Jorubojen puhuvat rummut

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN NIGERIAN-KIRJEENVAIHTAJALTA

ERÄS vieras oli Lagosissa uppoutunut keskusteluun. Yhtäkkiä hän pysähtyi keskelle eleitään! Hänen kasvoillaan oleva vilpitön ilme jähmettyi hetkeksi, jonka jälkeen se muuttui hämmentyneeksi ja yllättyneeksi katseeksi. Hän kuunteli tarkkaavana muutaman hetken ja käänsi päätään, jotta hän voisi kuulla äänen selvemmin. Hän näytti yhä hämmästyneemmältä. Lopulta hän kääntyi seuralaisensa puoleen, joka koetti huonolla menestyksellä peittää huvittuneisuuttaan, ja kysyi: ”Mitä ihmettä se on?”

Siihen mennessä ääni oli tullut paljon lähemmäksi. Se kuulosti rummun ääneltä, mutta muistutti jollakin tavalla puheääntä – vierasta ääntä, joka puhui jotakin eriskummallista kieltä. Se ei taatusti ollut ihmisen puhetta. Vaikka se sisälsikin puheeseen kuuluvaa melodiaa ja muuntelua, se oli vailla konsonanttiäänteiden artikulointia. Silti se ei muistuttanut minkään vieraan tunteman soittimen ääntä.

Mutta ääni oli lähtöisin soittimesta. Kysymyksessä oli jorubojen puhuvista rummuista lähtevä ääni.

Rumpujen kieli

Ystävä sai nyt tilaisuuden kuvailla ja selittää näiden rumpujen käyttöä. Aluksi hän sanoi, että jorubojen asuma-alueella Nigeriassa ja jorubaa puhuvissa yhdyskunnissa Länsi-Afrikassa rumpukieltä lyödään monenlaisilla rummuilla. Tällä tavalla voidaan lähettää viestejä, mutta ainoastaan lyhyiden matkojen päähän. Tavallisemmin rumpuja käytetään tanssin ja laulun säestykseen.

Se on mahdollista siksi, että joruban kieli on tonaalista. Sanat, jotka kirjoitetaan täsmälleen samalla tavalla, erotetaan toisistaan normaalissa puheessa vaihtelemalla äänen sävyä ja korkeutta. Rummut matkivat puheen melodioita ja rytmisiä nousuja ja laskuja, joten rumpukieli muistuttaa hyvin paljon puhuttua joruban kieltä. Tällä tavalla puhuvat rummut eroavat muiden heimojen rummutuksista, joilla ei voida jäljitellä kieltä, mutta joita käytetään merkkikielelle muutettujen viestien lähettämiseksi hyvinkin pitkien matkojen päähän.

Rumpujen käytön oppimisessa tarvitaan paljon valmennusta. Kieli koostuu sanonnoista, jotka yleensä muodostavat orikin. Kullakin suvulla on oma orikinsa, joka on kuin sanoilla ilmaistu vertauskuva suvun asemasta, ammatista, uskonnosta tai historiasta. Taitavan rumpalin täytyy oppia monien eri sukujen orikit. Hänen täytyy myös hankkia mekaaninen taito, niin että hän osaa lyödä rummusta puheen sävyjä jäljitteleviä ääniä.

Siksi tulevan rumpalin on oltava taitavan rumpalin oppipoikana hyvin nuoressa iässä sen varmistamiseksi, että hän ehtisi oppia hallitsemaan ammattiin kuuluvat vaikeudet sekä hankkimaan välttämättömän tunnon ja sorminäppäryyden. Perinteisesti rummutus oli tietyissä suvuissa perintönä kulkeva ammatti. Taito periytyi isältä pojalle, niin että ammattitaito säilyi erittäin hyvänä.

Viestinnässä käytetään erilaisia rumpuja, jotka kaikki tehdään ontoksi koverretusta puusta. Dundun on monipuolisin puhuva rumpupatteri. Se muodostuu viidestä osasta; neljästä tiimalasin muotoisesta painerummusta ja yhdestä matalasta, puolipallon muotoisesta rummusta.

Tavallisesti dundun riippuu vasemman olkapään yli vedetystä leveästä hihnasta ja sitä pidetään vasemmassa kainalossa. Soittaja nostaa tai laskee rummun äänen korkeutta vuoroin venyttämällä ja löysäämällä nahkahihnoja. Nämä hihnat eli nyörit yhdistävät rummunpäitä peittävät kalvot toisiinsa. Ne on asetettu niin tiiviisti, että kun taitava rumpali käsittelee niitä, vaikutus tuntuu käytännöllisesti katsoen kaikkialla kalvoissa. Käyttämällä kurjen nokan muotoista rumpupalikkaa hän voi soittaa rummullaan melkein oktaavin laajuisen melodian.

Sen lisäksi, että dundun-patterilla esitetään viestejä, ammattimuusikot soittavat niillä perinteistä musiikkia. Kun rumpalit soittavat kylän päällikön omassa yhtyeessä, he ilmoittavat päällikön saapumisesta rummuttamalla imartelevia resitaatioita.

Tällaisia ovat ne rummut, jotka herättivät Lagosissa olleen vieraan mielenkiinnon, kun ne olivat mukana erään suvun juhlasaatossa soittamassa ylistystä tälle suvulle.