Tarkkailemme maailmaa
Puolueettomuus ’palkittiin’
◆ Rhodesialainen Herald-lehti kertoi äskettäin ”joistakin tapauksista, joissa [Jehovan] todistajien maine poliittisesti puolueettomina palkittiin odottamattomalla tavalla”. Lehti mainitsi yhden esimerkin: ”Aseistautunut terroristi tunkeutui linja-autoon [joka oli kuljettamassa osanottajia todistajien konventtiin Salisburyyn], ja vaati itselleen kaikkia linja-autosta löytyviä rahoja, myös niitä, jotka oli varattu paluumatkaa varten. Sitten hän käski matkustajia laulamaan vallankumouksellisia lauluja, mutta uskonsa takia, joka vaatii olemaan poliittisesti puolueeton, nämä kieltäytyivät. Terroristi uhkasi keihästää heidät pistimellään, mutta silloin bussinkuljettaja ryhtyi puhumaan heidän puolestaan ja selitti heidän uskonnollisia vakaumuksiaan, ja terroristi poistui heti linja-autosta.” Linja-autossa olleet todistajat saivat toisenkin ”palkinnon” puolueettomuudestaan. Liikennöitsijä ”myönsi heille maksuttoman paluukyydin heidän palatessaan koteihinsa”, kertoo Herald-lehti.
Säännöllisimmät läsnäolijat
◆ Kirjoituksessa, jonka otsikkona oli ”Miten 60000 naista suhtautuu uskontoon ja moraaliin”, McCall’s -lehti viittasi tuoreeseen tutkimukseen, jossa naisilta kysyttiin missä määrin he osallistuvat kirkollisiin tilaisuuksiin viikon varrella ja viikonloppuisin. Tutkimuksen mukaan ”kaikkein todennäköisimpiä” osallistujia olivat ”Jehovan todistajat (91 prosenttia), mormonit (52 prosenttia) ja baptistit (48 prosenttia)”. Kirjoituksessa sanottiin myös: ”Asteikon vastakkaisessa päässä 59 prosenttia unitaariuniversalisteista, 36 prosenttia juutalaisista, 29 prosenttia Christian Science -liikkeen kannattajista ja 26 prosenttia episkopaalisen kirkon jäsenistä sanoo, etteivät he käy kirkossa ’itse asiassa koskaan’.”
Veren käyttö ruoissa
◆ Pohjoismaisen SAS-lentoyhtiön Scanorama-lehdessä olleessa kirjoituksessa ”Uusia proteiinilähteitä” sanotaan, että ”Tanskan maatalous- ja eläinlääketieteellisessä korkeakoulussa työskentelevä professori J. Wismer-Pedersen ja hänen työtoverinsa ovat kiinnostuneet yhdestä laiminlyödyimpiin kuuluvasta ravinnonlähteestä: eläinten verestä”. Kirjoituksessa huomautetaan, että suurin osa Tanskan teurastamoissa vuosittain kertyvästä 40000 tonnista verta ”menee joko alas viemäristä tai käytetään lähinnä eläinrehujen rikastuttamiseen. Vain mitättömän pieni osa käytetään ihmisille tarkoitettuihin tuotteisiin, kuten verimakkaroihin ja -vanukkaisiin.”
Nyt nämä tanskalaiset tiedemiehet ehdottavat, että tätä verta käytettäisiin rikastuttamaan muita ruoka-aineita. He sanovat, että sitä voidaan mainiosti lisätä hapatettuun ruistaikinaan, tanskalaisen ruokavalion keskeiseen raaka-aineeseen, samoin kuin salamimakkaraan ja sen kaltaisiin tuotteisiin sekä jauhelihapihveihin, paistinliemien höysteeksi ja liemijauhesekoituksiin.
Pius XII – rauhantekijäkö?
◆ Aikaisemmin salaisina pidetyistä toisen maailmansodan asiakirjoista, jotka äskettäin luovutettiin Yhdysvaltain kansallisarkistolle, paljastui monia yksityiskohtia paavi Pius XII:n roolista sodan aikana. Tiedot saatiin niistä selväkielisiksi tulkituista radiosanomista, joita useat Japanin Euroopassa toimivat lähettiläät lähettivät Tokioon. ”Hyvin monien ihmisten mielestä paavi voisi tehdä paljon rauhan hyväksi, mutta hän ei puutu koko asiaan”, viestitti Japanin Berliinin-suurlähettiläs. Thomas O’Toole huomauttaa Washington Post -lehteen laatimassaan selonteossa: ”Asiakirjat vahvistavat todeksi sen, että Vatikaani osoitti vähän moraalista johtajuutta sodan aikana. Niistä käy ilmi, että paavi oli enemmän huolissaan Italian pommittamisesta ja Saksan luhistumisesta Venäjän rintamalla kuin toimimisesta rauhan hyväksi.”
Japanilaiset pitkäikäisimpiä
◆ Vain 30 vuotta sitten japanilaisten keskimääräinen elinikä oli noin 50 vuotta. Nyt he elävät pitempään kuin minkään muun maan asukkaat. Japanilaiset miehet voivat odottaa elävänsä keskimäärin 72,69 vuotta ja naiset 77,9 vuotta. Lähinnä japanilaisia listalta löytyvät ruotsalaiset miehet, joiden elinaikaodote on 72,12 vuotta, ja norjattaret, joiden keskimääräinen elinikä on 77,83 vuotta.
Räjähdys leikkauspöydällä
◆ Kahden lääkärin Tanskan lääketieteellisen seuran lehteen laatiman kirjoituksen mukaan eräs 26-vuotias tanskalainen potilas sananmukaisesti räjähti leikkauspöydällä. Lääkärien käyttämä sähköisesti kuumennettava leikkausveitsi poltti reiän potilaan ruoansulatuskanavan seinämään ja sytytti kanavassa olevan räjähtävän kaasun. Räjähdys tuhosi osan hänen paksustasuolestaan, ja myöhemmin hän kuoli verenmyrkytykseen, kun räjähdyksen aiheuttamia vaurioita oli jäljestäpäin yritetty korjata uusilla leikkauksilla. Lääkärit kehottavat noudattamaan erityistä varovaisuutta kuumennettavan leikkausveitsen käytössä.
Ehtoollisviini vesittyy
◆ 10.11.1977 hyväksytty uudistettu Suomen luterilaisen kirkon kirkkolain 49. pykälä sanoo, että ”kastettu lapsi, jolle on opetettu ehtoollisen merkitystä, saa osallistua Herran ehtoolliseen yhdessä vanhempansa tai muun hänen kristillisestä kasvatuksestaan huolehtivan konfirmoidun kirkon jäsenen kanssa”.
Syyskuussa pidetty piispainkokous päätti, että nykyisestä kirkkoviinistä siirrytään miedompaan ehtoollisviiniin. Samalla myönnettiin seurakunnille oikeus laimentaa viini vedellä. Piispainkokouksen päätöksen mukaan tämän vuoden alusta lähtien ehtoollisviininä käytetään perinteisen kirkkoviinin asemesta valkoviiniä joko sellaisenaan tai vedellä laimennettuna. Veden osuus ei saa nousta yli 50 prosentin. Seurakunnat voivat käyttää ehtoollisviininä myös alkoholitonta viiniä.
Brittiläistä itsevarmuutta
◆ Kun brittiläinen valtamerialus Queen Elizabeth 2 äskettäin purjehti läpi Pohjois-Atlantilla raivonneen ankaran myrskyn, teräskaide murtui peräti 30-metristen aaltojen voimasta. Matkustajia, huonekaluja ja laivakalustoa sinkoili hillittömästi sinne tänne. Vaikka laivassa oli 1200 matkustajaa, niin heille sattui vain kaksi luunmurtumaa, jollei vähäisiä ruhjevammoja oteta lukuun. ”Etkö ajatellut lähettää avunpyyntöä rannikkovartiostolle?”, kysyi joku kapteenilta. ”Ensinnäkään emme olleet avun tarpeessa”, hän sanoi. ”Ja toiseksi, jos näillä seuduin olisi ollut rannikkovartioston kutteri, Queenin olisi pitänyt auttaa sitä.”
Vaimotkin kärsivät tupakansavusta
◆ Tupakoivat aviomiehet voivat tietämättään saattaa tupakoimattomat vaimonsa mukanaan ennenaikaiseen hautaan. Eräs tilastotieteilijä Edinboro State Collegessa Pennsylvaniassa Yhdysvalloissa havaitsi, että säännöllisten tupakanpolttajien vaimojen elinikä oli 5 prosenttia lyhyempi kuin niiden, jotka olivat naimisissa tupakoimattomien kanssa. Avustajineen hän haastatteli yli 8000 leskeksi jäänyttä Erien piirikunnassa ja havaitsi, että tupakoimattomien vaimot olivat kuollessaan keskimäärin 78,8-vuotiaita ja tupakoivien vaimot 74,7 vuoden ikäisiä.
Yhdysvaltain terveys-, opetus- ja huoltoministeri Joseph A. Califano j:r ilmoittaa, että samalla kun keuhkosyöpäkuolleisuus 45–64-vuotiailla miehillä on kaksinkertaistunut vuodesta 1950, se on naisten kohdalla nelinkertaistunut. Hän vakuutti myös, että 75 prosenttia alle 45-vuotiaitten naisten sydänkohtauksista olisi voitu välttää, jos he eivät olisi tupakoineet.
Kiinalaisten kunnianhimoinen hanke
◆ Uutisvälineiden Kiinan kansantasavallasta välittämien tietojen mukaan siellä on nyt saatu päätökseen alustavat tutkimukset suurten kanavien sarjan rakentamiseksi. Tarkoituksena on johtaa vettä Jangtsejoesta Kiinan pohjoisosien kuiville maatalousalueille. ”Pinta- ja pohjavesiä on otettu käyttöön siinä määrin kuin on ollut mahdollista, mutta ne eivät vielä riitä”, sanoo Pekingissä ilmestyvä Kwangming Daily -lehti. ”Pohjois-Kiinan vesipula on viime vuosina muodostunut aina vain vakavammaksi.” Suunnitellun ihmisvoimin tehtävän kanavan, joka johtaisi noin 5 prosenttia Jangtsejoen vesistä yli 1100 kilometrin matkan, sanotaan olevan historian kunnianhimoisimpia hankkeita.
Valkosipulia verenpaineeseen
◆ Valkosipuli voi alentaa veren kolesterolipitoisuutta, väittää eräs tutkija Saksan liittotasavallasta. Kölniläinen professori Hans Reuter vakuuttaa voivansa esittää todisteita siitä, että valkosipuli edistää verisuonten puhdistumista niihin kertyneestä rasvasta ja auttaa näin torjumaan sydänkohtauksia. ”Kokeet osoittivat, että kolesterolin suhteellinen määrä sellaisilla vapaaehtoisilla koehenkilöillä, joiden ravintoon sisältyvään voihin oli lisätty 50 grammaa gelatiinikapseleissa olevaa valkosipuliöljyä, oli huomattavasti alhaisempi kuin sellaisilla koeryhmään kuuluvilla, joiden syömässä voissa ei ollut valkosipulia”, sanoo UPI-tietotoimiston välittämä uutinen ja lisää: ”Toisessa kokeessa potilaat söivät päivittäin 3 grammaa raakaa valkosipulia. Neljän viikon kuluessa heidän verensä kolesterolipitoisuus oli laskenut merkittävästi.” Professori Reuter sanoo, että täyden hyödyn saamiseksi täytyy käyttää tuoretta valkosipulia, ei valkosipulijauhetta. Tuoksun aiheuttamasta ongelmasta hän huomauttaa: ”Jos jokainen söisi valkosipulia säännöllisesti, kuten on tapana monissa etelämaissa, tuoksu ei kiusaisi ketään.”
Isorokko vitsaa yhä
◆ Muuan englantilainen nainen sai äskettäin isorokon – taudin jonka ajateltiin jo olleen lääketieteen nujertama. Mutta tässä tapauksessa lääketiede näyttää olevan syyllinen. On syytä olettaa, että hän sai viruksen siitä lääketieteellisestä tutkimuslaboratoriosta, joka sijaitsee sen huoneen alapuolella, jossa hän työskenteli valokuvauslaboranttina. Vaikka itse uhri näytti toipuvan, kaksi muuta henkilöä menetti henkensä tapauksen johdosta – naisen isä, joka sai sydänkohtauksen kuultuaan tyttärensä sairastumisesta, ja tiedemies, jonka laboratoriossa säilytettiin viruksia tutkimuksia varten. Hän teki ilmeisesti itsemurhan.
Naiset ja tehdastyö
◆ Ensimmäisen toimintavuotensa jälkeen erään japanilaisen yhtiön (Yamaha Motor Company) mopoja valmistava tehdas, joka käyttää työvoimanaan pelkästään naisia, ”on osoittautunut huomattavaksi menestykseksi”, kertoo tokiolainen Daily Yomiuri -lehti. Johtokunnan pelko siitä, että tuottavuus alenisi, osoittautui aiheettomaksi, kun tehtaassa valmistui 25000 mopoa enemmän kuin alun pitäen arvioitiin. Lisäksi naiset havaittiin niin taitaviksi tarkkuutta vaativassa työssään, että sekundatuotteiden osuuskin supistui.
Lumi ”harjana”
◆ Pehmeä hohtavanvalkoinen puhtaalta vaikuttava lumi ei ehkä olekaan niin puhdasta kuin miltä se näyttää – se ei ainakaan kelpaa juotavaksi. Tätä mieltä on muuan yhdysvaltalainen tutkimuskemisti. Hänen havaintojensa mukaan lumen lyijypitoisuus Kansas Cityn alueella oli kuusi kertaa suurempi kuin Yhdysvaltain ympäristönsuojeluviraston puhtaalle vedelle asettamat normit edellyttävät. Hän sanoi lumen puhdistavan ilmakehää kuin ”harja” siitä lyijystä, jota autot ja tehtaat syytävät ilmaan niin paljon, että ilman lyijypitoisuus voi ajoittain nousta jopa tuhatkertaiseksi luonnolliseen pitoisuuteen verrattuna.
Ensimmäinen aaltovoimalaitos
◆ Japanin rannikon edustalla otettiin äskettäin koekäyttöön valtameren aaltojen energiaa voimanlähteenään käyttävä sähkövoimalaitos. Sen väitetään olevan maailman ensimmäinen suuri aaltovoimalaitos. Voimalaitosta kutsutaan nimellä ”Kaimei” (’Merilyhty’). Maininkien kokoon puristama ilma käyttää sen turbiinigeneraattoreita. Kun kaikki turbiinit on asennettu paikoilleen, sen odotetaan kehittävän suurimmillaan 2000 kilowattia. Mitoiltaan 12 x 80 -metrisen voimalaitoksen sanotaan muistuttavan 3000 tonnin tankkilaivaa.