Miten naiset voivat todella vapautua
”NAISET, LIITTYKÄÄ YHTEEN! SISARUUS ON VOIMAA!” Tämä oli mielenosoittajien iskulause heidän protestoidessaan Miss Amerikka -kauneuskilpailuja vastaan vuonna 1969 Atlantic Cityssä. Olin siellä selostamassa mielenosoitusta CBS-radioyhtiölle. Tehtävä, jonka sain aivan sattumalta, osoittautui käännekohdaksi elämässäni.
En ollut vakituinen reportteri. Toimin silloin PR-toimittajana CBS-yhtiössä. Mutta mielenosoittajat kieltäytyivät puhumasta mies-reportterien kanssa, joten minua pyydettiin tekemään tämä juttu, koska CBS:llä ei ollut silloin naispuolisia reporttereita New Yorkissa.
Tiesin vain vähän naisten vapautusliikkeestä siihen aikaan, ja suuri osa siitä, mitä tiesin, tuntui äärimmäisyyksiin menevältä. Mutta kun tutkin asiaa, niin hämmästyksekseni huomasin ajattelevani asioista samalla tavalla kuin naisasialiikkeen kannattajatkin.
He olivat tosin vihaisia. Heillä oli valituksia. Mutta luulen jokaisen ennakkoluulottoman olevan yhtä mieltä siitä, että he näkivät oikein eräitä pulmia ja halusivat saada aikaan parannuksia.
Ennen tilaisuuteen menoani haastattelin CBS:n radiolähetyksessä Robin Morgania, yhtä liikkeen järjestäjistä. Tämä nainen selitti:
”Tämä kilpailu antaa naisesta sellaisen kuvan, että hän on vain älytön ’sukupuolikohde’. Kilpailijan odotetaan vain hymyilevän tietyllä tavalla sanomatta mitään ja näyttävän itseään uimapuvussa. . . . Mielestämme tämä edestakainen kävely, kuin jonkinlainen maatalousnäyttely, lihaa arvostelevien tuomareitten edessä, on paheellinen ja barbaarinen rituaali.”
Mitä enemmän kuuntelin, sitä enemmän samastin itseni näiden naisten ja sen kanssa, minkä puolesta he taistelivat. He vaikuttivat todella vilpittömiltä; minusta näytti, että he eivät ajatelleet vain itseään, vaan yrittivät aikaansaada paremmat, tasapainoisemmat suhteet miesten kanssa.
Kuten Robin selitti, miehiäkin rasittivat kulttuurimääritelmät ”maskuliinisuus” ja ”feminiinisyys”: ”Miehiä rasittaa se, mitä me kutsumme Hemingwayn mystiikaksi – että jos sinä pieksät naisia, ammut mykkiä eläimiä ja jos juot paljon – niin olet todellinen mies.”
Vihasiko hän miehiä? halusin tietää.
”Vihaan John Wayne -tyyppiä”, hän vastasi. ”Siinä suhteessa olen siis miesvihaaja. Mutta en yleisesti, me emme vihaa miehiä. Luulen, että me haluamme oppia rakastamaan itseämme ja oppia rakastamaan ihmisiä.”
Tämä erosi siitä, mitä minulle oli sanottu naisten vapautusliikkeen haluavan. Se oli sitä, mitä minä halusin. Niinpä ei kestänytkään kauan, ennen kuin olin täysin liikkeen lumoissa, ja minusta tuli lopulta naisten vapautuksen puolesta taistelija.
Uskon yhä, että sekä naiset että miehet tarvitsevat vapautusta, ja voin totuudenmukaisesti sanoa, että työskentelen nyt ponnekkaammin kuin koskaan osoittaakseni toisille ratkaisun ihmiskunnan sortoon.
Kaikki naiset eivät suhtaudu myönteisesti naisten vapautusliikkeen kaikkiin tavoitteisiin. Voinet sen tähden olla halukas tietämään, millainen nainen tempautuu mukaan tähän liikkeeseen. Minun oma kertomukseni valaisee asiaa.
MAAILMALLISEN MENESTYKSEN SAAVUTTAMINEN
Kasvoin aikuiseksi Connecticutissa, New Yorkin kaupungin vauraassa esikaupungissa, ja kävin yksityisen tyttökoulun. Perheemme kuului älymystöön, ja suvussamme oli kirjailijoita. Henkisiä harrastuksia arvostimme syvästi.
Menin naimisiin 18-vuotiaana ja sain pojan. Avioliitto päättyi avioeroon, kun olin 23-vuotias. Niin jäin etsimään työtä, koska minulla oli poika elätettävänä.
Minulle tarjottiin sihteerinpaikkoja, mutta en huolinut niitä, koska ajattelin, että jos ryhtyisin sihteeriksi, en pääsisi koskaan ylenemään. Minun pitäisi aloittaa ylempää päästäkseni ylemmäksi, koska naisten syrjintä työpaikoilla on mitä se on. Tiesin omaavani eräitä taitoja, mutta minua ei otettu niin vakavasti huomioon kuin jos olisin ollut mies. Tämä kokemus koski minuun kovasti ja avasi silmäni näkemään naisten pulmat työmarkkinoilla.
Lopulta löysin melkein sattumalta erään, joka halusi uskaltautua ottamaan minut The Reporter -lehden, poliittisen lehden, PR-kirjoittajaksi. Tämä vei minut CBS:n uutisosaston PR-toimittajan asemaan. Lopuksi minusta tuli CBS:n koko maahan toimintansa kohdistavan uutisosaston tiedotuspäällikkö, ensimmäinen nainen, joka oli tässä asemassa.
Tässä asemassa alaisuudessani oli sihteeri ja joukko kirjoittajia. Ja tunsin CBS:ssä jokaisen toimitusjohtajasta alas päin. Näin Walter Cronkiten melkein joka päivä, koska kirjoitin hänestä juttuja ikään kuin hän itse olisi kirjoittanut ne. Hän vilkaisi yleensä jutun läpi ja hyväksyi sen. Sitten annoimme sen toimittajille eri kaupunkeihin yli koko maan, ja he julkaisivat sen ikään kuin he olisivat henkilökohtaisesti haastatelleet Cronkitea tai ikään kuin hän olisi kirjoittanut artikkelin juuri heitä varten.
Tämä oli kiehtovaa työtä. Minulla oli arvoasema, minulla oli rahaa. Olin nuori ja viehättävä. Koska minulla oli kaikkea, mitä kulttuuri opettaa haluamaan, niin miksi – voit kysyä – minusta tuli naisten vapautuksen puolesta taistelija?
MIKSI LIITYIN NAISTEN VAPAUTUSLIIKKEESEEN?
Vaikka pystyin saamaan hyvän työpaikan, niin tiesin, että verraten harvat naiset suoriutuvat yhtä hyvin kuin miehet, koska heitä syrjitään työelämässä. Ja niin minusta tuli naisten vapautuksen puolesta taistelija, sillä tämän liikkeen päätarkoitus oli oikaista tällainen tilanne.
Toinen syy, miksi naisten vapautusliike kehittyi ja miksi se vetosi minuun, liittyi elinkustannusten kohoamiseen ja nykyajan elintapoihin. Tämä vaati sitä, että naisten piti käydä ansiotyössä auttaakseen perheen ylläpidossa ja sitten kotiin tultuaan laittaa ruokaa ja siivota sekä hoitaa taloutta. Aviomiehet kieltäytyivät tavallisesti poikkeamasta ns. ”maskuliinisesta” roolistaan auttaakseen, koska he pitivät sellaisia tehtäviä ”naisten työnä”. Meistä tuntui, että tämä naisten raskas fyysinen taakka oli epäoikeudenmukainen, ja naisten vapautusliike halusi muuttaa sen.
Naisen osa on muuttunut perhejärjestelyssäkin. Me emme niin kuin jotkut isoäitimme kasvata viittätoista lasta, ompele omia pukujamme, lypsä lehmiä, paista omaa leipäämme jne. Tavallisella perheellä on nykyään ehkä kaksi tai kolme lasta, mikä merkitsee sitä, että kun nainen tulee viidennellekymmenennelle, niin hänen lapsensa eivät enää tarvitse häntä niin paljon. Niinpä ollessaan siinä iässä, jolloin hänen miehensä saavuttaa uransa huipun, vaimo on kotona, eikä usein tiedä, mihin ryhtyisi.
Tästäkin huolimatta naisen osa olisi saattanut olla siedettävä, jollei sukupuoliasenteissa olisi tapahtunut muutos 1960-luvulla. Me tiesimme naisina, että useimmilla miehillä oli tapana olla uskottomia vaimoilleen. Mutta nyt miehet tekivät avoimesti ja anteeksi pyytämättä sen, mitä he olivat aiemmin tehneet salaa, ja he painostivat naisia omaksumaan samanlaisia vapaita asenteita sukupuolielämää kohtaan. Kuitenkin nainen yleensä pitää hyvin vastenmielisenä uskottomuutta elämäntapana. Se on vastoin hänen luontoaan. Siksi miesten avoimet irralliset suhteet johtivat monet naiset suoraan naisten vapautusliikkeeseen.
Me väsyimme myös siihen, että meitä pidettiin sukupuolikohteina. Naiset inhoavat sitä, että heidän johtajansa, joilla on valta palkata ja erottaa heidät, yrittävät pakottaa heitä sukupuolisuhteisiin. Tämä on laajalti esiintyvä ongelma naisilla työmaailmassa.
Minut erotettiin toimestani vuonna 1971, ja käsitykseni mukaan se tapahtui siksi, että en tehnyt sopimusta tapaamisesta esimieheni kanssa CBS:ssä. Kun puhuin asiasta eräälle varajohtajista, niin sen sijaan että hän olisi ollut raivoissaan niin kuin minä olin, hän sanoi minulle: ”Tämä on jokapäiväistä.”
Hän oli oikeassa. Ehdotus oli yleinen. Minun vastavetoni ei ollut. Panin vireille kahden miljoonan dollarin oikeusjutun nostaen kanteen työpaikkasyrjinnästä.
Kaikki nämä ja monet muut ovat tosi ongelmia, joita naiset kohtaavat. On selvää, että ne täytyy ratkaista. Mutta miten? Naiset alkoivat etsiä vastauksia.
LIIKKEEN MUODOSTUMINEN
Betty Friedanin kirja Naisellisuuden harhat, joka julkaistiin vuonna 1963 (suom. 1967), ilmaisi selvästi naisten kasvavassa määrin tuntevan mielipahaa sen tavan johdosta, millä nykymaailman muutokset olivat epäedullisesti vaikuttaneet heidän elämäänsä. Tämän kirjan vaikutusta voitaisiin verrata pensaikkopaloon. Naiset alkoivat yli koko maan todeta, etteivät he olleet yksin tyytymättömyydessään.
Friedan muodosti vuonna 1966 Naisten kansallisjärjestön (National Organization for Women), jonka oli määrä toimia järjestelmällisesti naisten syrjinnän lopettamiseksi. Pian muodostettiin samanlaisia järjestöjä. Kehittyvien naisasialiikkeitten perustana olivat 8–10 naista käsittävät ryhmät, joilla oli tapana päättää kokoontua joka viikko keskustelemaan naisten ongelmista. Näitä ryhmiä nousi kuin sieniä.
Ne olivat piristäviä aikoja minulle ja monille naisille, jotka olivat juuri tulleet tietoisiksi naisten vapautusliikkeestä. Me käytimme useita tunteja keskustellen siitä, miltä meistä tuntui olla naisia, kerroimme kokemuksia ja kehitimme teorioita. Me huomasimme, että joukko mieliharmeja, jotka olimme työntäneet taka-alalle, alkoi tulla esiin, ja kun me kaikki kerroimme miesten käsissä saamiamme onnettomia kokemuksia, niin me tulimme yhä vihaisemmiksi. Mutta samalla me vetäydyimme aina lähemmäksi toisiamme naisina.
Tämä yhteenkuuluvuuden, luottamuksen, rakkauden tunne, jota me kutsuimme ”sisaruudeksi”, oli meille kaikille uutta ja kaunista. Olimme kaikki varttuneet aikuisiksi pitäen toisia naisia mahdollisina kilpailijoinamme, kun oli kysymys jonkun miehen huomion saamisesta osaksemme. Nyt aloimme yrittää nähdä toisemme ystävinä ja kohtalotovereina, joiden oli turvauduttava toisiinsa.
Nämä ”iskuryhmät” kehittyivät usein suuremmiksi järjestöiksi. Esimerkiksi minun ”iskuryhmäni” koostui suureksi osaksi sanomalehtialan naisista ja muodosti sen joukon ytimen, joka sai nimen New York Media Women. Tämä ryhmä pääsi lehtien otsikkoihin, kun se hyökkäsi Ladies’ Home Journal -lehden kimppuun vaatien muutoksia kirjoitusten sisältöön ja henkilökuntapolitiikkaan kohottaakseen lehden naisista antamaa kuvaa.
Naisten vapautusliike mullisti asenteita naisia kohtaan. Naisiin kohdistuva syrjintä työssä, koulutuksessa ja urheilussa on lieventynyt huomattavassa määrässä.
Oikeudenkäynneilläkin oli tavaton vaikutus naisten työtilaisuuksiin, kuten minun omalla oikeusjutullani CBS:ää vastaan. Kun työskentelin CBS:ssä, niin tässä maailmanlaajuisessa kansallisten uutistoimittajien joukossa oli ainoastaan yksi naisreportteri. Muutaman kuukauden kuluttua oikeusjuttuni nostamisen jälkeen naisreporttereita oli viisi.
Vaikka aikaansaannokset olivatkin melkoisia, niin näin pian vakavia ongelmia liikkeessä itsessään, ja ne alkoivat vaivata minua.
MIKÄ MENI VINOON?
Naisten vapautusliikkeen ihanteet näyttivät minusta kauniilta teoriassa, mutta ne eivät menestyneet käytännössä. Esimerkiksi sisaruus – yksi hellityimmistä käsitteistämme – luhistui kohta kun naiset pääsivät vallan makuun. Teoria ei ollut ottanut huomioon inhimillistä itsekkyyttä.
Olin useitten katkerien valtataistelujen silminnäkijänä naisryhmissä naisten hyökätessä salaa toistensa kimppuun yhtä verenhimoisesti kuin konsanaan kenenkään miehen olen nähnyt hyökkäävän. New York Media Women -järjestössä niin kuin koko liikkeessäkin monet naiset ilmaisivat selvästi ”kiipijän” mielenlaatua – he halusivat olla kuuluisia ja menestyviä, ja he käyttivät liikettä henkilökohtaisena ponnahduslautanaan.
Kun ihanteelliset teoriat osoittautuivat epätodenmukaisiksi, niin äärimmäisyysainekset alkoivat viedä liikettä uusiin ja minun nähdäkseni pelottaviin suuntiin.
Me kohdistimme esimerkiksi paljon huomiota raiskaukseen kiistakysymyksenä. Miten naiset voivat suojeltautua? Liikkeen löytämä vastaus oli karate ja judo. Luotin siihen ja harjoittelin karatea, koska olin päättänyt, etten koskaan antautuisi kenenkään miehen armoille.
Muistan erään meikäläisen ryhmän pitäneen suunnitteluistunnon, jossa keskusteltiin lähtemisestä silpomaan tai tappamaankin miehiä, joiden tiedettiin raiskanneen tai pieksäneen naisia. Me olimme vakavissamme. Mutta olisiko se ollut moraalisesti oikein? Minusta se ei ollut oikein – se loukkasi kaikkea sitä, mitä halusin olla ihmisenä. Liike näytti menettävän moraalisen voimansa. Se halusi väkipakolla muutosta keinoista välittämättä. Eräs toinen liikkeen vallitseva puheenaihe iljetti minua enemmän kuin väkivalta – se oli lesbolaisuus. Havaitsin aikanaan, että monet niistä naisista, joita olin ihaillut ja jotka ottivat liikkeessä johdon, olivat lesbolaisia. Todellisuudessa liike itse rohkaisi naisia tulemaan lesbolaisiksi. Se ei luonnollisestikaan ollut liikkeen alkuperäinen tarkoitus, mutta seurauksena oli tällaista.
Naisten vapautusliikkeen alkuperäinen tavoite oli ollut parempien suhteitten aikaansaaminen miesten ja naisten välille keskinäisen kunnioituksen perusteella. Olimme tosiaan uskoneet, että kohta kun miehet saisivat tietää valituksen aiheemme, he tunnustaisivat ne paikkansapitäviksi ja muuttuisivat. Miehet suhtautuivat sen sijaan naisten vapautusliikkeeseen vihamielisesti, pilkaten ja tullen asenteessaan yhä peräänantamattomammiksi.
Niinpä monet vaimot havaitsivat vapautumisen merkitsevän miehensä menetystä. Useat miehet vain lähtivät pois ja etsivät ”naisellisempia” naisia. Vaimot, jotka he jättivät, luopuivat vuorostaan yrityksistä olla yhteydessä miesten kanssa. Kun heidän miehensä lähtivät tiehensä ja jättivät heidät, niin hekin lähtivät – toisen naisen luo.
Minusta lesbolaisuus oli kuitenkin luonnotonta ja kuvottavaa. En aikonut taistella naisen oikeuksien puolesta ollakseni lesbolainen.
VAIKUTUS PERHEESEEN
Äitinä minua häiritsi liikkeen eräs toinen kehittyvä näkökohta – käsitys lapsista ja perheistä. Avioeroa suosittiin. Naisia, jotka avioituivat ja tulivat raskaaksi, halveksittiin vanhanaikaisina ja poroporvarillisina. Vapaaehtoista sterilointia pidettiin ”vapautus”-tekona, naisyhdyskunnista tuli suosittu elämäntyyli ja koeputkilapsista tulevaisuuden unelma.
Tällaisten katsantokantojen kannustamina monet naiset alkoivat karata perheensä luota. Luin äskettäin joitakin kadonneita etsivän yhtiön (Tracers Company of America) tilastoja. Se on erikoistunut kadonneitten ihmisten löytämiseen. 1960-luvun alussa perheensä hylänneitten aviomiesten lukumäärän suhde naisten määrään verrattuna oli 300:1. 1960-luvun lopulla suhteeksi oli tullut 100:1. Nykyään se on 1:1! Naiset tekevät nyt juuri sitä, minkä vuoksi he olivat vihanneet miehiä.
Mutta minä rakastin poikaani ja iloitsin hänestä. Alituisena murheen aiheenani oli se, että työni vaati minua olemaan kovin paljon poissa hänen luotaan. Olin huolissani siitä, mikä olisi seuraus, jos sarja lapsenkaitsijoita kasvattaisi häntä, ja minä toivoin saavani jonkin muun vaihtoehdon. Naisten vapautusliike ei suinkaan vastannut peruskysymyksiin: Mitä tapahtuu lapsille, jos molemmat vanhemmat ovat työssä? Ja vielä syvemmälle luodaten: Mitä heille tapahtuu, jos molemmat vanhemmat kieltäytyvät olemasta enää vanhempina, koska vanhemmuus häiritsee heidän henkilökohtaista onnentavoitteluaan?
Olin hämmentynyt ja pettynyt. Naisten vapautusliikkeellä ei ollut vastauksia. Mutta erityisesti minua murehdutti se, että olin taistellut niin ankarasti saadakseni toisia naisia liikkeeseen, jolla oli näin huonot vaikutukset heidän suhteisiinsa sekä miehiin että heidän perheisiinsä.
Silti tarvittiin selvästikin vapautusta. Me naiset olimme oikein tunnistaneet ne todelliset ongelmat, jotka tekevät osaltaan elämän kurjaksi miljoonille ihmisille. Mitkä olivat sitten ratkaisut? En lakannut etsimästä.
ODOTTAMATON AVUN LÄHDE
Eräs ystäväni esitti, että Raamatussa on vastaukset. Olin äärimmäisen epäileväinen. Naisten vapautusliikkeen kannattajalle Raamattu on vain miesjoukon kirjoittama kirja – ja heijastaa miesten kielteisiä asenteita naisiin. Mutta päätin ainakin ottaa selvää asiasta. Tiesin, miten niin monet olivat esittäneet väärin sen, mitä naisten vapautusliike oikein oli. Siksi ymmärsin, että olisi epäoikeudenmukaista langettaa tuomio Raamatusta tutkimatta sitä ensin.
En ollut koskaan aikaisemmin lukenut Raamattua. Niinpä eräänä päivänä otin Raamatun käteeni ja satuin avaamaan sen Jesajan 54. luvun kohdalta, mistä aloin lukea: ”’Sillä sinun suurenmoinen Tekijäsi on sinun aviomiesomistajasi, sotajoukkojen Jehova on hänen nimensä, . . . Sillä Jehova kutsui sinut, ikään kuin sinä olisit tyystin hylätty vaimo ja haavoittunut hengessäsi ja kuin nuoruusajan vaimo, joka sitten hylättiin’, on sinun Jumalasi sanonut.” Halusin tietää, miten tämä Jumala Jehova voi tietää tällaisista naisellisista tunteista. Tämän kuvauksen herkkyys herätti minussa halun ottaa lähemmin selvyyttä siitä, millainen Jumala tämä on.
Vaikkei se henkilö, joka neuvoi minua kääntymään Raamatun puoleen, itse ollutkaan Jehovan todistaja, niin hän sanoi heidän olevan ainoat, jotka opettavat Raamattua oikein. Niin minä sitten otin toukokuussa vuonna 1971 yhteyden paikalliseen Jehovan todistajain valtakunnansaliin ja sovin erään todistajan kanssa, että hän tutkisi kanssani. Saamani vastaukset alkoivat vähitellen tuntua järkeviltä.
Minuun teki todella miellyttävän vaikutuksen se, että Raamattu tähdentää rakkautta ja tarvetta ottaa huomioon toisten ihmisten arvo. Esimerkiksi seuraavat raamatunkohdat ovat vain näyte monista minuun syvän vaikutuksen tehneistä:
”Olkaa . . . toisianne kohtaan ystävällisiä, hyväsydämisiä, anteeksiantavaisia toinen toisellenne, niinkuin Jumalakin on Kristuksessa teille anteeksi antanut.” Ettette ”tee mitään itsekkyydestä tai turhan kunnian pyynnöstä, vaan että nöyryydessä pidätte toista parempana kuin itseänne”. ”Toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne.” – Ef. 4:32; Fil. 2:3; Room. 12:10.
Minkään näistä neuvoista ei sanota koskevan vain naisia; ei, vaan näin tulee ihmisten, miesten niin kuin naistenkin, antaa arvoa toisilleen ja kohdella toisiaan. Olin täysin yhtä mieltä!
Olin tympääntynyt maailman katsantokantaan, että miesten ”täytyy” lentää kukasta kukkaan kuin kimalaiset, koska moraalittomuuden ajateltiin olevan luonnollista heille. Nyt huomasin Raamatun sanovan: ’Ei! Älkää tehkö niin! Avioliitto on pidettävä kunniallisena!’ Lisäksi Roomalaiskirjeen 1. luku tuomitsee homoseksuaalisen käytöksen kutsuen sitä ”riettaudeksi”. Mikä helpotus!
AVIOMIEHET JA VAIMOT
”Mutta”, monet naiset kysyvät varmasti, ”entä se raamatunkohta, joka sanoo: ’Vaimot, olkaa omille miehillenne alamaiset niinkuin Herralle; sillä mies on vaimon pää’?” (Ef. 5:22, 23) Kun ensi kerran luin sen, se tuntui minustakin vastenmieliseltä. Ihmettelin: miten se, että jonkun aviomies on hänen päänsä, voisi olla muuta kuin orjuuttavaa hänen vaimolleen? Mutta henkilö, jonka kanssa tutkin, kehotti minua tarkastelemaan koko kuvaa eikä ratkaisemaan tässä raamatunkohdassa esitettyä periaatetta sen mukaan, mitä olin nähnyt maailman miesten keskuudessa.
Minulle osoitettiin, että kristityillä aviomiehilläkin on pää, jonka alaisia he ovat, ja että heitä on käsketty kohtelemaan vaimoaan niin kuin Jeesus oli kohdellut maallisia seuraajiaan. (1. Kor. 11:3) Efesolaisten 5. luku sanoo tästä: ”Miehet, rakastakaa vaimojanne, niinkuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä.” Ajattelin itsekseni: jos aviomiehet tekisivät todella näin, jos he rakastaisivat vaimoaan niin paljon, että kernaasti kuolisivat vaimonsa puolesta, niin ei milloinkaan olisi ollut naisten vapautusliikettä!
Edelleen minulle näytettiin kohta, jossa Raamattu käskee aviomiehiä osoittamaan kunnioitusta vaimolleen. (1. Piet. 3:7) Nyt tämä ajatus johtoasemasta alkoi mielestäni olla vähän hyväksyttävämpi.
Mutta vielä kummastelin, että jos Jumala, avioliiton alkuunpanija, halusi aviomiesten olevan tällaisia, niin miten kaikki meni niin sekaisin? Opin tutkistelussani tietämään, että kun mies teki syntiä Eedenin puutarhassa, niin hän aiheutti itselleen joukon ongelmia, mm. sairautta ja kuoleman. Mutta lukiessani Raamatun kertomusta minua kauhistutti Eevan saama rangaistus: ”Mieheesi on sinun halusi oleva, ja hän on sinua vallitseva.” – 1. Moos. 3:16.
Miten vastenmielinen ajatus! Merkitsikö tämä sitä, että hyväksyäkseni Raamatun minun olisi hyväksyttävä vallanalaisuus naisen osana? Ei, kun tutkin syvemmälle, niin tulin tietämään, että Jumalalla on mielessä aloittaa hyvin pian miehen ja naisen ennallistaminen heidän alkuperäiseen täydelliseen tilaansa. Synti, sairaus ja kuolema poistetaan iäksi. (Ilm. 21:3, 4) Merkitsikö tämä sitten sitä, että tämä syntisten miesten ylivaltakin loppuisi?
Kyllä, sain ilokseni tietää, että vaikka rakkaudellinen johtoaseman periaate säilyykin, niin miesten itsekäs vallankäyttö lakkaa. Kun asiaa tarkastelee tätä taustaa vasten, niin eikö olisi miellyttävää olla sellaisen rakkaudellisen aviomiehen johdon alaisuudessa kuin Kristus oli?
Opin vielä tämän lisäksi, että minun ei tarvitse odottaa siihen asti, jolloin Jehova Jumala muuttaa maan paratiisiksi. Kristittyjen miesten, tosi kristittyjen, odotetaan pyrkivän elämään Jumalan vanhurskasten periaatteitten mukaisesti jo nyt. Elävätkö he?
PELKKÄÄ TEORIAAKO?
Minua kehotettiin käymään säännöllisesti Jehovan todistajien kokouksissa ja siten olemaan heidän ja heidän perheittensä seurassa ja itse katsomaan, miten asianlaita on. Olin hämmästynyt. He toteuttivat tosiaan käytännössä, mitä Raamattu opettaa. Silloin aloin nähdä syyn.
Jokainen heistä uskoo Raamatun olevan totta – että kaikkeuden Luoja todellisuudessa henkeytti ihmiset kirjoittamaan sen. Todistajat yrittävät siis vilpittömästi parhaan kykynsä mukaan elää Jumalan sanan mukaan. Seurauksena on, että he todella kohtelevat toisiaan huomaavaisesti ja myötätuntoisesti, ja aviomiehet todella pyrkivät rakastamaan ja kunnioittamaan vaimoaan.
Lisäksi havaitsin, että kun he rukoilevat Jumalaa: ’Isä meidän, joka olet taivaassa, tulkoon sinun valtakuntasi’, niin he todella uskovat, että Jumalan hallitus tulee hallitsemaan maata. He uskovat tosiaan Raamattuun, kun se sanoo: ”Taivaan Jumala [on] pystyttävä valtakunnan, joka on kukistumaton iankaikkisesti . . . Se on musertava kaikki ne muut valtakunnat ja tekevä niistä lopun, mutta se itse on pysyvä iankaikkisesti.” – Dan. 2:44.
VAPAUTUS, JONKA PUOLESTA KANNATTAA TAISTELLA
Totesin Jehovan todistajien uskovan, että Jumala lähitulevaisuudessa murskaa tämän asiainjärjestelmän ja että jo pian arvollinen ihmiskunta varjellaan vanhurskaaseen uuteen järjestykseen. Kun ajattelin sitä, niin se näytti minustakin järkevältä. Luojanhan täytyy varmasti olla kauhistunut sen törkeän itsekkyyden ja moraalittomuuden johdosta, mikä tunkeutuu tämän maailman jokaiseen osaan! Ja minä olin vakuuttunut, että ihmiset itse eivät voi korjata tätä tilannetta.
Kun tutkin edelleen Raamattua, vakuutuin yhä enemmän siitä, että se, mitä Jumala tulee toteuttamaan, on paljon enemmän kuin me naisten vapautusliikkeessä olisimme koskaan saattaneet toivoa saavuttavamme. Jumalan valtakunnan alaisuudessa eivät nimittäin ratkea ainoastaan naisten ongelmat, vaan Luoja pitää myös huolen siitä, että koko ihmiskunta vapautetaan kaikenlaisesta sorrosta, jopa sairaudesta ja kuolemastakin. Tämän hän on luvannut Sanassaan, ja on täysi syy uskoa, että hän myös pitää lupauksensa.
Minä olen siis yhä sekä naisten että miesten vapautuksen puolesta taistelija, mutta eri tavalla. Sen sijaan että käyttäisin useita tunteja joka viikko naisten ryhmien istuntoihin tai taistelisin oikeusistuimessa naisten oikeuksien parantamiseksi, käytän aikani osoittamalla ihmisille, että heidän ainoa oikea toivonsa onnellisesta elämästä on Jumalan sanan erinomaisten periaatteitten soveltamisessa elämässään. Tämä on ainoa tie, joka johtaa tosi vapautukseen paratiisillisessa ”uudessa maassa” Jumalan vanhurskaan valtakunnan alaisuudessa. (2. Piet. 3:13) – Lähetetty.
[Huomioteksti s. 412 ]
’Syy, miksi naisten vapautusliike kehittyi, liittyi elinkustannusten kohoamiseen ja nykyajan elintapoihin.’
[Huomioteksti s. 426]
”Miesten avoimet irralliset suhteet johtivat monet naiset suoraan naisten vapautusliikkeeseen.”
[Huomioteksti s. 427]
”Sisaruus – yksi hellityimmistä käsitteistämme – luhistui kohta kun naiset pääsivät vallan makuun.”
[Huomioteksti s. 428]
”En aikonut taistella naisten oikeuksien puolesta ollakseni lesbolainen.”
[Huomioteksti s. 429]
”Minuun teki todella miellyttävän vaikutuksen se, että Raamattu tähdentää rakkautta ja tarvetta ottaa huomioon toisten ihmisten arvo.”
[Huomioteksti s. 430]
”Minulle näytettiin kohta, jossa Raamattu käskee aviomiehiä osoittamaan kunnioitusta vaimoilleen.”
[Tekstiruutu s. 411]
● Monien kansojen miehet ovat satojen vuosien kuluessa sortaneet ja kohdelleet huonosti naisia. Nyt yhä useammat naiset vaativat vapautta ja tasa-arvoisuutta.
● Hyväksyykö Raamattu nämä naisten vapautusliikkeet?
● Lue, miten eräs naisten oikeuksien puolesta taistelija sai selville ainoan todella menestyksellisen keinon saavuttaa tarvittava vapautus naisille.