Mitä naisten vapautusliike esittää?

”YHDYSVALTOJEN naisten pohjimmainen mielentila on nykyään ristiriitainen, turhautunut, syvästi jakaantunut ja täynnä muutoksia.”

Tähän johtopäätökseen tulee sekä miehiä että naisia koskeneesta mielipidetutkimuksesta. Se kuvastaa mielentilaa, joka on levinnyt laajalle maailman eri osien ja erityisesti Yhdysvaltojen naisten keskuudessa.

Tahtooko tämä sanoa, että ennen meidän aikaamme kaikki naiset olivat tyytyväisiä osaansa elämässä? Ei, koska vuosisatojen mittaan monilla heistä toki oli valituksia. Miten nykyinen tilanne on sitten erilainen?

Suhteellisen uutta on se, kuinka laajan elämänalan valitukset kattavat ja kuinka hellittämätön valitushuuto on. Monet naiset alkoivat lisäksi 1960-luvun jälkipuolella järjestäytyä ja ryhtyä päättäväisiin toimenpiteisiin niin kuin ei koskaan aikaisemmin. He vaativat nyt muutoksia niiden seikkojen korjaamiseksi, joiden he väittävät olevan laajalle levinneitä epäoikeudenmukaisuuksia heidän sukupuoltaan kohtaan. He sanovat niiden päivien päättyneen, jolloin he passiivisesti alistuivat niihin.

Tätä liikettä on yleisesti kutsuttu ”naisten vapautusliikkeeksi”. Sanakirja määrittelee sanan vapautus merkitsevän orjuudesta vapaaksi päästämistä, vapaana olemisen ominaisuutta tai tilaa, kansalaisen laillisten ja poliittisten oikeuksien omistamista. Naisten vapautusliikkeen kannattajia kutsutaan toisinaan ”feministeiksi”.

Minkälaisia vapauksia tätä liikettä kannattavat naiset haluavat? Vaikka heidän haluamiensa vapauksien yksityiskohdat vaihtelevat naisryhmästä toiseen, liikkeen useimpien kannattajien keskuudessa on lukuisia pääsuuntauksia. Yksi näistä on heidän suuttumuksensa sen suhteen, että heitä kohdellaan vain miesten sukupuolisen tyydytyksen kohteina sen sijaan että heitä kohdeltaisiin ihmisinä. Naisiin tällä lailla suhtautuvia miehiä nimitetään ”seksisteiksi”. Nämä naiset vastustavat myös ylenmääräistä ja sokeaa uskoa miesten ylemmyyteen nimittäen sitä ”miesšovinismiksi” eli ”mieskiihkoiluksi”.

Yksi seikka, joka aiheuttaa voimakasta vastustusta on se, ettei naisille tavallisesti makseta yhtä paljon palkkaa kuin samaa työtä tekeville miehille. He pitävät epäoikeudenmukaisena myös sitä, että naiset eivät pääse moniin miesten hallitsemiin ammatteihin ja asemiin.

Jotkut naiset vaativat yhtäläisiä oikeuksia kodissa. He haluavat, että aviomies osallistuu yhtä lailla taloustöitten tekemiseen, niin että vaimo voi pitää työpaikkaa. He pitävät taloustöitä ’alempiarvoisina’ ja työskentelisivät mieluummin kodin ulkopuolella toimissa, joita he pitävät mielenkiintoisempina, haastavampina ja jopa ’tenhoavampina’.

Monet naiset vaativat oikeutta saada laillinen abortti, jos he haluavat keskeyttää raskauden. Heistä tuntuu, että se vapauttaisi heidät joutumasta toisen henkilön, ei-toivotun lapsen, orjuuteen.

Vielä yksi vaatimus on se, että viranomaisten tulisi järjestää lasten hoitokeskuksia. Äidit, jotka työskentelevät perheen ainoina elättäjinä, tarvitsevat jonkun hoitamaan heidän lapsiaan. He tekevät mieluummin työtä kohtalaisella palkalla kuin suostuvat ottamaan vastaan huoltoapua ja vain olemaan. Mutta he tarvitsevat jonkin järjestelyn huolehtiakseen pienistä lapsistaan.

Kymmenettuhannet naiset ovat jo marssineet kaupunkien kaduilla tehdäkseen tunnetuksi vaatimuksiaan. New Yorkissa noin kuusikymmentä naista ’valtasi’ Vapauden patsaan ja kietoi sen ympärille viirin, johon oli kirjoitettu: ”Maailman naiset – yhtykää!” Erään naisen kertoman mukaan valinnan kohde oli Vapauden patsas, koska ”on ironista, että nainen vertauskuvaa vapauden käsitettä, vaikka me todellisuudessa emme ole vapaita”.

Alankomaissa ryhmä naisia poltti kureliivit kuuluisan hollantilaisen suffragetin patsaan edessä. Sitten he hyökkäsivät miesten yleisiin käymälöihin dramatisoidakseen valitustaan siitä, ettei sellaisia käymälöitä ollut naisille. He viheltelivät miehille kadunkulmissa ja keskustelivat äänekkäästi heidän hyvistä ja huonoista puolistaan. Hollantilaiset naiset vaativat yhtäläistä palkkaa naisille, talousvelvollisuuksien tasajakoa aviomiehen ja -vaimon välillä, laillistettuja abortteja, sukupuoliopetusta kouluihin ja ehkäisypillereitä teini-ikäisille.

Norjalaiset naiset järkyttivät maansa miehiä lähtemällä liikkeelle valtavin joukoin äänestämään omia naisehdokkaitaan kunnallisvaalien aikana. Monissa kaupunginvaltuustoissa oli vaalien jälkeen naisenemmistö. Näihin sisältyi Norjan kahden suurimman kaupungin valtuustot.

Mielipide-eroavuuksia

Meidän ei tule kuitenkaan ajatella, että naisten vapautusliike on keskitetysti hallittu yhtenäinen, kansainvälinen liike. Mukana on monia ryhmiä ja yksilöitä, joiden välillä vallitsee laajoja mielipide-eroja. Erimielisyyksiä vallitsee naisten keskuudessa, jotka ovat eri maissa ja joilla on erilainen rodullinen tausta. Samankin kansakunnan tai roturyhmän keskuudessa on laajoja erimielisyysalueita.

Jotkut haluavat esimerkiksi saattaa naiset valta-asemiin nykyisessä yhteiskunnassa toimimalla yhdessä ”vakiintuneen järjestelmän” kanssa. Mutta toiset haluavat kokonaan purkaa vakiintuneen yhteiskunnan ja korvata sen erilaisella järjestyksellä. Kun toiset haluavat enemmän tasa-arvoisuutta avioliittoon, toiset haluavat hylätä koko avioliiton. On niitä, jotka haluavat täydellistä sukupuolista vapautta, mukaan luettuna naisten lesbolaisuuden ja miesten homoseksuaalisuuden hyväksyminen. Mutta toiset vastustavat sellaista sukupuolista vapautta.

Liikkeen naiset eivät ole varmoja, mihin poliittiseen suuntaan heidän olisi kuljettava. The National Observer huomautti naisten vapautusliikkeeseen kuuluvien kokouksista: ”Seminaareissa käytiin vilkkaita väittelyjä. Yhdessä niistä ryhmä nuoria naisia . . . joutui huuto-otteluun vanhempien osanottajien kanssa poliittisista menettelytavoista ja suunnitelmista.” Eräs nainen esitti vastalauseen: ’Kuulkaahan, minä en ajanut kuuttasataa mailia väitelläkseni.’

Vaikka erimielisyydet ovat yleisiä, naiset varoittavat samanaikaisesti, ettei heidän tunteittensa syvyyttä ja laajuutta pitäisi aliarvioida. Toiset ovat samaa mieltä. The National Observer totesi: ”Niiden, jotka eivät vielä suhtaudu naisten vapautusliikkeeseen vakavasti, on jo aika tehdä siten.”

Näin on, sillä vaikka naisten vapautusliikettä suosivien keskuudessa on monia erimielisyyksiä, yksimielisyyden alueet ovat vielä voimakkaampia. Esimerkiksi Euroopassa vastalausehuudolla on sama sävy kuin Yhdysvalloissa: naiset ovat toisen luokan kansalaisia ja kärsivät syrjintää avioliitossa, koulutuksessa, ammattikoulutuksessa ja työpaikoilla. Hekin vaativat samaa palkkaa samasta työstä, aborttiuudistusta, lastentarhoja ja päivähoitokeskuksia.

Miten sitten on naisten vapautusliikkeen kannattajien väitteiden laita? Ovatko ne asiaankuuluvia? Onko heidän sanoissaan lainkaan perää?