Sillat – miten tulisimme toimeen ilman niitä
”Kiitä siltaa, joka toi sinut yli.” (George Colman, 1800-luvun englantilainen näytelmäkirjailija)
MILLOIN viimeksi kuljit jonkin sillan yli? Panitko edes merkille, että siinä tosiaankin oli silta? Miljoonat ihmiset kulkevat siltoja myöten joka päivä, ja me pidämme niitä itsestään selvinä. Me kävelemme, ajamme autolla tai menemme jollakin muulla kulkuneuvolla niiden yli tai ali uhraamatta kenties ajatustakaan koko asialle. Entäpä jollei siltoja olisi?
Ihmiset ja nelijalkaiset eläimet ovat vuosituhansia käyttäneet kaikentyyppisiä siltoja päästäkseen yli joista, solista ja rotkoista – esteistä, joiden yli ei pääsisi ilman apuneuvoa. Monia kaupunkeja, kuten Kairoa, Lontoota, Moskovaa, New Yorkia ja Sydneyä, olisi vaikea kuvitella ilman niiden siltoja. Silloilla on tosiaankin pitkä historia.
Entisajan siltoja
Yli 2500 vuotta sitten Babylonin kuningatar Nitokris rakennutti Eufratin yli sillan. Kreikkalainen historioitsija Herodotos kertoo syyn: ”Katsoen siihen, että kaupunki [Babylon] oli jaettu kahteen osaan, joitten keskitse joki virtasi, oli edellisten kuningasten aikana, joka kerta kun joku tahtoi toisesta osasta mennä joen yli toiseen osaan, täytynyt kulkea veneessä, mikä minun nähdäkseni oli hankalaa.” Eufrat oli vanhan ajan kuuluisimpia jokia, ja sen poikki Nitokris rakennutti hirsistä, poltetuista tiilistä ja louhituista kivistä sillan, jonka kivet kiinnitettiin toisiinsa raudalla ja lyijyllä.
Joskus sillat ovat vaikuttaneet historian kulkuun. Kun Persian kuningas Dareios Suuri aloitti sotaretkensä skyyttalaisia vastaan, hän halusi käyttää nopeinta mahdollista maareittiä Aasiasta Eurooppaan. Se merkitsi sitä, että hänen oli vietävä 600000 miehen vahvuinen armeijansa Bosporinsalmen yli. Salmen ylittäminen olisi ollut vaarallista veneillä sakean sumun ja salakavalien virtausten vuoksi, joten Dareios köytätti veneitä yhteen, kunnes hänellä oli noin 900 metrin pituinen ponttonisilta. Nykyään ei tarvitse nähdä yhtä paljon vaivaa kuin Dareios näki päästäkseen tämän salmen yli. Istanbulin siltoja myöten vastarannalle pääsee autolla alle kahdessa minuutissa.
Jos tunnet Raamattua, niin muistat ehkä tapauksen, jossa sillan puuttuminen vaikutti historian kulkuun. Babylonin kuningas Nebukadnessar oli ruvennut piirittämään Tyroksen saarikaupunkia. Hän yritti 13 vuoden ajan valloittaa kaupunkia, mutta ei onnistunut siinä osittain siitä syystä, että saaren ja mantereen välillä ei ollut siltaa (Hesekiel 29:17–20). Saarikaupunki valloitettiin vasta 300 vuotta myöhemmin, kun Aleksanteri Suuri oli rakentanut pengertien mantereelta saareen.
Ensimmäisellä vuosisadalla ”kaikki tiet veivät Roomaan”, mutta roomalaiset tarvitsivat maanteitten ohella myös siltoja, jotta imperiumi olisi pysynyt koossa. Roomalaiset rakensivat jopa yli seitsemän tonnin painoisista kivistä niin taidokkaita kaarisiltoja, että jotkin niistä ovat säilyneet yli 2000 vuoden takaa meidän ajallemme saakka. Heidän akveduktinsa ja viaduktinsa olivat myös siltoja.
Keskiajalla sillat palvelivat toisinaan myös linnoituksina. Vuonna 944 saksit rakensivat puusillan Thamesjoen yli Lontoossa torjuakseen tanskalaisten hyökkäyksen. Melkein 300 vuotta myöhemmin tämä puusilta korvattiin Old London Bridgellä, jolla on maineikas menneisyys ja joka on ollut runoseppien suosiossa.
Kuningatar Elisabet I:n noustessa Englannin valtaistuimelle Old London Bridge ei ollut enää pelkkä kivilinnoitus. Sillalle oli noussut rakennuksia. Pohjakerroksessa oli kauppapuoteja, ja ylemmät kerrokset palvelivat rikkaiden kauppiaitten ja jopa kuninkaallisen hovin jäsenten asuntoina. London Bridgestä oli tullut Lontoon seuraelämän keskus. Kauppapuodeista ja asunnoista saaduilla vuokratuloilla kustannettiin sillan kunnossapitotöitä, ja sillan käytöstä perittiin tietenkin myös siltaveroa.
Samaan aikaan kun eurooppalaiset rakensivat siltoja puusta ja kivestä, inkat rakensivat niitä Etelä-Amerikassa köydestä. Yksi kuuluisa esimerkki on Apurímac-joen yli vienyt San Luis Reyn silta Perussa. Inkat punoivat kasvikuiduista miehen ruumiin paksuisia touveja. Touvit asetettiin kulkemaan kivipilareiden päältä, minkä jälkeen ne jännitettiin ylittämään jokea. Kun touvit oli kiinnitetty lujasti molemmista päistä, niiden varaan rakennettiin lankuista kansi kulkuväyläksi. Sillan huoltomiehet uusivat touvit joka toinen vuosi. Tämä silta oli niin hyvin rakennettu ja niin hyvässä hoidossa, että se kesti 500 vuotta.
Siltoja uusiin tarpeisiin
Siltojen täytyy kestää maanjäristyksiä, voimakkaita tuulia ja lämpötilanvaihteluja. Kuten olemme jo nähneet, ei ole vielä kovinkaan kauan siitä, kun sillanrakentajat käyttivät materiaaleina puuta, tiiltä tai kiveä. Kun viime vuosisadan lopulla alettiin käyttää autoja, olemassa olleita siltoja oli pakko vahvistaa tai suurentaa, jotta raskaampi liikenne olisi voinut käyttää niitä.
Höyryveturin keksiminen antoi myös vauhtia siltojen rakentamiselle ja suunnittelulle. Ratojen edullisimmat linjaukset kulkivat usein leveitten jokien tai syvien rotkojen poikki. Pystyttäisiinkö syvänteiden yli rakentamaan sellaisia siltoja, jotka kestäisivät alati pitenevien tavarajunien painon? Valurautasillat pelastivat pulasta joksikin aikaa. Yksi 1800-luvun alkupuolen kuuluisimmista silloista on Menainsalmen yli vievä riippusilta Walesin pohjoisosassa. Sen suunnitteli skottilainen insinööri Thomas Telford, ja se valmistui vuonna 1826. Sen jänneväli on 176 metriä, ja se on yhä käytössä. Valurauta oli kuitenkin haurasta, eikä ollut harvinaista, että valurautasilta hajosi. 1800-luvun lopulla alettiin vihdoin valmistaa terästä, ja tämä materiaali soveltui ominaisuuksiensa puolesta hyvin pitempien, turvallisempien siltojen rakentamiseen.
Millaisia siltoja on olemassa
Siltoja on seitsemää päätyyppiä (ks. yllä olevaa tekstiruutua). Tarkastelemme nyt lyhyesti niistä kahta.
Ulokepalkkisilloissa on kaksi massiivista tornia, joista toinen sijaitsee toisella puolella jokea ja toinen vastarannalla. Kumpaankin torniin ankkuroidaan palkit tavalla, joka muistuttaa sitä, miten ponnahduslauta kiinnitetään uima-altaan reunaan. Palkkien väliin keskelle jäävä aukko katetaan jäykällä palkilla, ja sen jälkeen silta on valmis.
Ulokepalkkisilta on usein paras vaihtoehto paikoissa, joissa joen virtaus on hyvin nopeaa tai joenpohja on erittäin pehmeää, sillä sitä varten ei tarvitse upottaa tukipilareita keskelle joenuomaa. Jäykkyytensä ansiosta ulokepalkkisillat soveltuvat erinomaisesti raskaan liikenteen – esimerkiksi junaliikenteen – käyttöön.
Olet ehkä nähnyt akrobaatin kävelevän sirkuksessa nuoraa pitkin. Tiesitkö, että hän kävelee itse asiassa siltaa – riippusiltaa – pitkin? Jotkin nykyajan riippusilloista eivät ole paljoakaan tiukalle pingotettua köyttä kummempia. Niihin ehkä kuuluu touvi, joka on kiinnitetty lujasti molemmista päistään, ja siitä riippuva kori. Matkustaja istuu korissa ja köyden painuessa loivaan kulmaan työntää itseään eteenpäin, kunnes hän on toisella puolella. Yksinkertaisia köysisiltoja käytetään jatkuvasti eri puolilla maailmaa.
On tietenkin vaikea kuvitella, että köysisiltaa pitkin voisi ajaa autolla. Kun rautaketjut ja teräsvaijerit oli keksitty, oli mahdollista rakentaa sellaisia riippusiltoja, jotka kestäisivät raskaitakin kuormia. Nykyaikaisten riippusiltojen pääjänneväli saattaa olla 1200 metriä tai enemmänkin. Riippusillassa on yleensä kaksi teräksestä tehtyä tukipilaria, ja niiden molempien päällä lepää torni. Teräskaapelit, jotka on tehty tuhansista vaijereista, on kiinnitetty torneihin ja alhaalla olevaan kulkuväylään. Nämä kaapelit kantavat suurimman osan liikenteen ja kulkuväylän painosta. Oikein rakennettuna riippusilta on maailman turvallisimpia siltoja.
Olet ehkä aiemmin pitänyt siltoja itsestään selvinä. Kun seuraavan kerran kävelet tutun sillan yli, kysy itseltäsi: ”Mitä tiedän tästä sillasta? Milloin se on rakennettu?” Katsele sitä tarkemmin. Onko kyseessä ulokepalkkisilta, riippusilta vai jokin muunlainen silta? Miksi tähän paikkaan on haluttu rakentaa nimenomaan tällainen silta?
Katso siltaa ylittäessäsi alas ja kysy itseltäsi: ”Miten pääsisin yli ilman sitä?”
[Tekstiruutu/Kuva s. 12]
ERILAISIA SILTATYYPPEJÄ
1. PALKKISILLAT ovat usein maantiesiltoja. Palkit lepäävät tukipilareitten varassa. Näiden siltojen jänneväli voi olla jopa 300 metriä.
2. RISTIKKOSILLOISSA kantavana rakenteena ovat kolmionmuotoiset ristikot. Nämä sillat ovat usein rautatiesiltoja, ja niitä on rakennettu kanjonien, jokien ja muiden esteitten yli.
3. KAARISILLOISSA jokainen jänne on kaaren muotoinen. Tämä on yksi vanhimmista siltatyypeistä. Roomalaiset rakensivat akvedukteihinsa ja viadukteihinsa samanlaisia kaaria, joiden rakennuskivet lukitsi paikoilleen lakikivi. Monet noista silloista ovat säilyneet meidän päiviimme asti.
4. VINOKÖYSISILLAT muistuttavat riippusiltoja, mutta erona on kuitenkin se, että vaijerit on kiinnitetty suoraan torneihin.
5. AVATTAVAT SILLAT voidaan tarpeen tullen nostaa tai kääntää niin että laivoille jää vapaa kulkuväylä. Lontoossa sijaitseva Tower Bridge on hyvä esimerkki.
6. ULOKEPALKKISILLOISTA ja
7. RIIPPUSILLOISTA kerrotaan varsinaisessa tekstissä. (World Book Encyclopedia, 1994.)
[Taulukko s. 13]
KUULUISIA SILTOJA
RIIPPUSILLAT
Iso-Belt Tanska 1624 m
Brooklyn Yhdysvallat 486 m
Golden Gate Yhdysvallat 1280 m
Jiangyin Jangtse Kiina 1385 m
ULOKEPALKKISILLAT
Forth (kaksi jännettä) Skotlanti 521 m kumpikin
Québec Kanada 549 m
Mississippi River Yhdysvallat 480 m
TERÄSKAARISILLAT
Sydney Harbour Australia 500 m
Birchenough Zimbabwe 329 m
VINOKÖYSISILLAT
Pont de Normandie Ranska 856 m
Skarnsundet Norja 530 m
[Kuva s. 10]
Uudenaikainen palkkisilta ikivanhan kaarisillan yläpuolella Almeríassa Espanjassa
[Kuva s. 13]
Brooklyn Bridge, New York, Yhdysvallat (riippusilta)
[Kuva s. 13]
Tower Bridge, Lontoo, Englanti (avattava silta)
[Kuva s. 13]
Sydney Harbour Bridge, Australia (kaarisilta)
[Kuva s. 13]
Seto Ohashi, Japani (vinoköysisilta)