Missä on Nigerian kirkkokuntien moraalinen voima?
Herätkää!-lehden Nigerian-kirjeenvaihtajalta
ERÄS nigerialainen hallitusviranomainen sanoi uskonnollisille johtajille: ”Olette menettäneet otteenne jäseniinne.” Hän puhui ajankohtaisesta rikollisuuden ja moraalittoman käytöksen aallosta, jota monet kirkkojen jäsenistä ovat olleet kasvattamassa.
Samainen hallitusviranomainen sanoi myös: ”Uusi materialismin Jumala on syntynyt . . . 125 kristillisyydessä elettyä vuotta eivät ole vahvistaneet meitä uskossa.” Eräs yliopisto-opiskelija sanoi Nigerian yhteiskunnallisen ilmaston olevan ”räikeän välinpitämätön lain ja järjestyksen suhteen”.
Tällainen yhteiskunnallinen suhtautumistapa peilautuu nuorisossa. Uskonnolliset johtajat syyttävät tästä sitä, ettei kouluissa ole uskonnon opetusta. Kuitenkin kurittomuus rehottaa pahempana aikuisten kuin nuorten joukossa. Opettajia syytetään usein moraalittomuuden opettamisesta oppilailleen. Vanhempia syytetään siitä, etteivät he valmenna lapsiaan ja anna heille hyvää esimerkkiä. Monia näistä aikuisista on opetettu kirkkokuntien kouluissa.
Sunday Chronicle -lehti sanoi: ”Aiemmin uskonnon opetukseen suhtauduttiin vakavasti. . . . Viimeaikaiset tutkimustulokset eivät kuitenkaan näytä osoittavan, että lähetysasemien kouluista tulleet olisivat myöhemmin todella toteuttaneet oppimaansa.”
Kirkkokuntien vaikutuksen heikkeneminen tällä tavalla on uusi ilmiö. Mistä se johtuu?
Kirkollinen ilmasto
Monet vierittävät syyn kirkonjohtajien niskaan. Eräs Sunday Statesman -lehden kirjeenvaihtaja sanoi, että papit ovat ”hylänneet Suuren Mestarin perinteiset käyttäytymissäännöt” ja näyttävät ”rakastavan maailmaa enemmän kuin palvelustehtäväänsä”. Erään korkeakoulun professori selitti: ”Vaikka he saarnaavatkin Jumalasta, he ovat suurimmaksi osaksi unohtaneet Hänet aineellisen tavoittelussaan.” Myös eläkkeelle siirtynyt anglikaaninen piispa Kale myönsi, että ”kaikki kirkon virkamiehet eivät ole kannattaneet . . . kristillisten vaatimusten ja kristillisen elämän periaatteita”.
Uskonnolla on ollut sormensa myös poliittisessa pelissä. Hallituksen edustajat ovat arvostelleet kirkkokuntia ”uskonnon sekoittamisesta politiikkaan”. Vuonna 1979 silloinen valtionpäämies muistutti uskonnollisia johtajia sen huonoista seurauksista, että he ”olivat avoimesti kannustaneet” poliittisiin kohtuuttomuuksiin, jotka sitten johtivat vuosina 1967–69 käytyyn Nigerian sisällissotaan. Tarkastellessaan tuota sotaa eräs Sunday Chroniclen pääkirjoitus puhui ”vahingosta, jonka poliittinen uskonto voi aiheuttaa”.
Tämä pääkirjoitus kertoi myös toisesta tavasta, jolla kirkkokunnat ovat käyttäneet väärin poliittista voimaansa. Siinä viitattiin niiden moniin vaatimuksiin ”eräitten uskonlahkojen kieltämisestä”. Kirkkokunnat siis käyttävät poliittista valtaansa, usein kansallismielisyyden varjostamana, muita uskontoja vastaan. Ja Evening Times -lehdessä ollut uutinen kertoi: ”Kaikista Afrikassa toimivista uskonlahkoista Jehovan todistajat ovat saaneet kärsiä eniten [vainoista].”
Lisäksi jokainen kirkkokunta on sisäisesti hajalla. Kirkkokuntien eripuraiset ryhmät riitelevät tavan takaa keskenään. Jotkin ryhmät eroavat ja perustavat oman kirkkokunnan. Toiset kääntyvät pakanuuteen tai ateistiseen filosofiaan.
Raamattua ei tunneta
Ehkä suurin syy kaikkeen tähän on raamatullisen opetuksen puute. Nigerian anglikaaninen arkkipiispa myönsi yliopistosta valmistuneitten ”tuntevan huonosti uskontomme perusasiat”. Eräs toinen pappi sanoi, että ”monet korkean maallisen koulutuksen saaneista uskovista . . . tuntevat Raamattua vain hyvin vähän tai eivät lainkaan”.
Tosin monet uskontokunnat pitävät kouluja. Silti tällaisissa kouluissa annettava uskonnonopetus ei ole johtanut hyviin tuloksiin.
Mitä on sanottava kristillisen moraalin opettamisesta itse kirkoissa? Tässä suhteessa jumalanpalvelukset ontuvatkin pahiten. Yleensä raamatunlause luetaan vain johdantona yhteiskunnalliselle tai poliittiselle saarnalle. Jos saarnat ovat poliittisesti värittyneitä ja jumalanpalvelukset koostuvat muotomenoista eivätkä anna paljoa hengellisesti, on täysin selvää, ettei sellainen anna moraalista voimaa. Kristilliset seurakunnat eivät saa olla keskuksia, joissa opetetaan poliittisia aatteita tai ei-raamatullisia oppeja, vaan niiden tulee olla keskuksia, joissa opetetaan moraalia ja kristillistä elämäntapaa ja tutkitaan Raamattua. Onneksi on olemassa seurakuntia, jotka täyttävät tämän vaatimuksen.
Entä Jehovan todistajat?
Tarkastelkaamme Jehovan todistajien vaikutusta moraalisena voimana. Mukautuvatko he Raamatun vaatimuksiin?
MORAALI: Raamatun mukaan kristityt eivät saa olla turmeltuneita tai moraalittomia tai kurittomia. (1. Kor. 6:9–11; Ef. 4:25–32; 5:3–12) Vaikka Jehovan todistajat ovat alttiina näiden ”viimeisten päivien” paineille, he ponnistelevat karttaakseen vääriä tapoja. (2. Tim. 3:1–5) Väärintekijöitä autetaan korjaamaan tapojaan niin, että he voivat mukautua Jumalan lakeihin. Mutta ne, jotka pitävät itsepintaisesti kiinni epäkristillisestä käytöksestä, erotetaan seurakunnasta. (Gal. 6:1; 1. Kor. 5:11, 13) Sosiologi Bryan Wilson on todennut, että afrikkalaiset todistajat ”ovat olleet ainutlaatuisen menestyksekkäitä siinä, että he ovat saaneet kannattajajoukkonsa pitämään kiinni moraalisen lujuuden ja itsekurin korkeista mittapuista”.
Rikollisetkin ovat huomanneet tämän. Kun Warrissa eräs ryhmä vankeja pyysi Jehovan todistajia käymään luonaan, he sanoivat: ”Me kuulumme kirkkokuntiin, mutta meitä ei ole autettu hyvän persoonallisuuden kehittämisessä. Olemme nähneet, että Jehovan todistajat ovat erilaisia. Heitä ei ole ainuttakaan tässä vankilassa. Me haluamme, että annatte meille hiukan sitä lääkettä, joka tekee teikäläisistä niin erinomaisia.” Heille osoitettiin, että muutoksen aikaansaajana on ollut Raamattu eikä jokin ”lääke”. Niinpä tässä vankilassa alkoi toimia raamatuntutkisteluryhmä.
Monet vankilasta päässeet ovat liittyneet Warrissa toimiviin seurakuntiin. Toiset ovat pyytäneet suosituskirjeitä kotikyliensä seurakuntiin. Nyt he opettavat toisille kristittyinä olemista. Vankilaviranomaiset arvostavat näille miehille annettua apua, joka on saanut heidän käytöksensä muuttumaan.
POLITIIKKA: Raamatun mukaan Kristuksen valtakunta ”ei ole osa tästä maailmasta”. Niitä, joista tulee maailman ystäviä, sanotaan ’Jumalan vihollisiksi’. (Joh. 18:36; 15:19; Jaak. 4:4) Silti monet kirkonjohtajat ovat tässä eri mieltä Jumalan sanan kanssa.
Eräs pappi sanoi, että Jehovan todistajien kieltäytyminen poliittisesta toiminnasta tekee heistä ”maan vihollisia”. Mutta poliittiset johtajat ovat tuominneet papit, eivät Jehovan todistajia, politiikkaan sekaantumisesta.
Tällaiset pappien lausunnot osoittavat Jehovan todistajien noudattavan tiukasti Raamatun ohjeita. Sitä paitsi heidän puolueettomuutensa poliittisissa ja sotilaallisissa asioissa on tehnyt heistä vakaita ja luotettavia kansalaisia kaikkialla, missä heitä asuu.
YHTEISKUNNALLINEN JA USKONNOLLINEN TOIMINTA: Raamattu sanoo: ”Palvontamuoto, joka on . . . puhdas ja saastumaton, on tämä: orvoista ja leskistä huolehtiminen heidän ahdistuksessaan ja itsensä suojeleminen maailman tahroilta.” – Jaak. 1:27.
Jehovan todistajat palvelevat ihmisten inhimillisiä tarpeita hyötymättä siitä itse aineellisesti. Mutta suurempaa huomiota kiinnitetään ihmisten hengellisiin tarpeisiin ja siihen evankelioimistyöhön, jonka Jeesus on määrännyt kristityille. He menevät ja ’tekevät opetuslapsia kaikkien kansojen ihmisistä ja opettavat heitä noudattamaan’ kaikkia Jeesuksen käskyjä. (Matt. 28:19, 20) Tämä tekee ihmisiin vaikutuksen. Vaikka pappi David J. Usen väittikin, etteivät Jehovan todistajat ole kristittyjä, hän osoitti heidän noudattavan tätä Kristuksen kehotusta. Hän vetosi kirkon jäseniin, että nämä jäljittelisivät heitä.
Usen sanoi, että ”useimmat kristityt ja kristilliset kirkkokunnat ovat hengeltään ja todistamisensa kannalta paikalleen jähmettyneitä”, kun taas jokaiseen ”rehelliseen ihmiseen, joka on joskus ollut kosketuksissa todistajiin, on tehnyt syvän vaikutuksen se heidän intonsa”, jolla he käyvät ihmisten luona opettamassa ”Raamattua ja sen sanomaa”. Hän sanoi, että kirkonjäsenten ”pitäisi huomata se, miten tärkeinä todistajat pitävät tutkistelupiirejä, joiden ansiota on heidän hyvä koulutuksensa”.
Jehovan todistajat keskittyvät raamatullisen opetuksen antamiseen kokouspaikoissaan ja kodeissaan. Tämä ja heidän julkinen saarnaamisensa tekevät heistä hyvään suuntaan vaikuttavan voiman perheissään, seurakunnissaan ja yhdyskunnassa. Se on silmäänpistävää, kun ajattelemme, että ihmiset ovat ”nautintoja ennemmin kuin Jumalaa rakastavia; heillä on jumalisen antaumuksen muoto, mutta he osoittautuvat pettymykseksi sen voimaan nähden”. – 2. Tim. 3:4, 5.
Kaikilta elämän aloilta olevat todistajat myöntävät, että ainoastaan Raamatusta tiukasti kiinni pitäminen estää maailmallisia tapoja tunkeutumasta heidän seurakuntiinsa. Eräs nuori Jehovan todistaja, geologi, kertoi oppikouluvuosistaan: ”Vaikka aikoinaan halusinkin maailmallisten nuorten seuraelämää, totuus oli sydämessäni. Se esti minua tekemästä sellaista, mitä toiset tekivät ja mitä ajattelin itsekin haluavani tehdä. Kun sain tilaisuuden olla mukana sellaisessa, tajusin etten todellisuudessa halunnut sitä. Sain jatkuvasti muistuttimia seurakunnan kokouksissamme, ja se oli minulle suojaksi.”
Jehovan todistajat auttavat mielellään kaikkia niitä, jotka haluavat toteuttaa Raamatun kristillisyyttä käytännössä. Pyydämme sinua ottamaan yhteyttä heihin omalla paikkakunnallasi tai kirjoittamalla tämän lehden julkaisijoille. Se voi johtaa sinut sellaisen elämäntavan omaksumiseen, jolla on hyvään suuntaan vaikuttavaa todellista voimaa.
[Huomioteksti s. 14]
’Kirkonmenot ontuvat pahiten kristillisen moraalin opettamisessa’
[Huomioteksti s. 15]
’Antakaa meille hieman sitä lääkettä, joka tekee teikäläisistä niin erinomaisia’