Tulisiko naisen käydä työssä – vai ei?
PERINTEISESTI naisen paikka on ollut kotona, ei työssä kodin ulkopuolella. Aikaisemmin hänellä oli paljon työtä kotona, kuten sanottiin: ”Mies työskentelee aamusta iltaan, mutta naisen työ ei lopu koskaan.”
Jotkut väittävät, että nainen kuuluu yhä kotiin, vaikka monin paikoin tilanne on muuttunut jyrkästi. Esimerkiksi Suomessa oli jo vuonna 1970 yli 48 prosentilla aviopareista sekä miehellä että vaimolla työpaikka.
Nekin vaimot, joilla on lapsia, käyvät usein työssä. Yhdysvalloissa ja Suomessa on työpaikka lähes puolella vaimoista, joilla on alle 18-vuotiaita lapsia. Ja Suomessa runsas viidennes (Yhdysvalloissa noin kolmannes) niistä, joilla on alle kouluikäisiä lapsia, on työssä kodin ulkopuolella. Nykyään päiväkodit huolehtivat tavallisesti lapsista päivisin.
Yhdysvaltain työministeriö viittaa tähän suunnattomaan muutokseen ja esittää seuraavan lausunnon: ”Käsite perheestä, jossa mies on ainoa perheenelättäjä, jossa vaimo on perheenemäntä eikä käy työssä ja jossa on lapsia, saattaa olla käyttökelpoinen esimerkkinä käytettäväksi, mutta se ei edusta tyypillistä amerikkalaista 1970-luvun keskivaiheen perhettä.”
Onko tämä tilanne toivottava? Onko naisen parasta pitää työpaikka? Entä jos hän on naimisissa ja hänellä on lapsia?
Kun työssä käyminen on ehkä välttämätöntä
Monien naisten nykyään täytyy työskennellä kodin ulkopuolella. Miljoonat ovat esimerkiksi eronneet tai asuvat erossa aviomiehistään; joillakuilla on lapsia elätettävänä. Työpaikan pitäminen saattaa olla ainoa keino, joka auttaa heitä selviytymään elinkustannuksista. Monet muut naiset ovat naimattomia, ehkäpä odottavat naimisiinmenoa, ja näiden täytyy usein pitää työpaikka elättääkseen itsensä. Mutta entä naiset, joilla on aviomies ja ehkä lapsia?
Huimasti kohoavan inflaation vuoksi ehkä monien näistäkin täytyy käydä työssä. Mahdollisesti mies ei pysty ansaitsemaan tarpeeksi perheensä elättämiseksi. (Jaak. 5:4) Niinpä hänen vaimonsa saattaa joutua ottamaan työpaikan kodin ulkopuolelta. Mutta tarvitsevatko monet perheet meidän päivinämme todella kahta palkannauttijaa?
Jotkut ajattelevat niin. Vuonna 1970 julkaistun Yhdysvaltain yhteiskunnallisia asioita käsittelevän kirjasen mukaan ”noin 21 miljoonaa naista kävi työssä, koska he ja heidän perheensä tarvitsivat tuon rahan elämistä, ruokaa, vaatetusta ja asuntoa varten”. Kirjoittaja lisäsi: ”Näiden numeroiden pitäisi tehdä loppu myytistä, johon jotkut yhä uskovat, nimittäin siitä, että huomattava määrä naisia tässä maassa käy työssä vain siksi, että he haluavat käydä työssä tai haluavat ylimääräistä rahaa.”
Epäilemättä joidenkuiden äitien, joilla on lapsia, ja niidenkin, joilla on myös aviomies, tarvitsee käydä työssä, jotta he voisivat auttaa selviytymään elinkustannuksista. Ja se, mitä nämä naimisissa olevat naiset tekevät, on sopusoinnussa Jumalan tarkoituksen kanssa, jonka mukaan vaimo on miehensä ”apu”. (1. Moos. 2:18) Mutta vakava kysymys, jota miehen ja vaimon tulisi harkita yhdessä – etenkin jos heillä on lapsia – on tämä: onko vaimon todella pakko käydä työssä kodin ulkopuolella?
Tarvitseeko äitien todella käydä työssä?
Tämä on tärkeä kysymys, koska lapset tarvitsevat äitiään paljon enemmän kuin monet tajuavatkaan. Luojamme teki naisista sellaisia, että he voivat synnyttää lapsia. Mutta hän teki enemmän. Hän perusti myös avioliitto- ja perhejärjestelyn ja antoi äideille kyvyn hoitaa lapsia ja varata heille sellaista hellää huolenpitoa, jota he tarvitsevat. (Matt. 19:4–6; 1. Tess. 2:7) Jos miehet ja vaimot ymmärtäisivät täysin tämän arvon, he kenties järjestäisivät elintapansa sellaisiksi, että äiti voisi olla kotona lasten kanssa.
Ajatellessaan mennyttä eräs nuori nainen on voimakkaasti sitä mieltä, että hän mielellään olisi tyytynyt vähempään aineellisesti, jos hän olisi voinut saada äidiltään läheisempää opastusta ja toveruutta. Tämä nainen selittää:
”Lähdettyäni kotoa asuin vähän aikaa erään tytön kanssa, joka oli kasvatettu paljon köyhemmässä kodissa, ja hän opetti minua erottamaan sen, mitä todella tarvitsee, siitä, mitä luulee tarvitsevansa. Hän oli iloinen pavuista ja maissipannukakuista ja käytetyistä vaatteista. Minä en ollut tottunut sellaiseen. Hän opetti minua olemaan säästäväisempi ja sai minut tajuamaan, että perheeni kulutti enemmän rahaa kuin oli todella tarpeen.
”Saattaa olla, että jos olisimme tyytyneet aineellisesti vähempään, äitini olisi voinut olla kotona. Kaksi sisartani joutui vakaviin vaikeuksiin – yksi käytti huumeita. Haluaisin vain tietää tämän: kuinka olisi käynyt, jos joku olisi ollut kotona ja tiennyt, mitä sisareni puuhasi? Nämä lapset ovat alttiita maailman vaikutukselle koko päivän koulussa. Miten vanhemmat voivat tehdä sen kaiken tehottomaksi, jos he eivät ole kotona keskustellakseen heidän kanssaan luontevalla tavalla tehdessään jotakin yhdessä, kuten leipoessaan tai tehdessään mitä tahansa?”
Tätä vanhempien tulee harkita vakavasti. Yhä useammat lapset joutuvat näinä päivinä vaikeuksiin, ja epäilemättä siihen on yhtenä suurena syynä se, että heidän äitinsä ovat poissa kotoa työssäkäymisen vuoksi. Eräs nainen, jolla oli kiinnostava työ sanomalehtinaisena, selittää: ”En ollut taisteleva naisasialiikkeen kannattaja, mutta olin omaksunut sen liikkeen periaatteen, että mikä tahansa työ oli tärkeämpi kuin lapsista huolehtiminen. Sen ajateltiin olevan raadantaa.” Siitä huolimatta tämä nainen sanoutui irti työpaikastaan huolehtiakseen pojastaan, ja nyt kun sopeutumisvaihe on ohi, hän haluaa mieluummin olla perheenemäntä.
Vaikka kaikki äidit eivät ehkä voi lopettaa työssä käymistä kokonaan, niin ehkäpä he voivat tehdä kompromissin ja hankkia osapäivätyötä. Tällä tavalla he kenties voivat olla poissa kotoa vain silloin, kun lapset ovat koulussa. Näyttää siltä, että osapäivätyötä etsivien naisten kannattaa hakea työpaikkaa pienistä yhtiöistä, ei-kaupallisista järjestöistä, pankeista, tavarataloista, tilitoimistoista ja mistä tahansa yhtiöstä, joka ottaa työhön suuria määriä naisia.
Sen päättäminen mitä tehdä
Merkitseekö tämä sitä, että jos vaimolla ei ole lapsia, hänen pitäisi hankkia työpaikka kodin ulkopuolelta, jos hän sitä haluaa? Ei välttämättä. Tämä asia pariskuntien täytyy ratkaista keskenään. Jotkut miehet ovat pahoillaan, jos vaimo pitää työpaikan, ja haluavat mieluummin olla perheen ainoita palkanansaitsijoita. Heille saattaa olla tärkeätä se, että heidän vaimonsa huolehtii hyvin heidän kodistaan, mikä tavallisesti estää tekemästä kokopäivätyötä.
Eräällä naisella, joka oli mennyt työhön lasten vartuttua aikuisiksi, oli sellainen aviomies. Vaimo selittää: ”Oivalsin, että tilanne hermostutti häntä. Olimme olleet naimisissa niin monta vuotta, etten ollut sokea havaitakseni sitä. Niinpä sitten keskustelimme siitä, ja minun piti vain eritellä tilannetta sen perusteella. Johtuiko työssä oloni vain siitä, että halusin kohottaa itsetuntoani? Minun oli maksettava päiväapulaiselle melkein yhtä paljon kuin ansaitsin, joten siinä ei ollut paljoakaan mieltä taloudellisesti. . . . En ollut harmissani siitä, että luovuin työpaikastani. Mieheni tarvitsee paljon tukea – kukapa ei tarvitse – kantaakseen kuormansa.”
Mutta miksi niin monet naiset eivät tunne tyydytystä, ellei heillä ole työpaikkaa? Nykyinen propaganda on suurelta osin syyllinen siihen. Kuten aiemmin mainittiin, kodinhoito on menettänyt arvoasemansa eli maineensa ihmisten silmissä. Perheenemäntää pidetään usein sellaisena, joka ei ole riittävän älykäs saamaan työpaikkaa. Mutta tämä ei pidä paikkaansa; hyvänä perheenemäntänä oleminen vaatii todellista taitoa.
Ajattelepa hetkinen: vaimon täytyy yhdistää sisustusarkkitehdin, opettajan, sihteerin, sairaanhoitajattaren, palvelustytön, pesijättären ja kokin kyvyt! Puhuessaan ”taloudenhoidon vaikeuksista” eräs asiantuntija sanoo: ”Se on epäilemättä monimutkaisimpia ja monipuolisimpia tehtäviä, mitä yhden ihmisen odotetaan koskaan käsittelevän.” Aviomiehet, joiden on täytynyt hoitaa taloutta odottamattoman tapauksen sattuessa, ymmärtävät, ettei sen hoitaminen hyvin ole helppoa.
Mutta vaimoille täytyy vakuuttaa yhä uudelleen, että heidän työnsä kotona on todella arvokasta ja tärkeää. On niin kuin eräs nainen sanoi: ”Ollessasi kotona mumiset koko ajan: ’Olen arvokas ihminen.’ Mutta ei ole ketään sanomassa: ’Tottahan toki sinä olet.’” Niinpä hyvän aviomiehen on viisasta erityisesti meidän päivinämme kiittää vaimoaan hänen työstään kodin pitämisestä puhtaana ja kodikkaana paikkana, mihin tulla. Se, että kodin hoitaminen ei ole mikään helppo tehtävä, käy ilmi Raamatussa olevasta hyvän vaimon töitä käsittelevästä pitkästä kuvauksesta. – Sananl. 31:10–31.
Ajat ovat selvästi muuttuneet; olosuhteet ovat jonkin verran erilaiset kuin ne olivat menneisyydessä ja vaativat yhä useampia naisia käymään työssä kodin ulkopuolella. Joka tapauksessa, kun otetaan huomioon Raamatun naisille esittämä kannustus olla ”kodissa työskenteleviä”, voidaan todennäköisesti iloita rauhallisemmasta ja onnellisemmasta perhe-elämästä. – Tiit. 2:3–5.