Raamatun kanta

Kärsimmekö me synneistämme?

”HE EIVÄT saisi päästä kuin koira veräjästä!” Oletko koskaan kuullut kenenkään sanovan niin, sen jälkeen kun hän oli kärsinyt jotakin epäoikeudenmukaisuutta, jota hän ei ollut kyennyt oikaisemaan? Ihmiset suuttuvat usein, kun joku rikkoo heitä vastaan ja selviytyy siitä selvästi ilman rangaistusta. Heidän mielestään ihmisen tulee ”maksaa” siitä, mitä hän teki. ”Maksammeko” me synneistämme? Mitä Raamattu sanoo?

Raamatun mukaan me kaikki olemme syntisiä. Koska ihmiset kärsivät synneistään, meidän kaikkien pitäisi kärsiä. Me olemme perineet synnin ja epätäydellisyyden ensimmäiseltä isältämme Aadamilta. (1. Moos. 8:21; Room. 5:12) Ja tuohon Aadamilta perittyyn syntiin me lisäämme monia, monia syntejä, joita me henkilökohtaisesti teemme epätäydellisyyden vuoksi. – Room. 3:23; Jaak. 3:2; 1. Joh. 1:8.

Kärsimmekö me synneistämme? Kyllä, me kärsimme. Apostoli Paavali sanoi: ”Synnin maksama palkka on kuolema.” (Room. 6:23) Aadamin ajasta tähän saakka ihminen on kokenut tuon lausunnon paikkansapitävyyden. Synnin vuoksi hän on kärsinyt epätäydellisyydestä, sairaudesta ja lopulta kuoleman.

Jumalasta vieraantuminen on yksi synnin seuraus. Jehovan ’silmät ovat puhtaat, niin ettei hän voi katsoa pahaa’. (Hab. 1:13) Synti luo siis esteen ihmisen ja hänen Luojansa välille. (Jes. 59:2; Kol. 1:21) Syntiset ihmiset kärsivät, koska he eivät nauti täysin määrin Jumalaan omattavasta läheisestä suhteesta koituvia siunauksia. Ja he kärsivät myös siksi, että he Jumalalta tulevan viisauden sijasta noudattavat ihmisviisauden viitoittamaa suuntaa. Monet nykyisen maailman ongelmat, jotka näyttävät mahdottomilta ratkaista, johtuvat ihmisen vieraantumisesta Jumalasta. – 1. Kor. 3:19.

Jehovan rakkaudellinen tarkoitus oli pelastaa ihmiskunta tällaisesta asemasta. Hän lähetti oman Poikansa maan päälle varaamaan lunnaat meidän puolestamme. Jeesus tuli ja kärsi kuoleman. Mutta hän kärsi meidän syntiemme, eikä omien syntiensä vuoksi. (1. Piet. 2:21, 24) Tällaisen tavatonta rakkaudellista huomaavaisuutta ilmentävän teon johdosta meillä on tilaisuus lakata kärsimästä omista synneistämme ja elää ikuisesti. On niin kuin Jeesus sanoi: ”Jumala rakasti maailmaa niin paljon, että hän antoi ainosyntyisen Poikansa, jottei kukaan häneen uskova tuhoutuisi, vaan hänellä olisi ikuinen elämä.” – Joh. 3:16.

Merkitseekö se sitä, etteivät ihmiset enää kärsi synneistään? Me sairastumme ja kuolemme edelleen, kunnes lunastusuhria sovelletaan täysin määrin Jumalan uudessa järjestyksessä. (Ilm. 21:3, 4) Mutta niillä, jotka ’uskovat’, kuorma kevenee. Heidät sovitetaan Jumalan kanssa Jeesuksen uhrin välityksellä. (Kol. 1:19, 20) Toisin sanoen heillä on suhde Jumalaan. He voivat rukoilla häntä ja hän kuulee heitä. (1. Joh. 5:14) Jos he tekevät syntiä epätäydellisyyttään, he voivat Jeesuksen Kristuksen välityksellä lähestyä Jumalaa rukouksessa ja tunnustaa syntinsä. Ja heidän syntinsä annetaan anteeksi. (1. Joh. 2:1, 2) Lisäksi heillä on varma tieto siitä, että he voivat lopulta saada ikuisen elämän. Jopa nekin, jotka kuolevat, saavat ylösnousemuksen, jotta heillä olisi tämä tilaisuus. (Joh. 5:28, 29) Tällä tavalla Jumala on suuresti lievittänyt synnistä johtuvia kärsimyksiä niiden kohdalla, jotka uskovat häneen ja hänen Poikaansa, Jeesukseen Kristukseen.

Kuitenkin niille, jotka kieltäytyvät järkkymättä ottamasta vastaan lunastusuhria ja jotka haluavat itsepäisesti pysyä syntisinä, annetaan erittäin vakava varoitus. Lähestyvänä ”kostonpäivänä” he kärsivät ”ikuisen tuhon rangaistustuomion” ilman ylösnousemustoivoa, jos he ovat kieltäytyneet muuttamasta syntistä elämäntapaansa. (2. Tess. 1:9; Jes. 61:2) Se merkitsee ikuista tuhoa, elämän lakkaamista kaikiksi ajoiksi.

Merkitseekö se kristittyjen tapauksessa, jotka ottavat vastaan Jeesuksen lunastusuhrin, sitä, ettei sillä ole enää merkitystä, teemmekö me syntiä? Ei lainkaan! Jehova vihaa yhä syntiä sen kaikissa ilmenemismuodoissa. (Sananl. 6:16–19) Meidän ei siis milloinkaan pitäisi ajatella, että voimme hyvin antaa periksi kiusaukselle ja suunnitella sen jälkeen katumista ja anteeksi saamista Kristuksen uhrin perusteella. Rakkautemme Jumalaan ja arvostuksemme lunastusuhria kohtaan saa meidät omaksumaan hänen syntiin omaamansa asenteen. ’Herraa rakastavia’ kehotetaan ’vihaamaan pahaa’. (Ps. 97:10) Meidän on sen tähden taisteltava jokaista ruumiissamme havaitsemaamme syntiin johtavaa taipumusta vastaan. (Room. 7:21–23; 1. Kor. 9:27) Jos me sen jälkeen teemme syntiä epätäydellisyytemme vuoksi, Jehova antaa meille anteeksi. – 1. Joh. 1:9.

Tämän lisäksi Raamattu osoittaa, että ihminen voi kärsiä synneistään muillakin tavoilla. Niiden ajatteleminen voi auttaa kristittyä kehittämään samanlaista vihaa syntiä kohtaan kuin Jumalalla on. Jos esimerkiksi synti sattuu olemaan vastoin maan lakia – kun kysymyksessä on vaikkapa murha tai varkaus – ihminen voi sen vuoksi kärsiä vankeutta tai jotakin vieläkin pahempaa. – Room. 13:3, 4.

Vaikkei synti sattuisikaan olemaan vastoin maan lakia, se voi aiheuttaa kärsimyksiä. Puhuessaan aikansa syntisistä moraalittomista tavoista apostoli Paavali sanoi sellaisia harjoittavien ’saaneen itseensä vastineeksi täyden palkan, joka heidän erheestään oli tuleva’. (Room. 1:27) Laajalle levinnyt ”uusi moraali”, joka on useimmissa tapauksissa moraalittomuuden syntiä, on johtanut epidemian luonteisiin sukupuolitauteihin sekä ei-toivottuihin raskauksiin, abortteihin, särkyneisiin avioliittoihin ja tunneperäiseen tasapainottomuuteen. Varmasti ihmiset, joilla on tällaisia onnettomia kokemuksia, kärsivät syntisestä menettelystään.

Raamatullinen sääntö pitää todella paikkansa: ”Mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää.” (Gal. 6:7) Esimerkiksi joku voi saada ’vihanpuuskan’. (Gal. 5:20) Jälkeenpäin hän voi lähestyä Jehovaa rukouksessa ja pyytää anteeksiantoa. Hän saattaa tulla tuntemaan, että anteeksianto on ulotettu häneen. Sillä välin hänen on kuitenkin kärsittävä omantuntonsa tuskista ja siitä, että hänen on vaikea mennä asianosaisten luo korjaamaan suhteitaan heidän kanssaan.

Vakavampi synti voi aiheuttaa ankarampia seurauksia. Kuvittele kristittyä aviomiestä, joka tekee aviorikoksen hetkellisestä houkutuksesta. Jos hän katuu vilpittömästi, Jehova tietenkin antaa anteeksi jopa tällaisen vakavan synnin. Mutta ajattelehan niitä kärsimyksiä, jotka miehen omatunto ensiksi aiheuttaa hänelle! Ajattele, miten vaikea hänen on lähestyä seurakunnassa olevia kypsiä kristittyjä miehiä ja tunnustaa väärintekonsa ja pyytää heiltä apua. (Jaak. 5:13–15) Ajattele sitä tuskaa, mitä miehen puoliso tuntee, ja puntaroi mielessäsi, miten paljon hänen on ponnisteltava rakentaakseen uudelleen luottamusta ja ykseyttä avioliittoonsa – jos hänen vaimonsa antaa hänelle lainkaan anteeksi! Miten paljon parempi onkaan olla tekemättä syntiä ensinkään!

Kärsimmekö siis synneistämme? Epäilemättä. Aadamin synnin vuoksi olemme kärsineet sairaudesta, kuolemasta, epätäydellisyydestä ja Jumalasta vieraantumisesta kautta historian. Päivittäin kärsimme usein syntien luonnollisista seurauksista. Kukaan ei siis ”pääse rangaistuksetta” synnistä. Mutta emmekö olekin kiitollisia Jehovalle ja Jeesukselle toivostamme päästä pakoon synnin turmiollista vaikutusta ja saada ikuinen elämä, jossa emme enää kärsi synnin vuoksi?