Evoluution revoluutio

DARWININ TILALLE HALUTAAN MUUTA

HAPAROINTIA UUSIEN VASTAUSTEN LÖYTÄMISEKSI

EVOLUUTIO ”kokee parhaillaan suurinta ja syvällisintä revoluutiotaan [vallankumoustaan] lähes 50 vuoteen”. Näin kertoi uutinen eräästä Chicagossa viime vuoden lokakuussa pidetystä kokouksesta. Noin 150 evoluution asiantuntijaa piti nelipäiväisen konferenssin, jonka aiheena oli ”makroevoluutio”.

Yhdysvaltain tieteidenedistämisliiton virallinen lehti Science kertoi kokoustunnelmista: ”Persoonallisuuksien ristiriidat ja akateeminen nälvintä synnyttivät silminnähtävää jännitystä . . . kokous oli ajoittain kuriton ja jopa pisteliäs.” Monet turhautuneet tiedemiehet valittelivat, että ”suurelle osalle puheenvuoroja oli ominaista enemmänkin kuvaileminen ja vakuuttelu kuin tosiasioiden esittäminen”. Mutta eikö vakuuttelu tosiasioiden esittämisen asemesta ole ollut jo kauan evolutionistien taktiikkana?

Darwin oli sanonut, että kaikki maan päällä oleva elämä, ihminen mukaan luettuna, on kehittynyt hyvin hitaasti pienin muutoksin yhdestä yksisoluisesta eliöstä. Välimuotojen pitäisi näkyä fossiilistossa, mutta hän myönsi, että ne eivät näy siellä. 120 vuotta sitten hän sanoi, ettei fossiilien kertomus ollut aukoton, mutta oli sitä mieltä, että vähitellen löydettäisiin lisää fossiileja, jotka sitten täyttäisivät aukot.

”Sitä mallia, jota meidän on käsketty etsiä viimeiset 120 vuotta, ei ole olemassakaan”, selitti paleontologi Niles Eldridge New Yorkissa sijaitsevasta Amerikan luonnonhistoriallisesta museosta. Hän uskoo, että uusia lajeja ilmaantuu, ei vähittäisten muutosten vaan äkillisten kehitysharppausten kautta. Darwinistisen evoluution edellyttämiä monia välimuotoja ei ole koskaan ollut olemassakaan – fossiilit eivät tule milloinkaan täyttämään aukkoja.

Stephen Jay Gould Harvardin yliopistosta on yhtä mieltä Eldridgen kanssa. Chicagon kokouksessa hän julisti: ”Fossiilien kertomus on varmasti kehno, mutta sen hyppäyksellisyys ei johdu aukoista; se on seurausta evolutionististen muutosten hyppäyksellisyydestä.” Paleontologi Everett Olson Kalifornian yliopistosta Los Angelesista sanoi: ”Pidän fossiilistoa hämäränä tiedonlähteenä.” Francisco Ayala, joka aiemmin oli Darwinin hitaitten muutosten huomattava kannattaja, sanoi vielä näin: ”Olen nyt paleontologien lausuntojen perusteella vakuuttunut siitä, etteivät pienet muutokset ole kasautuvia.”

Science-lehti tiivisti kokouksen ristiriidat seuraavasti: ”Chicagon konferenssin keskeinen kysymys oli, voidaanko mikroevoluution [pienten lajinsisäisten muutosten] perimmäiset mekanismit ulottaa selittämään makroevoluution [lajin rajat ylittävien suurten hyppäysten] ilmiöitä. . . . vastaus on selvästikin kielteinen.”

Tämän uuden evoluutiokäsityksen (”katkonainen tasapaino”) mukaan laji voi esiintyä miljoonia vuosia fossiilistossa, kunnes se yllättäen katoaa ja uusi laji ilmaantuu aivan yhtä äkisti fossiilistoon. Mutta todellisuudessa se ei ole mikään uusi ehdotus. Richard Goldschmidt esitti sen jo 1930-luvulla, ja häntä parjattiin siihen aikaan kovasti sen vuoksi.

Tämä teoria on saanut evolutionistit hengähtämään helpotuksesta, sillä se poistaa välimuotojen tarpeen. Evolutionistit väittävät muutosten tapahtuvan sen mukaan niin nopeasti, etteivät fossiilit pysty tallentamaan tapahtumia – mutta ei niin nopeasti, ettemme näkisi niitä. Mutta sillä on myös huonot puolensa. Kun kreationistit aikoinaan kiinnittivät huomion suunnittelijan tarpeellisuuteen luonnon monimutkaisten rakenteitten laatijana, evolutionistit asettivat luonnonvalinnan kunniapaikalle suunnittelijana. Nyt luonnonvalinta on jäämässä syrjään ja sen tilalle on asettunut sattuma – ja kreationistit ovat kauan olleet sitä mieltä, että evolutionistien täytyy tarrautua sattumaan.

Gould myöntää luonnonvalinnan menettäneen alaa sattumalle: ”Huomattava osa geneettisistä muutoksista ei ehkä ole riippuvainen luonnonvalinnasta ja voi kenties levitä sattumanvaraisesti populaatioitten välityksellä.”

Geologian intendentti David Raup kirjoitti Chicagossa ilmestyvän Field Museum of Natural History Bulletin -lehden tammikuun numerossa 1979 aiheesta ”Ristiriitoja Darwinin ja paleontologian välillä”. Raup sanoo fossiiliston osoittavan, että muutosta on tapahtunut, mutta ei ”luonnonvalinnan mitä johdonmukaisimpana seurauksena. . . . sitä tapahtuu kaiken aikaa luonnossa, vaikka hyvät esimerkit ovatkin hämmästyttävän harvinaisia. . . . Tällä hetkellä puhtaan sattuman vaikutukset tarjoavat merkittävän vaihtoehdon luonnonvalinnalle. . . . Me puhumme siis sekä onnekkaitten että elinkelpoisimpien säilymisestä.” Hänen mielestään kenties ”nisäkkäät eivät olleet sen parempia kuin dinosaurukset mutta olivat vain onnekkaampia”, ja hän lopettaa artikkelinsa sanomalla Darwinista: ”Häneltä jäi huomaamatta yksinkertaisen sattuman osuus!”

Jos sattuma hallitsisi kehityksen kulkua, joudumme jälleen suunnittelua koskevan hankalan kysymyksen eteen: miten sattuma voisi onnistua sellaisten taidokkaitten ja hämmästyttävien rakenteitten tuottamisessa, joita on kaikkialla? Darwin sanoi silmän saaneen hänet värisemään. Sitä paitsi ei riitä, että tällaisia suunnittelun ihmeitä sattuisi vain kerran, sillä niitä täytyy tapahtua yhä uudelleen lajeissa, jotka eivät ole sukua toisilleen.

Esimerkiksi mustekala ei ole sukua meille, mutta sen silmä on hämmästyttävän ”inhimillinen”. Erisukuisilla kaloilla ja ankeriailla on sähköiskun antavia elimiä. Erisukuisilla hyönteisillä, madoilla, bakteereilla ja kaloilla on kylmää valoa antavia valoelimiä. Erisukuisilla nahkiaisilla, sääskillä ja verijuotikkailla on hyytymisen estoaineita, jotka estävät niiden uhrien verta hyytymästä. Erisukuisilla piikkisioilla, nokkasiileillä ja siileillä sanotaan olevan itsenäisesti kehittyneet piikit. Erisukuisilla delfiineillä ja lepakoilla on kaikuluotaimet. Erisukuisilla kaloilla ja hyönteisillä on kaksitaittoiset silmät ilmassa ja veden alla näkemistä varten. Monilla erisukuisilla eläimillä – äyriäisillä, kaloilla, ankeriailla, hyönteisillä, linnuilla ja nisäkkäillä – on hämmästyttävä muuttokyky.

Kaiken tämän lisäksi evolutionistit haluaisivat meidän vielä uskovan, että tasalämpöiset eläimet ovat kehittyneet kolmessa eri vaiheessa vaihtolämpöisistä matelijoista, värien näkeminen on kehittynyt itsenäisesti kolmessa vaiheessa ja erisukuisten kalojen, hyönteisten, lentoliskojen, lintujen ja nisäkkäitten siivet ja lentokyky ovat kehittyneet viidessä vaiheessa.

Pystyisikö sattuma toistamaan tällaisia saavutuksia yhä uudelleen? Todennäköisyyslaskennan perusteella ehdottomasti ei! Evoluution revoluutio, vallankumous, on ehkä auttanut sitä kohtaamaan aukollisen fossiiliston asettaman haasteen, mutta se on pannut sattuman näyttelemään sellaista osaa, johon sen mahdollisuudet eivät mitenkään riitä.

[Huomioteksti s. 10]

”Tällä hetkellä puhtaan sattuman vaikutukset tarjoavat merkittävän vaihtoehdon luonnonvalinnalle”

[Huomioteksti s. 11]

Ennen kuin elinkelpoisin voi säilyä, sattuman täytyy aiheuttaa elinkelpoisimman ilmaantuminen