Mitä kuolema on

MONET ovat kauan pitäneet kuolemaa pelkästään siirtymisenä elämänmuodosta toiseen. Sellaisten käsitysten mukaan kuolemassa sielu vapautuu ruumiista ja jatkaa elämäänsä muualla. Mutta tapahtuuko todellisuudessa näin?

Tulemme näkemään sen myöhemmin, mutta tarkastelkaamme ensin hieman sitä, mitä on saatu selville kuolemisesta. Kuoleminen ei tapahdu yhtäkkisesti; se on tapahtumasarja, joka on jaettu kahteen luokkaan.

Kliininen kuolema

”Ihmistä, jonka sydän ja keuhkot pysähtyvät, voidaan pitää kliinisesti kuolleena”, selittää eräs tietosanakirja (The World Book Encyclopedia). Kuitenkin tuhannet ihmiset, jotka kerran olivat kliinisesti kuolleita, ovat nyt elossa ja terveitä. Sydänkohtauksen, hukkumisen tai sähköiskun vuoksi heidän sydämensä ja keuhkonsa lakkasivat toimimasta. Mutta tällöin paikalla olleet ihmiset tiesivät, miten kuoleminen käännetään päinvastaiseksi. Kuinka?

Uhri sai sydänhierontaa ja tekohengitystä, ja hänet onnistuttiin elvyttämään.a Jos ihmisen sydän ja hengitys ovat pysähtyneet yli 4–6 minuutiksi, on yleensä liian myöhäistä elvyttää häntä mielekkääseen elämään. Siihen mennessä aivot ovat tavallisesti vaurioituneet liian kauan kestäneen hapenpuutteen vuoksi. Siksi voidaan kysyä: miten on joskus mahdollista elvyttää hyvään terveyteen ihmisiä, jotka ovat olleet kliinisesti kuolleita tuntikausia?

Se johtuu heidän ruumiinlämpönsä nopeasta laskusta ”kuolinhetkellä”. Tri Brian Pickering, joka elvytti (edellisessä artikkelissa mainitun) Jean Jawbonen, selittää: ”Tällä naisella oli paljon onnea. Äärimmäinen kylmyys vaikutti jäädyttävästi aivoihin ja esti niiden vaurioitumisen.” Hyvin kylmään veteen hukkuneita ihmisiä on myös onnistuttu elvyttämään heidän oltuaan ”kuolleena” melko pitkän ajan.

Selvempiä käsityksiä kuolemasta?

Keskuudessamme on nykyään kirjaimellisesti tuhansia erinomaisen terveitä ihmisiä, jotka kerran olivat kliinisesti kuolleita. Onko heidän kokemuksensa antanut heille selvemmän käsityksen kuolemasta? Muistavatko he mitään siitä?

Monet sanovat muistavansa. Lääkärit ovat haastatelleet hyvin monia tällaisia ihmisiä, ja lukuisat tuoreet kirjat perustuvat heidän kertomuksiinsa. Sanomalehdet ovat kertoneet tällaisista tutkimuksista huomiota herättävin otsikoin. Esimerkiksi Toronton Star-lehdessä oli 6. tammikuuta 1979 seuraavanlainen otsikko:

”Lääket. tri: kuoleman jälkeen on elämää ja se voi olla helvettiä

Kirja kertoo niiden kokemuksista, jotka ovat ’kuolleet’”

The National Observer -lehti oli otsikoitu:

”Takaisinko kuolemasta?

Eräät siellä olleet sanovat havainneensa merkkejä tuonpuoleisesta elämästä”

Atlantan Constitution-lehdessä sanottiin samalla tavalla:

”Elämänjälkeinen elämä

’Kliinisesti’ kuolleina olleet kuvailevat, miltä tuntuu, kun sielu erkanee ruumiista”

Monet heidän kertomuksistaan ovat kiehtovia ja uskomattomia. Sydänspesialisti tri Maurice Rawlings Chattanoogan diagnostisesta sairaalasta Tennesseestä Yhdysvalloista on elvyttänyt satoja potilaita. Hän sanoo, että elvytyksen jälkeen potilaat usein kuvailevat eloisasti kokemuksiaan. Lähes kaikki kertovat kokeneensa jotakin hyvin miellyttävää ja onnellista. Mutta eivät kaikki. Eräässä tapauksessa muuan 48-vuotias postimies ”vaipui kuolleena” maahan ollessaan kovan paineen alaisena toimistossaan. Rawlings elvytti hänet yhä uudelleen, ja hän selittää:

”Joka kerta, kun potilaan sydän ja hengitys alkoivat jälleen toimia, hän kirkui: ’Olen helvetissä!’ Hän oli kauhuissaan ja pyysi minua auttamaan häntä. . . .

”Tämän potilaan luonnottomasta irvistyksestä näki, että hän oli täysin kauhuissaan. Hänen silmäteränsä olivat laajentuneet, ja hän hikoili ja vapisi – oli aivan kuin hänen tukkansa olisi ollut pystyssä.

”Hän sanoi: ’Ettekö käsitä? Minä olen helvetissä. Joka kerta, kun lakkaatte painelemasta rintakehääni, minä palaan helvettiin. Älkää päästäkö minua takaisin helvettiin!’”

Tämänkaltaiset kokemukset ovat saaneet tri Rawlingsin vakuuttuneeksi siitä, että kuoleman jälkeen on elämää. Ja useat muut lääkärit ja tutkijat ovat tulleet samaan tulokseen niiden tarinoiden perusteella, joita ”kuolleet” ovat kertoneet heille. Niinpä New Yorkin Post-lehdessä oli seuraava otsikko:

”Tiede alkaa uskoa elämänjälkeiseen elämään”

Miksi tällaisiin kertomuksiin uskotaan

Henkiin elvytettyjen potilaiden kertomukset ovat toisinaan todella ainutlaatuisia ja hämmentäviä. Tri Elizabeth Kubler-Ross, niin sanottujen kuolemanjälkeisten kokemusten päätutkijoita, kertoo 12-vuotiaasta tytöstä, joka ’tuonpuoleisen elämän kynnystä ylittäessään’ tapasi vanhemman veljen, jota hän kuvaili hyvin tarkkaan. Mutta, kuten lääkäri selitti, veli oli kuollut kolme kuukautta ennen tytön syntymää, eivätkä vanhemmat olleet koskaan kertoneet hänelle tästä veljestä.

Tri Raymond A. Moody, joka myös on haastatellut monia tällaisia potilaita, sanoo, että ollessaan ”kuollut” muuan tyttö erkani ruumiistaan ja meni saman sairaalan toiseen huoneeseen. Siellä hänen sisarensa itki ja toisteli: ”Voi, Kathy, älä kuole, älä kuole!” Sisar oli ihmeissään, kun Kathy myöhemmin kertoi hänelle tarkkaan, missä hän tuolla hetkellä oli ollut ja mitä hän oli sanonut.

’Eivätkö tällaiset kokemukset osoita, että jokin lähtee ruumiista kuolinhetkellä jatkaakseen elämäänsä muualla?’ joku kysyy. Tri Moody väittää: ”Ei ole olemassa normaalia keinoa, jolla nämä ihmiset olisivat voineet tietää, mitä tapahtui huoneessa heidän ollessaan ’kuolleita’.” Hän sanoo: ”Jos herra Jones kertoo sinulle, että hänen henkensä liiteli katon tuntumassa, ja kuvailee, kuka oli huoneessa ja milloin ja mitä siellä tapahtui, näyttää siltä, ettei ole muuta vaihtoehtoa kuin uskoa häntä.”

Mutta eikö todellisuudessa ole olemassa vaihtoehtoista selitystä? Onko oikein sanoa, että nämä elvytetyt ihmiset olivat todella kuolleita? Merkitseekö hengityksen ja sydämen pysähtyminen sitä, että ihminen tosiaan kuolee oitis?

Biologinen kuolema

Ei merkitse. Kuten aiemmin todettiin, kuoleminen ei tapahdu yhtäkkisesti. The World Book Encyclopedia -teos selittää: ”Ruumiin yksittäiset solut elävät yhä useita minuutteja [kliinisen kuoleman jälkeen]. Ihminen voidaan elvyttää, jos sydän ja keuhkot, alkavat jälleen toimia ja antavat soluille niiden tarvitsemaa happea.” Mutta entä jos tärkeää happea ei saada riittävän nopeasti?

Sama teos jatkaa: ”Aivosolut – jotka tuntevat herkimmin hapen puutteen – alkavat kuolla. Ihminen on pian kuollut, eikä hänellä ole mitään mahdollisuuksia toipua. Vähitellen kuolevat muutkin ruumiin solut. Viimeisinä tuhoutuvat luu-, hius- ja ihosolut, joiden kasvu voi jatkua useita tunteja.”

Nuo ihmiset, jotka kerrotaan elvytetyn henkiin, eivät siis olleetkaan täysin kuolleita. He eivät olleet kokeneet täydellistä eli biologista kuolemaa. Heidän sydämensä ja hengityksensä olivat vain pysähtyneet hetkeksi.

Mistä sitten johtuu, että niin monet, jotka on elvytetty, kertovat sellaisista hämmästyttävistä kokemuksista? Eikö ole mahdollista, että he kliinisen kuoleman tilassaan voisivat nähdä etukäteen sen, mikä heitä odottaa tulevassa elämässä? Avaako kuolema oven tuonpuoleiseen elämään?

[Alaviitteet]