Mahtava Zambezi

Herätkää!-lehden Zimbabwen-kirjeenvaihtajalta

PAIKKA sijaitsee aaltoilevalla afrikkalaisella maaseudulla noin 1500 metrin korkeudella merenpinnasta Pohjois-Sambiassa. Siellä syntyy jotakin hyvin erikoista: mahtava Zambezi, Afrikan neljänneksi pisin joki Niilin, Kongon ja Nigerin jälkeen.

Vedet tulevat mustalta, rämeiseltä suolta ja kokoontuvat pieneksi puroksi. Sen jälkeen puro pahankurisen pikkupojan tavoin pomppii, poukkoilee, hyppii ja porhaltaa kivien yli. Kasvaessaan suuremmaksi siitä tulee voimakas ja majesteettinen, ja lopulta se kiemurtelee Intian valtameren nielaistavaksi.

Zambezin mahtavat vedet ovat palvelleet ihmisiä tuhansia vuosia, ja niillä on ollut suuri merkitys keskisen Afrikan kansojen kasvavalle hyvinvoinnille. Näistä vesistä saatavalla energialla, joita vesiä Kariban pato nykyään pidättelee, teollistetaan ja uudenaikaistetaan tuhansien ihmisten elämää ja valaistaan aiemmin pimeää mannerta.

Zambezin yläjuoksu

Haluaisitko tutustua tähän 3200 kilometrin pituiseen jokeen sen alkulähteiltä Intian valtamereen asti? 1850-luvulla skottilainen tutkimusmatkailija David Livingstone teki juuri niin, mutta sinun ei tarvitse hänen tavallaan kamppailla kuumetta, tsetsekärpäsiä ja sääskiä vastaan.

Jo noin 30 kilometrin päässä alkulähteiltään Zambezi on voimakas, viitisentoista metriä leveä joki. Monien sivujokien kasvattaessa sen voimaa ja vesimäärää se työntyy alas Barotsemaan laakiolle. Täällä lozit ovat monien sukupolvien ajan käyttäneet näitä elämää ylläpitäviä vesiä juomiseen, peseytymiseen, kalastukseen ja ruoanlaittoon. Kuitenkaan sen rannoilla kehittyneet perinteet ja noituus eivät ole koskaan huuhtoutuneet pois.

Eräs tällä alueella asuva nainen selittää, että hän halusi synnyttää lapsia, mutta turhaan. Poppamies määritteli harminaiheuttajaksi suuren linnun, joka oli ryöstänyt lapset hänen kohdustaan – päinvastoin kuin siinä länsimaisessa tarussa, jossa puhutaan lapsia tuovasta suuresta haikarasta. Poppamies käski häntä rakentamaan pienen suojelusjumalan kotinsa ulkopuolelle. Nainen otti pullokurpitsan kuoren puolikkaan, teki siitä linnunpesän ja asetti sinne munan, niin että jos suuri lintu palaisi, se veisi munan hänen lastensa asemesta. Kun me jatkamme matkaamme Zambezin mukana, tämä nainen on yhä hedelmätön ja epäjumala seisoo hänen kotinsa ulkopuolella, kuten niin monet muut epäjumalat sen perinteitten orjuuden muistomerkkinä, joka yhä pitää täällä hyvin monia otteessaan.

Me sanomme Zambezia joeksi, mutta helmi-, maalis- ja huhtikuussa pitäisit sitä suurena järvenä, jonka vedet ulottuvat silmänkantamattomiin.

Sadekautena vedet nousevat jopa 12 metriä. Joka vuosi vesien noustessa tuhannet asukkaat siirtyvät korkeammille maille ja osallistuvat ”Kuomboka”-seremoniaan. Ylin päällikkö melotaan kuninkaallisessa veneessä kesäpalatsinsa luo tuhansien ihmisten saattaessa häntä ja laulaessa perinteistä laulua. Tuhannet lozit tervehtivät rytmisesti tanssien ylintä päällikköä hänen saapuessaan.

Jätämme tasangot ja matkaamme muitten asutusalueitten läpi, kunnes tulemme Seshekeen. Täällä 4. elokuuta 1851 David Livingstone ihaili ensi kerran kaunista Zambezia. Jos Livingstone palaisi, hän näkisi joen muuttuneen vain vähän. Joen kristallinkirkkaat vedet virkistävät yhä suuria riistaeläinlaumoja.

Victorian putoukset

Olemme matkanneet noin 1300 kilometriä, ja joki on tullut paikoin kolmisen kilometriä leveäksi. Aivan kohta saamme pelkoa tuntien ihailla yhtä maailman kauneimmista ja mahtavimmista putouksista. Kenties voit jo kuulla jyrinän, kun 57 miljoonaa litraa vettä minuutissa putoaa 2 kilometriä leveänä rintamana 107 metriä syvän kalliohalkeaman pohjalle. Salaperäisen usvan tavoin sumu nousee 300 metriä tai enemmän kirkkaalle siniselle taivaalle. Alkuasukkaat kutsuvat sitä Mosiwatunjaksi (jyrisevä sumu).

David Livingstonen sanotaan löytäneen nämä putoukset vuonna 1855 ja nimittäneen ne Englannin kuningattaren Victorian mukaan.

Vaikka veden keskimääräinen virtaama on 57 miljoonaa litraa minuutissa, sadekautena virtaamaksi on mitattu 602 miljoonaa litraa minuutissa. Vettä tulee minuutissa niin paljon, että siitä laskisi kunnon kylpyvedet 10000 ihmiselle joka päivä neljän vuoden ajan.

Näetkö nuo joen rannassa olevat kilvet? Niissä lukee ”Uiminen tietää itsemurhaa”. Vesi on niin kaunista ja kristallinkirkasta, mutta et silti uskalla uida siinä, koska tämän kauniin joen syvyyksissä vaanii vaarallisia krokotiilejä, joiden uhriksi joutuminen voisi merkitä sinulle jalan tai hengen menoa.

Batokan rotko ja Karibajärvi

Valtava joki ahtautuu äkkiä kapeaan solaan, joka kiemurtelee halki Keski-Afrikan ylätasangon. Veden korkeus ei laske koskaan alle viidentoista metrin, ja sateitten aikana se kasvaa 30-metriseksi. Me matkustamme satakunta kilometriä tässä batoka-heimon mukaan nimetyssä Batokan rotkossa. Seutu on autiota ja asumatonta, ja kallioilla kasvaa sitkeätä, kuivaa pensaikkoa. 37 kilometrin päässä Victorian putouksista joki on kuluttanut itselleen uoman 245 metrin syvyyteen kallioihin.

Tulemme nyt Karibajärvelle, yhdelle maailman suurimmista keinotekoisista järvistä. Sillä on pituutta 260 kilometriä. Vuotta 1958 seuranneina vuosina padon rakentaminen ja sitä seurannut vesien kohoaminen johti siihen, että 50000 tongaheimolaisen oli siirryttävä uusille asuinsijoille.

Tästä valtavasta järvestä on nyt tullut ihmisille runsas ravintoaitta. Pelkästään yhtenä neljätoista viikkoa kestäneenä kalastusjaksona saatiin paikallisen kulutuksen lisäksi noin 700000 kiloa tuoretta ja kaivattua kalaa.

Jatkamme matkaamme padolta läpi 23 kilometriä pitkän kapean solan ja saavumme varsinaiseen runsaan, vihreän ja rehevän kasvillisuuden paratiisiin. Puhveleita, virtahepoja, norsuja, hyeenoja ja kaikenlaisia lintuja on asettunut asumaan tänne jännitystä etsivän metsästäjän tavoittamattomiin.

Zambezin keskijuoksulta Intian valtamerelle

Olemme nyt Zambezin keskijuoksulla, ja karu kalliomaasto on muuttunut kauniiksi Chicoran tasangoksi, jolla joki mutkittelee noin 100 kilometriä. Rehevien ainavihantien kasvien kapea vyöhyke reunustaa sitä maalauksellisesti.

Tällä matkaosuudella vallitseva rauha ja hiljaisuus rikkoutuvat äkisti. Voit epäilemättä kuulla miljoonien vesilitrojen räiskeen niiden kiitäessä ja hyppiessä Kebrassan kosken kivien ja siirtolohkareitten yli.

Seuraava rotko tunnetaan Lupaton rotkona, ja se on noin 1200 metriä sitä tiukasti puristavien kukkuloitten alapuolella. Ikään kuin viimeisenä voimainponnistuksena joki kiitää tästä eteenpäin rajusti yli rosoisten kivien. Kuohuen, vaahdoten ja kiehuen se syöksyy hellittämättä eteenpäin. Mutta kun joki tulee jyristen rotkosta, se pian muuttaa vauhtiaan. Ikään kuin voimansa tuhlanneena se lopettaa hurjan menonsa ja liukuu nyt eteenpäin majesteettisesti ja leviää 5–8 kilometrin levyiseksi joeksi, joka mutkittelee viimeiset 320 kilometriään leveässä laaksossa.

Zambezi jakaantuu useaksi suureksi joeksi ennen suistoa, jossa se laskee Intian valtamereen. Jännittävä matkamme päättyy siinä vaiheessa, kun jokea ei voida enää tunnistaa. Intian valtameren lämmin sininen suolavesi nielaisee sen aiemmin niin virkistävät, kristallinkirkkaat mutta nyt suistohiekan tummentamat vedet.

Livingstone kutsui Zambezia ”sisämaahan johtavaksi Jumalan maantieksi”. Me arvostamme Zambezia yhtenä niistä monista joista, jotka kaunistavat maapallokotiamme ja virkistävät sen asukkaita.

[Kartta s. 21]

(Ks. painettu julkaisu)

ZIMBABWE

ZAMBEZIJOKI

ANGOLA

SAMBIA

MOSAMBIK

Viktorian putoukset

Karibajärvi

Kariban pato

Intian valtameri

[Kartta]

AFRIKKA

Niger

Niili

Kongo

Zambezi

[Kuva s. 22]

Uiminen tietää itsemurhaa