Luonnon ihmeitä

Isän rakkaus

Äidinrakkaus tunnetaan hyvin, mutta kun käännämme huomion keisaripingviiniin, joudumme puhumaan isänrakkaudesta. Tämä pingviineistä suurin voi kasvaa lähes 130 senttimetrin korkuiseksi. Huhtikuun paikkeilla – joka on loppusyksyä niiden kotimaassa Etelämantereella – ne kaikki kokoontuvat rannalle perinteiseen paikkaan soidinmenoja varten, jotka kestävät parisen kuukautta. Niiden voitaisiin sanoa elävän rakkaudella, sillä ne eivät syö mitään tänä aikana. Sen jälkeen naaras munii yhden munan ja menee pois. Koiras vierittää munan jalkojensa päälle, peittää sen haudontataskullaan ja seisoo paikoillaan kaksi kuukautta. Silloin äiti on toivottavasti tullut takaisin kaksi kuukautta kestäneeltä syöntimatkaltaan, niin että sillä on varastossa ravintoa vastakuoriutuneelle poikaselle. Jos äiti ei ole tullut, isä joutuu oksentamaan ruokaa kuvustaan ja ruokkimaan sillä uutta jälkeläistään. Se on nyt paastonnut neljä kuukautta ja menettänyt 40 prosenttia painostaan. Mutta kuoriutuneen kauniin poikasen vuoksi se on kannattanut.

Hämähäkin kärpäspaperi

Verkkohämähäkin kehruurauhaset erittävät nestemäistä valkuaisainetta, joka nopeasti kovettuu samalla kun siitä syntyy taidokkaita, kauniita verkkoja, jotka aamuvarhaisella ovat täynnä kastepisaroita. Hämähäkki voi valmistaa kehruurauhasillaan monenlaista seittilankaa – paksuja, ohuita tai tahmeita seittilankoja. Vaikka useimmat verkon seittilangat eivät olekaan tahmeita, jotkin tärkeät langat ovat sellaisia. Näitä ovat juuri ne langat, joihin huono-onniset kärpäset tarttuvat kiinni – – mutta hämähäkki ei takerru niihin. Se voitelee suullaan jalkansa ja kävelee sen jälkeen vaaratta tahmealla seitillä.

Kala jolla on taskulamput

Oletko joskus sokaistunut hetkeksi yöllä jonkun suunnattua taskulampun valokeilan silmiisi? Silloin tiedät, miltä joistakin merieläimistä tuntuu, kun ne ovat nappaamaisillaan suuhunsa herkullisen kalan ja saalis yhtäkkiä väläyttääkin vihreätä valoa saalistajiensa silmiin sokaisten ne hetkeksi. Kun niiden näkö palautuu, ateria on kadonnut. Tämä ”lamppukala” ei itse tuota valoaan, kuten tulikärpäset ja kiiltomadot ja useimmat muut kylmää valoa säteilevät luontokappaleet. Sillä on silmiensä alla olevissa taskuissa valoa tuottavia bakteereja. Kala voi säädellä bakteerien tuottaman valon voimakkuutta säätelemällä niiden hapensaantia. Bakteereja sisältävällä taskulla on oma silmäluomensa, jolla se peittää tai paljastaa vihreän valon. Sen lisäksi että ”lamppukalat” käyttävät valojaan saalistajien hetkelliseksi sokaisemiseksi, niiden uskotaan käyttävän niitä keskinäisessä viestinnässään ja ravinnon etsimisessä.