Lähetetyt – millaisia he ovat?
”MILLAISIA lähetystyöntekijöitä te tulette olemaan?” K. A. Adams esitti tämän kysymyksen 24 oppilaalle, joita hän oli opettanut menneiden viiden kuukauden aikana. Oli Gilead-koulun 64. kurssin päättäjäistilaisuus, joka pidettiin 5. maaliskuuta New Yorkissa Long Island Cityssä sijaitsevassa Jehovan todistajien konventtisalissa.
”Te voitte oppia jotakin niiden elämästä, jotka ovat lähteneet ennen teitä”, Adams jatkoi. Sitten hän kiinnitti oppilaitten huomion kahteen Raamatussa mainittuun lähetystyöntekijään, Joonaan ja apostoli Paavaliin. Hän mainitsi, että Joonalla oli huono asenne hänelle määrättyä aluetta, Niniveä, kohtaan. Hän ei suhtautunut sen asukkaisiin samoin kuin Jumala. Siksi Joona lähti kulkemaan aivan toiseen suuntaan. Adams kertoi: ”Mutta Jumala pysäytti hänet hyvin pian ja antoi hänelle muutamia päiviä miettimisaikaa, ja lopulta Joona sanoi kalan vatsassa: ’Minkä olen luvannut, sen minä täytän.’”
”Mutta Joonalla oli yhä ongelmia”, Adams huomautti. ”Vaikka hän meni Niniveen ja suoritti työn, niin ilmeisesti hän ei kuitenkaan todella välittänyt ihmisistä. Niinpä kun he kääntyivät pahoilta teiltään ja Jehova päätti olla tuhoamatta heitä, Raamattu sanoo: ’Joona pahastui tästä kovin.’” Tässä on ajattelemisen aihetta, varsinkin kun Raamattu osoittaa Joonan olleen kovasti kiinnostunut omasta henkilökohtaisesta mukavuudestaan. – Joona, luvut 1–4.
Oppilaat ymmärsivät opetuksen ytimen – että heidän tulisi olla aidosti kiinnostuneita toisten ihmisten auttamisesta sen sijaan että huolehtisivat liiaksi omasta mukavuudestaan. Päättäjäisiä seuranneina päivinä jätettiin monia jäähyväisiä oppilaiden alkaessa suunnata kulkuansa niihin kymmeneen maahan, joihin heidät oli määrätty – Bahamasaarille, Brasiliaan, Chileen, Ecuadoriin, El Salvadoriin, Japaniin, Paraguayhin, Ranskan Guayanaan, Senegaliin ja Sierra Leoneen. Siitä lähtien kun Gilead koulu alkoi 35 vuotta sitten, siitä valmistuneita on lähetetty nyt yhteensä 5633 henkeä noin 160 eri maahan.
Niillä, jotka lähtivät alueilleen maaliskuussa, on jäljiteltävänään monien edellisten kurssien lähetystyöntekijöitten erinomainen esimerkki. Ajattele esimerkiksi Gileadin ensimmäiseltä kurssilta Leo ja Eunice van Daalenia. He saapuivat maaliskuussa 1944 Puerto Ricoon, jossa oli vain kuusi toimivaa Jehovan todistajaa. Van Daalenit löysivät asunnon ja lähtivät saarnaamistyöhön tropiikin kuumassa auringonpaisteessa. Valtakunnan saarnaajien lukumäärä nousi vuoden 1944 puolesta tusinasta 622:een vuoden 1951 marraskuuhun mennessä.
Sitten, seuraavassa huhtikuussa, van Daalenit lähtivät käymään vanhempiensa luona Yhdysvalloissa. Mutta lentokone syöksyi mereen. Eunice, joka oli erinomainen uimari, antoi pelastusliivinsä toiselle, ja sanomalehdissä ylistettiin hänen epäitsekästä tekoaan. Mutta hän itse ja hänen miehensä hukkuivat. He olivat tehneet kahdeksan vuoden ajan ahkerasti saarnaamistyötä, ja paljolti heidän toimintansa ja toisten Gileadista valmistuneiden toiminnan ansiosta Puerto Ricossa on nyt yli 16700 Valtakunnan julistajaa.
Sitten on Donald Baxter, joka valmistui Gileadin viidenneltä kurssilta. Kesäkuun 2. päivänä 1946 hän saapui Caracasiin, Venezuelan pääkaupunkiin. Maassa oli siihen aikaan vain neljä Jehovan todistajaa. Kaupungin laidalta päällystämättömän kadun varrelta löytyi pieni talo, jossa ei ollut vesijohtoa. Siellä alkoi toimia Venezuelan ensimmäinen lähetyskoti. Baxter on yhä Venezuelassa, ja hän on osaltaan vaikuttanut siihen, että Valtakunnan julistajien lukumäärä on lisääntynyt nykyään yli 13800:aan.
Gileadista valmistuneet ovat avanneet Valtakunnan saarnaamistoiminnan maassa toisensa jälkeen – Dominikaanisessa tasavallassa, El Salvadorissa, Nicaraguassa, Perussa ja monissa muissa maissa. Työn alkuvaiheista Ecuadorissa Jehovan todistajien vuoden 1948 Vuosikirja (engl.) kertoo: ”Lähetystyöntekijöiltä kysytään todellista päättäväisyyttä mennä maahan, jossa he ovat täysin muukalaisia ja jossa kukaan ei osoita heille myötätuntoa tai usko totuutta heidän tavallaan, ja sitten marssia eteenpäin pelottomasti ja rohkeasti . . . Juuri näin Gileadista valmistuneet ovat menetelleet.”
Kahdeksan jäsentä Jehovan todistajien päätoimiston henkilökunnasta kehotti päättäjäisjuhlallisuuksien aikana kaikkia 1944 läsnäolijaa osoittamaan samanlaista päättäväisyyttä ja uskollisuutta. L. Weaver korosti etua, josta oppilaat ovat nauttineet Gilead-koulua käydessään, mutta huomautti, että painostavissa olosuhteissa he voisivat menettää arvostuksensa etuaan kohtaan. ”Ajatelkaa Deemasta”, hän sanoi. ”Hän nautti apostoli Paavalin työtoverina olemisen edusta. Mutta myöhemmin Paavali sanoo: ’Deemas on jättänyt minut, koska hän rakasti nykyistä asiainjärjestelmää.’” – 2. Tim. 4:10.
L. Greenlees antoi hyviä neuvoja viisauden tarpeesta ihmissuhteissa, sekä toisten lähetystyöntekijöitten parissa, joiden kanssa he tulevat pian asumaan, että paikallisten ihmisten parissa, joilla saattaa olla hyvin poikkeavia tapoja ja tottumuksia. Hän varoitti, ettei lähetystyöntekijöitten tulisi pitää omia tapojaan parempina. Valaistakseen sitä, miten tärkeätä on tosiaan lähteä ihmisten joukkoon ja oppia heidän tapansa, Greenlees luki seuraavan The Wall Street Journal -lehdessä julkaistun kehitysaputyössä olleen naisen kokemuksen:
”Siihen aikaan olin asunut Keniassa lähes kaksi vuotta ja opetin maan keskiosassa sijaitsevassa pienessä kaupungissa. Samuel-niminen oppilas kutsui minut kotiinsa, jossa tapasin hänen perheensä ja nautin hänen äitinsä valmistaman erinomaisen aterian. Kiittelin tietysti hänen keittotaitoaan.
”Kotimatkalla Samuel kysyi, saisiko hän kertoa minulle jotakin. ’Rouva’, hän sanoi, ’en halua loukata tunteitanne, mutta on hyvin epäkohteliasta sanoa mitään ruoasta, paitsi jos siinä on jotakin vikaa.’
”Silloin mielialani laski. Kaksi vuotta oli mennyt, ja olin yhä niin tietämätön näiden ihmisten tavoista, joiden keskuuteen olin tullut elämään ja ’auttamaan’, etten vielä tiennyt edes niin yksinkertaista asiaa kuin miten käyttäytyä päivällisellä.”
Niin, lähetystyöntekijöitten täytyy olla aidosti kiinnostuneita ihmisistä ja todella välittää heistä. Siitä päätellen, millaisia tuloksia nykyisillä Gileadista valmistuneilla on ollut ihmisten auttamisessa niissä viidessä maassa, joista he olivat tulleet, on syytä uskoa, että heistä tulee hyviä lähetystyöntekijöitä. Jotkut olivat jo olleet yli kymmenen vuotta kokoajan saarnaamistyössä. Siksi he eivät ole suinkaan kokemattomia nuoria. Heidän keski-ikänsä on yli 29 vuotta.
Kurssille pitämässään loppupuheessa opettaja U. V. Glass lainasi Raamattua sanoen: ”Asian loppu on parempi kuin sen alku.” (Saarn. 7:9) Sitten sydäntälämmittävässä puheessaan, jossa hän pani merkille oppilaiden erinomaisen uskollisuuden ominaisuuden, hän sanoi lopuksi: ”Tätä me toivotamme teille. Muodostukoon lähetyspalveluksenne lopussa vieläkin paremmaksi kuin alussa.” Niin, osoittakoot kaikki 64. kurssilta valmistuneet jatkuvasti uskollisuutta ja muita kristillisiä ominaisuuksia lähetystehtävissään.
[Kuva s. 21]
Vartiotornin Raamattukoulun Gileadin 64. kurssi
Rivit on numeroitu alla olevassa luettelossa edestä taakse, ja nimet on lueteltu kussakin rivissä vasemmalta oikealle.
1) Beatty, M.; Gillar, W.; Byrd, L.; Regalade, L.; Jefferson, M.; Landells, C.; Gabel, G.; Gabel, U. 2) Keller, R.; McCoy, S.; Triplett, B.; Segura, L.; Aponte, S.; Keller, C.; Jones, C.; Regalade, E. 3) Triplett, R.; Beatty, M.; Gillar, H.; Segura, G.; Reed, A.; Aponte, R.; Fawcus, B.; Henser, S.