vakavaa erehdystä, jota olisin saanut katua lopun elämääni. Vaikka D–––– yritti jatkaa ystävyyttämme, en nähnyt häntä enää koskaan. Ja kuinka kiitollinen olenkaan siitä, että olen pitänyt kiinni päätöksestäni totella Raamatun periaatetta mennä naimisiin ”vain Herrassa”! – 1. Kor. 7:39.
Odottamaton tapaus
Suurin piirtein näihin aikoihin sain puhelun televisioyhtiöltä (American Broadcasting Company, ABC). Kuukausia aikaisemmin, ennen kastettani, olin tehnyt koe-esityksen, ja nyt he halusivat tehdä siitä sarjaohjelman. Olin siis sitoutunut näyttelemään pääosaa nimeltä Christie Love. Koska sopimus oli laillisesti sitova, pidin kiinni sitoumuksestani, mutta kieltäydyin näyttelemästä missään sellaisissa kohtauksissa, jotka loukkasivat Raamatun periaatteita. New York Sunday News huomautti siitä seuraavaa:
”Kun sarjaa alettiin tuottaa, hän kieltäytyi esittämästä hillitöntä ja väkivaltaista Christie Lovea. Hän vaati, että käsikirjoituksessa ei saanut olla väkivaltaa. Hän ei halunnut osallistua valehtelemiseen ohjelmassa, siitä huolimatta että Christie Loven salaisena poliisina täytyisi käyttää vilpillisiä keinoja ollakseen tehokas. Hän ei halunnut korottaa ääntään esimiehelle. Hän vaati saada olla säädyllinen kaikissa tilanteissa ja verhosi luonnollisen aistillisuutensa.”
Ohjelmaa esitettiin 26 viikon ajan Yhdysvaltain televisiossa. Aikataulu oli välillä hyvin tiivis, jotta olisimme ehtineet tuottaa yhden tunnin ohjelman joka viikko, mutta kaikki ymmärsivät, että minun täytyi lopettaa kello 17.00 sellaisina iltoina, joina meillä oli kristilliset kokoukset – olipa kuinka kiire tahansa. Se oli sopimuksessani. En koskaan laiminlyönyt kokouksia, ja rankasta aikataulusta huolimatta saatoin käyttää paljon aikaa saarnaamistyöhön.
Täyteläistä ja onnellista elämää
Voin rehellisesti sanoa, että olen hyvin onnellinen nyt. Minulla on monia rakastavia ystäviä ja olen saanut kokea paljon suurenmoista. Sain mm. olla mukana tekemässä tunnetuksi Jehovan todistajien hirvittävää vainoamista Itä-Afrikassa sijaitsevassa Malawissa ja Beninissä. Ja viime vuodesta lähtien minulla on ollut etu olla vakituinen tienraivaaja, kuten Jehovan todistajien kokoajansaarnaajia kutsutaan. Miten mieluista onkaan ollut nähdä kolmen sellaisen, joiden kanssa olen tutkinut Raamattua, omistavan elämänsä Jehovalle ja tulevan kastetuksi!
Olen vakuuttunut, että Jumalan sanan neuvojen noudattaminen on paras elämäntapa. Minulle oli kaikkein tärkeintä se, että sain hyvän ja puhtaan omantunnon Jumalan edessä. Jehova on todellakin uskollinen, ja me voimme saada vain siunauksia, kun noudatamme hänen rakkaudellisia ohjeitaan. – Lähetetty.
[Huomioteksti s. 17]
”Söimme Euroopan kalleimmissa ravintoloissa. Rahalla ei ollut merkitystä.”
[Huomioteksti s. 17]
”Hän oli ostanut linnan ja tehnyt muita järjestelyjä elämäämme varten avioitumisen jälkeen.”
[Huomioteksti s. 18]
”Päätimme loppujen lopuksi istua ulkona katukahvilassa.”
[Huomioteksti s. 18]
”Olin lujasti päättänyt ottaa selville, mitkä hänen aikomuksensa olivat, ennen kuin ottaisin seuraavan askeleen.”
[Kuva s. 19]
Esiinnyin monta kertaa radiossa ja televisiossa tehdäkseni tunnetuksi Jehovan todistajien vainoamista Afrikassa