Rauhaa halutaan, mutta riisuvatko kansat aseensa?
MIKÄÄN ei saa rauhaa haluttavammaksi kuin sodan kauhujen ajatteleminen. Vietnamin sodassa miljoonia ihmisiä kuoli tai haavoittui hirvittävällä tavalla, mutta ei siinä kaikki. Puoli vuotta paluunsa jälkeen 38 prosenttia avioliitossa olevista amerikkalaisista sotaveteraaneista oli joko asumuserossa tai hankkimassa avioeroa. Noin 175000 käytti heroiinia. Ja lisäksi kerrotaan, että noin puoli miljoonaa on yrittänyt tehdä itsemurhan kotiuttamisensa jälkeen! – New York Times, 27.5.1975.
Hirošimaan Japaniin atomipommin pudottaneen B-29-pommikoneen ohjaajan Claude Eatherlyn tapaus valaisee elävästi sodan kauhistavia jälkivaikutuksia. Claude kotiutettiin armeijasta vuonna 1947, kun psykiatrisissa tutkimuksissa oli paljastunut, että hän kärsii ”vakavaa neuroosia ja syyllisyyskompleksia”. Myöhemmin hän oli usein mielisairaalassa. Clauden veli sanoi hänen hautajaisissaan viime kesänä: ”Voin muistaa, miten hän heräsi yö yön perästä. Hän sanoi aivojensa olevan tulessa. Hän sanoi voivansa tuntea, miten ne ihmiset paloivat.”
Ymmärtääksesi paremmin sodan kauhut ajattele tuota 33 vuoden takaista tapausta. Oli aamu 6. elokuuta vuonna 1945. B-29 ”Enola Gay” -pommittaja lensi korkealla taivaalla, ja alhaalla oli vilkas 400000 asukkaan japanilainen teollisuuskaupunki. Kolmen laskuvarjon hidastamana putoava 13 kilotonnin atomipommi räjähti kello 8.15 580 metrin korkeudessa Hirošiman keskustan yläpuolella. Räjähdyksessä kuoli noin 140000 ihmistä; kuumuus ja säteily paistoi monet heistä elävältä. Uhreja kuolee edelleen hitaasti säteilyn vaikutuksien vuoksi.
Sekä tämän että kolme päivää myöhemmin Nagasakin tuhonneen atomipommin räjähdyksen aiheuttamat kauhut menevät yli ihmisen käsityskyvyn.
Rauhan tarve
Ei kestänyt kuukauttakaan, kun Japani antautui muodollisesti 2. syyskuuta 1945. ”Olemme tulleet uuteen aikaan”, totesi kenraali Douglas MacArthur tuossa unohtumattomassa tilaisuudessa. Hän jatkoi: ”Jopa voittokin opettaa meitä olemaan syvästi huolissamme sekä tulevaisuutemme turvaamisesta että sivistyksen säilymisestä. . . . Sodan äärimmäinen tuhoisuus poistaa nyt tämän vaihtoehdon. Meillä on ollut viimeinen tilaisuutemme. Ellemme nyt keksi jotain parempaa ja oikeudenmukaisempaa järjestelmää, Harmagedon on ovellamme.”
Maailman johtajat ovat usein toistaneet näitä käsityksiä. Yhdysvaltain presidentti John F. Kennedy ehdotti syksyllä 1961 ”yleistä ja täydellistä aseidenriisuntaohjelmaa”. Hän selitti, että ”ihmiskunnan täytyy tehdä loppu sodasta, muuten sota tekee lopun ihmiskunnasta. . . . Aseidenriisuntaan erottamattomasti liittyvät vaarat kalpenevat rajoittamattomaan kilpavarusteluun liittyvien vaarojen rinnalla.”
Ovatko kansat sen jälkeen edistyneet asteittain kohti aseidenriisuntaa?
Edistystäkö kohti rauhaa?
Pian sen jälkeen kun presidentti Kennedy oli tähdentänyt aseidenriisunnan tärkeyttä, hän pyysi Yhdysvaltain kongressia lisäämään kuusi miljardia dollaria sotilasbudjettiin. Ja näin on menetelty sen jälkeenkin. Yhtenä hetkenä puhutaan rauhasta ja ylistetään aseidenriisuntaa, mutta toisena käsketään rakentamaan suurempia ja kuolettavampia aseita. Siksi monista erinomaisen tuntuisista ehdotuksista huolimatta – eräs tuore kirjaluettelo sisältää runsaat 9000 teosta aseiden valvonnasta ja aseidenriisunnasta – mitään edistystä ei ole tapahtunut. The Nation -lehdessä todettiin 27. toukokuuta 1978:
”Vuodesta 1945 lähtien amerikkalaiset, neuvostoliittolaiset ja muut diplomaatit ovat kokoontuneet ainakin 6000 kertaa keskustellakseen ’aseidenriisunnasta’ ja sen aviottomasta lapsesta, ’aseiden valvonnasta’, mutta 32 vuoden aikana ei ainuttakaan asetta ole poistettu keskinäisellä sopimuksella. Tavanomaisin ja ydinasein, mutta erityisesti ydinasein, tapahtuva kilpavarustelu on päinvastoin laajentunut itsepintaisesti.”
Epäonnistumista kuvaa se, että edes keskustelunaiheena ei enää yleensä ole ”aseidenriisunta” vaan ’aseiden valvonta’. Mutta aseiden valvonta on luisunut käsistä. Ihmiset ovat yleensä menettäneet kaiken luottamuksensa siihen, että mitään merkittävää voitaisiin koskaan tehdä tilanteen parantamiseksi.
Se ilmeni viime vuonna pidetystä Yhdistyneitten Kansakuntien aseidenriisuntaa käsitelleestä erikoisistunnosta. Buffalossa ilmestyvä News-lehti ilmoitti alkavasta istunnosta otsikolla ”YK KOETTAA ESTÄÄ HARMAGEDONIN”. Viisiviikkoinen istunto oli sikäli historiallinen, että se oli ensimmäinen maailmanlaajuinen aseidenriisuntakokous noin 45 vuotta sitten, vuosina 1932–1934, pidetyn Kansainliiton aseidenriisuntakonferenssin jälkeen. Kuitenkin nämä kokoukset herättivät hyvin vähän huomiota lehdistössä ja muissa uutiskanavissa.
Lähellä istuntokauden puoliväliä tri Frank Barnaby, Tukholmassa sijaitsevan Kansainvälisen rauhantutkimusinstituutin johtaja, valitti sitä, että aikaansaannokset olivat vielä vähäisemmät kuin hän oli toivonut. ”Henki on pessimistinen; yleinen ilmapiiri on melko pelottava”, hän sanoi.
Kuitenkin, kuten valistuneet ihmiset tajuavat, on huutava tarve kriittisen tilanteen liennyttämiseen. Barnaby tähdensi sitä, että ydinsodan vaara on hyvin todellinen, ja se kasvaa. Ja vanhempi englantilainen valtuutettu lordi Noel-Baker, joka toimi valtuutettuna myös Kansainliiton aseidenriisuntakonferenssissa, huomautti: ”Suuri vaara piilee siinä, että ydinsotaan liittyviä tosiasioita ei täysin ymmärretä.”
Mitä ovat nämä tosiasiat?
Tuhovoima
Ne liittyvät erityisesti ydinaseiden suureen voimaan, käsillä olevien ydinaseiden valtavaan määrään ja monimutkaisiin välineisiin, joita kansat ovat kehittäneet niiden ampumiseksi mihin tahansa maan pinnalla sijaitsevaan maaliin. Ajattele seuraavia tosiasioita.
Sanat kilotonni (tuhat tonnia) ja megatonni (miljoona tonnia) tarkoittavat ydinaseiden räjähdysvoimaa trotyylitonneissa mitattuna. Niinpä 13 kilotonnin Hirošiman pommi oli vain pieni ”sähikäinen” nykyaikaisten monen megatonnin aseiden rinnalla. On esimerkiksi kokeiltu jopa 60 megatonnin pommeja, jotka ovat runsaat 4600 kertaa Hirošimaan pudotettua pommia voimakkaampia. Kuitenkin 140000 ihmisen tuhkaksi polttamiseksi, joista tuhannet kuolivat hirvittävällä tavalla, ja Hirošiman tuhoamiseksi vuonna 1945 tarvittiin vain tuo suhteellisen mitätön pommi.
Tyypillinen nykyaikainen ase saattaa olla megatonnin luokkaa eli noin 75 kertaa niin voimakas kuin Hirošiman pommi. Koska jokainen pommi voi pyyhkäistä pois suuren kaupungin, koeta kuvitella, mitä monen megatonnin pommi voisi tehdä esimerkiksi sellaisille suurille asutusalueille kuin New Yorkille, Lontoolle tai Tokiolle. Kansoilla on kymmeniä tuhansia voimakkaita ydinaseita, joista Neuvostoliitto ja Yhdysvallat omistavat valtavan enemmistön. Näillä aseilla on voimaa tappaa jokainen maan päällä asuva ihminen niin monta kertaa, että lukumäärä tulee merkityksettömäksi.
Pelottavaa on se, että tätä tuhovoimaa voidaan käyttää käytännöllisesti katsoen minkä tahansa maan päällä sijaitsevan kohteen tuhoamiseksi muutaman minuutin kuluttua sen laukaisusta. Eräs Yhdysvaltain presidentti ei pilaillut, kun hän sanoi: ”Voisin painaa tätä nappia, ja 70 miljoonaa venäläistä kuolisi 20 minuutissa.”
Nykyajan laukaisualustoilla ohjusten taistelukärjet voidaan suunnata muutaman metrin tarkkuudella tuhansien kilometrien päässä sijaitsevaan maaliin. Sitä paitsi nykyaikainen ohjus kuljettaa useita pommeja. Ohjuksen saavuttua yleiselle tuhottavalle alueelle kukin pommi voidaan ohjata eri kohteeseen. Eivätkä ohjusten laukaisualustat ole sidottuja kiinteisiin maa-asemiin, vaan ohjuksia voidaan laukaista ilmassa olevista lentokoneista tai vesillä liikkuvista aluksista.
Yksi ydinohjusten laukaisualustoilla varustettu sukellusvene kykenee tuhoamaan 224 erillistä kohdetta, joista kukin on suurkaupungin kokoinen! Sekä Neuvostoliitolla että Yhdysvalloilla on kymmeniä sukellusveneitä, jotka on varustettu aiheuttamaan tällaista tuhoa, ja ne rakentavat paraikaa suurempia ja parempia sukellusveneitä. Uusi amerikkalainen Trident-sukellusvene otetaan pian käyttöön. Saturday Review -lehti selittää:
”Tridentiin on rakennettu vedenalainen laukaisualusta lämpöydinpommeja varten, joista jotkin sisältävät enemmän räjähdysvoimaa kuin tuhat sellaista atomipommia, joka tuhosi Hirošiman vuonna 1945. . . . Tridentin upseerien käsissä on enemmän voimaa kuin ihmiset olivat koonneet muistiinmerkityn historian aikana vuoteen 1945 saakka.”
Mitä se kaikki maksaa
Kaikkeen tällaiseen sotilaalliseen valmiuteen kuluu suunnattomasti rahaa. Vuoden 1945 jälkeen kansat ovat käyttäneet runsaat 25000000000000 (25 biljoonaa) markkaa sotilaallisiin toimiin! Bulletin of the Atomic Scientists -lehti huomautti toukokuussa 1978: ”Maailma käyttää nykyään sotilasmenoihin noin 1600 miljardia markkaa vuodessa.” Ja nämä menot kasvavat niin nopeasti, että niihin kohta käytetään 4 miljoonaa markkaa minuutissa!
Sotilaallisten valmistelujen suuruus on pöyristyttävää. New York Times -lehden toimittaja James Reston sanoi vuonna 1977: ”Maapallon kansat käyttivät viime vuonna 60 kertaa enemmän varoja kunkin sotilaan varustamiseen kuin kunkin lapsen koulutukseen.” Kautta maailman noin 60 miljoonaa ihmistä palvelee armeijoissa tai armeijaan liittyvissä tehtävissä. Noin puolet maailman tiedemiehistä työskentelee aseiden kehittelyn parissa.
Ajattele, mitä voitaisiin aikaansaada, jos kaikki tuo raha ja ponnistelu kanavoitaisiin aseiden valmistamisen asemesta rakentaviin tarkoituksiin. Kaikilla voisi olla erinomainen asunto ja he voisivat nauttia paremmasta terveydenhoidosta ja koulutuksesta ja monista muista eduista. On selvää, että aseistautumisohjelmat myötävaikuttavat kansojen sekä aineelliseen että moraaliseen vararikkoon.
Kuitenkin väitetään, että sotilaallinen valmius estää sodan. Mutta onko se estänyt? Päinvastoin. Runsaat 25 miljoonaa ihmistä on saanut surmansa vuoden 1945 jälkeen noin 150 sodassa kaikkialla maailmassa. Minä tahansa päivänä on ollut käynnissä keskimäärin 12 sotaa joissakin osissa maailmaa. On totta, että vuoden 1945 jälkeen näissä sodissa ei ole käytetty atomipommeja. Mutta merkitseekö tällaisten aseiden valtava varastointi ja niiden monimutkaisten laukaisuvälineiden kehittely sitä, että niiden käyttö on vähemmän todennäköistä?
Monet eivät ajattele niin. Esimerkiksi muuan entinen kongressimies Oregonista Yhdysvalloista sanoi: ”Nyt on olemassa valmiit ainekset suunnatonta tuhoa ja kuolemaa varten. . . . Tosiasiat voidaan esittää muutamin sanoin. Ensiksikin nykyään on olemassa tuhansia ydinaseita, joista monet ovat käsittämättömän voimakkaita. Toiseksi ne ovat melkein kaikki valmiina siten, että ne voidaan räjäyttää heti. Kolmanneksi niiden vartijat ovat ihmisiä.”
Niin, ihmiset ovat epätäydellisiä; he ovat alttiita erehdyksille ja taipuvaisia itsekkyyteen ja ahneuteen ja asettavat valmiit puitteet sodalle. Raamattu osoittaa, mihin itsekäs halu saattaa johtaa: ”Mistä ovat peräisin sodat ja mistä taistelut teidän keskuudessanne? Eivätkö tästä: teidän hillittömistä aistillisen nautinnon haluistanne, jotka sotivat jäsenissänne? Te haluatte, eikä teillä kuitenkaan ole. Te murhaatte ja himoitsette jatkuvasti ettekä kuitenkaan kykene saamaan. Te taistelette ja käytte sotaa jatkuvasti.” – Jaak. 4:1, 2.
Kansat sotivat käytettävissä olevilla keinoilla. Tukholman Kansainvälisen rauhantutkimusinstituutin mukaan noin 35 maata saavuttaa ydinasevalmiuden vuoteen 1985 mennessä. Mitä siitä seuraa? Instituutti varoittaa: ”Meidän tuntemamme ydinaseiden vakiintunut pelote käy mahdottomaksi, ja edessä on väistämätön sota.”
Onko mitään toivoa rauhasta?
Ihmiskunnalla on voimakas rauhan kaipuu. Äskeisessä Yhdistyneiden Kansakuntien aseidenriisuntaa käsitelleessä erityisistunnossa 500 japanilaista huomioitsijaa esitti YK:n virkailijoille 20 miljoonaa allekirjoitusta sisältävät vetoomukset, joissa vaadittiin pikaista maailman aseidenriisuntaa. Nämä vetoomukset täyttivät 450 pahvilaatikkoa, jotka painoivat lähes 11 tonnia!
Tuleeko aseidenriisunta ja rauha milloinkaan toteutumaan? Jos me teemme päätelmiä maailman johtajien toimista, vastaus on ehdottomasti kielteinen. He eivät tee käytännöllisesti katsoen mitään kilpavarustelun kääntämiseksi päinvastaiseen suuntaan. Se ilmeni jälleen heidän asenteestaan vuonna 1967 solmittua lähiavaruuden rauhoittamissopimusta kohtaan, jonka toivottiin tekevän lähiavaruudesta rauhanvyöhykkeen. The Bulletin of the Atomic Scientists -lehti toteaa: ”Sopimus on voinut hillitä vain vähän sotilaallisten satelliittien lukumäärää. Noin 75 prosenttia kaikista laukaistuista satelliiteista on sotilaallisessa käytössä. Vuonna 1977 laukaistiin 133 satelliittia, ja niistä 95 oli sotilaallisia satelliitteja.”
Silti on perusteltua luottaa aseidenriisunnan ja rauhan toteutumiseen. Aivan Yhdistyneiden Kansakuntien päärakennusta vastapäätä olevaan kivimuuriin kaiverrettu Raamatun lupaus julistaa: ”He takovat miekkansa vantaiksi ja keihäänsä vesureiksi; kansa ei nosta miekkaa kansaa vastaan, eivätkä he enää opettele sotimaan.” – Jes. 2:4.
Mutta miten tämä lupaus toteutuu? Yhdistyneet Kansakunnat ei selvästikään ole kyennyt toteuttamaan sitä. Miksi sitten on perusteltua luottaa aidon rauhan syntymiseen? Onko uskonto vastaus?
[Huomioteksti s. 5]
”Vuodesta 1945 lähtien amerikkalaiset, neuvostoliittolaiset ja muut diplomaatit ovat kokoontuneet ainakin 6000 kertaa keskustellakseen ’aseidenriisunnasta’ ja sen aviottomasta lapsesta, ’aseiden valvonnasta’, mutta 32 vuoden aikana ei ainuttakaan asetta ole poistettu keskinäisellä sopimuksella.” – .”The Nation”, 27.5.1978.
[Huomioteksti s. 6]
”Tridentiin on rakennettu vedenalainen laukaisualusta lämpöydinpommeja varten, joista jotkin sisältävät enemmän räjähdysvoimaa kuin tuhat sellaista atomipommia, joka tuhosi Hirošiman vuonna 1945. . . .” – ”Saturday Review”, 17.4.1978.
[Huomioteksti s. 7]
”Kuluneiden 33 vuoden aikana ympäri maailman on käyty jatkuvaa sotaa – tai, kuten erään unkarilaisen professorin laskelmista ilmenee, ’on ollut ainoastaan 26 sellaista päivää, . . . jolloin missään maailman kolkassa ei sodittu’. Sama professori arvioi, että menneinä kolmena vuosikymmenenä taisteluissa on kuollut noin 25 miljoonaa ihmistä eli enemmän kuin kahdessa maailmansodassa yhteensä kaatui sotilaita.” – ”Esquire”, 1.3.1978.
[Huomioteksti s. 7]
”Noin 75 prosenttia kaikista laukaistuista satelliiteista on sotilaallisessa käytössä. Vuonna 1977 laukaistiin 133 satelliittia, ja niistä 95 oli sotilaallisia satelliitteja.” – ”The Bulletin of the Atomic Scientists”, toukokuu 1978.
[Kuva s. 8]
THEY SHALL BEAT THEIR SWORDS INTO PLOWSHARES, AND THEIR SPEARS INTO PRUNING HOOKS, NATION SHALL NOT LIFT UP SWORD AGAINST NATION, NEITHER SHALL THEY LEARN WAR ANY MORE
ISAIAH