’Turvaton sukupolvi’ – miksi?

”PINNAN alla kytevän pelon vuoksi ihmiset haluavat uskoa jonkinlaiseen valvovaan voimaan, jonka he toivovat huolehtivan heistä.”

Kertoessaan nämä erään Oxfordin yliopiston opiskelijan sanat lontoolainen The Sunday Telegraph -lehden viime huhtikuun numero paljasti opiskelijoiden keskuudessa ilmenevän uskonnollisen osallistumisen odottamatta lisääntyneen. Tämä suuntaus, joka poikkeaa niin suuresti aiempien vuosien äärimmäisestä poliittisesta sitoutuneisuudesta, heijastaa tämän sanomalehden mukaan ”turvattoman sukupolven epävarmuutta”.

Vertaansa vailla olevan hyvinvoinnin aikana tällainen tilanne on jotenkin paradoksaalinen. Se muistuttaa korttitaloa, joka on säihkyvä ja näyttävä, mutta kuitenkin heiveröisesti koottu ja tuomittu kaatumaan. Ihmiset vaistoavat tällaisen epävakaisuuden. Mikä saa nykyisen sukupolven tuntemaan itsensä niin ”turvattomaksi”? Onko mahdollista saada selville tämän ’pinnan alla kytevän pelon’ lähdettä – ja voittaa se?

Koulutuksen arvo

Toisen maailmansodan päättymisen jälkeen koulutusmahdollisuuksia on suuresti laajennettu useimmissa kehittyneissä maissa. Ei voida kuitenkaan sanoa, että koulutus itsessään tarjoaa turvallisuutta. Koska se on keino päästä tiettyyn päämäärään, niin mihin se johtaa? Tämä on tärkeä kysymys. Valitettavasti niin monien koulutuksen tie päättyy nykyään umpikujaan: työpaikkaa ei ole, ja tulevaisuus näyttää synkältä – se on sanalla sanoen turvattomuutta.

Brittein saarilla on nykyään puolitoista miljoonaa työtöntä, ja heidän määränsä näyttää jatkuvasti kasvavan. (Suomessa oli syksyllä 1978 runsaat 160000 työtöntä.) Nuoria on jo enemmän työtä vailla kuin minään aikana sodan jälkeen. Kun eräs 16-vuotias nuorukainen ei kovasta yrityksestään huolimatta saanut työpaikkaa, hän masentui siitä niin paljon, että hän hirttäytyi. Eräs hänen paikallisen koululautakuntansa jäsen sanoi: ”Tämä oli äärimmäinen tapaus, mutta se valaisee monien nuorten kokemaa tuskaa.” Monia nuoria pelottaa se, että he joutuvat suoraan koulusta työttömien riveihin, ja se on pelkoa, joka on suorassa yhteydessä turvattomuuden tunteeseen.

Hongkong on myös kehittyvä yhteiskunta, jossa olosuhteet painostavat nuoria äärimmäisen paljon. Korkeapalkkaisen työn saamiseen tähtäävä koulutus on se, mistä enemmistö odottaa turvallisuutta. Epäonnistuminen merkitsee väistämättä suurta onnettomuutta. Se ei johda ainoastaan turhautumiseen, vaan myös masennukseen ja murhenäytelmään.

Hongkongin samarialaisiksi itseään kutsuvan ryhmän kerrotaan saaneen 1225 puhelinsoittoa masentuneilta opiskelijoilta eräänä kuuden vuorokauden pituisena jaksona elokuussa 1977. Hong Kong Standard -lehti teki 13. elokuuta 1977 seuraavan yhteenvedon vallitsevasta tilanteesta: ”Sekä koulutusjärjestelmämme että yhteiskuntamme dollareiden tavoitteluun tähtäävä materialistinen asenne, joka sokaisee meidät näkemästä inhimillisiä perusarvoja oikeassa asemassaan, ovat suuria syyllisiä ajaessaan nuoria tekemään itsemurhan.” Mutta kun opiskelijoita on yhä enemmän ja työtilaisuuksia yhä vähemmän, paine huipulle pääsemiseksi voi tuskin vähentyä.

Nykyaikainen teknologia

Entä mitä voidaan sanoa nykyajan teknologiasta? Eikö se avaa uusia yritys- ja työmahdollisuuksia? Monet ovat hyvässä uskossa ajatelleet niin menneinä vuosikymmeninä, mutta eivät enää. Itse asiassa asiantuntijat kaiuttavat nykyään varoitusta edessä olevina lähivuosina tapahtuvasta dramaattisesta työttömyyden kasvusta. Eräs taloustieteilijöiden ryhmä Cambridgessä Englannissa meni äskettäin niin pitkälle, että se ennusti Brittein saarilla olevan luultavasti kymmenen vuoden kuluessa viitisen miljoonaa työtöntä. Miksi tällainen synkkä ennuste?

Mikroelektroniikan nopea kehitys on kiihdyttänyt automaatiota ennalta arvaamattomassa mitassa. Nykyään tajutaan, että tietokoneteknologia, jonka alun perin ennustettiin vapauttavan ihmiset toistuvasta, yksitoikkoisesta työstä, voi tehokkaasti korvata myös henkisen työn. Esimerkiksi ammattitaitoinen piirtäjä saattaa käyttää jonkin hankkeen kimpussa 25 kertaa niin paljon aikaa kuin tietokone, joka on ohjelmoitu suunnittelemaan. Tehokkuuden ja voittojen ollessa mielessä ei ole vaikea arvata, mitä tapahtuu inhimilliselle ainekselle.

On esitetty monia ratkaisuja – aikaista eläkkeelle siirtymistä, lyhyempiä työviikkoja, enemmän ja pitempiä vuosilomia sekä koulunkäynnin väistämätöntä pidennystä. Kuitenkaan mitkään näistä tai nämä kaikki yhdessäkään eivät voi ratkaista ongelmaa, ja työhön liittyvä perusturvattomuus pysyy.

Normaalioloissa on kohtuullista sanoa, kuten Raamattu sanoo, että ”jos joku ei tahdo tehdä työtä, älköön hän syökökään”, mutta mitä on sanottava ihmisestä, joka on halukas tekemään työtä, mutta joka ei saa siihen tilaisuutta? (2. Tess. 3:10) On surullista, että monet joutuvat nykyään tähän ryhmään, ja maissa, joissa ei ole mitään sosiaaliapujärjestelmää, heidän on yksinkertaisesti pakko elää kituuttaa jatkuvassa turvattomuuden tilassa.

Rikollisuus

”Työ karkottaa kolme suurta pahaa, ikävystymisen, paheen ja köyhyyden.” Näin filosofoi 1700-luvulla elänyt ranskalainen kirjailija Voltaire. Jos kyvykkäät, koulutetut miehet ja naiset eivät voi tehdä käsillään rehellistä päivän työtä, kannattaa tuskin ihmetellä, että monet alkavat nykyään sen sijaan viettää rikollista elämää. Turhautumisella on purkautumistiensä, kuten voidaan nähdä Brittein saarilla, missä työttömät ihmiset suorittavat noin 38 prosenttia kaikista rikoksista.

Tähän liittyy läheisesti vielä hälyttävämpi väkivaltaisen terrorismin kukoistus kautta maailman. Turvaton ja vieraantunut nuori sukupolvi on lietsonut vaikeuksia Italiassa (20 prosenttia italialaisista yliopistollisen loppututkinnon suorittaneista on päteviä sellaisiin virkoihin, joita ei ole edes olemassa), ja se kuvastaa monissa Euroopan maissa vallitsevaa onnetonta asiaintilaa. Se, että pyritään muuttamaan ”järjestelmää” väkivallalla ja pelottelulla, voi kuitenkin vain tuottaa lisää aivan samanlaista turvattomuutta.

Monet viranomaiset turvautuvat suurempiin ja vahvempiin poliisivoimiin ja ankarampaan lainsäädäntöön rikollisuuden aallon pysäyttämiseksi. Tällaisilla hillitsevillä toimenpiteillä voidaan varmasti pitää rikollista toimintaa melko tavalla aisoissa, mutta kunnollisesti käyttäytyvä yhteiskunnan osa joutuu väistämättä maksamaan kalliisti turvallisuudestaan. Oikeudenkäytön aiheuttama taakka ei tunnu vain verotuksessa, vaan myös koko yhteiskunnan vapautta jossakin määrin kaventavissa rajoituksissa. Mikään ei voi korvata rehellisyyttä ja nuhteettomuutta halutun turvallisuuden palauttamisessa.

Kansainvälinen jännitys

Riistäytyvätkö kansainväliset ongelmat valloilleen? Tämä pelko vaikuttaa myös nuorempaan sukupolveen kuuluviin, kun he pyrkivät suunnittelemaan elämäänsä. He tietävät oman isänsä ja isoisänsä kokeneen sodan luoman turvattomuuden. Silti he näkevät maailman johtajien olevan yhä haluttomia sopimaan keskenään, ja kansainvälinen petos ja juonittelu vaarantavat jatkuvasti rauhan.

Kilpavarustelu jatkuu heikentymättömänä ja opiskelijat tietävät aivan hyvin, että neljäsosa kaikista tiedemiehistä käyttää aikansa hyökkäysaseiden kehittelyyn. Kenties vähemmän tunnettua on se, että keskivertotyöntekijä menettää joka vuosi asevarustelun hyväksi summan, joka vastaa hänen kahden viikon palkkaansa. Nykyiseen sukupolveen kuuluvat saattavat sanoa haluavansa ’rakastaa – eikä sotia’, mutta he tajuavat, etteivät he ole oman onnensa seppiä maailman kansainvälistä turvallisuutta koskevassa tärkeässä kysymyksessä.

Eläkevuosien ongelmat

Nekään, jotka ovat ehtineet ihmisen lyhyen eliniän toiseen päähän, eivät saa helpotusta turvattomuuden tunteeseen. Kuinka monet vanhemmat ihmiset ovatkaan huolestuneita nähdessään jatkuvan inflaation syövän heidän elinikäisiä säästöjään? Säästäväisyys ei näytä enää olevan kiitosta ansaitseva hyve. Esimerkiksi eräs mainostaja ilmaisi sen ytimekkäästi kannustaessaan lukijoitaan velkaantumaan ja neuvottelemaan lainasta: ”Koska hinnat nousevat nykyään niin kuin ne nousevat, ei kannata säästää haluamiaan ostoksia silmällä pitäen.”

Tällainen elämänfilosofia voi sopia hyvin nuoremmalle sukupolvelle, mutta miten on niiden laita, joiden eläketulot ovat niukat ja joilla on taipumus luottaa säästöihinsä? Sellaisissakin maissa, joissa valtionapua on nopeasti saatavana, vanhojen ihmisten keskuudessa vallitseva epätoivo voi edelleen vaatia veronsa. Yhdysvalloissa joka neljäs itsemurhan tehnyt on yli 65-vuotias.

Onko elämässämme tämän sukupolven aikana sen ongelmien ja epävarmuuden keskellä mitään pysyvää? Mikä voi olla turvallista? Pyydämme sinua harkitsemaan todisteita, samalla kun teet itsellesi seuraavan kysymyksen: