Järkyttäviä hyökkäyksiä vapautta vastaan Puerto Ricossa

Herätkää!-lehden Puerto Ricon-kirjeenvaihtajalta

OLI juuri jälkeen puoliyön. Viisi aseellista miestä lähestyi korkeaa rakennusta San Juanissa Puerto Ricossa. Kolme heistä oli univormuun pukeutuneita poliiseja. Toiset kaksi olivat salaisia agentteja.

Oli hyvin hiljaista heidän mennessään rakennuksen ylempään kerrokseen, jossa heihin liittyi kolme naista. Nämä kahdeksan henkilöä lähestyivät sitten hitaasti pienen huoneen ovea.

Väijyikö huoneessa joku vaarallinen rikollinen? Tai ehkä ympärillä asuvien elämää vaarantava terroristi? Seuranneiden tapahtumien mukaan olisi näyttänyt siltä.

Oven avaamisen jälkeen yksi poliiseista jäi ulkopuolelle vartioon toisten seitsemän astuessa huoneeseen. He lähestyivät vuodetta, jossa 45-vuotias nainen näytti olevan kuolemaisillaan. Nähdessään mitä hänelle aiottiin tehdä hän kirkui kovalla äänellä ja teki vastarintaa. Mutta siitä ei ollut mitään apua. Häneen tartuttiin väkivalloin, ja hänet sidottiin kiinni vuoteeseen. Hänen vastustavaa aviomiestään ja kolmea lastaan estettiin tulemasta hänen avukseen.

Muutamia tunteja myöhemmin tämä vakavasti sairas nainen vietiin toiseen huoneeseen vastoin hänen, hänen miehensä ja lastensa tahtoa. Siellä hänen kurkulleen asetettiin veitsi. Hänen kurkkuunsa tehtiin viilto hänen kaulasuonensa paljastamiseksi!

Nainen ei pystynyt kestämään tämän hirvittävän kohtelun aiheuttamaa painetta vaan vaipui šokkiin. Hän ei koskaan toipunut. Hänen miehensä, lapsensa ja ystävänsä surivat suuresti hänen kuolemaansa.

Rikos ihmisyyttä vastaan

Tapaa, jolla tätä naista pahoinpideltiin, pidettäisiin monissa maissa pöyristyttävänä rikoksena. Sitä pidettäisiin lähes ihmisryöstönä, johon sisältyi pahoinpitelyä ja väkivaltaa. Se oli ehdottomasti rikos ihmisyyttä vastaan, rikos sitä valinnanvapautta vastaan, joka ihmisillä pitäisi olla.

Miksi on näin? Koska uhri, rouva Ana Paz de Rosario, oli täysin syytön mihinkään väärintekoon. Häntä kunnioitettiin todella rauhaa rakastavana ja lakia noudattavana kansalaisena. Miksi häntä sitten kohdeltiin näin raa’alla tavalla?

Hänelle oli tehty leikkaus vakavan sairauden takia. Hän oli halukas suostumaan tähän leikkaukseen ja teki myös selväksi sen, että hän suostuisi tämän lisäksi monenlaiseen lääkitykseen. Mutta hänellä oli yksi pyyntö. Hän sanoi, ettei hän halunnut erästä tiettyä hoitomuotoa kaikista käytettävissä olevista hoitokeinoista. Hän ei kieltäytynyt siitä pelkästään lääketieteellisistä syistä, vaan myös siksi, että se loukkaisi hänen omaatuntoaan.

Hänen lääkärinsä oli samaa mieltä siitä, ettei hänelle välttämättä tarvitse antaa tätä hoitoa. Tosiasiassa hän suoritti leikkauksen ilman sitä. Hän sanoi, ettei tuolla hoidolla kuitenkaan olisi huomattavaa merkitystä hänen tapauksessaan sairauden luonteen vuoksi.

Siitä huolimatta eräs sukulainen (avioliiton kautta) oli naisen ja hänen miehensä ja lastensa tietämättä hankkinut sekä ennen leikkausta että sen jälkeen oikeudenpäätöksen yrittäessään pakottaa tämän lääkärin antamaan naiselle hoitoa, jonka hän oli kieltänyt. Tässä tapauksessa se oli verensiirto.

Tätä seurasi nopea tapahtumainketju. Yleiset syyttäjät, tuomarit, poliisit, sairaanhoitajat ja muut tekivät salaliiton riistääkseen naiselta vapauden päättää, mitä hänelle tehdään. Kolme eri tuomiota pantiin täytäntöön neuvottelematta enempää potilaan, hänen miehensä kuin hänen lastensakaan kanssa, joista kaksi on täysi-ikäistä. Kaksi tuomiota julistettiin neuvottelematta edes vastuussa olevan lääkärin kanssa!

Valinnanvapauden tarve

Miltä sinusta tuntuisi, jos sinua täysissä hengenvoimissa olevana aikuisena kohdeltaisiin tuolla tavalla? Esimerkiksi jos lääkäri suosittelisi sinulle tietynlaista ruokaa, jonka hän ajattelisi olevan sinulle hyväksi, mutta jota sinä et haluaisi, niin pitäisitkö siitä, että hän sitoisi sinut vuoteeseesi ja pakottaisi sinut syömään sen vastustuksestasi huolimatta? Tai jos hän suosittelisi lääkettä, jota sinä et hyväksy, niin miltä sinusta tuntuisi, jos hän ruiskuttaisi sitä suoniisi väkisin?

Entä sitten hoito, jota vastustaisit monista syistä? Entä jos vastustaisit sitä omantuntosi takia, samoin kuin myös sen takia, että tuon hoitomenetelmän myönnetään tappavan tuhansia ihmisiä joka vuosi ja vahingoittavan kymmeniätuhansia muita? Varmasti haluaisit aikuisena vapaasti valita, minkälaista hoitoa hyväksyt johonkin sairauteen.

Rouva Rosario kuoli tämän raa’an kohtelun jälkeen. On enemmän kuin mahdollista, että tämän ilkeämielisen kohtelun hänen elimistölleen aiheuttama šokki edisti hänen kuolemaansa tai ehkä jopa aiheutti sen. On myös hyvin mahdollista, että hänen elimistönsä ei pystynyt selviämään itse verensiirrosta, vaan se oli hänelle vahingollinen. On kiinnostavaa havaita, että tässä tapauksessa sama lääkäri oli jo suorittanut toisille leikkauksia ilman verta. Hän ei ollut menettänyt yhtään potilasta sen vuoksi, että hän suoritti leikkauksia ilman verensiirtoa.

Useampia leikkauksia ilman verta

Yhä useammat lääkärit suorittavat leikkauksia ilman verta. Miksi? Veren käyttöön liittyvien komplikaatioiden vuoksi.

Maailmankuulu avoimia sydänleikkauksia suorittava kirurgi tri Denton A. Cooley Texasin sydäninstituutista Houstonista sanoi: ”Nyt on ilmeistä, että useimmat suuret leikkaukset voidaan suorittaa ilman verensiirtoa. . . . Tavoitteenamme on nähdä, miten vähän voimme käyttää [verta].” Tri Jerome H. Kay kirjoittaa seuraavaa: ”Olemme välttäneet verensiirtoja niin paljon kuin mahdollista. . . . Olemme tehneet Saint Vincentin sairaalassa Los Angelesissa tähän mennessä noin 6000 avointa sydänleikkausta. Sen jälkeen kun emme ole antaneet verta useimmille potilaille, vaikutelmanamme on ollut, että potilaat voivat paremmin.” – The Journal of the American Medical Association.

Medical World News -lehti kertoi: ”Vaikka kaikki luovuttajilta tuleva veri seulotaan herkimmillä nykyään käytettävissä olevilla kokeilla . . . monet potilaat saavat silti verensiirron jälkeisen maksatulehduksen.” Lisäksi tilastot osoittavat, että ainakin 10 prosenttia tällaisen maksatulehduksen uhreista kuolee sen johdosta. Kuuluisa avoimia sydänleikkauksia suorittava kirurgi tri Charles P. Bailey New Yorkin kaupungin St. Barnabas -sairaalasta sanoi: ”Vaikka sopimattomasta verestä aiheutuvat vauriot ja verensiirtojen aiheuttamat munuaisvauriot ovat suuresti vähentyneet, niitä ei voida koskaan täysin poistaa, määritetäänpä veriryhmä miten huolellisesti tahansa.”

Eräs kirurgi sanoi Let’s Live -lehdessä: ”Niissä yli 20000 leikkauksessa, jotka olen suorittanut, en ole koskaan antanut verensiirtoa, eikä yksikään potilaistani ole kuollut sen puutteeseen.” Lisäksi arvovaltainen Davis-Christopherin Textbook of Surgery (Kirurgian oppikirja) huomauttaa, että ”vain noin yksi prosentti annetaan hengenpelastustarkoituksessa”.

Näin ollen voidaan havaita, että verensiirto on vaarallinen toimenpide. Kuten jo mainittiin, tuhansia kuolee ja kymmeniätuhansia sairastuu joka vuosi. Tämän huomioon ottaen potilaalla pitäisi ehdottomasti olla oikeus joko hyväksyä tai hylätä se. Se olisi sama oikeus, jota haluaisit varmasti käyttää valitessasi oman ruokasi, lääkkeesi, vitamiinisi tai lääkärisi. On kysymys sinun ruumiistasi. Järkevänä aikuisena haluat oikeuden päättää, mitä sille tehdään.

Toisaalta tämän oikeuden kieltäminen ihmisiltä ja heidän pakottamisensa on sellaista, mitä olisi voinut odottaa tapahtuvan ”pimeänä keskiaikana” tai natsien keskitysleirissä. Sellainen ei sovi ollenkaan sivistyneeseen yhteiskuntaan.

Vastustus uskonnollisista syistä

Lisäksi silloin kun jotakin toimenpidettä vastustetaan uskonnollisista syistä, kyseessä on ihmisen omatunto. Asiaan liittyy myös hänen Kaikkivaltiaan Jumalan palvontansa. Lain ja oikeusviranomaisten tulisi varjella vielä huolellisemmin valinnanvapautta tässä asiassa.

Rouva Rosario ei vastustanut verensiirtoa pelkästään lääketieteellisistä syistä, vaan pääasiassa uskonnollisista syistä. Hän noudatti neuvoa, joka on esitetty Pyhässä Raamatussa, jonka hän uskoi olevan Jumalan henkeytetty sana. Hän piti sitä oppaana niille, jotka haluavat palvoa Jumalaa oikein.

Rouva Rosario tiesi, että Pyhä Raamattu kieltää veren ottamisen elimistöön. Missä Raamattu sanoo niin? Monessakin kohdassa sekä heprealaisissa että kreikkalaisissa kirjoituksissa. Esimerkiksi Apostolien tekojen 15. luvun jakeissa 20 ja 29 se sanoo, että kristittyjen tulee ’karttaa verta’. Sama kielto kertautuu muualla Raamatussa. – 1. Moos. 9:3, 4; 3. Moos. 17:10–14.

Joku saattaa sanoa, että tässä puhutaan veren juomisesta, sen ottamisesta elimistöön suun kautta. Mutta kielto koskee veren ottamista elimistöön riippumatta siitä, miten se tapahtuu. Esimerkiksi jos lääkäri kehottaisi sinua karttamaan alkoholijuomia, niin olisiko alkoholin antaminen ruiskeena suoraan suoneen lääkärin ohjeiden noudattamista? Ei tietenkään.

On totta, että monet ihmiset jättävät huomioon ottamatta Raamatun verta koskevan kiellon. Se on heidän asiansa ja heidän vastuullaan. Mutta rouva Rosario oli yksi niistä, jotka suhtautuvat siihen vakavasti. Näin ollen uskonnollisen omantunnon perusteella, lääketieteellisin perustein ja myös sen perusteella, että ihmisellä on oikeus päättää, mitä hänen ruumiilleen tehdään, se, mitä rouva Rosariolle tapahtui, oli järkyttävä hyökkäys hänen vapauttaan vastaan. On häpeällistä, että sellaisiin raakoihin tekoihin häntä vastaan on voitu syyllistyä. Se ei ollut yhtään vähempää kuin väkivaltaista pahoinpitelyä.

Tilanteen kehittyminen

Tilanne alkoi kehittyä siitä, kun rouva Rosario meni paikkakuntansa klinikalle vatsakipujensa vuoksi. Hänelle annettiin särkylääkettä, ja hänet lähetettiin kotiin. Mutta noin viikkoa myöhemmin hänet otettiin kiireellisenä tapauksena sisälle San Juanissa sijaitsevaan Doctor’s Hospital -sairaalaan lääkärin valvonnan alaisuuteen.

Lääkäri teki monia kokeita viikon ajan. Mutta hän väitti, ettei löytänyt mitään vikaa. Hän kuitenkin kertoi rouva Rosariolle, että jos hänelle pitäisi suorittaa leikkaus, niin hän ei suorittaisi sitä ilman verta. Koska herra ja rouva Rosariosta tuntui, ettei hänestä pidetty tarpeeksi hyvää huolta, niin he päättivät etsiä toisen lääkärin, joka kunnioittaisi heidän näkemystään verestä.

Rouva Rosario lähti pois Doctor’s Hospital -sairaalasta. Hänet otettiin sisälle San Juanissa sijaitsevaan San Martín -sairaalaan. Siellä lääkäri, joka kunnioitti hänen näkemystään verestä, suostui hoitamaan tapauksen. Tutkimuksissaan lääkäri havaitsi, että rouva Rosariolla oli kuolio ohutsuolessa ja että hänelle piti suorittaa leikkaus.

Asiaan sekaantuminen

Kuitenkin päivää aikaisemmin rouva Rosarion sukulainen avioliiton kautta otti asiakseen mennä San Juanissa sijaitsevan piirioikeuden yleisen syyttäjän luo. Hän väitti, että rouva Rosariolle piti tehdä leikkaus ja että lääkärit halusivat luvan käyttää verta. Asiahan ei tietenkään ollut näin San Martín -sairaalassa olevan lääkärin kohdalla. Se oli ollut vain edellisessä sairaalassa työskentelevän lääkärin mielipide.

Piirioikeuden tuomari Carlos Delgado kuuli tätä miestä ja laati oikeudenpäätöksen neuvottelematta herra tai rouva Rosarion kanssa tai rouva Rosarion nykyisen lääkärin kanssa. Tämä antoi edellisen sairaalan, Doctor’s Hospitalin, ylilääkärille oikeuden käyttää verta. Mutta rouva Rosariohan oli tietenkin jo lähtenyt siitä sairaalasta.

Seuraavana päivänä rouva Rosario joutui leikkaukseen – nyt siis San Martín -sairaalassa. Hänen lääkärinsä poisti melkein kolme metriä kuolioitunutta ohutsuolta. Leikkaus suoritettiin ilman verta, kuten potilas ja hänen miehensä olivat pyytäneet. Leikkauksen jälkeen rouva Rosarion tila oli vakava, vaikkakin vakaa, ja hän oli tajuissaan.

Seuraavana päivänä San Martín -sairaalassa työskentelevä lääkäri sai tuomari Delgadon oikeudenpäätöksen. Se oli myöhässä, koska se oli osoitettu edelliseen sairaalaan, Doctor’s Hospitaliin. Mutta koska leikkaus oli jo suoritettu San Martín -sairaalassa ilman verta, niin tämä lääkäri ei nähnyt mitään syytä antaa sitä enää.

Jutun olisi pitänyt päättyä siihen. Mutta asiaan sekaantuminen jatkui. Leikkausta seuraavana päivänä edellä mainittu sukulainen otti asiakseen mennä uudestaan piirioikeuden yleisen syyttäjän luo ja esittää toisen valalla vahvistetun lausunnon. Hän sanoi täsmälleen samat sanat kuin aikaisemmassakin lausunnossaan. Oikeus ei välittänyt vastuussa olevasta lääkäristä, joka oli suorittanut leikkauksen. Se ei kuullut häntä, potilasta, potilaan aviomiestä eikä potilaan lapsia.

Siitä huolimatta piirioikeuden tuomari Alberto Toro Nazario antoi toisen oikeudenpäätöksen. Se oli sanasta sanaan samanlainen kuin muutamia päiviä aikaisemmin annettu päätös. Tällä kertaa se oli vain osoitettu San Martín -sairaalassa olevalle lääkärille.

Jälkeenpäin lääkäri kysyi rouva Rosariolta, halusiko tämä verensiirron. Hän vastasi hyvin painokkaasti: ”EN!” Hän oli aikuinen ihminen. Hän tiesi asenteensa veren suhteen, ja hänen miehensä oli samaa mieltä. Lääkäri käski sitten kolmea läsnä olevaa sairaanhoitajaa allekirjoittamaan lausunnon, jossa sanottiin, että potilas oli täysin tajuissaan ja oli kieltäytynyt ottamasta verensiirtoa.

Pidätysmääräys

Koska verta ei ollut annettu, niin oikeus määräsi lääkärin pidätettäväksi! Häntä syytettiin tuomioistuimen halveksimisesta. Hänet haastettiin oikeuteen, ja häntä vaadittiin astumaan samana päivänä piirioikeuden tuomarin Edgardo Márguez Lizardin eteen. Potilasta, hänen miestään tai lapsiaan ei ollut kutsuttu kuulusteluun. Heihin ei edes otettu yhteyttä. Tosiasiassa he eivät tienneet mitään tästä kuulustelusta tai siitä, että heidän lääkärinsä oli määrätty pidätettäväksi.

Tuomari kuulusteli lääkäriä pitkään. Lääkäri sanoi, ettei hän halveksinut tuomioistuinta, koska aikaisemmassa tuomari Toro Nazarion oikeudenpäätöksessä ei nimenomaan sanottu, että hänen pitäisi antaa verta väkisin vastoin potilaan tahtoa. Hän vakuutti myös, että sairauden pahenevan luonteen vuoksi hän ei voisi taata, että potilas jäisi henkiin, vaikka verta käytettäisiinkin.

Tuomari Márquez Lizardi antoi sitten toisen oikeudenpäätöksen, joka oli päivätty samana päivänä kuin kuulustelu. Mutta tällä kertaa se oli yksityiskohtaisempi. Siinä annettiin erikoisohjeet siitä, että verta tulisi käyttää potilaan päinvastaisesta toivomuksesta huolimatta. Siinä kiellettiin ketään sekaantumasta verensiirron pakolliseen antamiseen. Tuomari määräsi Puerto Ricon poliisin huolehtimaan siitä, että oikeudenpäätöstä noudatettaisiin.

Kaikista tuomarille esitetyistä vetoomuksista huolimatta hän ei peruuttanut antamaansa päätöstä. Se oli määrä panna täytäntöön seuraavana päivänä.

Potilas vaipuu šokkiin

Seuraavana aamuna kello 1.30 aseelliset miehet – kolme poliisia ja kaksi salaista agenttia – tapasivat kolme sairaanhoitajaa sairaalassa. He astuivat potilaan huoneeseen ja käskivät kaikkien muiden poistua. Aviomies vaati saada jäädä, ja hänen sallittiin jäädä. Mutta häntä estettiin tekemästä mitään tuon toimenpiteen keskeyttämiseksi.

Rouva Rosario teki vastarintaa ja huusi: ”Älkää tehkö tätä minulle! Minä en ole mikään rikollinen!” Hän yritti estää sairaanhoitajia. Mutta hänet nujerrettiin nopeasti. Hänen kätensä ja jalkansa sidottiin kiinni vuoteeseen. Näin hän ei voinut panna vastaan, kun hänelle oltiin antamassa väkisin verensiirtoa. Tuona hetkenä rouva Rosario vaipui šokkiin.

Mutta lääkärit eivät saaneet verta ruiskutetuksi hänen käsivartensa suoneen. Niinpä he päättivät suorittaa leikkauksen pelkästään haavan tekemiseksi kaulaan niin, että kaulasuoni paljastuisi ja veri voitaisiin ruiskuttaa elimistöön sitä kautta. Hänet vietiin sitten leikkaussaliin, kaulasuoni paljastettiin, ja veri ruiskutettiin häneen väkisin.

Rouva Rosario oli muutamia päiviä puolittain tajuttomana pystymättä puhumaan enää kenellekään ja joutui sitten kouristustilaan. Sairaanhoitajat panivat hänet heti keinomunuaiseen, keuhkokoneeseen ja vielä kolmanteen koneeseen. Eräs lääkäri antoi hänelle lisää verta. Pian sen jälkeen rouva Rosario kuoli.

Harkitse minkä tahansa verensiirron mahdollisia vastavaikutuksia. Lisää siihen se järkytys, mikä aiheutui sen pakottamisesta sellaiselle potilaalle, joka ei halunnut sitä ja jolta jopa kädet ja jalat sidottiin. Niin, on täysin mahdollista, että kaikki tämä aiheutti hänen varhaisen kuolemansa tai ainakin edisti sitä. Tämän naisen veri saattaa olla niiden päällä, jotka olivat vastuussa koko tästä häpeällisestä ja kauhistavasta teosta. – 2. Moos. 20:13; Apt. 20:26.

”Missä minä olen?”

Herra ja rouva Rosario olivat pyytäneet apua ystäviltään ja uskonveljiltään. Mutta hekään eivät pystyneet estämään näitä tapahtumia. Kaikki heidän viranomaisille esittämänsä vetoomukset olivat turhia.

Yksi näistä uskonveljistä oli tuon huoneen oven takana, kun tämä inhottava teko suoritettiin. Hän kuuli rouva Rosarion valitukset ja huudot. Mutta hän ei voinut tehdä mitään, koska yksi poliisi seisoi vartiossa oven ulkopuolella.

Kerran ovi lennähti auki ja aviomies, herra Rosario, tuli ulos. ”Katso, mitä he tekevät vaimolleni!” hän huusi. Mutta joku huoneessa oleva veti hänet takaisin oven edessä olevan poliisin kääntyessä häneen päin. Ovi suljettiin jälleen.

Tämä uskonveli ei voinut kestää enempää. Hän meni alakertaan syvästi murheellisena ja pahoinvoipana. Se mitä oli tapahtunut, oli hänestä kerrassaan kuvottavaa. Hän kuvailee tunteitaan näillä sanoilla, jotka hän lausui itsekseen: ”Missä minä olen? Onko tämä Puerto Rico? Tässä maassako avuttoman ja vakavasti sairaan naisen kimppuun hyökätään sairaalassa? Tuntuu aivan mahdottomalta, että jotakin näin hirveätä voisi tapahtua Puerto Ricossa! Mutta niin vain tapahtui!”

Rouva Rosarion omalle lääkärille on annettava tunnustus siitä, että hän auttoi Rosarioita niin paljon kuin voi. Mutta niin kuin hänen potilaansa kädet olivat sidotut kirjaimellisesti, samoin lääkärin kädet olivat sidotut kuvaannollisesti. Hän ei voinut tehdä enempää auttaakseen. Mutta kuten San Juanissa ilmestyvä El Vocero -lehti jälkeenpäin totesi, lääkäri kertoi oikeudelle, että ”potilaan tilan huomioon ottaen verensiirrot eivät varmista hänen henkiinjäämistään, siksi että useimmissa tapauksissa sairaus jatkuvasti pahenee”.

Sanomalehti kertoi myös, tunnetun puertoricolaisen asianajajan kommentin. Tämä asianajaja julisti, että uskonnollisen vakaumuksen vastaisen menettelyn pakottaminen, silloin kun tuo vakaumus ei ole lain vastainen, ”on kansalaisoikeuksien loukkaamista”.

Toisia tapauksia

Tämä järkyttävä hyökkäys vapautta vastaan ei ole yksittäinen tapaus. Tämä ei ole ainoa kerta, kun näin on tapahtunut Puerto Ricossa. Viime vuosina on sattunut useita samanlaisia tapauksia. Oikeudenpäätöksillä on pakotettu verensiirtoja sekä aikuisille että lapsille.

Esimerkiksi äskettäin eräs 36-vuotias mies vastusti veren käyttämistä sairautensa hoitamisessa. Hän allekirjoitti lausunnon, jossa hän vapautti sairaalan ja lääkärit kaikesta vastuusta, mikä tulisi siitä, että verta ei käytetä. Hänen vaimonsa oli täysin samaa mieltä hänen kanssaan. Mutta lääkärit halusivat väkisin antaa hänelle verensiirron. Potilas ja hänen vaimonsa kokivat hirvittävän koettelemuksen. Mies nukutettiin lääkkeillä, ja hänen ollessaan tiedottomassa tilassa hänelle annettiin verta vastoin hänen tahtoaan.

Rouva Rosarion tavoin tämäkin mies kunnioitti maan lakia. Hän oli omantunnontarkka kansalainen. Mutta rouva Rosarion tavoin hän uskoi, että silloin kun se, mitä ihmiset haluavat, on ristiriidassa sen kanssa, mitä Jumala haluaa, niin on oikein ”totella Jumalaa hallitsijana ennemmin kuin ihmisiä”, kuten Jumalan oma sana sanoo. – Apt. 5:29.

On totta, että toiset ehkä eivät ole niin omantunnontarkkoja tässä asiassa. Se on heidän oikeutensa. Mutta niille, joilla on omantunnonesteitä, tulisi antaa heidän Jumalalta saamansa oikeus valita, millaista lääkärinhoitoa he haluavat. Lääkärinhoidon pakottaminen potilaalle, joka ei sitä halua, on lääketieteellistä röyhkeyttä. Se on loukkaus niitä vapauksia kohtaan, joiden saamisen puolesta ihmiset ovat vuosisatojen kuluessa kovasti taistelleet. Se on ihmisarvon loukkaamista. Mikä tärkeintä, se on loukkaus Jumalaa kohtaan. Ja jonakin päivänä, kuten Raamattu sanoo Roomalaiskirjeen 14:12:ssa, ”kukin meistä on tekevä itsestään tilin Jumalalle”. Tähän sisältyvät ne, jotka yrittävät estää Jumalan vilpittömiä palvojia tottelemasta Hänen lakejaan.

[Kuva s. 10]

Tuhansia kuolee ja kymmeniätuhansia sairastuu verensiirtojen takia joka vuosi. Tri Charles P. Bailey sanoo: ”Vaikka sopimattomasta verestä aiheutuvat vauriot ja verensiirtojen aiheuttamat munuaisvauriot ovat suuresti vähentyneet, niitä ei voida koskaan täysin poistaa, määritetäänpä veriryhmä miten huolellisesti tahansa.”

[Kuva s. 11]

Herra Rosario tutkii säännöllisesti Raamattua perheensä kanssa. Myös hänen vaimonsa oli Raamatun tutkija ja oppi tuntemaan verta koskevan Jumalan lain Pyhästä Raamatusta

[Kuva s. 13]

San Martín -sairaala San Juanissa, Puerto Ricossa. Täällä rouva Rosario sidottiin kiinni vuoteeseensa, ja hänelle annettiin väkisin verensiirto vastoin hänen tahtoaan ja ilman hänen miehensä suostumusta