Teknologia ajaa maailman kohti sotaa
Teknologia on muuttanut vanhan ”kauhun tasapainon”. Ohjukset ovat nykyään paljon tarkempia kuin aiemmin. Siksi niitä ei enää olekaan suunnattu pelkästään kohti kaupunkeja. Hyvin monet niistä on suunnattu kohti toisia ohjuksia. Valtavasti parantuneet tietokoneohjauksiset ohjausjärjestelmät ovat johtaneet maalitaulujen muuttumiseen. Mikä on ollut seuraus? ”Taatun molemminpuolisen tuhon” käsite on korvattu sotilaallisessa ajattelussa uudella, päinvastaisella strategialla, jossa ydinsotia ei enää teoriassa pelätä, vaan niitä voidaan käydä ja ne voidaan voittaa.
Mutta miten kumpikaan puoli voi toivoa voittavansa ydinsotaa? Iskemällä ensin ja tuhoamalla ei vihollisen suurkaupungit vaan sen ohjukset. Teorian mukaan vihollinen on silloin ensiksi iskeneen osapuolen armoilla ja sen täytyy alistua millaiseen tahansa annettuun uhkavaatimukseen.
Kuulostaako tällainen ajattelu sinusta vaaralliselta? Sitä se on monista asiantuntijoista. ”Ydinasein käytävä maailmansota on sitä todennäköisempi, mitä enemmän kaksi suurvaltaa alkavat luottaa uuteen strategiaan”, sanoi tri Frank Barnaby Tukholman kansainvälisestä rauhantutkimuslaitoksesta. ”Ydinaseajan vaikea pulma on siinä, että huolimatta poliittisten johtajien halusta välttää tällaista sotaa hillitön sotilasteknologia ajaa meidät kohti sitä.”
Maailma on 1980-luvulla tulossa yhä vaarallisemmaksi sitä mukaa kuin tehdään yhä enemmän sellaisia ohjuksia, joiden tarkkuus soveltuu uuden strategian mukaiseen käyttöön. New York Timesin mukaan Robert McNamara, joka oli Yhdysvaltain puolustusministerinä 1960-luvulla, ”vastusti sellaisten amerikkalaisten ydinasevoimien luomista, joilla voitaisiin uhata Neuvostoliiton ydinasevoimia. Hän väitti, että jos toinen supervalloista tai ne molemmat ajattelisivat ohjustensa tulleen haavoittuviksi yllätyshyökkäykselle, paine niiden laukaisemiseksi kriisin aikana tulisi melkein sietämättömäksi.” McNamaran painajainen on kohta todellisuutta.
Voisiko uusi ajattelu, jossa ajatus molemminpuolisesta tuhota on hylätty, todella ajaa maailman sotaan? Lähimenneisyys todistaa, että niin voisi epäilemättä käydä. Ajattele mitä tapahtui sen jälkeen, kun Yhdysvallat, Japani ja Englanti olivat tehneet Washingtonissa vuonna 1922 laivastosopimuksen, jossa ne suostuivat rajoittamaan taistelulaivojen rakentamistaan. Sen sijaan että sopimus olisi lopettanut varustelukilvan, se ”nosti esiin lentotukialuksen, uuden aseen, jolle jokaista suurta laivastoa silloin hallinneet taistelulaiva-amiraalit eivät olleet antaneet mitään arvoa”, sanoi valtiotieteen professori Charles Fairbanks. ”Kuten Pearl Harbor osoitti selvästi, lentotukialus oli taistelulaivaan verrattuna sellainen ase, joka kannusti iskemään ensin kriisin aikana, ja siten se jossakin määrin lisäsi sodan syttymisvaaraa.”
Nykyajan ohjusten tavoin lentotukialukset olivat haavoittuvia vihollisen hyökkäyksille, koska niissä ei ollut taistelulaivojen paksua panssarointia ja niiden lastina oli bensiiniä. Samoin kuin nykyiset ohjukset lentotukialukset olivat hyvin tehokkaita, kun niiden lentokoneita käytettiin ensi-iskun antamiseen, samalla kun itse lentotukialukset pidettiin turvallisen matkan päässä. Kun Yhdysvaltain ja Japanin väliset suhteet huononivat vuonna 1941, japanilaiset eivät enää jaksaneet vastustaa painetta ensi-iskun antamiseksi. Mitä tapahtuu, jos suhteet huononevat jatkuvasti Neuvostoliiton ja Yhdysvaltain välillä? Toistaako historia itseään?
Laserit, satelliitit ja väärät hälytykset
Ei vain kerran vaan kolmesti alle vuoden aikana tietokone on ilmoittanut, että neuvosto-ohjuksia oli matkalla kohti Yhdysvaltoja. Yhdysvaltain FB-111- ja B-52-pommittajien miehistöt käynnistivät heti koneittensa moottorit, samalla kun sen ydinsukellusvenelaivasto ja tuhannen Minuteman-ohjussiilon miehistöt asetettiin hälytystilaan. Joka kerta huomattiin, että tietokone oli antanut väärän tiedon. Kahdessa väärässä hälytyksessä vika löytyi pienestä, noin kahden markan hintaisesta virtapiiristä. Pommittajat, sukellusveneet ja ohjusmiehistöt määrättiin ”lepoon” . . . seuraavaan kertaan asti.
”Laitteet eivät petä, mutta järki voi pettää”, sanoi New York Times. Jotkut sotilashenkilöt eivät enää usko, että heillä on varaa ennen kostoiskuun ryhtymistä odottaa, kunnes epäillyt ohjukset tulevat. Siksi sen vaara, että väärät hälytykset yllyttävät todellisiin vastahyökkäyksiin, on kasvamassa. Uuden ydinstrategisen ajattelun valtaamassa hermostuneessa maailmassa kolmas maailmansota voisi alkaa yksinkertaisesti erehdyksessä. Ei tunnu kovin rauhoittavalta, vai mitä?
Teknologia on järkyttämässä sotilaallisen maailman tasapainoa muillakin tavoin. Seuraavassa muutamia esimerkkejä:
Sukellusvenesodankäynti: Eivät ainoastaan maalle sijoitetut ohjukset ole tulossa niin tarkoiksi, että niillä voidaan tuhota muita ohjuksia, vaan sukellusveneohjusten, kuten esimerkiksi Yhdysvaltain uusien Trident-ohjusten, tarkkuus alkaa yltää samaan. Lisäksi sekä Neuvostoliitto että Yhdysvallat rakentavat kuumeisesti kaiken tyyppisiä sukellusveneilmaisimia ja ”tappajasukellusveneitä”. Mutta entä jos ydinsukellusveneet tulisivat haavoittuviksi ”ensi-iskulle”? Tri Barnabyn mukaan ”silloin houkutus ehkäisevään ydinaseiskuun kasvaisi hyvinkin melkein vastustamattomaksi”.
Satelliittisodankäynti: Satelliitit ovat nykyisten sotalaitosten silmät ja korvat. Tänä hermostuneena aikana ne pystyvät ensimmäisenä varoittamaan vihollisen laukaisemista ohjuksista samoin kuin valvomaan aseidenrajoitussopimusten noudattamista. 70–80 prosenttia kaikesta sotilasviestiliikenteestä hoidetaan nykyään satelliiteilla. Koska satelliitit ovat tulossa hyvin tärkeiksi, eräitten havainnoitsijoitten mukaan ”hyökkäys jonkin maan satelliittien kimppuun johtaisi lähes varmasti täysimittaiseen ydinaseiskuun, koska sen mahdollisuudet tiedustelutoimintaan lamaantuisivat”. Onko tällainen hyökkäys mahdollinen?
”Neuvostoliitto on silloin tällöin kuluneitten kahdentoista vuoden aikana lähettänyt maata kiertämään ainakin viisitoista tappajasatelliittia”, sanottiin eräässä Science 80 -aikakauslehden uutisessa. Yhdysvallat on vuorostaan kehittämässä sateltiittientorjuntaohjusta, joka voidaan ampua F-15-hävittäjästä. Varsin pahaenteisiä ovat ne uuden tyyppiset aseet, joilla voitaisiin heti sokaista tai tuhota hyvin kaukaisillakin kiertoradoilla olevia satelliitteja. Millaisia aseita ne ovat?
Tieteiskuvitelmiako? Ajattelehan uudelleen
Jos luulet, että sädetykki, jolla voidaan tuhota lentävä ohjus, kuuluu tieteiskuvitelmiin, niin ajattele uudelleen. Tällaisia aseita on jo olemassa! Vuodesta 1973 lähtien laserit ovat kokeissa pudottaneet ilmasta lentokoneita ja ohjuksia. Yhdysvaltain ilmavoimat on varustanut erään rahtilentokoneen massiivisin lasersäteen lähettävin koelaittein suurissa korkeuksissa suoritettavia kokeita varten. Yksistään amerikkalaiset ovat kuluttaneet yli miljardi dollaria laseraseen kehittelyyn, ja venäläisten väitetään olevan yhtä pitkällä.
Tosin voi kestää kauan, ennen kuin maassa olevalla lasersäteellä voitaisiin ampua alas korkealla oleva satelliitti. Tällainen laser tarvitsisi suunnattomasti energiaa. Toisaalta ”paljon kohtuullisemmilla energiamäärillä . . . voidaan sokaista satelliitin infrapunailmaisimet”, sanoi New Scientist -aikakauslehti, ”niin että vastapuoli ei voi mitenkään valvoa toisen ohjusten laukaisemista”. Näin tehokkaat laserit ovat jo täysin mahdollisia, mikä jälleen lisää hermostuneen maailman tuntemaa epävarmuutta.
On selvää, ettei tämä sotilasteknologian tasapainoa järkyttävistä edistysaskeleista kertova luettelo ole suinkaan täydellinen. Vaikka risteilyohjukset ovatkin hitaita, ne ovat paljon tarkempia kuin maalta laukaistavat mannertenväliset ballistiset ohjukset, ja niitä voidaan pitää yhtenä uuden ydinsotastrategian aseena. Ne ovat erittäin sopivia hyökättäessä pieniin sotilaallisiin kohteisiin. ”Neutronipommi” on suunniteltu tappamaan ihmiset säteilyllä ja samalla tuhoamaan suhteellisen vähän omaisuutta. Jotkut sotilasasiantuntijat puoltavat uutta, ”parempaa” hermokaasua, vaikka hermokaasu on ollut kiellettyä sodankäynnissä vuodesta 1925 lähtien! Puhutaan myös biologisesta sodankäynnissä, jossa käytettäisiin esimerkiksi pernaruttobasilleja. Mutta ei ainoastaan teknologia ole työntämässä maailmaa kohti kolmatta maailmansotaa.