Käsittele tulta kunnioittavasti!
Herätkää!-lehden Japanin-kirjeenvaihtajalta
● Missä on suurin vaara
● Miten estää palovahinkoja
● Mitä tehdä jos tuli pääsee irti
YSTÄVÄNÄ tuli kypsyttää ateriamme, lämmittää ruumistamme, valaisee pimeässä ja tarjoaa energiaa meidän kuljettamiseksemme pitkiä matkoja. Se siis tekee hyvin monenlaista antaakseen meille tarpeemme tai tehdäkseen elämämme miellyttävämmäksi. Mutta toisaalta se voi tuhota miljardien arvosta omaisuutta ja riistää kokonaisilta metsiltä niiden vehreyden. Yksistään Yhdysvalloissa se surmaa joka vuosi noin 12000 miestä, naista ja lasta. Suomessa tulipaloihin menehtyy vuosittain keskimäärin 100 ihmistä. Tuli voi olla kuollettava vihollinen.
Varmasti mikä tahansa, millä on sellainen kyky olla hyödyksi tai aiheuttaa suurta vahinkoa, on tarkastelun arvoinen, niin että me voimme edelleen sanoa sitä ”ystäväksemme”. Se, onko tuli ystävämme vai vihollisemme, riippuu paljon siitä tavasta, jolla me käsittelemme sitä, ja siitä, että meillä on perustiedot sen aiheuttajista.
Luonnossa tuli syttyy salaman avulla. Tulivuorien laava on toinen tulen lähde. Jäljittelivätpä ensimmäiset esi-isät tulen luonnollisia lähteitä tai opettipa Jumala sitten heitä tulen teossa, tuli on kuulunut olennaisena osana ihmisten elämään tuhansia vuosia.
Raamatun kertomus osoittaa ensimmäisen miehen ja naisen tunteneen tulen, sillä heidän Eedenin paratiisista karkottamisensa jälkeen Jumala asetti puutarhan itäpuolelle ”kerubit ynnä välkkyvän, leimuavan miekan”. (1. Moos. 3:24) Varhain ihmisen historiassa Tuubal-Kain takoi työkaluja kuparista ja raudasta, ja se oli voimakasta kuumuutta vaativa työ, sillä raudan sulamiseksi tarvitaan noin 1500 asteen lämpötila. – 1. Moos. 4:22.
Mitä tuli on?
Vaikka ihmiset olivat käyttäneet tulta tuhansia vuosia, sen todellinen luonne paljastui vasta Antoine Lavoisierin ja muiden 1700-luvulla tekemisissä tutkimuksissa, jotka osoittivat tulen olevan hapen kanssa tekemisissä oleva kemiallinen reaktio. He osoittivat hapen itse asiassa yhtyvän aineeseen tämän palaessa, vaikka toiset olivat sitä ennen ajatelleet, että tuli oli seurausta ”flogiston”-nimisen oletetun aineen vapautumisesta. Tuli määritellään palavista aineista syntyväksi lämmöksi ja valoksi.
Kuvaillessaan tulen perusedellytyksiä monet puhuvat nykyään mieluummin jostakin sellaisesta, jossa on neljä puolta. Niinpä he puhuvat ”tulineliöstä”. Toisin sanoen polttoaineen, lämmön ja hapen muodostaman alkuperäisen ”tulikolmion” lisäksi he liittävät mukaan kemiallisen reaktion neljäntenä perustekijänä.
Meidän täytyy ymmärtää, miten kukin näistä vaikuttaa tulen syntyyn, voidaksemme käyttää niitä ei-toivottujen tulipalojen ehkäisyssä tai sammutuksessa. Esimerkiksi lieden päällä syttyneen rasvapalon sammuttamiseksi katkaise liedestä virta (poistaa lämmön) ja pane kansi päälle (poistaa tulta ruokkivan hapen). Saadaksemme paremman käsityksen tulen syttymisestä tarkastelkaamme näitä neljää perustekijää.
POLTTOAINE: Sopivissa olosuhteissa useimmat aineet palavat eli yhtyvät happeen palamisessa, kemiallisessa ilmiössä, jossa kehittyy lämpöä. (Muista, että tuli on palamisesta johtuvaa lämpöä ja valoa.) Kuitenkin se lämpötila, jossa esineet palavat ja jota sanotaan syttymis- eli leimahduspisteeksi, vaihtelee aineen mukaan. Esimerkiksi selluloosanitraatista tehdyn filmin syttymispiste on ainoastaan 137 astetta. Villalla se on 205 astetta ja sanomalehtipaperilla 230 astetta.
LÄMPÖ: Yleensä lämpö saadaan ulkopuolisesta lähteestä, kuten esimerkiksi tulitikusta tai kipinästä, minkä jälkeen tuli tuottaa niin paljon omaa lämpöään, että se palaa itsestään. Jos vähennämme palavan aineen lämpötilaa sen syttymispisteen alapuolelle, tuli sammuu. Vaikka hengitysilmamme sisältääkin tulta ylläpitävää happea, palavaan tikkuun puhaltaminen vie lämpöä pois nopeammin kuin sitä syntyy, ja tuli sammuu. Joskus aineissa, kuten esimerkiksi öljyisessä riepukasassa, kehittyy niin paljon lämpöä, että ne leimahtavat liekkeihin. Sitä sanotaan itsesyttymiseksi. Eräät bakteerit voivat saada lämpötilan kohoamaan nopeasti kosteissa heinissä ja saada heinät palamaan, mikä johtaa arvokkaan rehun ja mahdollisesti varastotilojen ja karjan menetykseen. Näitä lämmön lähteitä ei voida jättää huomiotta, kun ajatellaan palon ehkäisyä ja turvallisuutta.
HAPPI: Vaikka on olemassa muitakin kemikaaleja, jotka voivat yhtyä polttoaineisiin lämmön tuottamiseksi, niin happi on yleisin. Se, että tyhjiössä lämmitettävät polttoaineet eivät pala, osoittaa happea tarvittavan tulen ylläpitämiseksi.
KEMIALLINEN REAKTIO: On eräitä olosuhteita, joissa polttoaineet eivät syty liekkiin, vaikka polttoainetta, lämpöä ja happea onkin. Jos esimerkiksi luonnonkaasua ei ole ilmassa 4–15 prosenttia, liekkiä ei synny.
Palamisilmiö voidaan ymmärtää paremmin tarkastelemalla kynttilän liekkiä. Vaha ei pala suoraan, vaan sen sijaan kuumentuneesta vahasta lähtevä kaasu nousee sydäntä pitkin ja palaa. Kokeile sitä puhaltamalla jonkin aikaa palanut kynttilä sammuksiin. Kuljeta sen jälkeen palavaa tulitikkua sydämestä nousevan savuvanan läpi. Liekki siirtyy savua pitkin sydämeen ja sytyttää kynttilän uudelleen. Liekissä on kolme osaa: 1) tumma sisävyöhyke, jossa ei tapahdu palamista ja 2) välivyöhyke, jossa palaminen on epätäydellistä ja josta vety ja hiilimonoksidi siirtyvät vähitellen 3) ulkokeilaan, jossa palaminen on täydellistä.
Kun nyt pidät mielessäsi nämä palamisen perusedellytykset, eikö olisi hyvä ajatus katsoa ympärillesi kodissasi tai työpaikallasi nähdäksesi, ettet vain antaisi tuhoisalle tulipalolle syttymismahdollisuutta?
Kolme askelta onnettomuuden välttämiseksi
Tehdessäsi tarkastusta pidä mielessä, ettei ole olemassa kahta täysin samanlaista tulipaloa. Ei siis ole mahdollista käsitellä kaikkia olosuhteita. Meidän tulee ajatella sellaisia paikkoja, joista tulipalo todennäköisimmin alkaa, voidaksemme auttaa kaikkia perheessämme olemaan tietoisia paloturvallisuudesta.
Yleensä on kolme välttämätöntä askelta, joiden avulla vältymme palo-onnettomuudelta kodissamme. Ne ovat: 1) Hoida kotiasi hyvin, 2) kehitä turvallisia tapoja ja 3) suunnittele etukäteen.
Keittiöalueen tarkastus
Keittiö on talon vaarallisin paikka. Sieltä useimmat kotipalot alkavat. Liesi ja muut laitteet ovat erityisen vaarallisia. Niitä täytyy siis hoitaa erittäin hyvin, jotta ne olisivat hyvässä kunnossa ja niiden käyttäminen olisi turvallista. On tärkeää pitää paikat kunnossa. Onko lieden yläpuolella palavia aineita, jotka voisivat syttyä tuleen nousevasta lämmöstä tai liekeistä? Lieden yläpuolella liehuvat verhot voivat yhtäkkiä muuttaa koko keittiön tuhon näyttämöksi.
Hyvään kodin hoitoon kuuluu se, että liesi ja sen ympäristö pidetään puhtaana rasvasta. Koska lämpöä ja happea on jo valmiina, rasva voi toimia polttoaineena epämieluisassa tulipalossa.
Kehitä turvallisia tapoja. Ovatko sellaiset laitteet kuin jääkaapit, leivänpaahtimet ja uunit hyvässä kunnossa? Käytätkö ainoastaan suositellun kokoisia sulakkeita?
Jos rasvaa sisältävä kattila syttyy tuleen, älä koskaan yritä viedä sitä ulos talosta tai sammuttaa sitä vedellä; näillä toimenpiteillä tilanne vain pahenee. Katkaise ensin lämpö. Sen jälkeen koeta tukahduttaa liekki kannella ja varo, ettet polta itseäsi etkä päästä vaatteita liian lähelle tulta. Jos tämä ei auta, eikä sinulla ole tulensammutinta, ripottele siinä tapauksessa ruokasoodaa palavan rasvan päälle.
Varoituksen sana: kaikista tulipaloissa kuolleista lapsista noin kaksikymmentä prosenttia on alle 5-vuotiaita; kehittäkää siis turvallisia tapoja heidän suojelemisekseen tulipalolta. Käännä kaikkien astioiden kädensijat niin, etteivät ne törrötä lieden reunan yli, jolloin pienet lapset voisivat ylettyä niihin. Älä antaudu alttiiksi murhenäytelmälle säilyttämällä pikkuleipäpurkkeja lieden yläpuolella. Säilytä tulitikut ja sytyttimet poissa lasten ulottuvilta. Tuli ei ole leikkikalu, eikä koskaan ole liian aikaista opettaa lapsia kunnioittamaan tulta.
Koska useimmat kodin tulipalot alkavat keittiöstä, monet palontorjuntaviranomaiset suosittelevat jauhesammuttimen pitämistä jokaisessa kodissa keittiön alueella. Yksi noin kahden kilon sammutin riittää. Sen tulee olla monikäyttöistä A-B-C (uudemmissa C:n tilalla E) -tyyppiä, jollainen on tehokas kaikenlaisissa tulipaloissa, sillä A tarkoittaa paperia, puuta, ikkunaverhoja jne., B tulenarkoja nesteitä, kuten esimerkiksi rasvoja, maaleja, liuottimia jne. ja C jännitteisiä sähkölaitteita, jollaisia ovat esimerkiksi vialliset johtimet, rikki hankautuneet johtimen päällysteet jne.
Jokaisen perheenjäsenen tulee osata käyttää sammutinta. Järkevä aika ohjeiden lukemiseen ja tulensammuttimen käytön opettelemiseen EI ole silloin, kun tuli yhtäkkiä palaa.
Jos keittiöpaloa ei voida saada nopeasti sammumaan, kaikkien talossasi asuvien tulee ensin poistua rakennuksesta. Kutsu vasta sitten palokunta ollessasi turvallisessa paikassa.
Oheisessa taulukossa on lueteltuna tavallisimpia keittiöpalon aiheuttajia sekä niitä toimenpiteitä, joihin voit ryhtyä tulipalon ehkäisemiseksi tai sammuttamiseksi.
Muiden paikkojen pitäminen turvallisena
Muissa osissa taloa tai huoneistoa lämmityslaite on luultavasti pahin kodin tulipalojen aiheuttaja. Olkoonpa sinulla keskus- tai huonelämmitys, lämmityslaitetta täytyy hoitaa niin, että se pysyy hyvässä kunnossa, ja sen käytössä täytyy olla varovainen. Monissa maissa, kuten Suomessa, nuohooja tarkastaa käynnillään savuhormin ja tulisijan kunnon ja puhdistaa savuhormin ja pyydettäessä tulisijan, kun kysymyksessä on keskuslämmityskattila. Pidätkö myös keskuslämmityskattilaa ympäröivän alueen puhtaana ja paikat hyvässä järjestyksessä?
Huonelämmittimet ovat erityisen vaarallisia, sillä usein niissä on avoin liekki, ja niiden täytyy olla riittävän kaukana seinistä ja palavista aineista. Lämmittimen paikka on tärkeä, sillä sitä voidaan helposti töytäistä tai se voi kaatua. On myös viisasta sammuttaa kannettavat lämmittimet ennen nukkumaan menoa.
Täällä Japanissa, jossa tuli aiheuttaa joka päivä vammoja ja keskimäärin 30 ihmisen kuoleman, kannettavia lämmittimiä käytetään melko yleisesti. Niiden vaaroista varoittamiseksi useimmissa kunnissa on värvätty vapaaehtoisia, jotka kävelevät pitkin katuja määräaikana joka yö ja soittavat kelloa tai lyövät puukeppejä. Joillakin alueilla palomiehet ajavat paloautolla edestakaisin katuja sireenit soiden ja kuuluttaen lämmittimien sammuttamisesta. Epäilemättä se, että kuntalaiset ovat jatkuvasti tietoisia tulipalon vaaroista, auttaa vähentämään kodin tulipalojen vuosittain aiheuttamia traagisia menetyksiä.
Lämmittimien lisäksi kodissa on muutakin sellaista, mitä tulee ajatella. Esimerkiksi tupakointi ja tulitikkujen huolimaton käyttö aiheuttavat noin 25 prosenttia kaikista sellaisista tulipaloista, joiden syttymissyy tunnetaan, ja johtavat 200000 tulipaloon ja 1200 ihmisen kuolemaan Yhdysvalloissa joka vuosi.
Lisäksi televisiovastaanotin kehittää melkoisesti lämpöä, ja jos riittävää tuuletusta ei järjestetä lämmön hajaannuttamiseksi, lämpö voi kohota ja sytyttää mitä tahansa lähellä olevia tulenarkoja aineita. Jos johtimia on hankautunut rikki, huolehdi heti siitä, että ne tulevat kuntoon.
Jos tulipalo syttyy ja jonkun vaatteet alkavat palaa, älä anna uhrin juosta; se vain lietsoo liekkejä ja nopeuttaa palamista. Kaada uhri maahan ja kääri hänet takkiin, mattoon tai huopaan tulen tukahduttamiseksi.
Turvallisia tapoja varastotiloissa
Onko kodissasi sellaisia varastotiloja kuin kellari, autotalli tai komeroita? Maalin ohentimista, bensiinistä ja muista suljetuissa tiloissa olevista tulenaroista nesteistä lähtevät höyryt voivat aiheuttaa vaarallisen räjähdyksen ja tulipalon. Säilytetäänkö kaikkia tällaisia nesteitä suljetuissa metalliastioissa? Onko alueella hyvä tuuletus näitä aineita käytettäessä?
Varastotilaan kasattu törky tai rievut voivat leimahtaa liekkeihin itsesytytyksestä. Paikkojen kunnossapito poistaa tämän vaaran.
Suunnittele etukäteen
Palomiehet suosittelevat, että jokainen perhe suunnittelisi etukäteen pakoreitin tulipalosta. Se on liian myöhäistä tulipalon sytyttyä. Suunnitelkaa ensimmäinen pakoreitti ja vaihtoehtoinen reitti sen varalta, että ensimmäinen reitti on tukossa. Sen jälkeen harjoitelkaa sitä, niin että kaikki tietävät, mitä heidän tulee tehdä. Sopikaa etukäteen tapaamispaikasta ulkona, niin että kaikki tietävät, milloin ketään ei ole enää talossa. Ihmisiä on kuollut siksi, että he ovat juosseet takaisin palaviin taloihin pelastamaan lapsia, jotka ovat jo olleet turvassa ulkona. Kun kaikki ovat ulkona, älkää yrittäkö mennä takaisin pelastamaan arvoesineitä. Se voisi maksaa sinulle henkesi.
Ihmissuku on hyötynyt tuhansia vuosia tulen lahjasta. Mutta se voi kääntyä meitä vastaan säälimättömänä vihollisena. Raamatunkirjoittaja Jaakob selittää: ”Katso! Kuinka pieni tuli tarvitaankaan niin suuren metsän sytyttämiseen!” (Jaak. 3:5) On oman etumme ja perheemme edun mukaista, että me kunnioitamme tulessa piilevää voimaa ja kehitämme turvallisia tapoja sen käytössä. Onko tuli jatkuvasti suopea palvelijasi vai kääntyykö se sinua vastaan kuolettavana vihollisena? Se riippuu paljolti siitä, miten käsittelet sitä.
[Taulukko s. 14]
KEITTÖPALOT
Palon aiheuttajia keittiössä Apu ja ehkäisy
1. Palava paistinpannu 1. Tukahduta kattilankannella
2. Rasvapalo uunissa 2. Ripottele uuniin ruokasoodaa
(ei leivinjauhetta). Pidä uuni
puhtaana rasvasta
3. Taloon ei jäänyt ketään, 3. Katkaise virta uunista ja liedeltä,
samalla kun ruoka on aina kun poistut talosta
kypsymässä ja/tai uuni
on kytkettynä
4. Tulitikut ja mekaaniset 4. Käsittele varovasti ja
sytyttimet pidä poissa lasten ulottuvilta
5. Lapset leikkivät 5. Pidä lapset poissa lieden luota
lieden kanssa tai
sen lähellä
6. Lähellä kaasuliekkiä 6. Sido verhot pois liekin ulottuvilta;
liehuvat ikkunaverhot vielä parempi on käyttää
lasikuituverhoja
7. Tulenarat puhdistusnesteet 7. Vältä käyttämästä lähellä liekkiä tai
kaasu-uunin sytytysreikää
8. Sopimaton vaatetus, 8. Älä laita ruokaa tällaiset vaatteet
kuten esim. pitkä- ja ylläsi; tai käytä tulenkestävästä
liehuvahihaiset kotitakit kankaasta tehtyjä vaatteita
ja puvut, liettä käytettäessä
9. Keittoastioiden ja niiden 9. Käsittele ruokaa laittaessasi astioita
kädensijojen huolimaton huolellisesti
käsittely, niin että syttyviä
ruoka-aineita valuu
kaasuliekille
10. Lieden yläpuolella oleviin 10. Ota tarpeelliset tavarat sellaisista
kaappeihin kurkottelu saa kaapeista ennen
tavaroita putoamaan, niin että ruoanlaittoon ryhtymistä
ruokaa roiskuu kaasuliekille
11. Kaasun haju 11. Tarkista kaasu-uunin sytytysreiästä,
palaako kaasu ja onko kaasuhana auki.
Jos syy ei ole näissä, ilmoita
palokunnalle