Miksi lakimiehet ovat tulituksen kohteina
PENNSYLVANIALAINEN tuomari Lois G. Forer kirjoitti vuonna 1978 artikkelissa, joka oli otsikoitu: ”Laki: kohtuuton lupaus ja puutteellinen täyttymys”, seuraavasti: ”Lakimiesten yleinen arvostus on nykyään kaikkien aikojen aallonpohjassa . . . Harhakuvitelmista pääsy ja tyytymättömyys oikeudenkäyttöön iskevät suoraan kansallisen hyvinvointimme ja elinvoimaisuutemme sydämeen.”
Myös Englannissa arvostelijat herättävät vakavia kysymyksiä. Erään sikäläistä oikeusjärjestelmää koskevan tutkimuksen johdannossa väitetään:
”Meitä opetetaan uskomaan luottavaisesti brittiläiseen oikeudenmukaisuuteen . . . Väitämme, että on olemassa joitakuita, jotka eivät koskaan saa oikeutta.”
Lakimiehet vaikuttavat kaikilla hallitsemisen tasoilla – lainsäädäntöelimissä, hallinnossa, tuomaristossa ja asianajajakunnassa. Lisäksi he ovat ainoita, joilla on oikeus harjoittaa asianajajan ammattia. Niinpä lakimiesten on jossakin määrin vastattava oikeutetuista valituksista. Ajattele joitakin yleisimpiä syytöksiä:
’Toinen laki rikkaita ja toinen köyhiä varten’
Yhdysvaltain presidentti Theodore Roosevelt sanoi vuonna 1905:
”Monet vaikutusvaltaisimmista ja parhaiten [palkatuista] asianajajakunnan jäsenistä . . . laativat uskaliaita ja nerokkaita suunnitelmia, joiden avulla heidän hyvin varakkaat asiakkaansa . . . voivat kiertää lakeja, jotka on tehty valvomaan kansan etuja.”
Noin 60 vuotta myöhemmin kaikki oli lähes ennallaan, kun Yhdysvaltain oikeusministeri Robert Kennedy sanoi: ”Lakimiesten on kannettava vastuu siitä, että he ovat sallineet kahden oikeusjärjestelmän – toisen rikkaita ja toisen köyhiä varten – kasvaa ja jatkua.”
Lakimiehet eivät tietenkään ole vastuussa siitä, että tässä maailmassa on rikkaita ja köyhiä. Eivätkä he ole suinkaan ainoita, joiden palvelukset maksavat usein enemmän, kuin mihin tavallisella työssä käyvällä ihmisellä on varaa. Mutta lakimiehen palvelusten hinta vetää oikeuden usein pois köyhien ihmisten tai jopa keskituloisen palkanansaitsijan ulottuvilta.
Esimerkiksi eräässä New York Times -lehden lakimiehen ammattia erittelevässä uutisessa huomautettiin: ”Arvostelijat lakimieskunnan sekä sisä- että ulkopuolella väittävät, että lakeja on liikaa ja lakimiehiä liian paljon ja että lakimiehet hinnoittelevat itsensä ulos markkinoilta.” Ja New Yorkin osavaltion vetoomustuomioistuimen ylituomari Charles D. Breitel puhui lakimiehistä, jotka ”vain kahmivat, kahmivat ja kahmivat”, ja varoitti, että ”he saattavat tappaa kultamunia munivan hanhen”.
Lainopillisten palvelusten kalleuden aiheuttamaa epäoikeudenmukaisuutta on koetettu oikaista esimerkiksi vähävaraisten oikeusapujärjestelmillä, mutta vaihtelevalla menestyksellä. Korjatessaan joitakin kohtuuttomuuksia ne saattavat luoda uusia. Englannissa ja Yhdysvalloissa seurauksena on usein ollut se, että ainoastaan hyvin rikkailla ja hyvin köyhillä on varaa mennä oikeuteen. Monesti keskiluokka, jolla ei ole oikeutta oikeusavun saamiseen, huomaa, ettei sillä ole varaa hankkia lainopillisia palveluksia.
Hidas, mutkikas oikeuskäsittely
Nykyajan yhteiskunnan mutkikkuus ja lakien kasvava määrä moninkertaistavat yhdessä ongelmia ja rasittavat oikeusistuinten mahdollisuuksia enemmän kuin koskaan aiemmin. Järjestelmän hitaus masentaa usein niitä, jotka käyttävät sitä. Esimerkiksi Yhdysvaltain korkeimman oikeuden presidentti Warren Burger sanoi: ”Ihmiset, joilla on ongelmia, ovat samanlaisia kuin ihmiset, jotka tuntevat kipua; he haluavat huojennusta, ja he haluavat sitä niin nopeasti ja halvalla kuin mahdollista.” Kuitenkin nämä päämäärät saavutetaan harvoin, ja se osaltaan lisää lakiin ja oikeuslaitoksiin kohdistuvaa arvostelua.
Time-aikakauslehti kiinnittää huomiota toiseen mielipahan aiheuttajaan ja lainaa aiemmin presidentin neuvonantajana toiminutta asianajajaa Fred Duttonia, joka sanoo: ”Lakimiehille maksetaan siitä, että he tekevät riidan monimutkaiseksi, pitävät sen elossa ja teknillistävät kaiken.” Hän huomauttaa, miten eräs maapähkinävoitölkkien sopivaa etikettiä koskeva riitajuttu kesti kaksitoista vuotta, ja siihen liittyi 75000 sivua asiakirjoja ja 24000 sivua jäljennöksiä! Tällä ei tahdota sanoa, että kaikki lakimiehet pitävät tällaista tapanaan, mutta vakavia väärinkäytöksiä ilmenee niin usein, että ne riittävät luomaan vaikutelman, joka on haitaksi tälle ammattikunnalle.
Jotkut lakimiehet voivat ottaa hoitaakseen liian monia juttuja ja viedä kutakin oikeusjuttua eteenpäin vain, kun asiakas soittaa. Muuan asianajaja myönsi: ”Jos asiakas pitää alituisesti yhteyttä lakimieheensä, se voi merkitä sitä, että hän säästyy monen kuukauden odotukselta.” Jos sinulla on tuollainen lakimies ja jos haluat asiasi etenevän nopeasti, sinun saattaa olla tarpeellista soittaa usein hänelle. Toisaalta voi olla niin, että lakimiehesi tarvitsee parempaa yhteistoimintaa sinun puoleltasi asioiden jouduttamiseksi. Oletko antanut hänelle kaikki hänen tarvitsemansa tiedot? Maksatko hänelle aikanaan?
Tunnolliset lakimiehet, jotka työskentelevät tehokkaasti kohtuullisesta korvauksesta asiakkaittensa etujen hyväksi, voivat olla todellisena mielenrauhan lähteenä ja tuoda kunniaa ammatilleen. Mutta hekin joutuvat toimimaan epätäydellisten oikeusjärjestelmien puitteissa, jotka perusluonteensa vuoksi saattavat edistää moraalista epäoikeudenmukaisuutta.
Vastapuolijärjestelmä: este oikeudenmukaisuudelle
Oletko koskaan tuntenut turhautumista, kun kuulet, että tuomioistuin on antanut ilmeisen väärän tuomion? Angloamerikkalaisessa järjestelmässä se voi johtua siitä, että vastapuolijärjestelmä on sen oikeustieteen peruskappaleita. Tämä järjestelmä perustuu teorialle, jonka mukaan oikeus ja totuus tulevat esiin kahden vastakkaisen näkökohdan yhteentörmäyksestä. Newyorkilainen lakimies Abraham Pomerantz huomautti tästä järjestelmästä:
”Me kerskumme sillä, mutta se on hyvin vahingollinen järjestelmä, jota ei ole suunniteltu totuuden saavuttamiseksi, vaan sen tyhjäksi tekemiseksi. Kumpikin puoli vetää esiin seikkoja, joista on apua, ja jättää huomiotta sellaisia seikkoja, joista ei ole apua. Siitä on seurauksena hämmennystä ja vääristelyä, ja nokkelampi voittaa.”
Kummallakin puolella on lakimies taistelemassa asiakkaansa puolesta. Monissa tapauksissa ei voida selvästi nähdä, että kumpikaan puoli olisi moraalisesti oikeassa tai väärässä. Mutta vastapuolijärjestelmä pyrkii sivuuttamaan moraaliset asenteet ja kannustamaan lakimiehiä taistelemaan kenen tahansa puolesta, joka maksaa heidän palkkionsa.
Oikeustieteen professori Jerold S. Auerbach Wellesleyn yliopistosta Yhdysvalloista kirjoittaa: ”Niinpä lakimiehet, jotka edustavat laajan yhteiskunnallisen vastuun sisältävää julkista ammattia, julistavat asiakkaan puolesta taistelemisen korkeimmaksi velvollisuudekseen (kun he todellisuudessa pitävät suuressa arvossa asiakkaan maksamaa palkkiota).” Edelleen hän osoittaa, miten tämä korostaa vastapuolijärjestelmän perusheikkoutta: Se ”on huonosti varustettu ottamaan huomioon yhteistä hyvää ja menemään sitä sanatonta olettamusta pitemmälle, jonka mukaan jokainen taistelu ja jokainen voittaja on hyväksi yhteiskunnalle”.
Se auttaa ymmärtämään, miten voi syntyä maallikon näkökulmasta katsottuna järjettömiä oikeudenpäätöksiä. Laeissa olevien ylevien ihanteiden tarkoituksena on puolustaa syyttömiä ja suojella rehellisiä kaikin mahdollisin tavoin, mutta ovelat lakimiehet voivat auttaa niillä erittäin tehokkaasti myös syyllisiä ja epärehellisiä. Tämä on ihmistekoisissa oikeusjärjestelmissä ilmenevä näennäinen järjenvastaisuus, jota ei voida panna yksin lakimiesten vastuulle. Vaikka oikeudenmukaisuus on ihanne, epätäydellisten ihmisten keskuudessa tapahtuu käytännössä usein niin, että käsitys moraalisesti oikeasta ja väärästä korvataan sillä, mikä on ”laillista”. Jerold Auerbach kuvailee sitä, mitä hän oikeustieteen professorina näkee tapahtuvan, seuraavasti:
”Joka vuosi lähes 100000 [amerikkalaista] opiskelijaa opetetaan ajattelemaan lakimiesten tavoin. Se, että jotakuta, joka on 21 vuotta ajatellut kuin ihminen, opetetaan ajattelemaan kuin lakimies, ei ole vaatimaton saavutus. Opetuksessa vaaditaan luopumaan uskosta, jonka mukaan oikea ja väärä merkitsevät jotakin yli sen, mitä vastapuolimenetelmä ja oikeusjärjestelmä päättävät.”
Lakimiehen vaikea pulma
Tällainen moraalisiin arvoihin omaksuttu näkökulma lainopillisessa koulutuksessa asettaa tunnolliset oikeustieteen opiskelijat vaikean pulman eteen. ”Minua vaivaa se, että Harvardissa [sen oikeustieteellisessä tiedekunnassa] kiinnitetään vain hyvin vähän huomiota etiikkaan tulevien lakimiesten koulutuksessa”, kirjoitti muuan valmistumassa oleva oikeustieteen opiskelija New York Times -lehdessä julkaistussa kirjoitelmassa. ”Lainopillisen ja henkilökohtaisen etiikan alueella meidät jätetään omien vaistojemme – minun tapauksessani puutteellisesti tutkittujen vaistojen – varaan.”
Rikosoikeuteen perehtynyt newyorkilainen lakimies Seymour Wishman tuo esille toisen puolen lakimiehen vaikeasta moraalisesta ongelmasta: ”Mahdollisimman tarmokas ja kekseliäs taisteleminen oman asiakkaan voiton puolesta on arvokkain perinne tässä ammatissa. Vaivannäkö on sitä jalompaa, mitä kehnompi asiakas on.”
Lakimiehet, jotka kannattavat tätä periaatetta, voivat puolustaa ihmisiä, joiden he henkilökohtaisesti tietävät olevan pahimmanlaatuisia rikollisia, tai hoitaa moraalisesti kyseenalaisia päämääriä omaavien asiakkaiden liikeasioita tai muita etuja. ”Monet asiakkaistani ovat hirviöitä, jotka ovat tehneet monenlaista kauhistavaa”, myöntää asianajaja Wishman. ”Vaikkeivät kaikki asiakkaani olekaan toisinaan syyllisiä siihen rikokseen, josta heitä syytetään, lähes kaikki ovat olleet syyllisiä johonkin.” Monet tällaiset ihmiset ovat vapaalla jalalla kalvamassa yhteiskuntaa, koska he ovat hankkineet ”taitavan” lakimiehen palveluksia.
Muuan texasilainen syyttäjä sanoi eräästä tällaisesta lakimiehestä: ”Hän on taitava, erittäin taitava. Mutta hänen ansiostaan Texasissa liikkuu vapaana parikymmentä sellaista ihmistä, jotka silmää räpäyttämättä ampuisivat jollekulle kuulan kalloon. Hän on vaarallinen yhteiskunnalle.”
Tämän nimekkään lakimiehen vastaus valaisee ihmisten nykyisten epätäydellisten oikeusjärjestelmien moraalista heikkoutta: ”Nukun yöni hyvin. Tehtäväni ei ole olla tuomarina ja valamiehistönä, vaan tehdä parhaani syytetyn kansalaisen hyväksi.” Kuitenkin on olemassa lakimiehiä, jotka painiskelevat tällaisen moraalisesti kiusallisen asian kanssa.
Mutta monet lakimiehet ovat ilmeisesti päätelleet, että on oikein välttää henkilökohtaisten moraalisten ratkaisujen tekoa ja antaa sen sijaan itse tuomioistuimen toimia lopullisena tuomarina – onpa se oikeassa tai väärässä. Se, pitäisikö lakimiesten asianmukaisesti auttaa sellaisia asiakkaita, joiden he asiakkaan asioista henkilökohtaisesti saamiensa erikoistietojen perusteella tietävät olevan väärässä, asettaa vaikean pulman tälle ammattikunnalle.
Joidenkuiden mielestä asianajajilla näyttää olevan taipumus käyttää asiakkaansa hyväksi mitä tahansa saatavissa olevia ”teknisiä” puolustuskeinoja, olkoonpa hän syytön tai syyllinen. Mutta lakimiehet voivat vastata: ’Miksi meidät on tuomittava siksi, että me käytämme lakiin perustuvia sääntöjä?’ Vastaus palaa siihen vaikeaan moraaliseen ongelmaan, joka lakimiesten on kohdattava.
Mutta tulee myös huomata, että tällaiset tekniset seikat ovat epäilemättä säästäneet monia rehellisiä ja viattomia ihmisiä väärältä tuomiolta. Joissakin tapauksissa asioita hoitaneet lakimiehet olivat vakuuttuneita siitä, että heidän asiakkaansa olivat syyttömiä, ja siksi he käyttivät kaikkia käytettävissä olevia laillisia keinoja heidän auttamisekseen. Jolleivät he olisi tehneet niin, syyttömät ihmiset olisivat voineet joutua tuomituiksi.
Siitä huolimatta monet ovat sitä mieltä, että tilanne on sellainen, kuin Yhdysvaltain korkeimman oikeuden tuomari Harry Blackmun on sanonut: ”Tasapaino on ollut poissa. Kompassi on ollut kallellaan.” Hän kehotti lakimiehiä uudistamaan moraalisen vastuunsa sen suhteen, ”mikä on oikein ja moraalista sekä selvästi laillista”.
Sillä välin ihmisillä saattaa olla tarvetta käyttää hyväkseen niitä hyvin monenlaisia hyödyllisiä palveluksia, joita laki tai lakimiehet tarjoavat. Mikä on paras tapa käyttää hyödyksi saatavissa olevia palveluksia? Sitä käsitellään seuraavassa artikkelissa.
[Tekstiruutu s. 5]
”Ihmiset, joilla on ongelmia, ovat samanlaisia kuin ihmiset, jotka tuntevat kipua; he haluavat huojennusta, ja he haluavat sitä niin nopeasti ja halvalla kuin mahdollista.” – Yhdysvaltain korkeimman oikeuden presidentti Warren Burger.