Viisikymmenvuotias Golden Gaten silta
JOTKUT ajattelivat lievän maanjäristyksen iskeneen. Mutta ei, kyseessä oli tuulen sekä niiden arviolta 250000 ihmisen painon ja liikkeen yhteisvaikutus, jotka ahtautuivat San Franciscossa sijaitsevalle Golden Gaten sillalle sen 50-vuotisjuhlien aikana 24. toukokuuta 1987. Lisäksi noin 500000 ihmistä tungeksi sillalle johtavilla teillä. Insinöörit laskivat nopeasti, että silta pystyisi kantamaan tuon painon.
Valmistuessaan vuonna 1937 Golden Gate oli maailman pisin riippusilta – sen jänneväli on 1280 metriä. Maailman korkeimmat laivat voivat alittaa turvallisesti 67 metrin korkeudella veden pinnasta olevan ajoväylän.
Ne kaksi kaapelia, joiden varaan silta on ripustettu, muodostuvat lähes 130000 kilometristä vaijeria. Kumpikin niistä on noin metrin paksuinen ja yli 2300 metriä pitkä, ja kummankin vetolujuus on arviolta 90000 tonnia.
Erinomaisen suunnittelun ja jatkuvan huollon ansiosta sillan oletetaan kestävän ainakin 200 vuotta.