Tarkkailemme maailmaa
Kallis kirjekuori
◆ Suomalainen kirjekuori vuodelta 1856 peräisin olevin viiden kopeekan merkein nousi huippuhintaan Sveitsin Zürichissä viime syyskuussa pidetyssä postimerkkihuutokaupassa. Kirje oli kuulunut alun perin Venäjän tsaarin hovikultasepän Agathon Fabergēn kokoelmiin. Sen lähtöhinnaksi huutokaupan pitäjä oli määritellyt 90000–135000 markkaa, mutta tuntemattomana pysynyt ostaja maksoi siitä yli 1,5 miljoonaa markkaa. – Helsingin Sanomat 19.10.1979.
Aseita työpaikalle
◆ Eräs New Yorkin kaupungissa työskentelevä opettajatar, joka ei halunnut nimeään julkisuuteen, myönsi vievänsä laittoman aseen luokkaan joka päivä. Miksi? Hän sanoi: ”Se, mitä tapahtuu kaduilla, ei lopu koulun ovella. Täällä on samoja huumekauppiaita, raiskaajia ja tunneperäisesti tasapainottomia ihmisiä. Opettajia ryöstetään, hakataan ja uhkaillaan joka päivä. Rukoilen Jumalaa, ettei minun tarvitsisi koskaan käyttää asetta. Mutta jos päälleni hyökätään ja henkeni on vaarassa, aion selvitä elossa. Murehdin seurauksia myöhemmin.” Miksi hän sietää noita vaaroja? ”Olen hyvä opettaja, ja minun täytyy tehdä työtä elääkseni”, hän vastasi.
Ilmoitettiin myös, että ainakin kymmenen New Yorkin kaupungissa toimivaa tuomaria vie aseen oikeussaliin tuomarinviitan alle kätkettynä. Kun eräältä heistä kysyttiin syytä tähän, hän vastasi: ”Katsotaanpa minne tahansa, nähdään väkivaltaa.”
Suuri ”vuoto” tukittu
◆ Kaspianmeri on maailman suurin sisävesialue. Sen vedet ovat vähentyneet; 50 viime vuoden aikana vedenpinta on laskenut 2 metriä, mikä vaikuttaa haitallisesti kalastukseen ja liikenneyhteyksiin. Osa vedenhukasta johtuu itärannalla olevasta ”vuodosta”. Kaspian vettä oli virrannut sieltä kapean salmen kautta noin 18000 neliökilometrin suuruiseen alempana olevaan luonnonlahteen. Tähän matalampaan lahteen tuleva vesi haihtui sitten nopeammin kuumuudessa. Neuvostoliittolaiset insinöörit tukkivat jonkin aikaa sitten salmen tekemällä 550 metrin pituisen padon, joka on 75 metriä leveä perustuksestaan ja 6 metriä korkea. Nyt Kaspian vesien virtaamista lahteen voidaan säännöstellä peräkkäisillä suluilla.
Tupakoimattomien käsitys osoittautunut todeksi
◆ New England Journal of Medicine -lehti sanoo, että uudet tutkimukset ovat osoittaneet aiheellisiksi niiden tupakoimattomien levottomuuden, joiden täytyy hengittää toisten ihmisten savukkeista tulevaa savua. Lehti selittää, että tupakoimattomat voivat saada merkittäviä keuhkovaurioita. Savuisilla alueilla työskentelevillä ihmisillä havaittiin olevan samanlaista keuhkojen tilavuuden pienenemistä kuin niillä, jotka polttivat kymmenen savuketta päivässä. Lehti sanoi, että tämä todistusaineisto oli ensimmäinen varteenotettava osoitus siitä, että ”passiivinen tupakoiminen” voi vahingoittaa hengitystiehyitä. Uudet tulokset vahvistavat myös aikaisemman tutkimuksen, joka osoitti, että kotonaan tupakoivien vanhempien lasten keuhkojen tilavuus on pienentynyt.
Jalkapalloa uutisissa
◆ Italiassa 27 jalkapalloilijaa syytettiin äskettäin siitä, että he olivat ottaneet vastaan rahaa maksuna joidenkin otteluiden häviämisestä. Tämä järkytti jalkapalloilun kannattajia, ja eräässä Roomassa pelatussa ottelussa he syytivät loukkauksia ja uhkauksia kahdelle pelaajalle. Eräs jalkapallointoilija selitti: ”Olemme tienneet lahjottavissa olevista pankkiireista ja poliitikoista mutta tämä on todella kaiken huippu.”
Jalkapalloilu herättää usein voimakkaita tunteita, jotka johtavat joskus väkivaltaan. Joitakin kuukausia sitten Roomassa pelatun ottelun aikana useat teini-ikäiset ampuivat raketin toisen joukkueen ihailijoille tarkoitettuun katsomoon. Raketti tappoi erään ottelua katsomassa olleen miehen.
Valtakunnallisissa jalkapalloilun mestaruuskisoissa Verapaz-stadionilla Guatemalassa syntyi mellakka. Guatemala News -lehti sanoi: ”Ihmiset villiintyivät, heittelivät pulloilla, tölkeillä ja kivillä sekä pelaajia että erotuomareita.” Kun erotuomari lopetti pelin, ”vihamielinen väkijoukko puhkesi täydelliseen mellakointiin ja tunkeutui pelikentälle pakottaen erotuomarit ja useat . . . pelaajat kirjaimellisesti juoksemaan henkensä edestä betonitunneliin. Väkijoukko, jota oli nyt täysin mahdotonta pitää kurissa, levisi stadionia ympäröivälle alueelle. Lehtimiehet kertoivat, että joka puolella oli juoksevia ja kirkuvia naisia ja lapsia.” Neljä ihmistä kuoli saamiinsa lyönteihin ja ampumahaavoihin. Poliisit, jotka yrittivät saada tilannetta hallintaansa, joutuivat itse väkijoukon hyökkäyksen kohteiksi.
Oppimattomampia?
◆ Ovatko Yhdysvaltain koulujen opiskelijat oppimattomampia kuin aikaisemmin? Jonkin aikaa sitten ilmeni todisteita siitä, että he saattavat olla. Minnesotan yliopistoon tulevista uusista opiskelijoista vuonna 1928 tehdyt tutkimukset ja vuonna 1978 tehdyt samanlaiset tutkimukset osoittivat selvästi, että vuoden 1978 opiskelijat selviytyivät kaikissa luokissa huomattavasti heikommin sanojen määrittelemisessä, lukemisnopeudessa ja ymmärtämisessä. ”Lahjakkaampien” opiskelijoiden eli yhden prosentin parhaimmiston suhteellisen heikot tulokset olivat myös hätkähdyttäviä. Yhdysvaltain Opetuksenkehittämisakatemian tohtori Alvin C. Eurich kysyy: ”Voiko olla niin, että lukemisen ja muiden perinteellisempien oppimistapojen tärkeyttä korostetaan yhä vähemmän? Voiko olla niin, että teknologisilla viestintäkeinoillamme meistä on tulossa sellaisia, jotka oppivat ’otsikoita’ ja kiinnittävät yhä vähemmän huomiota sisältöön?” Monet opettajat vastaisivat myöntävästi.
Uusi selonteko marihuanasta
◆ Yhdysvaltain huumausaineiden väärinkäyttöä tutkivan instituutin julkaisemassa uudessa selonteossa esitettiin, että marihuana aiheuttaa terveydelle jopa suurempia vaaroja kuin aikaisemmin ajateltiin. Siinä osoitettiin, että päivittäinen marihuanan polttaminen voi johtaa samanlaisiin keuhkovaurioihin kuin savukkeiden polttaminen, ja lisättiin: ”Vuosia jatkuvan marihuanan käytön voidaan lopulta osoittaa aiheuttavan syöpää ihmisissä.” Säännöllinen käyttö on silti lisääntynyt oppikoululaisten keskuudessa lähes kaksinkertaiseksi neljässä vuodessa, ja eräs tutkimus osoitti, että ainakin 43 miljoonaa kaiken ikäistä yhdysvaltalaista oli kokeillut marihuanaa.
Kuka elää kauemmin?
◆ Vaikka perinnöllisyys määrää suurelta osin yksilön elämän pituuden, on muitakin tekijöitä. Tri Robert Samp mainitsee Wisconsinin yliopistossa Yhdysvalloissa tehdyn tutkimuksen tulokset, jotka paljastavat, että ”pitemmällä elämällä siunatuilla ihmisillä on tietynlainen luonne”. Havaittiin, että näillä ihmisillä oli kohtuullinen elämäntapa ja myönteinen näkemys elämästä. Seuraavat seikat mainittiin myös: 1) halukkuus mukautua elämän haasteisiin ja muutoksiin; 2) työskentelemisen jatkaminen eläkkeelle jäämisen jälkeen, vaikka se merkitsisi vapaaehtoisten töiden ottamista; 3) pitkäaikaisten fyysisen tai henkisen paineen kausien välttäminen; 4) kohtuullinen syöminen ja juominen: 5) useiden kiinnostuksen kohteiden hankkiminen elämässä.
Uhreja ”kuolemattomuuden” saavuttamiseksi
◆ Reportteri Peter Niesewand New Delhistä Intiasta kirjoittaa, että eräs vanhahko svami (hindujen uskonnollinen opettaja), jota syytettiin ihmisuhrien järjestämisestä, kuoli sydänkohtaukseen Etelä-Intiassa sijaitsevassa Bangaloren kaupungissa. Poliisi sanoi svamin uhranneen ”veriuhreja” lepyttääkseen Kalia, ”tuhon jumalatarta”. Tutkimus keskittyi viiden lapsen murhan ympärille, jotka kaikki olivat alle kuusivuotiaita. Palkkamurhaajat olivat houkutelleet lapset ansaan makeisilla ja kekseillä ja katkaisivat sitten näiden kurkut. Heidän verensä kerättiin pulloihin ja vietiin svamille, joka käytti sitä uskonnollisissa menoissa. Poliisi kertoi svamin uskoneen saavuttavansa kuolemattomuuden tällä keinoin.
Punainenmeri vaarassa
◆ Arabiliiton koulutus-, tiede- ja kulttuurijärjestön (ALESCO:n) julkaiseman selostuksen mukaan Raamatusta kuuluisaksi tulleen Punaisenmeren saastumisvaara on saavuttamassa vaarallisen pisteen. Selostuksessa sanottiin, että meressä oleva elämä saattaa kärsiä korjaamattomia vahinkoja, ellei ryhdytä heti toimenpiteisiin öljysaastumisen torjumiseksi. Tankkereista, putkistoista ja jalostamoista tulevan öljysaasteen lisäksi ALESCO nimesi kolme muuta saastetyyppiä: talouksien viemärivedet rannikkoalueilla, teollisuusjäte ja vesistöjen ruoppauksen aiheuttama saastuminen.
Väkivaltaa diskoissa
◆ ”Kahdeksan nuorta on saanut surmansa ja lukemattomia muita on loukkaantunut Lontoon arviolta 1000 diskossa käydyissä verisissä tappeluissa”, kertoo Parade-aikakauslehti. Aseisiin sisältyy veitsiä, partakoneenteriä, pamppuja, tiiliä ja afrokampoja, joiden piikit on terotettu. Leviävän väkivallan pelästyttämät kaupungin viranomaiset julkaisivat uusia määräyksiä tarkoituksenaan pyrkiä hillitsemään sitä. Yhdessä uuden sääntökokoelman osassa sanotaan, että musiikkia soittavien pitäisi ”kyetä tulkitsemaan tanssilattiaa, huomata väkivallan varhaiset merkit ja hiljentää musiikkia mahdollisesti väkivaltaisen ilmapiirin rauhoittamiseksi”.
Pahoinpitelyä ilmassa
◆ Yhä useampia lentolinjojen palveluhenkilökuntaan kuuluvia on pahoinpidelty eri tavoilla kuten potkimalla, läimäyttämällä tai tönimällä. Lentopalveluhenkilökunnan yhdistyksen turvallisuuspäällikkö Del R. Mott selitti: ”Aikaisemmin herjattiin, mutta nykyään katkotaan luita, palveluhenkilökuntaa hakataan – todellisia kauhujuttuja.” Yhdysvaltain ilmailuhallituksen tarkastaja San Franciscosta sanoo, että joskus henkilökuntaa ”isketään nyrkillä, ahdistellaan fyysisesti ja sukupuolisesti”. Eräs ilmailuhallituksen asiamies Washingtonista (D.C.) huomauttaa, että pahoinpitely on usein seuraus siitä, että henkilökunta tarjoilee liikaa alkoholia matkustajille.
Autoilu raivostuttaa
◆ Yhä useammat yhdysvaltalaiset autoilijat hyökkäävät toistensa kimppuun kiistellessään liikenneonnettomuuksista, myös pienemmistä. Pelkät epäkohteliaisuudet ovat riittäneet saamaan aikaan jotkin hyökkäykset. ”Ei ole epäilystä siitä, että tällainen yleistyy”, selittää kansainvälisen poliisipäällikköjen yhdistyksen entinen puheenjohtaja William E. Speir. Joissakin paikoissa maantiepoliisit ovat alkaneet käyttää luodinkestäviä liivejä, koska niin monet heistä ovat joutuneet autoilijoiden hyökkäysten kohteeksi. Utahin yliopistossa tehty tutkimus paljasti, että 40 prosenttia ajajista sanoi raivostuneensa toisille ajajille, ja 12 prosenttia sanoi todella ajaneensa takaa toisia ajajia, jotka olivat ärsyttäneet heitä. Ja 18 prosenttia naisajajista ja 12 prosenttia miesajajista paljasti tunteneensa ajoittain voivansa ”surutta tappaa toisen ajajan”. Miksi hyökkäykset ovat lisääntyneet? Poliisi ja muut viranomaiset sanovat seuraavaa: syynä ovat suuremmat liikenneruuhkat, alkoholin väärinkäyttö, persoonallisuushäiriöt ja aikamme kireys. Huumausaineiden lisääntyvä väärinkäyttö on epäilemättä myös eräs tekijä.
Lievästi kohonneen verenpaineen hoitaminen
◆ Korkean rajamailla olevaa verenpainetta pidetään usein ”korkeana normaalina”, ja se jätetään hoitamatta. Mutta Yhdysvaltain sydän-, keuhko- ja veri-instituutin kokemus osoittaa, että lievästi kohonneesta verenpaineesta kärsivien ihmisten ennenaikaisten kuolemantapausten määrää voidaan pienentää asianmukaisella hoidolla noin 17 prosenttia, mikä merkitsee satojen tuhansien ihmisten elämän pitenemistä maailmassa. Sanottiin, että joissakin tapauksissa hoito saattaa olla vain ruokavalion noudattamista ylipainon vähentämiseksi tai suolan nauttimisen vähentämistä tai sopivan liikunnan harrastamista.