Avautumassa mustille nykyään
Kirkon ovet
AFRIKKA. Johannesburgissa Etelä-Afrikassa ilmestyvä ”Daily Mail” -lehti julkaisi 18.3.1978 kirjoituksen, joka oli otsikoitu ”Sekapalvonnalle näytetään vihreää valoa”. Se alkoi seuraavasti: ”Kaupunkialueilla sijaitsevat kirkot voivat nykyään avata ovensa mustille ilman kirkollisia toimintoja varten tarvittavaa lupaa, ilmoitti kansallisuuksien välisiä suhteita hoitava ministeri tri Connie Mulder eilen.” Kuitenkin päivää pitemmille suuremmille tilaisuuksille tai kokouksille vaaditaan edelleen lupa.
Väärinkäsityksien välttämiseksi tri Mulder selitti: ”Tämä päätös ei merkitse sitä, että kirkkojen tai kirkkoneuvostojen on nyt pakko avata ovensa kaikille ihmisille kaikkina aikoina. Todellisuudessa se merkitsee sitä, että yksityiset kirkot tai kirkkoneuvostot päättävät kussakin tapauksessa itse erityisten olosuhteittensa valossa ja maan lakien hengessä, mikä niiden näkökanta tulee olemaan.”
Ilmoitus otettiin vastaan sekavin tuntein. Samalla kun jotkut ottivat sen tervetulleena vastaan, muuan pappismies valitti, että ”aika ei ollut vielä otollinen” tällaiseen siirtoon. Eräs kirkollinen viranomainen julisti: ”Sekaseurakunnat eivät kuulu meidän tapoihimme ja me pidämme jatkossakin erillisiä jumalanpalveluksia.” Kuitenkin ”Daily Mail” -lehdessä olleen tiedotteen mukaan joidenkin kirkkojen edustajat sanoivat, että heillä oli aina ollut yhteisiä jumalanpalveluksia eri rotuihin kuuluville, eivätkä he olleet koskaan pyytäneet lupaa. Mutta siitä huolimatta, mitä yksittäiset ihmiset saattavat ajatella, on huomattavaa, että mustien sallitaan käydä eteläafrikkalaisissa kirkoissa, jotka aiemmin olivat yksinomaan valkoisia varten. Aika näyttää, mikä vaikutus tällä on mustien ja valkoisten välisiin suhteisiin.
Kirkkohallinto
AMERIKKA. Aina siitä pitäen, kun mormonikirkko perustettiin 1800-luvun alussa Yhdysvalloissa, se on sulkenut mustat pappeuden ulkopuolelle. ”Time”-aikakauslehti pani tässä suhteessa merkille, että mormonien julkaisut olivat pitäneet tummaa ihoa ”merkkinä Jumalan epäsuosiosta” ja että ne olivat maininneet erityisesti mustat sellaisina, jotka olivat ”kirottuja pappeuteen nähden”.
Kuitenkin tämä oppi on ollut kauan hämmennyksen lähteenä monille mormoneille. Esimerkiksi mustien kansalaisoikeuksia ja kaikille ihmisille kuuluvia ihmisoikeuksia ajavien liikkeiden edistyminen on viime aikoina pahentanut tätä ongelmaa. Historioitsija Brigham Madsen Utahin yliopistosta sanoi: ”Kirkkoon kuuluvia nuoria oli loukattu. He eivät voineet sietää sitä kauempaa.”
Niinpä kirkkokunnan presidentti, 83-vuotias S. W. Kimball, ilmoitti viime vuoden kesäkuussa, että Jumalalta oli tullut uusi ilmestys, joka sallisi mustien tulla mormonipapeiksi. Kimball sanoi, että Jumala ”on kuullut rukouksemme ja on ilmestyksen välityksellä vahvistanut, että nyt on tullut kauan sitten luvattu päivä, jolloin jokainen uskollinen, arvollinen mies kirkossa voi saada pyhän pappeuden . . . rotuun tai väriin katsomatta”. Hän mainitsi ’Herran tehneen nyt tahtonsa tunnetuksi’ tässä suhteessa.
Mutta Herra oli jo lähes kaksituhatta vuotta sitten paljastanut tahtonsa tässä asiassa kirjoituttamalla omaan henkeytettyyn Sanaansa seuraavasti: ”Jumala ei ole puolueellinen, vaan jokaisessa kansassa se, joka pelkää häntä ja toteuttaa vanhurskautta, on hänelle otollinen.” – Apt. 10:34, 35.