Miksi naiset hankkivat työpaikan
SOSIOLOGIT mainitsevat useita syitä siihen, miksi naiset hakeutuvat työhön kodin ulkopuolelle. Eritoten nykyajan naisella on yksinkertaisesti vähemmän tekemistä kotona kuin hänen isoäidin äidillään oli. Koska nykyajan naisella on pitempi elinikä, vähemmän lapsia, enemmän työtä säästäviä laitteita ja uusia helppotekoisia ruokia, hän voi havaita ihmettelevänsä 35 vuoden iässä nuorimman lapsista ollessa koulussa, miten hän saisi aikansa kulumaan.
Monet naiset ovat ratkaisseet tämän siten, että he ovat menneet työhön kodin ulkopuolelle, sen jälkeen kun kaikki lapset ovat koulussa tai ovat aikuisia. Tästä on ollut seurauksena, että vuonna 1962 esimerkiksi Yhdysvalloissa työssä käyvien naisten keskimääräinen ikä oli 41, kun se vuonna 1900 oli 26 ja vuonna 1950 37.
Nopeasti noussut avioerojen määrä – yksistään Yhdysvalloissa yli miljoona naista eroaa vuosittain – ajaa myös naisia työmarkkinoille. Usein heidän täytyy tehdä työtä elatuksensa hankkimiseksi. Tuore tutkimus osoitti olevan luonteenomaista, että tuomioistuinten määräämät lastenelatusapumaksut eivät peitä puoltakaan lasten kasvatukseen menevistä kustannuksista, silloinkaan kun ne maksetaan tunnollisesti. Tämä selittää, miksi eronneet ja asumuserossa olevat naiset muodostavat nyt lähes kaksi kolmasosaa naistyövoimasta.
Sitä paitsi nähdessään ystävien, naapurien ja jopa vanhempiensa eroavan monet nykyaikaiset naiset katsovat olevan järkevää varautua siihen, että heidänkin saattaa olla pakko myöhemmin elämässään elättää itsensä. Onko realistista luottaa siihen, että mieheltä saa elinikäisen elatuksen? naiset saattavat kysyä. Niinpä nainen näkee koko avioliiton kestävän työssä käymisen eräänlaisena vakuutuksena siltä varalta, ettei hän 40-vuotiaana huomaisi olevansa eronnut lasten elättäjä vailla minkäänlaista ammattitaitoa tai työkokemusta, johon nojautua.
Monet naimisissa olevat naiset etsivät työpaikan myös täydentääkseen aviomiehensä tilipussia. Voimakkaan inflaation johdosta jotkut perheet tarvitsevat lisärahaa välttämättömyystarvikkeiden hankkimiseksi. Toiset haluavat vain ostaa ylellisyystarvikkeita, joita perhe ei voisi muuten hankkia, tai kohottaa elintasonsa sellaiseksi, mitä aviomies ei yksin pystyisi ylläpitämään.
Jos aviomiehen työ on kausiluonteinen tai altis ajoittaisille työttömyyskausille, vaimon työtulot voivat varata tasapainottavan taloudellisen tuen, joka auttaa perhettä selviytymään vaikeitten aikojen yli. Tämä pitää paikkansa erityisesti siitä syystä, että useimmat naiset työskentelevät palveluammateissa, joita työttömyys ei yleensä koettele niin nopeasti ja ankarasti kuin perinteisesti miesvaltaisia rakennus- ja teollisuusaloja.
Huomattavin vaikutin
Vaikka edellä esitetyt seikat ovat osaltaan vaikuttaneet siihen, että monet naiset ovat hankkineet itselleen työpaikan, niin naisasialiike on ilmeisesti suurelta osin vastuussa tästä suuntauksesta. Käsitteet, jotka tämä liike on tehnyt tunnetuiksi, ovat saaneet monet naiset, nekin jotka eivät ole siihen suoranaisesti yhteydessä, ilmaisemaan tyytymättömyyttä kodinhoitoa kohtaan ja etsimään omaa identiteettiään ja riippumattomuutta. He haluavat olla mukana oman perheensä ulkopuolella olevassa maailmassa.
Joistakuista naisista tuntuu, että itse avioliitto on käymässä vanhanaikaiseksi, ettei se ole enää käyttökelpoinen järjestelmä nykyisessä maailmassa, jolla on uusi moraalinsa. Yhä useammat naiset hylkäävät myös perinteisen roolinsa – lasten kasvattamisen. Syntyvyys on Yhdysvalloissa kaikkien aikojen alhaisin; kun vuonna 1957 oli 3,7 lasta perhettä kohti, oli määrä 1,8 vuonna 1975, ja tämä laskusuuntaus jatkui edelleen jyrkästi vuonna 1976. Suomessa oli jo vuonna 1970 enää 1,18 lasta perhettä kohti.
Vaikka 1950-luvulla äideillä oli pyrkimys olla kotona vastasyntyneiden ja alle kouluikäisten lasten kanssa ja mennä vasta myöhemmin töihin, niin monet nykyajan naiset eivät halua odottaa. Perheenemännän ja äidin elämä jossain määrin eristetyssä asemassa ja toisten palvelemisen ollessa tärkeimmällä sijalla tuntuu nykyään monista naisista vanhanaikaiselta, ikävystyttävältä ja rajoittavalta.
”Ensimmäisen tyttäreni synnyttyä tunsin antaneeni elämän hänelle ja kuolleeni itse”, sanoo eräs nuori, akateemisen koulutuksen hankkinut ja työssä käymiseen tottunut kahden lapsen äiti. ”Se merkitsi minulle loppua riippumattomana ihmisenä, jolla on yhteyksiä ulkomaailmaan.”
Tämä nainen piti kokopäiväistä perheenemännän ja äidin osaan mukautumista masentavana. ”Päätin mennä takaisin työhön havaittuani ostavani naistenlehtiä, joissa oli rahansäästövihjeitä esittäviä artikkeleita”, hän sanoi. ”Tajusin, että voisin saada enemmän rahaa pitämällä työpaikan.” Niinpä hän jätti kaksi pientä tytärtään, toisen ollessa vain muutaman kuukauden ikäinen, taloudenhoitajan hoiviin ja palasi töihin.
Sellainen käsitys, että perheenemännän yhteiskunnallinen asema on ”alhaisista alhaisin”, on saanut monet naiset hakemaan työpaikan. ”Jos jää kotiin, ihmiset ajattelevat sen johtuvan siitä, että on liian tyhmä olemaan työssä”, eräs nuori nainen selittää. Myös yhä useammat aviomiehet kannustavat vaimoaan hankkimaan työpaikan. Eräs mies innosti vastahakoista vaimoaan palaamaan töihin kohta heidän ensimmäisen lapsensa syntymän jälkeen. Minkä vuoksi?
”Osittain itsekkäistä syistä”, hän sanoo. ”En halua tulla kotiin kuullakseni, että porkkanoiden hinta on kaksinkertaistunut.” Hän pelkää, että lopulta hänen vaimonsa ikävystyttää häntä, jos hän jää kotiin. ”Ajattelen hänen äitiään”, hän selittää. ”Hän oli alun perin älykäs nainen, mutta en muista hänen nykyisin sanoneen mitään vähänkään kiinnostavaa. Hän ei ole tehnyt koskaan mitään muuta kuin hoitanut taloutta, ja se on johtanut siihen, että hän on nyt tylsistynyt. En halua vaimoni tulevan sellaiseksi. Melkein kaikki mitä vaimoni tekee vauvan hyväksi, on täysin mekaanista – kuten ruoan valmistamista, sen muhentamista jne. Ehkäpä siinä hyvin tehdystä työstä saa vähän iloa, mutta en usko sen olevan erikoisen hauskaa tai kovinkaan kiinnostavaa.”
Kahden tutkimuksen vertailu osoittaa tällaisten asenteiden vaikutuksen naisten perinteiseen rooliin. Tutkimuksessa, joka tehtiin 1960-luvulla, ennen kuin naisasialiikkeellä oli vaikutusta tavalliseen naiseen, 72 prosenttia tutkimuksessa mukana olleista naisista sanoi todella pitäneensä työstään perheenemäntinä. Useimmat heistä jopa nauttivat työstä, jota luonnehdittiin orjantyöksi, kuten kodin siivoamisesta, tai ainakaan heillä ei ollut mitään sitä vastaan. Mutta äskeisessä tutkimuksessa mukana olleista naisista vain noin puolet sanoi taloustyön antavan heille edes ”tilapäistä nautintoa”.
Mutta miltä tuntuu naimisissa olevista naisista ja äideistä, jotka ottavat vastuun työpaikan pitämisestä ja kodin hoidosta? Tuoko se heille tyytyväisyyttä ja onnellisuutta?