Koulutuksen kehittyminen Afrikassa

Herätkää!-lehden Nigerian-kirjeenvaihtajalta

AFRIKASSA koulutuksen historia ulottuu monen vuosisadan taakse. Varmasti Egyptin ja Etiopian muinaisten kulttuurien saavutukset ovat hyvin tunnettuja. Ajanlaskumme ensimmäisen vuosituhannen alussa maurit ja muut Afrikan pohjoisrannikon kansat edistivät huomattavasti maailman koulutusta ja sivistystä. Tuhannen viime vuoden aikana Saharan kansoilla oli useita opetuskeskuksia: Timbuktu, Agadez, Gao, Katsina ja Borno, joissa arabian kielellä kirjoitetut kirjat olivat hyvin kysyttyjä.

Yli 800 vuotta sitten Timbuktussa Malissa yliopistot antoivat korkeampaa koulutusta. Pohjois-Nigeriassa sijaitseva Katsina oli keskeisenä opinahjona jo ennen 1500-lukua. Juuri siellä noin 200 vuotta sitten Muhammed ibn Muhammedista tuli kuuluisa lukumystiikan erikoistuntija.

Edellä mainituissa kaupungeissa oli vallitsevana muslimikulttuuri, ja moskeijat olivat opetuskeskuksia. Mutta opiskelu mallamien johdolla oli kallista, ja vain harvoilla oli varaa siihen. Koulutetulla vähemmistöllä oli suunnaton vaikutusvalta, ja se toimi avainasemassa hallinto- ja lakimiehinä sekä virkailijoina. Mutta enemmistö pysyi lukutaidottomana.

Ei-muhamettilaisissa Ala-Saharan kulttuureissa koulutus oli suurimmaksi osaksi ei-kirjallista: opetusta annettiin pikemminkin suullisesti kuin luettavan materiaalin avulla. Koulutusjärjestelmä vaihteli eri heimoilla, ja siinä oli erilaisia koulutusasteita ja -tasoja heimon sosiaalisesta ja kulttuurin kehityksestä riippuen. Opetus kattoi melko laajan alueen: eri ikäryhmiin kuuluville annettiin eri aloilla erikoisopetusta. Jokaisessa koulutusjärjestelmässä oli omat muotonsa, joilla yksilöä valmistettiin tehtäviin yhteiskunnassa. Katsaus joruba-heimon koulutusjärjestelmään ennen Nigerian siirtomaakautta valaisee tätä.

Joruba-järjestelmä

Jo varhaislapsuudessa joruba-heimoon kuuluville opetettiin perhepiirissä tottelevaisuutta, käyttäytymissääntöjä, puhetaitoa ja laskemista. Lapset oppivat nopeasti ilmaisemaan ajatuksiaan omalla kielellään. He oppivat edistyvästi hallitsemaan sananlaskuja, runoja ja yhdyskunnan tai heimon kansantietoa. Tällä tavalla he oppivat kansansa historiaa sekä sen moraalisia ja filosofisia katsantokantoja. Heidän täytyi oppia erilaisia tervehdystapoja, oppia tuntemaan yhteiskunnalliset arvoasteet ja niihin liittyvät käyttäytymissäännöt. Uskonnollinen kasvatus sisälsi tietojen antamisen rituaaleista, pyhistä juhlista ja ennustajien tehtävistä.

Lapset opetettiin varhain laskemaan 20:een sormien ja varpaiden avulla ja suorittamaan yksinkertaisia yhteen- ja vähennyslaskuja kivien avulla. Kun heidän tietomääränsä lisääntyi, heille opetettiin painoja ja mittoja, (rahana toimivien) kaurikotiloiden käyttö sekä kaupankäynnin taito.

Poikien erikoiskoulutus keskittyi maanviljelykseen, metalli- ja puutöihin, metsästämiseen sekä yrttien ja rohdosten käyttöön lääkkeenä. Taidot siirtyivät isältä pojalle. Taipumukset ja luonnolliset kyvyt otettiin myös huomioon, ja lapsia rohkaistiin kehittämään taitojaan. Siksi monet olivatkin käsityöläisten oppipoikina perhekuntansa ulkopuolella.

Tytöt valmennettiin kutomaan ja varjäämään kangasta. He oppivat tekemään saviastioita, punomaan mattoja ja koreja ja valmistamaan kauneudenhoidossa ja hiustenlaitossa käytettäviä kauneudenhoitoaineita. Heille opetettiin ruoanlaittotaito, oluen valmistaminen ja öljyn uuttaminen palmun pähkinän ytimestä. Siten heitä valmistettiin naisten osaan perheessä ja yhteiskunnassa.

Heimot, joilla oli maatalous-, paimentolais- tai eräkulttuuri, keskittyivät pääasiassa maanviljelykseen, karjanhoitoon ja metsästykseen tai kalastukseen. Jotkin koulutusjärjestelmät rajoittivat edistystä uusille tiedonaloille pitämällä yhteiskuntaa suljettuna. Niiden jäsenyys oli usein rajoitettu niihin, joilla oli tietty kansallinen alkuperä tai uskonnollinen vakaumus. Nämä olosuhteet vaikuttivat siihen, että tiedon edistyminen polki paikallaan. Joka tapauksessa annettu koulutus riitti hyvin täyttämään näiden yhteiskuntien tarpeet.

Siirtomaa-aika

Eurooppalaiset lähetyssaarnaajat alkoivat lisätä toimintaansa Afrikassa lähetyssaarnaaja-tutkimusmatkailija David Livingstonen vanavedessä 1800-luvun toisella puoliskolla. Lähetyskouluja alettiin perustaa kaupunkeihin ja kyliin ja jopa ulos savanneille, missä oppilaat olivat pukeutuneina yksinkertaisiin lannevaatteisiin tai olivat täysin alastomia.

Näitä kouluja perustettiin kirkkokuntien mukaan, niin että katolilaisilla oli omat koulunsa ja protestanttisilla uskonnoilla omansa. Tämä pyrki jakamaan ihmiset uskonnollisesti, ja kokonaisia alueita alettiin pitää jonkin tietyn uskonnon toimialueena. Jakoja yhteiskunnallisiin luokkiin kehittyi kunkin yhdyskunnan lukutaitoisen ja lukutaidottoman osan välillä, ja perheen vaikutus heikentyi vähitellen. Muita tasapainottomuuksia aiheutti se, että perinteiset kasvatusmallit hylättiin täysin eikä niitä korvattu yhtenäisellä tavalla.

Oli kuitenkin tehty aloite tiedon näköalojen laajentamiseksi Afrikassa. Yhä useampien oppiessa lukemaan ja kirjoittamaan kirjojen sisältämä tieto maailmasta tuli syrjäisimpienkin heimojen saataville. Ei-muhamettilaisen, alasaharalaisen Afrikan luku- ja kirjoitustaidossa alettiin tehdä historiaa.

Vaikka ihmiset olivat alttiita oppimaan, esteitä oli voitettavana. Yleensä lähetystyöntekijöiden täytyi oppia ensin paikallinen kieli. Sitten heidän täytyi opettaa lapsia omilla eurooppalaisilla kielillään, joilla kirjoja oli saatavana. Jotkut tekivät hyvää työtä laatiessaan aakkosjärjestelmiä ja kootessaan sanakirjoja, niin että monia paikallisia kieliä voitiin kirjoittaa. Se varasi perustan Raamatun kääntämiselle monille Afrikan kielille.

Joillakin alueilla esteenä oli tapa, joka esti tytöiltä laitoskoulutuksen. Kun yli 40 vuotta sitten yksi Pohjois-Nigerian emiireistä vieraili Englannissa, suuren tyttökoulun näkeminen teki häneen syvän vaikutuksen. Hän halusi samanlaisen oman kansansa tytöille. Koska tapana oli pitää naiset poissa julkisesta elämästä, hän ymmärsi, että tätä tultaisiin vastustamaan. Niinpä hän kertoi neuvostolleen aikovansa avata koulun omassa palatsissaan kouluttaakseen tyttöjä omassa taloudessaan. Vuoden kuluttua koulussa oli 30 oppilasta, ja monet johtavista kansalaisista anoivat emiiriltä, että hän sallisi heidän lastensa käydä koulua. Vuoden kuluttua hän sanoi, ettei hän voinut enää sietää koulun aiheuttamaa melua palatsissaan, ja sillä tekosyyllä hän ”siirsi oppilaat, opettajat ja välineet kaupunkiin ja sijoitti kaikki poikien koulun vieressä olevaan taloon”. (African Challenge, s. 63) Nykyään kaikki alkeiskoulut tässä osassa maata ovat avoinna sekä pojille että tytöille.

Koska lapset kuuluivat jokaisen maanviljelijäperheen työvoimaan, heitä ei mielellään päästetty kouluihin. Vähitellen kuitenkin, kun painetun sanan arvo sekä lukemisen ja kirjoittamisen hyöty huomattiin, yhä useammat lapset lähetettiin kouluun. Juuri lähetyskouluissa monet huomattavat kouluttajat ja johtajat kautta Afrikan saivat siis varhaisen valmennuksensa.

Siirtomaahallitukset ja myöhemmin itsenäisten valtioiden hallitukset kannustivat perustamaan lähetyskouluja ja antoivat niille rahallista ja hallinnollista apua. Koulujärjestelmän yhtenäistämiseksi ryhdyttiin toimiin ja lisää kansa- ja oppikouluja ja yliopistoja perustettiin.

Uusi koulutuspolitiikka

Vuodesta 1970 lähtien Nigerian hallitus on ottanut valvontaansa yksityiskouluja lähetyskoulut mukaan luettuina yrittäessään saada aikaan yhtenäisemmän koulutustason. Tämä on herättänyt ongelman riittävän moraalikasvatuksen antamisesta täysin maallisessa koulujärjestelmässä. Siksi viranomaiset ovat kehottaneet vanhempia ja opettajia antamaan moraalista ohjausta. On myös ponnisteltu muhamettilaisen ja kotimaisen perinteellisen koulutusjärjestelmän saattamiseksi yhdenmukaisiksi nykyisten menetelmien kanssa. On toivottu, että se hillitsisi nuorten kasvavaa levottomuutta, moraalittomuutta ja huumausaineiden väärinkäyttöä.

Vuonna 1976 esiteltiin Yleinen koulutussuunnitelma ilmaisen yleiskoulutuksen antamiseksi kautta Nigerian. Se antaa lapsille mahdollisuuden saada ilmaiseksi kuuden vuoden alkeiskoulutuksen sekä kolmen vuoden alemman ja kolmen vuoden ylemmän tason koulutuksen oppikouluissa. Siksi kouluja varataan yhä enemmän, ja tekeillä on suunnitelmia lisätä viipymättä yliopistojen lukumäärä kolmeentoista.

Aikuiskoulutus

Koska enemmistö aikuisista on lukutaidottomia, eri hallitukset kiinnittävät yhä enemmän huomiota aikuiskoulutukseen. Nigeriassa, jossa luku- ja kirjoitustaitoisia on 20 prosenttia 70-miljoonaisesta väestöstä, valtio on järjestänyt aikuiskoulutuskeskuksia suurimpaan osaan kylistä ja kaupungeista. Monet miehet ja naiset käyttävät hyväkseen tätä mahdollisuutta oppia lukemaan ja kirjoittamaan.

Myös Jehovan todistajien valtakunnansaleissa järjestetyillä aikuisten luku- ja kirjoituskursseilla on edistytty paljon. Sellaisten kurssien välityksellä opetettiin pelkästään Nigeriassa vuosien 1962 ja 1976 välisenä aikana 15156 henkilöä lukemaan ja kirjoittamaan. Monet heistä olivat iäkkäitä ja ajattelivat, ettei heillä enää ole mahdollisuutta oppia. He olivat enimmäkseen maaseutuväestöä: maanviljelijöitä, metsästäjiä, kalastajia ja perheenemäntiä. Heidän päätöksensä hankkia Raamatun tietoa ja kyky jakaa raamatullista opetusta herätti heissä uudelleen halun oppia. Nyt he osaavat lukea ja kirjoittaa ja voivat auttaa Jumalan sanan opettamisessa toisille omalla kielellään.

Esimerkiksi Ezekiel Ovbiagele oli valmennettu perinteisen koulutustavan mukaan, mutta häntä ei ollut opetettu lukemaan ja kirjoittamaan. Saatuaan suullista raamatullista opetusta Jehovan todistajilta ja tultuaan kastetuksi vuonna 1940 hän näki lukutaidon oppimisen arvon. Hän ilmoittautui luku- ja kirjoituskurssille ja luki pian Raamattua toisille. Saatuaan lisää erikoisvalmennusta hän oli pätevä palvelemaan matkustavana valvojana vuonna 1953 ja hänellä oli vastuu opettaa monia seurakuntia alueella, joka oli määrätty hänelle. Monet muut ovat edistyneet samalla tavalla.

Kun Jackson Iheanacho alkoi käydä Jehovan todistajien kokouksissa, hän osasi lukea ja kirjoittaa vain efikiä, äidinkieltään. Hän havaitsi tarpeelliseksi oppia lukemaan myös englanniksi, koska kokouksia pidettiin sillä kielellä. Seurakunnan luku- ja kirjoituskurssin avulla hän saavutti tavoitteensa ja jatkoi muidenkin kielten opiskelua. Tällä hetkellä hän kykenee lukemaan ja kirjoittamaan seitsemää kieltä!

Luku- ja kirjoitustaitoisten määrä Jehovan todistajista on yli 77 prosenttia. Suurin osa jäljelle jäävistä 23 prosentista käy luku- ja kirjoituskursseja joko valtakunnansaleissa tai valtion koulutuskeskuksissa, ja he ponnistelevat näin ollen eri tasoilla oppiakseen lukemaan ja kirjoittamaan. He arvostavat tätä ohjelmaa, joka tavoittaa yhä useampia.

Tarkoituksenmukainen koulutus

Koulutuksen arvoa ja tarpeellisuutta ei voida kiistää. Daily Times -lehden pääkirjoitus (29.12.1976) mainitsi, että koulutus on ”suurin sijoitus . . . taloudellisten, poliittisten, sosiologisten ja ihmiskunnan voimavarojen nopean kehityksen hyväksi”. Kuitenkaan ei vain koulutus, vaan tarkoituksenmukainen koulutus on tärkeä. Nykyaikaiset menetelmät ovat tuntuneet asettavan pikemminkin materialistisia kuin tuottoisia päämääriä. Monille nuorille koulutuksen tarkoituksena on saada todistus, joka takaa heille arvossa pidetyn työn ja suuret tulot. Vanhempien tulisi opastaa nuoria arvioimaan huolellisesti koulutuksensa tarkoitus. Päämääränä pitäisi olla todellisten taitojen ja ajattelukyvyn hankkiminen, jotta he voivat varmistaa tuottoisuutensa aikuisena elämänurallaan.

Pitäisi kuitenkin muistaa, että koulukasvatus on vain osa nuorten kasvatuksesta. Vanhemmat voivat käyttää hyödyksi koulua edeltävän ajan ja vapaa-ajat koulusta opastaakseen lapsiaan moraalisesti ja muilla tavoilla, jotka rakentavat heidän persoonallisuuttaan terveellisten suuntaviivojen mukaan. Paljon hyvää voidaan saada aikaan käyttämällä Raamattua teroitettaessa lasten mieleen säädyllisyyttä, rehellisyyttä ja uskollisuutta.

Lisäksi nuoret voivat jatkaa oppimista koulunkäyntinsä päätyttyäkin antamalla jokapäiväisten kokemusten muovata persoonallisuuttaan ja taitojaan hyödyllisillä tavoilla. Tällä tavoin he pitävät päämääränään olla vastuuntuntoisia ja tuottoisia miehiä ja naisia, ja heidän koulutuksensa osoittautuu todella tarkoitukselliseksi.