Lontoo kaksikerroksisen bussin yläkerrasta

Herätkää!-lehden Brittein saarten -kirjeenvaihtajalta

”LONTOON näkee parhaiten kaksikerroksisen bussin yläkerrasta – bussin yläkerrasta, hyvät herrat.” Tämän neuvon antoi Englannin pääministeri William Ewart Gladstone joillekuille amerikkalaisille vierailijoille 1800-luvulla. Nykyään meillä ei ole hevosten vetämiä busseja, joilla ajaa köryyteltäisiin ympäri Lontoota. Meitä odottavat sen sijaan niiden kirkkaanpunaiset diesel-moottorilla käyvät ”lapsenlapset”. Nousemmeko portaita ylös ja liitymme niihin miljooniin, jotka ovat noudattaneet Gladstonen neuvoa? Tule vain mukaan! Näe Lontoo kaksikerroksisen bussin yläkerrasta!

Lontoon liikennelaitos varaa tämän päivittäisen palveluksen, joka antaa vierailijoille tilaisuuden erinomaiseen parin tunnin kiertoajeluun. Aamulla kello 10:stä lähtien voit säännöllisin väliajoin saada lippusi ja nousta bussiin Marble Archilla, Victoria-asemalla tai Piccadillyllä.

Marble Archilta Lambeth Bridgelle

Koska aloitamme matkamme Marble Archilta, meitä kiinnostaa nähdä ensimmäiseksi tämä kolmikaarinen rakennelma ja sen koristeelliset rautaportit. Sen muoto jäljittelee Roomassa sijaitsevaa Konstantinuksen riemukaarta ja se sijaitsee lähellä Tyburnia, jossa pidettiin 1700-luvun lopulle asti julkisia teloituksia.

Nyt lähdemme liikkeelle! Me käännymme Bayswater Roadille ja seuraamme Lontoon ensimmäisen yleisölle tarkoitetun raitiovaunun jälkiä, jonka perusti yritteliäs amerikkalainen George Train. Hyde Parkin 146 hehtaarin suuruinen viheralue on varannut lontoolaisille raitista ilmaa ja vettä 1000-luvulta lähtien, jolloin kuningas Edvard Tunnustaja lahjoitti maa-alueen ja sen lähteet Westminster Abbeylle. Tämä paikka, jossa on nykyään tori julkisia puhujia varten maineikkaassa puhujien nurkkauksessa, on menneisyydessä nähnyt sotajoukkojen katselmuksia, näyttelyjä ja jopa Trafalgarin taistelun uudelleenesityksen Serpentine-järvellä.

Ajettuamme Kensingtonin läpi saavumme Royal Albert Hallin luo. Sali on soikion muotoinen ja muistuttaa roomalaista sirkusta. Se kuuluu Lontoon kuuluisimpiin saleihin. Vieläkin puhutaan Vartiotorni-seuran toisen presidentin J. F. Rutherfordin täällä vuonna 1920 pitämästä esitelmästä. Mikä oli sen aihe? ”Miljoonat, jotka nyt elävät, eivät kuole koskaan.” Puhuessaan tässä salissa kuusi vuotta myöhemmin sama puhuja kiinnitti maailman huomion siihen tosiasiaan, että Kansainliitolla ei ollut Jumalan hyväksymystä. Kuinka historia onkaan vahvistanut hänen Raamattuun perustuvat sanansa!

Heti oikealla Royal Albert Hallista on Exhibition Road, jonka toisessa päässä näet neljä suosittua museota, joissa esitellään luonnontieteitä ja taideteollisuutta. On hyödyllistä käyttää yksi Lontoolle omistetuista päivistä siellä. Bussimme vie meidät Knightsbridgelle, joka ohittaa useita lähitalojen omistamia puutarha-aukioita, jotka antavat oman tervetulleen värinsä katukuvaan.

Edessämme ovat Ison-Britannian kuninkaanlinnan, Buckinghamin palatsin, puutarhat. Me ajelemme eteenpäin pitkin Pimlico Roadia, joka yhtyy Royal Hospital Roadiin Chelseassa. Kerrotaan, että näyttelijätär Nell Gwynn ehdotti kuningas Kaarle II:lle eläkkeelle jääneitten sotilaitten sairaalaa. Onpa asianlaita millainen tahansa, niin sen asukkaat helakanpunaisine takkeineen ja menneistä taisteluista saatuine välkkyvine mitaleineen piristävät Lontoon katukuvaa.

Mutta mikä onkaan edessämme, tuo joka kimmeltää auringossa? Nyt näimme ensi kerran vilaukselta Thamesin! Chelsea Embankment seurailee tätä maailmankuulua jokea, ja on rentouttavaa ajaa tätä puiden reunustamaa tietä kohti Millbankia. Siellä on vasemmalla puolellamme Tate Gallery, yksi Lontoon hienoimmista taidemuseoista.

Lambeth Bridgeltä Saint Paulille

Nyt ylitämme Thamesin pitkin Lambeth Bridgeä. Edessämme on Lambeth Palace, Canterburyn arkkipiispan virallinen Lontoon-asunto. Voimme kohdistaa huomiomme sen Lollardien torniin. Miksi sitä kutsutaan siten? Se sai nimensä lollardeista, jotka olivat 1300-luvulla eläneen raamatunkääntäjän John Wycliffin seuraajia. Mukanaan käsinkirjoitettuja englantilaisia käännöksiä Raamatun osista he hajaantuivat pitkin maaseutua saarnaamaan kaikille, jotka halusivat kuunnella. Koska kirkko vastusti heitä kiivaasti, heitä pidätettiin ja vangittiin usein – jotkut sanovat: juuri tähän torniin.

Katsellessamme Thamesin toiselle puolen näemme parlamenttitalon (Houses of Parliament, viralliselta nimeltään Palace of Westminster) mahtavan goottilaistyylisen julkisivun. Tämä rakennus on vain vähän yli 120 vuotta vanha, mutta sen takana sijaitseva Westminster Abbey on peräisin 1200-luvulta.

Sivuutamme Westminster Bridgen ja County Hallin, Suur-Lontoon kaupunginvaltuuston virastot, ja sitten ylitämme Waterloo Bridgen, joka lähtee Royal Festival Hallin ja muiden etelärannan konserttisalien kohdalta. Tultuamme jälleen Thamesin toiselle puolelle kuljemme pitkin Aldwychia, joka on ’vanhaa kylää’ merkitsevä anglosaksinen ilmaus. Se muistuttaa meitä tämän suurkaupungin vaatimattomasta alkuperästä.

Huomaatko tämän viehättävän puolikuun muotoisen tien puolivälistä lähtevän kadun nimeltä Kingsway? Sen varrella sijaitsi aikanaan Lontoon oopperatalo, jonka Oscar Hammerstein rakennutti tämän vuosisadan alussa. Juuri siellä muuten esitettiin vuoden 1914 lokakuussa kuvanäytös Luominen. Tässä neljä iltaa kestäneessä elokuva- ja kuultokuvaesityksessä liikkuvat kuvat tahdistettiin levytetyn puheen kanssa. Tämä Jehovan todistajien valmistama kuvanäytös käsitteli Raamatun historiaa luomisesta aina siihen saakka, kun Jumalan valtakunta oikaisee maan asiat. Ajattelehan sitä! Ensimmäinen onnistunut äänielokuva jo vuonna 1914, ainakin 10 vuotta ennen vastaavia kaupallisia esityksiä!

Aldwychin jälkeen edessämme on kirkko, josta lauletaan englantilaisessa lastenlorussa nimeltä ”Appelsiineja ja sitruunoita”. Kerrotaan, että tällä alueella verotettiin hedelmien maahantuojia, kun lähistöllä olevista proomuista purettiin hedelmälastia. Siitä saadut rahat jaettiin alueen asukkaitten kesken.

Siirrymme perinteistä oikeudenkäytön karuun todellisuuteen, kun näkyviimme tulee Royal Courts of Justice (Law Courts). Yli 5 kilometriä käytäviä on 25 oikeussalin ja niihin liittyvien huoneiden välillä. Kerrotaan, että yhtenä päivänä näissä oikeussaleissa käsitellyistä tapauksista pöytäkirjoihin tulee noin 35000 sanaa. Fleet Street vetää nyt huomiomme puoleensa. Jos missään, niin täällä on todella paljon sanoja! Painomuste virtaa nykyään oikeastaan sanojen tulvana siellä, missä Fleetjoki virtasi 200 vuotta sitten. Tällä alueella sijaitsevat Lontoon sanomalehtien toimitukset ja kirjapainorakennukset. Syrjässä Gough Squaren varrella näet tunnetun englannin kielen sanakirjantekijän tri Samuel Johnsonin hyvin säilyneen talon.

Nyt nousemme yhdelle kaupungin harvoista kukkuloista, Ludgate Hillille. Satoja vuosia sitten ”Ludgate”-niminen holvikaarinen porttikäytävä olisi pysäyttänyt etenemisemme. Ludgate oli yksi vanhan kaupungin seitsemästä tärkeimmästä sisäänkäynnistä. Noustessamme ylemmäksi kukkulalle näemme sir Christopher Wrenin arkkitehtonisen mestariteoksen, Saint Paulin katedraalin. Tällä paikalla aikaisemmin olleiden rakennusten historia on hämärän peitossa, mutta Lontoon suuri tulipalo tuhosi vuonna 1666 entisen katedraalin, joka oli ränsistynyt ja joutunut huonoon huutoon. Muutamaa päivää ennen tulipaloa Wren oli tarkastanut rakennusta sen korjausta silmällä pitäen. Ironista kyllä, tämä Wrenin teettämä uuden Lontoon mahtava 111 metrin korkuinen rakennus rahoitettiin pääasiassa ylös Thamesia tuodusta hiilestä saaduilla verorahoilla.

Saint Paulilta Tower Bridgelle

Edetessämme pitkin New Change -katua näemme Saint Paulin kupolin toisella puolen Central Criminal Courts -tuomioistuintalon pienemmän kupolin. Rakennus tunnetaan paremmin nimellä Old Bailey. Sen huipulla on kultainen patsas, joka esittää Oikeutta. Tällä paikalla sijaitsi Newgate, joka oli myös yksi muurien ympäröimän Lontoon huomattavista porteista. Saapuessamme Aldgaten luo, joka oli kolmas sisäänpääsytie vanhaan Lontooseen, meille kerrotaan, että jalkaisin voi seurata kaivauksissa löydettyä hyvinsäilynyttä roomalaista muuria, joka ympäröi entisaikojen Londiniumin.

Moorgaten varrelta, joka oli vielä yksi sisäänkäyntiväylä, tulemme rahamaailman keskukseen, joka on täynnä pankkeja sekä vakuutus- ja sijoitusyhtiöitä. Vasemmalla on Ison-Britannian keskuspankki, Bank of England, jonka William Patterson perusti vuonna 1694. Se on rakennettu kahdesti uudelleen ja on toiminut täällä vuodesta 1734 lähtien. Aivan pankin takana näemme pörssin (Royal Exchange) kahdeksan korinttilaista pylvästä. Thomas Gresham rakennutti tähän vuonna 1567 rakennuksen, jota Lontoon kauppiaat käyttivät liiketoimiensa suorittamiseen. Toinen pörssirakennus, London Stock Exchange, on korttelin päässä sen takana.

Oikealla olevan pylväikön takana sijaitsee Mansion House, joka on vuodesta 1753 lähtien ollut Lontoon ylipormestarin virka-asunto, ja nyt se on vieläkin tunnetumpi mahtavista pidoistaan. Seuraava merkittävä virstanpylväämme on suuren tulipalon muistomerkki. Tämä 62 metriä korkea monumentti, jonka huipulla on kultainen uurna ja liekkejä esittävä veistos, muistuttaa Lontoon tuhoisasta tulipalosta, joka sattui 300 vuotta sitten. Silloin tuhoutuneeseen omaisuuteen sisältyi 13200 taloa, 89 kirkkoa ja 400 katua. Mutta vain kolmen ihmisen kerrotaan kuolleen tuossa suuronnettomuudessa.

Edessämme on silta, josta myös kerrotaan lastenloruissa – London Bridge. Kerrotaan, että tässä oli silta jo vuonna 43. Mutta se silta, josta lauletaan: ”Lontoon silta on romahtanut!” oli jo viides silta tällä paikalla. Vuoden 1281 ankara talvi toi näet suuria jäämöhkäleitä Thamesin yläjuoksulta, ja paine sai viisi sillan holvikaarta antamaan perään. Vuoteen 1738 saakka tämä oli Lontoon ainoa silta, mutta silloin parlamentti suostui siihen, että rakennettiin toinen silta Westminsteriin.

Käännymme kulkemaan pitkin Tooley Streetiä, sivuutamme ahtaan varastoalueen ja saavumme Tower Bridgelle, joka on todella suurenmoinen näky. Tässä 800 metrin pituisessa rakennelmassa, joka avattiin vuonna 1894, on kaksi kääntyvää laskusiltaa, joista kumpikin painaa tuhat tonnia. Kun laiva pyrkii läpi, nämä laskusillat pystytään nostamaan vain puolessatoista minuutissa. Ylittäessämme siltaa näemme vasemmalla yhden Ison-Britannian vanhimmista ja kuuluisimmista linnoituksista, Towerin linnan (Tower of London). Kirjavan 900-vuotisen historiansa aikana sen Valkoinen torni, jossa on tunnusomaiset neljä pienempää tornia, on eri aikoina ollut palatsi, vankila, kuninkaallinen rahapaja ja jopa eläintarha. Mitä kaikkea se voisikaan kertoa! Nykyään Towerin linnassa säilytetään kruununjalokiviä, jotka ovat yleisön nähtävissä.

Saapuessamme Eastcheapille meitä muistutetaan anglosaksisesta sanasta ceap, joka merkitsee ’vaihtaa’ tai ’ostaa’, sillä tämä oli varhemmin liha- ja elintarviketorina. Jatkaessamme matkaa saavumme Cannon Streetille. Sillä ei ole mitään tekemistä keskiaikaisten kanuunoitten kanssa. Vuodelta 1311 oleva asiakirja sen sijaan mainitsee sen nimen olleen ’Kandelwickstrate’, koska siellä tehtiin kynttilöitä (engl. candle) ja niiden sydämiä (engl. wick). Lontoolaisten tapa lyhentää nimiä aikaansai sen, että siitä tuli pian ”Cannon Street”.

Queen Victoria Street johdattaa meidät jälleen takaisin Thamesille. Oikealla oleva puutarha Temple Gardens kuului kerran temppeliherrain ritaristolle. He olivat 1300-luvulla elänyt uskonnollis-sotilaallinen veljeskunta, jonka alkuperäinen tehtävä oli vartioida teitä ja suojella Jerusalemin ”pyhiin paikkoihin” matkaavia pyhiinvaeltajia. Veljeskunta hajotettiin vuonna 1312 ja omaisuus joutui eräälle lakimiesten ryhmälle. Tälle maa-alueelle rakennettiin lainopillisia kouluja: Inner Temple, Lincoln’s Inn ja muita. Asianajajilla ja lakimiehillä on yhä siellä ”kamareita”.

Thamesin rantaan ankkuroidut laivat ovat vetäneet huomiosi puoleensa. Maalauksellisin on viimeisenä rivissä oleva kolmimastoisen parkin tavoin takiloitu valaanpyyntialus, joka on nyt kelluva museo. Tämä on kuuluisa ”Discovery”, jonka kapteenina oli Robert Falcon Scott vuonna 1901 Etelänavalle tekemällään tutkimusmatkalla.

Alittaessamme Waterloo Bridgen huomaa siro graniittinen obeliski, joka tunnetaan nimellä Kleopatran neula. Kuin pähkinä metallikuoressa se uitettiin Egyptistä alun toistasataa vuotta sitten. Vuonna 1450 eaa. tämä pilari seisoi Auringontemppelin ulkopuolella Heliopoliissa, ja sillä on vain hyvin kaukainen yhteys Kleopatraan.

Mikä se oli? Voimakas kumahdus täyden tunnin aikaan sai sinut varmasti katsomaan ympärillesi! Katsohan 96 metrin korkeuteen. Se se on, Big Ben. Tuo jättiläismäinen kello sai nimensä sen rakennusaikaisen työministerin Benjamin Hallin mukaan.

Big Beniltä Hyde Parkiin

Kierrettyämme Parlamenttiaukion saavumme Parliament Streetille ja edessämme on Kenotafi, juhlallinen muistomerkki kahden maailmansodan tragedian muistoksi. Kuten sen kreikankielinen nimi osoittaa, siihen ei ole haudattu ketään, sillä kenos merkitsee ’tyhjää’ ja tafos ’hautaa’. Silmäys vasemmalle ja näemme Downing Street numero 10:n, joka on ollut pääministerin Lontoon-kotina siitä lähtien, kun Robert Walpole asui siinä vuonna 1735.

Näkyviimme tulee nyt ratsuväkikaarti (Horse Guards). Täällä voidaan nähdä hallitsijan henkikaartiin määrättyjä ratsastavia rykmenttejä palveluksessaan suurten mustien hevosten selässä. Joka aamu tapahtuu kello 11 täsmällisin liikkein värikäs seremonia – vahdinvaihto.

Jatkaessamme matkaa pitkin Whitehallia siirrymme armeijasta laivastoon, sillä täällä kohoaa eteemme 56 metriä korkea lordi Nelsonin muistomerkki Trafalgarin meritaistelun voiton kunniaksi. Sen takana näet yhden Lontoon erinomaisista taidegallerioista, mahtavan National Galleryn.

Trafalgar Squarelta menemme kiertotietä Piccadilly Circukselle, joka on Lontoon West Endin keskus. Täällä näemme valokuvaajien suosiman Eros-patsaan. Kolme metriä korkea alumiininen kuva ei edusta eroottisen rakkauden jumalaa vaan pikemminkin ’nuolen nopeudella apuun lentävää armeliaisuutta’ – se on lordi Shaftesburyn köyhien auttamiseksi suorittaman työn muistoksi tehty vertauskuva. Palattuamme takaisin pitkin Haymarketia saavumme Pall Mallille. Onpa omituinen nimi! Noin 300 vuotta sitten olisit nähnyt täällä pelattavan ranskalaista pallopeliä – pallemaillea – ja siitä tuo nimi on peräisin. Seuraavaksi huomiosi vangitseva punatiilinen kellotorni on ainoa muisto Saint James’ Palacen alkuperäisestä rakennuksesta, joka pystytettiin kuningas Henrik VIII:n käskystä.

Ajeltuamme pitkin Green Parkin reunaa olemme nyt varsinaisella Piccadillyllä. Websterin sanakirja vuodelta 1858 sanoo piccadillyn merkitsevän ’korkeata kaulusta tai jonkinlaista kaularöyhelöä’ Miten se liittyy nykyajan Lontooseen: 1600-luvulta peräisin oleva hakuteos sanoo sellaisia kauluksia myyneen eläkeläisräätälin asuneen täällä talossa, joka tunnettiin nimellä Piccadilla Hall.

Mutta katsohan eteemme! Siinähän on jälleen Hyde Park. Lontoon kierroksemme kaksikerroksisessa bussissa on päättynyt. Täällä ylhäällä olemme voineet eturivin paikalta katsella näyttämölle, kun historian yhdeksäntoista vuosisataa ovat kulkeneet ohitsemme. Miksi et suunnittelisi sellaista matkaa, jos tulet joskus Lontooseen? Gladstone oli oikeassa. Lontoon näkee parhaiten kaksikerroksisen bussin yläkerrasta!

[Kartta s. 21]

(Ks. painettu julkaisu)

MARBLE ARCH

HYDE PARK

ROYAL ALBERT HALL

CHELSEA ROYAL HOSPITAL

PICCADILLY CIRCUS

PICCADILLY

LAW COURTS

St. PAULS’ CATHEDRAL

TRAFALGAR SQUARE

”DISKOVERY”

WATERLOO BRIDGE

ROYAL FESTIVAL HALL

HORSE GUARDS

BUCKINGHAM PALACE

WESTMINSTER BRIDGE

LONDON BRIDGE

BANK of ENGLAND

MONUMENT

TOWER of LONDON

WESTMINSTER ABBEY

HOUSES of PARLIAMENT

TOWER BRIDGE

LAMBETH PALACE

TATE GALLERY

LAMBETH BRIDGE

THAMES

[Kuva s. 21]

Royal Albert Hall

[Kuva s. 22]

Saint Paulin Katedraali

[Kuva s. 23]

Tower Bridge

[Kuva s. 23]

Towerin linna