Tarkkailemme maailmaa
Avoliitot Suomessa
◆ Karkeasti arvioiden elää tällä hetkellä ainakin 150000 suomalaista avoliitossa, ilmenee luterilaisen kirkon omasta avoliittoa käsitelleestä mietinnöstä. Noin puolella miljoonalla taas on kokemuksia avoliitossa elämisestä.
Kirkot ovat osasyyllisiä
◆ Irlannin anglikaanisen kirkon piispa Donald Caird on sanonut, että kirkkojen täytyy myöntää olevansa jossain määrin osasyyllisiä Pohjois-Irlannin väkivaltaisuuksiin. Puhuessaan Westminster-katedraalissa Pyhän Patrickin päivän ekumeenisessa jumalanpalveluksessa hän selitti: ”Kirkot ovat liian usein liittyneet kannattamaan perinteistä poliittista mielipidettä, eivätkä ne ole onnistuneet olemaan kriittisiä poliittisten puolueitten suhteen eivätkä riippumattomia niistä. Ne eivät ole myöskään onnistuneet löytämään yhteistä kristillistä suhtautumistapaa väkivallan ja epäoikeudenmukaisuuden keskellä.”
Rehellisyyden vaikutus
◆ Charleroissa Belgiassa ilmestyvä Métro-sanomalehti julkaisi seuraavan uutisen: ”Toimittaessaan jokin aika sitten asiakkaiden tilauksia Ransartissa asuvan lihakauppiaan Franz Andrén poika kadotti lompakon, joka sisälsi tuon päivän tulot: 22000 Belgian frangia [n. 3000 mk]. Lihakauppias oli varma, että kaikki toiveet rahojen takaisin saamisesta olivat turhia, sillä lompakossa ei ollut mitään henkilöllisyyspapereita. Voitte kuitenkin kuvitella hänen hämmästyksensä, kun hän mentyään maanantaiaamuna Ransartin poliisiasemalle ilmoittamaan lompakkonsa katoamisesta sai tietää, että sekä lompakko että sen arvokas sisältö odottivat häntä siellä! Eräs Jehovan todistaja, joka oli saarnaamassa Ransartissa, oli löytänyt lompakon ja antanut sen heti Ransartissa asuvalle, M. Defosse -nimiselle poliisille. Miten hieno esimerkki rehellisyydestä! Siinä on myös lisäsyy osoittaa tulevaisuudessa enemmän huomaavaisuutta niitä Jehovan todistajia kohtaan, joille emme aina osoita sitä ystävällisyyttä, minkä he yleensä ansaitsevat.”
Laahustamista metelöinnin sijasta
◆ Poliiseilla Brightonin merenrantakaupungissa Englannissa on oma tapansa ehkäistä nuorten aiheuttaman metelöinnin toistuminen. He ryntäsivät kevätlomalle saapuvien nuorisojoukkojen kimppuun ja takavarikoivat heidän kengännauhansa. Eräs poliisi selitti: ”He eivät voi mitenkään juosta ja potkiskella, kun heillä ei ole kengännauhoja kengissään.” He vain laahustivat pitkin katua.
Hyvä uutinen matkailijoille
◆ Maailman terveysjärjestö ilmoitti eräässä tiedotustilaisuudessa, että isorokko on poistettu maapallolta. Väitetään, että tämä on ensimmäinen kerta, kun se on toteutettu minkään sairauden suhteen. Kun terveysjärjestö aloitti torjuntaohjelmansa vuonna 1967, sairaus tappoi tuona vuonna 2000000 ihmistä, aiheutti sokeuden ja jätti arpia 8000000:lle ja sitä ilmoitettiin esiintyvän 42 maassa. Tämä ilmoitus on hyvä uutinen matkailijoille. New York Times -lehti sanoi: ”Kenelläkään ei tarvitse olla enää todistusta isorokkorokotuksesta matkustaapa hän mihin maahan hyvänsä milloin tahansa.”
Vaarallinen vihollinen
◆ Ateenassa ilmestyvän Daily Post -lehden mukaan tupakointi on niin vaarallinen vihollinen, että se tappaa ainakin miljoona ihmistä joka vuosi. Maailman terveysjärjestö (WHO) on julistanut vuoden 1980 tupakoinnin vastustamisvuodeksi ja se on pannut liikkeelle iskulauseen: ”Tupakka tai terveys – valinta on sinun.” WHO on julkaissut seuraavat tosiasiat: 90 prosenttia kaikista keuhkosyövän aiheuttamista kuolemantapauksista, 25 prosenttia kaikista sydänsairauksien, sydämen vajaatoiminnan ja erityisesti verisuonitautien aiheuttamista kuolemantapauksista ja 75 prosenttia kaikista kroonisen keuhkoputkentulehduksen aiheuttamista kuolemantapauksista johtuu tupakoinnista.
Daily Post –lehti totesi: ”Itse asiassa tupakoinnin ihmisruumiille aiheuttamat haitat on tutkittu ja määritelty niin tarkasti, että jos tupakoiminen olisi keksitty aivan äskettäin, se olisi kielletty lailla, aivan kuten huumausaineet on kielletty useimmissa maailman maissa.”
Eroon tupakoinnista
◆ Kaksi tiedemiestä kertoo World Smoking & Health -lehdessä, että paras tapa päästä eroon tupakasta on lopettaa kerralla, jyrkästi. Näin on parempi sen vuoksi, että lopetettaessa vähitellen vieroitusoireet pitkittyvät. Vieroitusoireiden sanotaan olevan pahimmillaan kahden ensimmäisen viikon aikana ja erityisesti noin kello 19. Se aiheuttaa takaiskuja monille, jotka yrittävät lopettaa vähitellen. Toinen äkillisen lopettamisen etu on se, että vieroitusoireet lievenevät ensimmäisten päivien aikana. Tämä auttaa kestämään, kunnes nuo oireet ovat hävinneet.
Arvioitu elinikä ja avioero
◆ Japanin sosiaali- ja terveysministeriön alainen Väestökysymysten laitos huomasi äskettäin tehdystä tilastollisesta tutkimuksesta, että eronneiden henkilöiden arvioitu elinikä on lyhyempi kuin niiden, jotka pysyvät avioliitossa. Tutkimus käsitti neljä ryhmää: naimisissa olevat, eronneet, leskeksi jääneet ja naimattomat. Jäljellä olevan eliniän havaittiin olevan pisin niillä miehillä ja naisilla, jotka pysyivät avioliitossa. Eronneiden naisten arvioitu elinikä oli viisi vuotta lyhyempi ja eronneiden miesten peräti kaksitoista vuotta lyhyempi. Eronneiden miesten huomattiin tekevän kahdeksan kertaa enemmän itsemurhia kuin naimisissa olevien henkilöiden.
Tunneli Suezin kanavan alitse
◆ Kun Egyptin presidentti Anwar Sadat äskettäin painoi erästä nappia, avautui ensimmäinen tunneli Suezin kanavan alitse muodostaen liikenneyhteyden Siinaille. Tämä tunnelissa kulkeva valtaväylä on viisi kilometriä pitkä. Sen rakentaminen kesti 16 kuukautta, ja siihen tarvittiin 2000 työntekijää 85 englantilaista asiantuntijaa mukaan luettuina.
Ystävällisempiä hyvällä säällä
◆ Minneapolisissa Yhdysvalloissa tehty tutkimus on osoittanut sen, mitä monet ovat jo pitkään arvelleetkin: ihmiset ovat ystävällisempiä, avuliaampia ja halukkaampia juttelemaan silloin, kun sää on kirkas ja aurinkoinen, kuin pilvisellä ja harmaalla säällä. Tutkimuksen tekijät kysyivät 540 ohikulkijalta, kuinka moneen 80:sta yhteiskunnallisia mielipiteitä tiedustelevasta kysymyksestä he haluaisivat vastata. Aurinkoisina päivinä yhteistyöhalukkuutta oli eniten ja ihmiset tarjoutuivat vastaamaan keskimäärin 63 kysymykseen. Synkimpinä päivinä ihmiset olisivat kuitenkin vastanneet vain 13 kysymykseen.
Kova puhelinlasku
◆ Yhdysvaltain valtion vuotuinen puhelinlasku on nyt yli miljardi dollaria (3,6 mrd. mk)! Suuri osa kuluista koostuu kaukopuheluista. Pelkästään Washingtonissa (D.C.) liittovaltion virastoista soitettiin noin 41 miljoonaa kaukopuhelua ja suurin osa niistä päivällä. Tuo valtava puhelinlasku ei sisällä kaikkia puolustusministeriön ja salaisen palvelun puheluja.
Pappien alkoholismi
◆ Pappi Joseph McNamara totesi uskonnollisten johtajien kokouksessa Vatikaanissa, että papit ja nunnat käyttävät liian paljon alkoholia. Hän huomautti: ”Alkoholismi on lisääntymässä pappien ja uskonnollisten veljeskuntien keskuudessa, ja ongelma on maailmanlaajuinen.” Hänellä on ensi käden tiedot asiasta, sillä hän toimii priorina Amerikassa perustetussa Parakleetin Palvelijat -nimisessä veljeskunnassa jonka tehtävänä on auttaa vaikeuksissa olevia pappeja.
Syöpää kaloissa
◆ Japanin tieteen ja teknologian laitos ilmoittaa, että maan rannikkoalueiden vesissä elävissä kaloissa on havaittu esiintyvän runsaasti ihosyöpää. Tri Ikuo Kimura Aichin prefektuurin syöpälaitokselta sanoo, että tämä on ensimmäinen kerta, kun on tehty ilmoitus valtameressä kasvaneissa kaloissa esiintyvästä syövästä. Kuusi vuotta kestäneessä tutkimuksessa havaittiin, että eräältä alueelta pyydetyistä täysikasvuisista kuningaskaloista melkein puolet sairasti tuota tautia. Pyydetyistä 1928 kalasta 913:lla oli vaarallisen pahanlaatuisia kasvaimia. Syövän esiintymistiheys oli huomattava myös kolmella kampelalajilla, joilla se vaihteli 7,3:sta 16:een prosenttiin. Arvellaan, että sairastumisen on saattanut aiheuttaa veden saastuminen.
Liikaa painetta
◆ Chicagon poliisi Yhdysvalloista kertoi, että muuan 30-vuotias mies käveli erääseen chicagolaisen pankin (Chicago Federal Savings and Loan Association) konttoriin ja ojensi kassanhoitajalle lapun, jossa hän vaati saada kaiken tuolla kassalla olevan käteisen rahan. Hän piti kättään taskussa, ikään kuin hänellä olisi ollut ase. Kassanhoitaja pani kaikki rahat kirjekuoreen ja antoi sen hänelle. Mutta mies vaati lisää ja pyysi myös kolikoita. Kun kassanhoitaja ahtoi ne kirjekuoreen se repesi. Silloin hän sanoi ryöstäjälle, että hänen täytyisi hakea kangaspussi kolikoita varten. Kun nainen palasi pussin kanssa, ryöstäjä oli pyörtynyt. Eräs toinen kassavirkailija, joka luuli ryöstäjää asiakkaaksi, soitti sairasauton. Mutta kun ryöstöä yrittänyt mies avasi silmänsä, paikalla oli poliisi pidättämässä häntä.
Käärmeet ovat käärmeitä
◆ Monroessa Yhdysvaltain Louisianassa toimivan eläintarhan kerrotaan lähettäneen koiraskobran Texasiin parittelemaan naaraskäärmeen kanssa sillä ehdolla, että Monroen eläintarha saisi puolet kaikista jälkeläisistä. Kuusi kahdestatoista suhteen seurauksena syntyneestä pikku matelijasta menikin Louisianaan, ”mutta niiden isä ei palannut enää koskaan”, kirjoittaa New York Post ja jatkaa: ”Heti kun uros oli suorittanut saamansa tehtävän, kiittämätön asiakas söi sen.”
Kirkko ja valtio yksimielisiä seksistä
◆ ”Kun erääseen lontoolaiseen bordelliin tehtiin ratsia, asiakkaiden joukosta löytyi muuan Englannin ylähuoneen jäsen, useita Englannin anglikaanisen kirkon pappeja ja eräs Irlannin parlamentin jäsen”, kertoo tietotoimisto Reuter. Tiedot paljastettiin oikeudessa bordellin prostituoituja johtaneen naisen oikeudenkäynnin yhteydessä.
Kiinassa palataan maan pinnalle
◆ Kerrotaan, että Kiinan kansantasavallassa on annettu määräys, jonka mukaan kommunistisen puolueen johtajille ei enää osoiteta kunnioitusta liioittelemalla heidän historiallisia tekojaan tai nimeämällä katuja heidän mukaansa. Toimenpiteen sanottiin johtuvan puolueen uudesta politiikasta, joka pyrkii estämään sen, että joitakin poliittisia johtajia käytännöllisesti katsoen jumaloidaan, kuten aikaisemmin on tapahtunut.
Jätteiden uudelleen käyttö Japanissa
◆ Japanissa on keksitty jätteille uudelleen käyttöä uudessa tuotanto-ohjelmassa, joka muuttaa osan japanilaisten kotitalouksien jätteistä myyntiin kelpaavaksi WC-paperiksi. Koska noin 43 prosenttia ihmisten kotitalousjätteistä on paperia, on käynnistetty hanke, jossa pyritään koneellisesti erottamaan jonkin verran tuota paperia muista jätteistä. Teollisuuden tieteen ja teknologian laitos kertoo, että se on nyt onnistunut. Uutisen julkistamisen aikoihin Jokohamassa oleva koetehdas oli lähettänyt jätteistä erotettua paperia paikalliselle paperitehtaalle, jossa siitä oli valmistettu 40000 WC-paperirullaa. Laadun sanottiin olevan vertailukelpoinen markkinoilla olevan paperin kanssa ja väitettiin, että sitä voitaisiin myydä puolella senhetkisistä hinnoista.
TV synnyttää väkivaltaa
◆ Kun demonien vallassa olemisesta kertova elokuva ”Manaaja II” esitettiin äskettäin Yhdysvaltain televisiossa, erään äidin ja hänen nelivuotiaan tyttärensä kerrotaan katsoneen sitä yhdessä Wichita Fallsissa Yhdysvaltain Texasin osavaltiossa. Yhden kohtauksista sanotaan kuvailevan tytön sydämen leikkaamista, jotta päästäisiin eroon demonista. Pieni texasilaistyttö löydettiin myöhemmin murhattuna samalla tavoin. Murhasta syytettiin hänen äitiään.