Diskokuume kulkee yli maailman

BROOKLYNISSA New Yorkissa viime joulukuussa pidetyssä kansainvälisessä kokouksessa opiskelijat keskustelivat seuraelämään liittyvistä toiminnoista niissä kahdessakymmenessä maassa, joista he olivat tulleet. Heiltä kysyttiin: ”Onko maassanne diskoja (diskoteekkejä)? Ovatko ne hyvin suosittuja?”

Käsiä nousi ylös kaikkialla huoneessa. ”Diskoteekit ovat meidän maassamme erittäin suosittuja”, vastasi Portugalista saapunut oppilas. Meksikosta, Filippiineiltä, Jamaikalta – maasta toisensa jälkeen – saapuneet henkilöt antoivat samanlaisia vastauksia. Niiden suosio on kasvanut silmiinpistävän äkisti.

Disko ilmaantui 1970-luvun puolivälissä räjähdyksenomaisesti viihteen näyttämölle. Sen jälkeen se ikään kuin valtavan vuoksiaallon kantamana pyyhälsi yli maapallon.

Sen suunnaton vaikutus

Joillakin seuduilla melkein jokainen kuviteltavissa oleva paikka muutetaan diskoksi, ja monet ovat rynnänneet kahmimaan itselleen voittoja.

Yksistään Yhdysvalloissa diskojen eräänä äskeisenä vuonna saamat kokonaistulot arvioidaan noin 20 miljardiksi markaksi, niin että ainoastaan järjestäytynyt urheilu on sen edellä ajanvietteen alalla. Diskojen lukumäärän kerrotaan kasvaneen Yhdysvalloissa viime vuonna 10000:sta 18000:een, mikä merkitsee sitä, että joka päivä on avattu keskimäärin yli kaksikymmentä uutta diskoa. 40–45 miljoonaa amerikkalaista on käynyt diskossa ainakin kerran; 17–19 miljoonaa käy niissä säännöllisesti.

Nykyään rullaluistinratoja muutetaan nopeasti diskoiksi. Discothekin-aikakauslehti arvioi viime kesänä, että vuoden 1978 loppuun mennessä Yhdysvaltain 6000 radasta olisi tuhat rullaluistindiskoja. Tämän lehden mukaan se saattaisi ”kolme miljoonaa muuta ihmistä diskomusiikin piiriin joka viikko”.

Vaikket kävisikään diskoissa, ne voivat vaikuttaa elämääsi monin tavoin. Katseletko televisiota? Raskas diskorytmi voi kuulua mainosten ja näytelmien taustamusiikissa. Se sykkii radioasemien ilma-aalloilla. Sitä soitetaan jalkapallo-otteluiden puoliajalla, ja se on johdettu liikkeisiin. Tehdessäsi ostoksia voit huomata tavarataloissa olevan kokonaisia osastoja, joiden telineissä on nimenomaan diskotansseja varten suunniteltuja vaatteita.

Sellaisetkin kaupan alat, joilla ei ole mitään tekemistä diskomanian kanssa, koettavat hyötyä siitä. Discoworld-aikakauslehdessä sanotaan: ”On olemassa kemikaalikauppa, jonka nimenä on ’Diskorohtoja’! Etelä-Kaliforniassa näyttää olevan kemikaalikauppaketju, jolla ei ole kerrassaan mitään tekemistä diskokäsitteen kanssa, paitsi että tämän sanan suosio vetää puoleensa tietämättömiä asiakkaita.” Sama lehti kertoo diskoperunalastupakkauksista, joita on ilmaantunut leipähyllyille New Yorkin kaupungissa.

Mikä on disko?

Diskoteekki eli lyhennettynä disko oli viime aikoihin saakka tuntematon sana. The World Book Dictionary määrittelee ”diskoteekin” ”yökerhoksi, jossa soitetaan äänilevyjä tanssimista varten”.

Mutta diskoon liittyy muutakin. Discoworld, yksi diskokuumeen lämmössä vuonna 1976 syntyneistä aikakauslehdistä, selittää: ”Tavallaan disko oli 70-luvun versio levyautomaattiin palaamisesta. Tänä aikana levyautomaatit ovat olleet ainoastaan äänekkäämpiä ja suurempia ja komeampia kuin koskaan aiemmin.”

Sanaa ”disko” ei siis samasteta ainoastaan tanssipaikan, kuten esimerkiksi yökerhon, kanssa, vaan se viittaa myös tanssia varten suunniteltuun tietyn tyyppiseen musiikkiin.

Mutta mitä eroa on nykyaikaisella diskoteekilla ja aiemmilla tanssipaikoilla? Ja miten diskomusiikki eroaa muusta musiikista?

Tyypillinen musiikki ja paikat

Diskomusiikille on luonteenomaista erittäin voimakas bassorytmi, joka sykkii toistuvasti ⁴/4-tahdissa ja noin 120 iskua minuutissa. Musiikissa on myös tunnelmallinen ”syötti” – usein niin yksinkertainen kuin esimerkiksi ”minä rakastan sinua” – jota toistetaan yhä uudelleen. Bassokaiuttimet ovat tavallisesti alhaalla lähellä lattiaa, niin että tanssijat kirjaimellisesti tuntevat voimakkaan, hellittämättömän sykkeen läpi koko ruumiinsa. Näin ollen täysin kuurotkin voivat tanssia musiikin mukaan, sillä vaikka he eivät voi kuulla sitä, he tuntevat sykkeen.

Nykyaikaisissa diskoteekeissä soitetaan yleensä diskomusiikkia. Mutta tämä uudenlainen musiikki ei ole ainoa seikka, joka erottaa diskoteekit aiemmista tanssipaikoista. Niille on myös luonteenomaista hurjat, leimahtelevat ja värikkäät valot, peileillä varustetuista seinistä heijastuvat sähköiset kuviot ja säihkyvät katot. Kaikki tämä on suunniteltu psykedeelisen elämyksen luomiseksi.

Kuitenkin nykyaikaisen diskon sydämenä ovat sen monimutkaiset, suuritehoiset äänilaitteet, jotka saattavat maksaa kymmeniä tuhansia markkoja. Äänilevytkin ovat nykyaikaisen teknologian tuotteita. Nämä levyt ovat erilaisten soitinryhmien erikseen soittamista ja eri aikoina taltioiduista osista tehtyjä sähköisiä sekoituksia. Tätä menetelmää sanotaan moniraitaiseksi äänitykseksi. Hurjat päällekkäin äänitetyt kohdat ja äänitteiden jälkikäsittely tekevät diskolevyistä sellaisia, että ne vetoavat moniin. Esimerkiksi Discoworld totesi: ”Suorat diskoesiintymiset eivät kerta kaikkiaan vedä vertoja niiden teknologisesti trimmatuille studioversioille.”

Lisäksi levysoittimen hoitaja vaikuttaa suuresti diskoteekin menestykseen. On taito siirtyä laulusta toiseen rytmin katkeamatta ja tietää täsmälleen, mitä kappaletta milloinkin soittaa. Spinner-aikakauslehti huomauttaa eräästä huipputason levysoittimen hoitajasta: ”Oikean äänilevypsykologian ja valaistuksen avulla hän voi luoda kiihtyvän nopeuden, joka vie ihmiset kiihkon huipulle, ja vähentää vauhdin kehtolaulun tyyneydeksi menettämättä heidän mielenkiintoaan.”

Kuumeen alkuvaiheita

Diskomusiikki syntyi viime vuosien aikana New Yorkissa, ja se juontuu mustan ja latinalaisen musiikin yhdistelmästä. Se tuli ensi kerran suosituksi kesällä 1974. Suunnilleen samoihin aikoihin oli myös kehittymässä uusi kurinalainen paritanssi, jonka nimenä oli hustle. Tämä tanssi antoi eloa diskolle. Se muistuttaa jonkin verran aiemman sukupolven tanssimaa lindya tai jitterbugia. Sen jälkeen sanoittaja-säveltäjä Van McCoy kirjoitti vuonna 1975 tarttuvan The Hustle -nimisen iskelmän, ja diskokuume alkoi nousta.

Kuitenkin elokuva Lauantai-illan huumaa, jota alettiin esittää loppuvuodesta 1977, sai diskokuumeen nousemaan todella huimasti. Viime vuoteen mennessä se oli tuottanut kokonaistuloina noin 520 miljoonaa markkaa, niin että se on elokuvien historian suurimpia kassamenestyksiä. Suomessa sen näki viime vuonna yli 400000. Tämän elokuvan musiikkia on myyty levyalbumina ennen kuulumattomat 15 miljoonaa kappaletta, ja se vie voiton The Sound of Music –elokuvasta suurimman bruttotulon tuottaneen albumina levytysten historiassa. Ja diskokuume näyttää nousevan jatkuvasti.

Miksi ihmiset menevät?

Tuoreessa muistissa ei ole toista sellaista aikaa, jolloin useammat ihmiset olisivat tanssineet kuin nyt. Miksi? Mikä vetää heitä diskoihin?

Harper’s-lehdessä kirjoittanut Salley Helgesen teki kenties erinomaisen yhteenvedon. Hän sanoi: ”Kuunnelkaa minua. Diskoista on tulossa seuraava IBM. Niin on pakko käydä, ihmisten täytyy saada korviketta tyydytykselle, joka heiltä puuttuu elämässä, eikä mitään muuta ole olemassa.

On totta, että monet saavat vähän tyydytystä työstään, koulusta tai elämänsä muista puolista. He haluavat löytää pakotien, vapautua estoista, ja diskot tarjoavat mahdollisuuden. Esimerkiksi muuan diskon omistaja sanoi: ”Parina tuntina viikossa he voivat antaa kaiken olla ja vain liikkua ja antaa musiikin täyttää päänsä ja työntää pois kaiken muun. He voivat päästä elämäänsä pakoon lyhyeksi hetkeksi.”

On ymmärrettävää, että me kaikki tarvitsemme virkistystä, tahdinmuutosta säännöllisistä toiminnoista. Mutta ovatko diskot tervehenkisiä paikkoja, joissa nautitaan rentouttavasta ajanvietteestä? Alussa mainitut kahdestakymmenestä maasta saapuneet oppilaat ilmaisivat huolestumisensa. He olivat Jehovan todistajien haaratoimistojen edustajia, jotka osallistuivat viisi viikkoa kestäneelle kertauskurssille Brooklynissa. Oliko heillä syytä huoleen diskoissa käyvien kristittyjen vuoksi?