Tuhoaako ihmiskunta itsensä?
TAIVAS oli kirkas ja aurinkoinen japanilaisen Hirošiman kaupungin yllä tuona kohtalokkaana päivänä, 6. elokuuta vuonna 1945. Kaupungin herätessä kukaan ei olisi voinut hurjimmassa mielikuvituksessaankaan ennustaa sitä tuhoa, joka puhkesi kello 8.15 tuona aamuna.
Sitä mitä tapahtui, on kuvailtu ”ilmasta tulleeksi tuhon sateeksi, jonka kaltaista ei ole koskaan nähty maan päällä”. Ihmiskunta oli nyt saapunut uuden sodankäynnin aikaan, joka avasi oven pelottaville joukkotuhovälineille.
Oliko tällä kehityksellä jotakin tekemistä sen kanssa, mikä jonakin päivänä aiheuttaisi Raamatussa mainitun ”maailman lopun”? Ennen kuin vastaamme, tarkastelkaamme, miksi oikeastaan tuon elokuisen päivän tapahtumat olivat eräänlainen kammottava virstanpylväs.
Silminnäkijän kertomus
”Joku huusi: ’Tuolla tulee laskuvarjo!’ Käännyin naisen osoittamaan suuntaan”, aloitti eräs Hirošimassa ollut nainen kertomuksensa. Hän jatkoi: ”Juuri sillä hetkellä taivaalla, jonne katselin, leimahti. En osaa kuvailla sitä valoa. Ihmettelin, oliko silmiini syttynyt tuli.
”En muista, kumpi tuli ensin – valonleimahdus vai räjähdyksen ääni, jonka kaiku tuntui vatsassani asti. Joka tapauksessa seuraavaksi paiskauduin pitkin pituuttani maahan.
”Pian huomasin ilman haisevan kauhean pahalle. Sen jälkeen järkytyin, kun tunsin ihon kuoriutuneen kasvoistani. Samoin kävi myös käsilleni ja käsivarsilleni. . . . oikeasta kädestäni irtosi kaikki iho, ja se roikkui irvokkaasti. . . . Sillan alla näin jotakin kammottavaa: satoja ihmisiä vääntelehti joessa. En voinut erottaa miehiä naisista. He näyttivät kaikki samanlaisilta. Heidän kasvonsa olivat turvonneet ja harmaat ja heidän hiuksensa sojottivat pystyssä. Ihmisiä ryntäsi joelle kädet koholla ja voihkien.”
Tämä nainen näki, miten sanomalehtien mukaan ”hirvittävintä ihmisen koskaan suunnittelemaa tuhoamisvälinettä” – atomipommia – käytettiin ensi kerran sodankäynnissä. Vaikka kymmeniätuhansia kuoli heti – monet ehkä höyrystyivät täysin – niin varsinaisessa räjähdyksessä elossa säilyneet saivat käsityksen ydinsodankäynnin todellisista kauhuista. Vaarallisen korkean ydinsäteilyn vuoksi he kärsivät pian pahoinvoinnista. Se johti veren oksentamiseen, korkeaan kuumeeseen, erittäin voimakkaaseen ripuliin, suoliston verenvuotoihin ja tuskalliseen kuolemaan kymmenen vuorokauden kuluttua. Lopulliseksi kuolonuhrien määräksi arvioitiin lähes 140000 – kaikki yhdestä pommista!
Tuon uuden aikakauden sarastuksesta on nyt kulunut 35 vuotta. Silloin vain yhdellä kansakunnalla oli tämä pommi. Mutta mitä on tapahtunut sen jälkeen?
Ylisuuren tuhovoiman aika
Pian muut maat kehittivät atomiaseita, ja kansainvälisen jännityksen kasvaessa ydinvarustelukilpa oli vauhdissa. Kehitettiin enemmän ja suurempia pommeja. Lempinimeltään ”Pikkupojaksi” kutsutun Hirošimaan pudotetun pommin räjähdysvoima vastasi kolmeatoista tuhatta trotyylitonnia. Silti se oli todellakin ”pikku poika” nykyisten pommien rinnalla. Jotkin jo kokeillut pommit vastaavat 60 miljoonaa trotyylitonnia!
Monissa asevarastoissa on kymmeniätuhansia tällaisia erikokoisia pommeja. Yksistään Yhdysvalloilla on niin paljon ydinkärkiä, että niillä voidaan tuhota jokainen mies, nainen ja lapsi maan päällä 12 kertaa. Mutta tulivoima on vain yksi hälyttävä piirre.
Voit yhä tuntea olosi jossain määrin turvalliseksi, koska tiedät olevasi tuhansien kilometrien päässä jostakin epäystävällisestä maasta. Nykyään on kuitenkin järjestelmiä, jotka on varustettu kuljettamaan ydinkärkiä, joiden tarkkuus on uskomaton. Jopa kahdeksaa erillistä ydinkärkeä kuljettavat ohjukset pystyvät nykyään lentämään noin 10000 kilometriä ja osumaan 450 metrin tarkkuudella. Pian niiden osumatarkkuus tulee olemaan muutama metri! On selvää, ettei kukaan maan päällä voi tosiaankaan tuntea olevansa turvassa tai kantomatkan ulkopuolella”.
Lisätäkseen ylisuurta tuhovoimaansa jotkin maat ovat varustautuneet kemiallisin ja biologisin eli bakteeriasein. Erään asiantuntijan mukaan ”parhaillaan valmistetaan uusia tappavia sumutteita, joiden erittäin pienet pisarat voivat aiheuttaa sydänkohtauksia”. Eräs huipputiedemies, joka on uhrannut paljon aikaa tämän aiheen tutkimiseen, varoitti: ”Biologinen sodankäynti on uhka maailmalle.”
Neuvostoliiton presidentti Leonid Brešnev kuvaili viimeaikaisen asekehittelyn tuloksia ”ydinasettakin pelottavammaksi aseeksi”. Hän kannusti ”uudentyyppisten joukkotuhoaseiden luomisen kieltämiseen”. Monien mielestä hän puhui ”sääsodankäynnistä”, ympäristömuutosten aiheuttamisesta vihollisen tuhoamiseksi. Neuvostoliittolainen aikakauslehti Krasnaja Zvezda varoitti niistä ”poikkeuksellisista vaaroista”, joita ympäristön muuttaminen ’tuhoisissa sotilaallisissa tarkoituksissa koko maailmalle aiheuttaa’. Pelätään, että jokin maa voisi aiheuttaa tulvia, kuivuutta, maanjäristyksiä ja jopa pyörremyrskyjä vihollisalueella. Kun ajatellaan, että yhdessä pyörremyrskyssä on miljardin trotyylitonnin voima eli 16 kertaa enemmän voimaa kuin suurimmassa ydinpommissa, tällainen sääsodankäynti voisi olla hirvittävän tuhoisaa.
On selvää, että ihmisellä on jo käytössään keinot, joilla hän voi tuhota itsensä ja jättää maan radioaktiiviseksi hylyksi. Kuitenkaan ydinaseita ei ole käytetty sodankäynnissä vuoden 1945 jälkeen. Tästä syystä monet tuntevat olonsa turvalliseksi ja ajattelevat, ettei maailma tule koskaan näkemään täysimittaista ydinsotaa, joka atomipommin kehittämisessä auttaneen Albert Einsteinin mukaan merkitsisi ”kaiken elämän häviämistä maapallolta”.
[Kuva s. 6]
Yksistään Yhdysvalloilla on niin paljon ydinkärkiä, että niillä voidaan tuhota jokainen mies, nainen ja lapsi maan päällä 12 kertaa