Etelämantereen ”pikkumiehet”

Herätkää!-lehden Uruguayn-kirjeenvaihtajalta

”OHOI, tuolla jäävuorella näkyy kaksi ’pikkumiestä’”, huusi muuan miehistön jäsenistä. Kun nämä Etelämantereen tutkijat pääsivät lähemmäksi, he näkivät kiikareillaan viisi ”pikkumiestä”. Pian niitä oli seitsemän. Mutta noita varhaisia tutkimusmatkailijoita odotti yllätys, kun heille selvisi, että nuo ”pikkumiehet” olivatkin todellisuudessa pingviinejä. Pingviinit ponnahtelivat jatkuvasti hyisestä vedestä jäälautoille nähdäkseen paremmin, millaisia outoja otuksia oli tunkeutunut niiden jäiselle alueelle.

Pingviinit merkitsevät Etelämantereella samaa kuin jääkarhut pohjoisella napaseudulla. Kaikki pingviinit eivät kuitenkaan ole samanlaisia, ja kullakin lajilla on omat ominaispiirteensä ja tapansa, jotka erottavat sen muista lajeista.

Keisaripingviini

Keisaripingviinit ovat suurimpia ja vaikuttavimpia pingviinejä, joista kukin painaa noin 40 kiloa ja on seistessään lähes 120 senttiä pitkä. Minkään muun eläimen ei tiedetä lisääntyvän ja hautovan poikasiaan yhtä luotaantyöntävissä olosuhteissa – yli 55 pakkasasteessa jatkuvien navakoiden tuulien ja ankarien lumimyrskyjen keskellä.

Naaras munii ainoastaan yhden munan. Sen jälkeen koiras ja naaras vuorotellen pitävät munaa jalkojensa päällä työnnettynä vatsanpohjasta riippuvista ihopoimuista muodostuneen huovan alle. Samalla kun toinen pitää huolta munasta, toinen lähtee merelle syömään. Kun puoliso palaa, muna siirretään toiselta toiselle hyvin varovasti, niin ettei se kosketa jäätä, jolla ne seisovat.

Yhteistoiminta on tärkeää, kun ne suojautuvat alueellaan raivoavia tuulia vastaan. Niinpä keisaripingviinit sulloutuvat suurin joukoin yhteen. Ja aika ajoin ne vaihtavat paikkoja, jottei samojen lintujen tarvitse jatkuvasti toimia tuulensuojana myrskyjä vastaan piirin ulkoreunalla.

Adeliepingviini

Adeliepingviini asuu myös Etelämantereella, mutta on paljon pienempi kuin keisaripingviini, ja sen pesimäpaikat ovat erillään niiden pesimäpaikoista. Se on pingviinien heimon sirkuspelle. Se on hyvin utelias ja sen temput ovat koomisia, varsinkin tapa, jolla se taapertaa – kuin Charlie Chaplin.

Muiden pingviinien tavoin niidenkin kielessä on teräviä sisäänpäin kääntyneitä väkäsiä. Miten käytännöllistä se onkaan, kun kalaa pyydystetään syötäväksi! Kun sen pää on pingviinin kurkkuun päin, se voi mennä vain yhteen suuntaan.

Useita tällaisia pingviinejä on viety hyvin kauaksi pesimäpaikoiltaan, jotta niiden suunnistuskykyä voitaisiin tutkia. Luoja on varustanut ne, kuten muutkin linnut, luontaisilla suunnistuslaitteilla. Ne näyttävät luottavan etupäässä aurinkoon. Kun on pilvistä, ne vaeltavat ympäriinsä aivan kuin olisivat epävarmoja siitä, mihin suuntaan mennä. Mutta kun aurinko näkyy, ne heti määräävät suuntansa ja lähtevät oikeaan suuntaan päästäkseen kotiin.

Papuanpingviini

Falklandsaarilla asuu useita pingviinilajeja. Port Stanleyn lähistöllä suuria papuanpingviinejä tulee rannalle pesimään.

Voimme seurata läheisen Yorkinlahden rannalta näiden ”pikkumiesten” saapumista pesimäpaikkaansa. Ne ovat juuri viettäneet kuukausia merellä, matkustaneet tuhansia kilometrejä ravinnonhaussa ja kisailleet eteläisen Atlantin kylmissä vesissä. Seuraamalla tarkkaan voimme nähdä, miten pingviinit uivat pysyäkseen aaltojen sisällä siihen asti, kun nämä ovat hajoamaisillaan. Kun aalto murtuu, ne ponnahtavat kohtisuoraan ja putoavat räpyläjaloilleen. Ne kompuroivat kohti rantaa niin nopeasti kuin pääsevät lyhyillä jaloillaan, jottei seuraava aalto kaataisi niitä ja huuhtoisi niitä takaisin mereen. Silloin tällöin kuitenkin käy niin, ja ne yrittävät uudestaan, mutta juoksevat tällä kertaa hieman nopeammin.

Papuanpingviinin päästyä aaltojen tavoittamattomiin se käy jonoon satojen tai tuhansien muiden pingviinien kanssa, kun ne taapertavat kohti pesimäpaikkaa, joka sijaitsee hiekkakinosten ja variksenmarjaa ja tussockheinää kasvavien mättäiden keskellä useiden satojen metrien päässä rannasta. Jos yksi väsyy ja päättää pysähtyä tai ottaa muutaman minuutin nokkaunet, myös sen takana jonossa olevat pysähtyvät ja odottavat valittamatta, kunnes se herää ja jatkaa matkaa.

Näiden pingviinien kosiskelu ja häämenot ovat kiinnostavia. Etsiessään puolisoa koiras tuo kiven ja laskee sen tulevan morsiamensa jalkojen juureen. Jos naaras ottaa kiven vastaan, niistä tulee mies ja vaimo. Mutta koirasta ja naarasta on hyvin vaikea erottaa toisistaan. Vaikeaa se on joskus pingviineillekin, ja koiras voi erehdyksessä tuoda kiven toiselle koiraalle. Se on tietenkin loukkaus ja johtaa kiivaaseen yhteenottoon.

Hyväksyttävän naimiskaupan solmimisen jälkeen pariskunta rakentaa yksinkertaisen pesän ruohosta, tikuista ja etupäässä pikkukivistä; sen jälkeen sinne munitaan kaksi munaa. Kunkin pariskunnan yksityisalueella on rajat, ja aluetta vartioidaan mustasukkaisesti haudonnan aikana. Mutta ei ole harvinaista, että pingviini ”lainaa” kiviä ja muita rakennusaineita naapurinsa pesästä, kun se ei ole katselemassa. Sen vuoksi pesimäpaikalla on kova meteli. Joillakin on aluekiistoja, ja toiset koettavat saada takaisin varastettua omaisuutta. Tällöin ne usein lyövät hurjasti nokalla, siivillä ja kynsillä. Se on sellaista käytöstä, jonka Raamattu kuvailee ”eläimelliseksi”, eikä sitä ole tarkoitettu ihmisten jäljiteltäväksi. – Jaak. 3:14–18.

Vanhemmat hoitavat vuorotellen poikasia, niin että toinen puoliso pääsee syömään kaloja, mustekaloja, katkarapuja tai muita kotiloita. Kun puoliso palaa, se ruokkii poikaset oksentamalla niille ravintoa.

Aluksi poikasilla on untuvapuku, ja ne ovat aivan avuttomia. Kun ne ovat täysikasvuisia ja valmiita menemään veteen, niille kasvaa aikuisten höyhenet, jotka ovat hyvin pieniä, rakenteeltaan pehmeitä ja vesitiiviitä.

Pingviinit ovat kömpelöitä maalla. Siksi kun papuanpingviinillä on kiire, eikä se voi päästä tarpeeksi lujaa lyhyillä jaloillaan, se usein mätkähtää mahalleen ja vauhdittaa menoaan siivillään ja jaloillaan, kun se kiitää kuin kelkka hiekkaa pitkin.

Falklandsaarten asukkailla oli tapana ottaa pingvinnin munia pesimäpaikoista, koska monet pitivät niitä herkkuna. Mutta paikallinen hallitus on kieltänyt asukkailta tämän tavan, jottei papuanpingviinistä ehkä tulisi eräs ”vaarassa oleva laji”, joka myöhemmin liittyisi moniin muihin pingviinilajeihin, jotka nykyään ovat sukupuuttoon kuolleita.

Töyhtöpingviini

Falklandsaarilla asuu myös töyhtöpingviini, jonka päätä koristavat höyhentöyhdöt. Vaikka papuanpingviinit valitsevat hietikkoja pesimäpaikoikseen, niin töyhtöpingviinit pitävät enemmän kallioisesta rantaviivasta. Sen sijaan että ne etsisivät helpon reitin ja kiertäisivät kallion, ne mielellään harppovat ja ryömivät ylöspäin ulkonemalta toiselle kallion jyrkimmästä kohdasta.

Ne ovat varuillaan vihollistensa ja varsinkin merileopardin suhteen. Kun ne ovat valmiita palaamaan merelle, ne tutkivat huolellisesti vettä nähdäkseen, onko se turvallinen. Kymmeniä töyhtöpingviinejä kokoontuu kallion tai kiven reunalle, ja ne katsovat tarkkaan veteen ja koettavat löytää herra Merileopardin. Pingviinejä tulee jatkuvasti lisää takaa, ja joukko kasvaa. Yhtäkkiä jokin pahaa aavistamaton uhri työnnetään reunan yli veteen. Ylhäällä olevat seuraavat, miten niiden ”pudonneelle ystävälle” käy. Jos vesi yhtäkkiä kuohuu ja se katoaa, ne tietävät, ettei nyt ole turvallista hypätä. Niinpä ne palaavat pesimäpaikkaan ja yrittävät uudestaan myöhemmin. Mutta jos ne näkevät sen uivan merelle kaikessa rauhassa, ne tietävät veden turvalliseksi ja loput hyppäävät veteen ja suuntaavat jälleen merelle.

Mutta silloin tällöin sattuu, että jokin viisas ja kokenut vanha merileopardi antaa ensimmäisten uida rauhassa. Voit kuvitella, mitä siitä seuraa! Se ja sen ystävät saavat todellisen juhla-aterian sen jälkeen kun sadat töyhtöpingviinit hyppäävät turvallisena pitämäänsä veteen.

Monenlaisia pingviinejä

Kuten olemme huomanneet, pingviinejä on monenlaisia – nykyään tunnetaan seitsemäntoista lajia, ja kullakin niistä on omat tuntomerkkinsä. Silmälasipingviinejä tavataan Etelä-Afrikan rannoilla ja monilla eteläisen Atlantin saarilla.

Kuningaspingviini on toiseksi suurin kaikista pingviineistä. Sitäkin tavataan Falklandsaarilla ja muissa lähellä sijaitsevissa paikoissa.

Humboldtinpingviini on saanut nimensä Tyynellämerellä liikkuvan Humboldtinvirran mukaan. Sen kylmien vesien ansiosta ne voivat elää Chilessä ja Perussa ja niinkin pohjoisessa kuin Galápagossaarilla. Se on ilmeisesti pohjoisin paikka, missä pingviinejä tavataan. Atlantin valtameren puoleisessa Etelä-Amerikassa pingviinejä nähdään joskus niin pohjoisessa kuin Uruguayssa ja Etelä-Brasiliassa asti.

Pienin pingviini, kääpiöpingviini, on täysikasvuisena vain noin viisitoista senttimetriä pitkä ja asuu ainoastaan muutamilla Eteläisen Tyynenmeren saarilla. Kaikille niille on yhteistä se, etteivät ne pysty lentämään ilmassa kuten muut linnut. Kuitenkin ne ”lentävät” voimakkailla siivillään veden alla. Sukeltaessaan vedessä ne liikuttavat siipiään vuorotellen kuin uimari käsivarsiaan, sen sijaan että ne liikuttaisivat siipiään yhtä aikaa kuten lentävät linnut.

Ihmiset ovat nähneet pingviinejä eläintarhoissa monissa osissa maailmaa. Mutta on erittäin sykähdyttävää nähdä niitä tuhansittain yhdessä luonnollisessa ympäristössään.