Tikka – nerokkaasti suunniteltu nakuttaja
NOPEA nakuttava ääni tavoittaa huomiosi kävellessäni metsikön ohi. Totta tosiaan, siellähän on tikka hakkaamassa puunrunkoa. Luultavasti se haeskelee hyönteisiä tai niiden toukkia – tai ehkä se on kaivertamassa pesäkoloa. Tämä on yleinen näkymä ja ääni monissa osissa maailmaa, sillä tikkoja tavataan kaikissa maailman maissa, paitsi Madagaskarissa ja Australian alueella.
Tikka saattaa iskeä taltankaltaisen nokkansa puunrunkoon tai oksaan peräti 44 kertaa vajaassa kolmessa sekunnissa. Miten lintu pystyy kestämään kaiken tämän jyskytyksen menemättä aivan pökerryksiin?
Vastaus näyttää löytyvän tikan pään rakenteesta. Linnun aivojen ja sitkeän, ulomman aivokalvon välinen tila on hyvin kapea ja sisältää siksi vähemmän nestettä kuin se laajempi rako, joka löytyy sukulaislinnuilta, jotka eivät hakkaa tai nakuta. Tämä erikoispiirre on ilmeisesti tarpeen iskun ja tärinän aiheuttaman nesteen aaltoliikkeen vähentämiseksi. Sitten aivoja ympäröi myös verraten tiivis ja kuitenkin huokoinen luuaines, joka ehkäisee tämän elintärkeän elimen liikkumisen. Iskua vaimentaa lisäksi huokoinen ja kimmoisa sidekudos, joka yhdistää kallon ja nokan välillä olevia luita, ja samoin ne vahvat lihakset, jotka ulottuvat yli tikan pään ja sen kummankin korvan taakse. Näillä lihaksilla on suuri merkitys paitsi kielen liikkeiden hallitsijana, myös ikään kuin pään iskunvaimentimena sekä sen kieppumisen ehkäisijänä.
Tikan muut ruumiinosat, sen jalat, pyrstö ja kieli, soveltuvat samoin hämmästyttävän hyvin sen työskentelyyn.
Katsohan sen jalkoja. Ne ovat lyhyet ja voimakkaat, ihanteellisen sopivat pystyasennossa kiipeilemiseen. Jalkaterä muodostuu neljästä varpaasta, joista toinen ja kolmas suuntautuu eteenpäin ja toiset kaksi taaksepäin. Neljäs varvas voi kääntyä myös sivulle ja eteenpäin. Kussakin varpaassa on terävä, käyrä kynsi. Täten molemmat jalat voivat toimia ikään kuin pihtiparina, minkä ansiosta tikka pystyy saamaan tukevan otteen kiipeillessään puiden rungoilla, oksilla, kallion seinämillä tai jopa rakennusten seinillä.
Pyrstökin myötävaikuttaa tämän linnun menestykselliseen toimeentuloon. Se toimii erinomaisena pönkkänä tikan hakatessa. Kaksitoista vahvaa sulkaa, jotka muodostavat pyrstön, ovat limittyneet kuin kattopäreet toinen toisensa päälle. Sulkasadon aikana kaksi erityisen vahvaa keskussulkaa jää paikoilleen, kunnes muut ovat ehtineet kasvaa ja pystyvät antamaan tikan tarvitseman tuen.
Tikan kieli on vielä yksi sen huomattavista erikoispiirteistä. Se on kiinnittynyt kieliluuhun, luun ja ruston muodostamaan elimeen, joka kaareutuu kallon ympäri. Eräät lihakset vetävät kieliluun kaaria ja työntävät näin kielen melkoisen pitkälle nokasta. Vihertikalla kieli saattaa ulottua nokasta jopa 10 senttimetrin etäisyydelle. Lipoen paksun, tahmean limakerroksen peittämää pitkää kieltään sisään ja ulos nokastaan, tikka voi ulottua hyönteisiin ja toukkiin, jotka ovat kätkeytyneet syvälle mutkaisiin käytäviin. Monilla tikkalajeilla on sarveinen ja harjaksinen kielen kärki. Näillä harjaksilla se lävistää toukat helposti. On myös tikkoja, joiden leveään harjaskimppuun päättyvä lusikkamainen kieli on omiaan muurahaisten ja termiittien pyydystämiseen.
Mistä tikka voi päätellä, onko ateria piilossa puun kuoren alla? Yleensä tämä luetaan sen tarkan kuuloaistin ansioksi. Saattaa olla mahdollista, että nakuttamalla ja pitämällä sitten hetken tauon lintu paljastaa häiriytyneet hyönteiset. Epäilemättä myös hyönteisten tekemät käytävät synnyttävät tikan hakatessa erilaisen äänen.
Tikka on todella ihmeellisesti suunniteltu! Sen pään sisäinen rakenne saattaa antaa ihmiselle idean paremman suojakypärän valmistamiseksi tulevaisuudessa. Joka tapauksessa tikalle sen erinomainen välineistö on elintärkeä.