Matka Japanin ”luotijunassa”
Herätkää!-lehden Japanin-kirjeenvaihtajalta
SAAVUTTUAMME Tokion asemalle työnnymme väkijoukkojen läpi, kunnes saavumme laiturille. Tämä on suunniteltu erikoisesti šinkansenilla eli uudella pääradalla liikennöivää junaa varten, jota ulkomaalaiset sanovat ”luodiksi”. Haluamme käydä tänään Kiotossa; niinpä aiomme nousta erittäin nopeaan šinkansenin ”Hikari”-nimiseen pikajunaan. Pian täyteen ahdettu junamme, 400 metriä pitkä todella virtaviivaisen näköinen sinisen alaosan reunustama valkoinen viiva, saapuu. Sen pyöreä nokka muistuttaa napin kupua ja molemmilla sivuilla olevat etulyhdyt kahta tuijottavaa silmää.
Purettuaan 1400 ihmisen lastinsa juna on tuota pikaa täysin tyhjä. Vielä kuluu muutama minuutti, kun siivoojatytöt poimivat matkustajien jättämät vähäiset roskat ja ilmoitetaan, että saamme nousta junaan.
Olimme ostaneet varatut paikkamme edellisenä päivänä rautatieasemaltamme esikaupungissa. Se oli kestänyt ainoastaan minuutin verran. Japanin koko pikajunajärjestelmän paikanvaraus on tietokoneistettu niin, että kun ilmoitat lipunmyyjälle haluamasi junan, tietokone joko painaa sinulle lipun kyseiseen junaan tai, jos paikat on myyty, varaa tietoja sinulle seuraavaksi parhaiten sopivasta paikanvarauksesta. Ja jos sanot sen sopivan sinulle, se valmistaa heti lipun. Lisäksi monissa 16 vaunusta on vapaa istumajärjestys, niin että voit jonottaa sinne, jos et ole varannut paikkaa.
Olemme onnellisia saadessamme istuimet junan oikealta puolelta, sillä meillä on hyvä näköala Fudživuorelle. Tämä juna sivuuttaa vuoren niin läheltä, että tuntuu kuin voisit kurkottaa ja koskettaa sitä. Pane merkille siistit istuimet – kolme toisella ja kaksi toisella puolella sinisine verhoiluineen ja puhtaan valkoisine päänojankankaineen. Kahdessa erikoisessa ”vihreässä vaunussa” on jopa ylelliset kallistettavat istuimet.
Odottaessamme junan lähtöä voisin kertoa sinulle hieman siitä. Šinkansen avattiin vuonna 1964 lyhyenä noin 515 kilometrin linjana Tokiosta Osakaan. Sen jälkeen linja ulotettiin vuonna 1972 Okajamaan ja vuonna 1975 Kiušuun, jolloin kokonaispituudeksi tuli 1176 kilometriä.
Tämä virtaviivainen juna voi saavuttaa 286 kilometrin tuntinopeuden. Mutta normaalissa ajossa, jollaisella me olemme, matkanopeus on 210 kilometriä tunnissa – nopeata menoa kuitenkin. Matka Tokiosta Osakaan kesti tavallisilla junilla kuusi tuntia ja 50 minuuttia, mutta tällä vauhdilla se kestää vain kolme tuntia. Voit siis ymmärtää, miksi tämän junan lempinimenä on ”luoti”.
Tasaista menoa
Nyt lähdemme liikkeelle – aluksi melko hitaasti nopeuden kasvaessa vähitellen. Mistään ei tarvitse pitää kiinni, sillä juna ei nytkähtele eikä tärise. ”Luoti” kulkee niin paljon henkilöautoa tai bussia tasaisemmin, että tajuat suuren nopeuden vasta kun katsot ikkunasta ja näet ohi kiitävän maiseman. Käytävillä liikkuminen ei ole vaikeaa edes tässä nopeudessa. On selvää, että ”luotijunan” saaminen sekä nopeaksi että mukavaksi on vaatinut paljon ajattelua ja insinööritaitoa.
Minne on kiskosaumojen aiheuttama tavanomainen pyörien kolina kadonnut? Ensiksikin tavalliset teräskiskot ovat vain 25 metrin pituisia, mutta ”luodin” kiskot ovat 1500 metrin pituisia ja saumattomia. Lisäksi kiskojen yhtymäkohdissa on joustava iskuja vaimentava ja laajenemisen ja kutistumisen huomioon ottava liitos.
Junan ulkopuolisen melun vähentämiseksi radan pohja on asutuilla alueilla soraa ja ratapölkyt betonia. Mutta maaseudulla (missä linja enimmäkseen kulkee) käytetään betonista pohjalaatoitusta. Kiskot asennetaan suoraan noin viisimetristen betonisten pohjalohkojen päälle. On mielenkiintoista, että tämä pohjalaatoitus ”kelluu” ”tyynyn” päällä. Kuinka niin?
Ensin betoniset pohjalohkot asetetaan betoniperustuksen päälle. Sen jälkeen asfalttilaastia ruiskutetaan suurella paineella päältä pienistä rei’istä, kunnes pohjalohko kohoaa viisi senttimetriä perustuksesta. Tästä asfalttilaastista tulee ”tyyny”, joka kykenee vaimentamaan melko suuren osan ”kelluvan” pohjan iskuista ja melusta.
Tämäntyyppiselläkin ratapohjalla junan synnyttämä melu on lähistön asukkaiden suurimpia ongelmia. Monet väittävät kärsivänsä ”melusaasteesta”. He taistelevat ”luotijunaa” vastaan ja kysyvät: ’Miksi on ylipäätään tarpeellista matkustaa niin suurilla nopeuksilla?’
Onko sinulla jano? Niin on minullakin. Tuossa saapuu kaksi somaa univormupukuista tyttöä työntäen rattaita. Me voimme ostaa mitä tahansa kahvista olueen – ja otetaanpa hiukan kuivattua mustekalaa mutusteltavaksi samalla kun tarkastelemme hieman enemmän tätä junaa.
Mutkat ja tunnelit
Näetkö junan nokan tässä kaarteessa? Koko linja on rakennettu huippunopeusalueilla turvallisuussyistä mahdollisimman suoraksi. Terävin mutka on yli kuusi kertaa tavallisten junalinjojen vastaavia mutkia loivempi. ”Luoti” voi ajaa mistä kohdasta tahansa tärähtelemättä 210 kilometrin tuntinopeudellaan. Myös leveä raideväli – noin 1,4 metriä – lisää junan vakavuutta. Tämä on kolmanneksen leveämpi kuin Japanissa normaali hieman yli metrin levyinen raideväli. (Suomessa raideväli on noin 1,5 m.)
Huomasitko riisipelloillaan työskentelevät maanviljelijät? Etkö nähnyt heitä? Šinkansen-linjalla on tosiaan paljon tunneleita, ja näköalamme häviää usein tilapäisesti. Juna pääsee nykyään merenalaista tunnelia Kiušuun, eteläsaareen, ja tulevaisuudensuunnitelmien mukaan ”luotijunan” tunnelien pitäisi yhdistää kaikki neljä pääsaarta toisiinsa. Jos kaikki Japanin saaret yhdistävä suunnitelma toteutuu, nykyinen noin 17 tunnin matka Tokiosta Sapporoon, Hokkaidoon, veisi enää noin kolmanneksen siitä ajasta!
On kulunut vasta kaksi tuntia, ja me saavumme jo Nagojan asemalle. Emme nouse pois, vaikka juna seisookin pari minuuttia. Näetkö, kuinka ihmiset ryntäävät junasta? He juoksevat hurjaa vauhtia erään laiturilla olevan pienen makaroninmyyntikojun luokse, hotkaisevat kulhollisen höyryävää makaronia ja palaavat kovaa vauhtia takaisin paikoilleen kovaäänisen kellon soittaessa lähtöhetkeä.
”Luotia” tarvitaan
On paljon ihmisiä, radanvarsien asukkaat mukaan luettuina, jotka kysyvät, miksi tällaista huippunopeaa junaa tarvitaan maassa, joka on pelkkiä saaria. ”Luodin” puolestapuhujat vastaavat, että Japanin maa-alue on pitkä pohjois-eteläsuunnassa ja tärkeimmät teollisuuskaupungit sijaitsevat Tyynenmeren rantaviivalla. Rannikon suuntaisten valtateiden paranteleminen riitti menneisyydessä. Mutta niiden kohdalla tuli nopeasti seinä vastaan, sillä enää ei ollut tilaa uusille leveille teille ja/tai useammille autoille.
Tuli tarpeelliseksi saada toisenlainen matkustuskeino Tokion ja Osakan, Japanin toiseksi suurimman kaupungin, välille. Siksi syntyi ”luotijuna”. Usein sanotaan, ettei Japani olisi voinut ilman šinkansenia kokea näin nopeaa taloudellista kasvua. Se on avaamisvuodestaan 1964 lähtien kuljettanut toista miljardia matkustajaa! Noin 260 junassa matkustaa päivittäin 350000 matkustajaa.
Turvallinen matka
Tuolta saapuu lisää tyttöjä, ja tällä kertaa he myyvät jäätelöä. Me lykkäämme sen syömisen myöhempään ja menemme sen sijaan ravintolavaunuun, jossa voimme nähdä matkustajia varten asennetun nopeusmittarin. Se osoittaa meidän tosiaan kulkevan 210 kilometrin tuntinopeudella. Eikö sitä olekin vaikea uskoa? Kuljettajan on melkein mahdotonta pysäyttää juna ajoissa tällaisista valtavista nopeuksista, jos hän näkee, että jokin on edessäpäin vinossa. Vaikka hän jarruttaisi heti, juna pysähtyisi vasta kahden kilometrin päässä!
Koska kuljettajan silmiin ei voida luottaa, radan varrella ei ole lainkaan merkinantolaitteita. Sen sijaan automaattinen säätöjärjestelmä (ATC) valvoo kaikkea. Koko linja on jaettu 3000-metrisiin jaksoihin, ja valvoja voi valvonta-asemalla seurata jokaista junaa säätötaulusta. ATC-tietokonejärjestelmä lähettää kullekin jaksolle käskyn, joka säätelee kyseisellä jaksolla käytettävää nopeutta. Valvontakeskus lähettää viidenlaisia nopeuskäskyjä:210, 160, 70 ja 30 kilometriä tunnissa sekä pysähtymiskäskyn.
Kun jaksollemme saapuu 210 kilometriä tunnissa -käsky ATC-järjestelmästä, takanamme oleva jakso lähettää 30 kilometriä tunnissa -käskyn, sen takana oleva jakso 70 kilometriä tunnissa -käskyn jne. peräänajojen välttämiseksi. Ja se merkitsee myös sitä, että matkustaessamme 210 kilometrin tuntinopeudella edessämme ei ole ainuttakaan junaa ainakaan yhdeksän kilometrin matkalla.
Entä jos ATC-järjestelmään tulee häiriö? Sellaisen mahdollisuus on käytännössä olematon, vaikka kerran torakka pääsi järjestelmään, joka sitten rekisteröi seisovan junan olevan täydessä vauhdissa. Kaikissa ATC-järjestelmissä on varajärjestelmä, ja kaikissa sähkömoottoreissa on kaksinkertainen varmistus, niin että jos toinen varmistus menee rikki, toinen kytkeytyy päälle. Maanjäristyksetkin otetaan huomioon. Junat pysähtyvät automaattisesti, kun tietyn vahvuinen maanjäristys rekisteröityy maanjäristysmittarin asteikolle.
Sateesta, tuulesta, lumesta jne. selviytymiseksi on tarpeen pitää jatkuvaa yhteyttä junan kuljettajien ja kunkin aseman henkilökunnan välillä. Tokion päävalvontatoimiston keskitetty liikenteenvalvonta- eli CTC-järjestelmä hoitaa tämän puolen turvallisuudesta. Voit nähdä siellä taulun, josta ilmenee koko Tokiosta Kiušuun johtavan linjan kaikki liikenne. Valvontahuoneen koneenvalvojat seuraavat tarkkaan taulua ja ohjaavat tarpeelliset tiedot yksittäisiin juniin.
Junien ja liikenteen lisääntymisen vuoksi Japanin rautatielaitos on ottanut äskettäin käyttöön ”Comtrac”-nimisen tietokonejärjestelmän näiden valvontalaitteiden täydennykseksi. Comtrac-järjestelmän ”muistissa” on sellaiset tiedot kuin ratanumerot, aikataulut ja kunkin aseman olosuhteet.
Jos junan aikataulu muuttuu jostakin syystä, Comtrac-järjestelmä ilmoittaa siitä valvontahuoneen koneenvalvojille ja valmistaa automaattisesti junille uuden ohjelman, uudet lähtöajat ja, jos tarpeellista, junanperuutukset. Se voi vaikuttaa kaikkiin tarpeellisiin kohtiin kautta koko ATC-järjestelmän, kuten määräasemilla annettaviin ilmoituksiin – todella hämmästyttävä kone!
Kaikkien näiden varotoimien ansiosta huippunopea ”luoti” on saanut turvallisuudestaan erittäin hyvän maineen. 1. lokakuuta 1964 lähtien ”luotijunalle” ei ole sattunut ainuttakaan ihmishenkien menetykseen johtanutta onnettomuutta! Turvallisuus on aina ensi sijalla.
Me olemme jo Kioton asemalla. Matka kesti vain kaksi tuntia 50 minuuttia! Voit nyt sanoa matkustaneesi Japanin ”luodissa”, junassa joka on maailmankuulu huimasta nopeudestaan ja jota monet maat kadehtivat.