Miten uskonto on vaikuttanut veljeyteen?

VAIKKA uskontoon ei enää yleensä luotetakaan, silti monet ajattelevat uskonnon juurruttavan rakkautta ja veljeyttä. Kaikkien uskovaisten joukossa on tietenkin aina ollut yksilöitä, jotka ovat viettäneet jaloa elämää. Mutta mitä tosiasiat osoittavat maailman uskonnoista yleensä? Mitä esimerkiksi historia kertoo uskonnon suhteesta sotaan – rakkauden ja veljeyden jyrkkään vastakohtaan?

Se on hyvin järkyttävää. Kertomus väärän uskonnon aiheuttamasta tai siunaamasta kurjuudesta, julmuudesta ja verenvuodatuksesta on kammottava. Kirja Age of Faith sanoo ”pyhistä sodista”: ”Mitkään eivät ole olleet verisempiä kuin keskiajan ristiretket. . . . Ristiretkeläiset . . . raiskasivat ja ryöstivät toisia kristittyjä ja kohtelivat muslimivihollisiaan uskomattoman raa’asti.”

Vuonna 1208 paavi Innocentius III järjesti ristiretken valdolaiset-nimistä uskonlahkon vastaan. Nämä olivat ranskalaisen kauppiaan Pierre Valdesin seuraajia. Valdes oli tuominnut pappien ylellisen elämän. Historioitsija H. G. Wellsin mukaan paavin ristiretki pyhitti sen, että ”riveihin otettiin kaikki, . . . olivatpa he minkälaisia roistoja hyvänsä, tulella ja miekalla ja kaikella ajateltavalla julmuudella kurittamaan noita Ranskan kuninkaan rauhallisimpia alamaisia. Kertomukset tämän ristiretken julmuuksista ja konnuuksista ovat paljon kamalampia kuin mitkään selostukset kristittyjen marttyyrien kärsimyksistä pakanamaissa.”

Yksi tämän ristiretken seurauksista oli dominikaanien eli saarnaajaveljien johtaman ”pyhän inkvisition” perustaminen. H. G. Wells kirjoittaa siitä näin: ”Nyt katselivat kirkon arvohenkilöt sadoilla toreilla, kuinka heidän . . . vastustajiensa ruumiit mustuivat liekeissä ja surkeasti luhistuivat kokoon ja miten heidän oma suuri merkityksensä ihmiskunnalle hävisi näiden mukana samojen liekkien tuhoamana.”

Tällainen epäinhimillinen käytös ja muut väärinkäytökset johtivat 1500-luvun alussa uskonpuhdistukseen. Mutta ennen pitkää protestantit kietoutuivat yhtä syvälle politiikkaan kuin Rooman kirkko oli kietoutunut siihen jo vuosisatoja aiemmin. Vuonna 1618 Saksan protestanttien ja katolilaisten välille puhkesi kolmikymmenvuotinen sota. Pian siinä oli mukana suurin osa kristikunnasta. Tämän ”sodan julmuudelle on vain vähän vertailukohtia historiassa. . . . moraaliset hillikkeet hävisivät antaen tilaa rajuille paheellisuuden puuskille.” – H. Fisher, A History of Europe.

Yllä oleva on vain pinnan hipaisua joistakin niistä monista sodista, joita uskonto on aiheuttanut tai tukenut menneisyydessä. Mutta entä nykyään?

Uskonnon nykyinen historia

Irlanti on kärsinyt vuosisatoja katolilaisten ja protestanttien välisestä katkerasta vihamielisyydestä. Pohjois-Irlannin väkivaltaisuudet ovat viime vuosina aiheuttaneet paljon kärsimyksiä ja kuolonuhreja molemmin puolin. Koska kirkot ovat kietoutuneet kansallismielisyyteen ja politiikkaan, niillä on suoranaisesti suuri vastuu kärsimyksistä.

Myös Lähi-itä on ollut tähän päivään asti yhtenä uskontoon perustuvan kamppailun keskuksena. ”Kristityt” ja ”ei-kristityt” sotajoukot ovat vuosien ajan teurastaneet toisiaan Libanonissa, ja verenvuodatus näyttää jatkuvan taukoamatta. Näin kävi myös Intiassa, kun englantilaiset lähtivät sieltä vuonna 1947 ja tuon maan erilaiset ei-kristilliset ryhmät ottivat yhteen kammottavan verisesti.

Nämä ja muut selkkaukset, joissa uskonnolla on ollut ja on tärkeä osa, ovat tuttuja kaikille. Mutta suurten maailmanuskontojen lisäksi tähän ovat syyllistyneet myös pienet uskontokunnat. Eräs sellainen sai koko maailman värisemään hetken kauhusta vuonna 1978. Tällöin erään ”pastori” Jonesin noin 900 opetuslasta teki joukkoitsemurhan Guyanassa johtajansa yllytyksestä.

Mutta se oli vielä pientä sen rinnalla, mitä tapahtui ensimmäisessä ja toisessa maailmansodassa. Noissa sodissa miljoonat kristikunnan jäsenet ja juutalaiset, buddhalaiset, hindut ja muut tappoivat kauhistuttavasti toisiaan ja aiheuttivat hirvittäviä kärsimyksiä toisilleen. Silti papit rukoilivat kummallakin sotaa käyvällä puolella Jumalan siunausta.

Maailman uskontojen epäonnistuminen todellista veljeyttä edistävänä voimana johtuu seuraavasta perusvirheestä: ihmiset on saatu seuraamaan ihmisjohtajia ja heidän ajatuksiaan sen sijaan että he tekisivät niin kuin Jumala sanoo Sanassaan, Raamatussa. – Joh. 12:43.

Näin ollen tällaiset maailmalliset uskonnot eivät voi olla tosi uskonto. Henkeytetty Raamatun kirjoittaja sanoikin seuraavasti: ”Palvontamuoto, joka on Jumalamme ja Isämme näkökannalta puhdas ja saastumaton, on tämä: orvoista ja leskistä huolehtiminen heidän ahdistuksessaan ja itsensä suojeleminen maailman tahroilta.” (Jaak. 1:27) Nuo sanat huokuvat rakkauden ja veljeyden henkeä. Mutta ajattelehan toisaalta niitä miljoonia, joista epäpuhtaan, väärän uskonnon aiheuttama väkivalta ja vaino on tehnyt leskiä ja orpoja! Ja syynä on se, että tällainen uskonto on ’maailman tahraama’.

Miten selvää siis onkaan, että me emme voi koskaan toivoa näkevämme, että väärä uskonto jossa kristikunnan kirkot ovat vallitseva osa, aikaansaisi todellista yleismaailmallista veljeyttä. Niillä on ollut vuosisatoja valtaa ja mahdollisuuksia sen tekemiseen. Sen sijaan seurauksena on ollut, että maailma kärsii rikollisuudesta, terrorismista ja sodista ja on politiikan, kansallismielisyyden, rotusyrjinnän ja tuhansien uskonlahkojen syvästi jakama.

Eikö sitten ole mitään toivoa? Onko tilanne niin huono, että ihmisten veljeys jää pelkäksi unelmaksi? Monet todennäköisesti yhtyisivät ”Miksi?”-nimisen laulun haikeisiin sanoihin: ”Joku on hukannut ihmisten veljeyttä koskevan suunnitelman, eikä kukaan yritä enää etsiä sitä.”

Mutta rohkaise mielesi! ”Ihmisten veljeyttä koskeva suunnitelma” ei varmasti ole hukassa. Itse asiassa ihmiskunnan veljesseuran ydin on jo olemassa!

[Kuva s. 7]

”Pyhät sodat” ovat tuottaneet suurta häpeää Jumalalle