Minkä puolesta he taistelevat? Paremman maailmanko?

MAAILMASSA on tällä hetkellä mahdollisesti lähes 150 ihmisryhmää, jotka turvautuvat väkivaltaan pyrkiessään kohti toivomaansa parempaa maailmaa. Jotkut voivat olla eri mieltä siitä, kutsuako niiden jäseniä vapaustaistelijoiksi vai pelkästään terroristeiksi, mutta harvat ovat eri mieltä siitä, että niitä on yhä vaikeampi olla huomaamatta.

Kanadassa ilmestyvän Toronto Star -lehden mukaan terroristien toiminta on lisääntymässä. Se kertoo, että esimerkiksi vuonna 1979 maailmanyhteisö koki yli 3000 terroritekoa, kuten poliittisia kidnappauksia ja murhia, ilmakaappauksia, pommi-iskuja ja aseellisia hyökkäyksiä. Lehti jatkaa: ”Ja ne, jotka yrittävät tehdä jotakin sille, eivät näe sille mitään loppua.”

Mistä oikeastaan on kysymys?

Eräs sanakirja määrittelee ”terrorismin” ”laittomiksi väkivallanteoiksi, joilla järjestelmällisesti pyritään hallituksen kaatamiseen”. Kuitenkin jotkut väittävät, että ”väkivallanteot”, joiden tarkoituksena on kaataa sortava hallitus, ovat oikeutettuja eivätkä siksi ole laittomia. He voivat kiinnittää huomion siihen, että monet valtiot, myös jotkin nykyajan voimakkaimmista valtioista, ovat syntyneet siksi että ihmiset nousivat kapinaan sellaista hallitusta vastaan, jota he pitivät rajoittavana tai epämieluisana.

Näin ollen on, kuten journalisti Walter Nelson myöntää, ”vaikea määritellä sitä, kuka on terroristi ja kuka on jonkin kansallisen vapautusliikkeen jäsen”. Mutta huolimatta siitä, miksi näitä ryhmiä kutsutaan, ja huolimatta erilaisista tavoitteista kaikilla niillä on jotakin yhteistä. Englantilaisen kirjailijan Christopher Dobsonin mielestä yhteistä niille on se, että ne ”hylkäävät yhteiskunnan, jossa ne elävät, ja haluavat tuhota sen”, samoin kuin se käsitys, ”että väkivalta on välttämätöntä, jotta maailma voitaisiin muuttaa paremmaksi”.

Kun kerran maailma on vuodattanut verta tuhansissa sodissa, myös kahdessa maailmanlaajuisessa sodassa, tällaisten ryhmien ei ole vaikea sanoa: ’Miksi olisi väärin, että me turvaudumme väkivaltaan pyrkiessämme kohti parempaa maailmaa, kun voimakkaat valtiot eivät ole menneisyydessä eivätkä nykyään nähneet mitään väärää siinä, että ovat pyrkineet samaan samoin keinoin mutta suuremmassa mitassa?’

Keistä tulee terroristeja ja miksi?

Nuoret ovat helposti idealisteja. Yleensä he tajuavat hyvin herkästi sen, mikä on epäoikeudenmukaista ja mikä ei. Samanaikaisesti he etsivät ”syytä”, jotakin mikä antaisi heidän elämälleen suunnan tai mielekkyyttä. He kysyvät: mikä voisikaan olla arvokkaampaa kuin pyrkiä kohti parempaa maailmaa siten että taistelee epäoikeudenmukaisuuden pois pyyhkimiseksi?

”Useimmat vasemmistolaiset terroristit ovat huomattavan hyvin koulutettuja ja hyvin älykkäitä”, sanoi Walter Nelson. Eräs Punaisia prikaateja tutkinut Rooman yliopiston psykiatri huomasi, että useimmat hänen haastattelemistaan Punaisten prikaatien jäsenistä olivat lähtöisin varakkaista, kirkossa käyvistä perheistä, olivat yliopisto-opiskelijoita tai yliopistosta valmistuneita, jotka olivat lukeneet pääaineenaan yhteiskuntatieteitä.

Kirjan The Terrorists mukaan tietenkin ”olisi väärin luulla, että kaikki terroristit ovat idealistisista vaikuttimista toimivia älymystön jäseniä”. Joitakuita houkuttelee mukaan seikkailunhalu, kihelmöivä vaaran tunne, toiveet helpolla ansaittavasta rahasta tai helposti saatavista huumeista ja irralliset sukupuolisuhteet.

Miten ihmisistä tulee terroristeja?

Edellä mainittu C. Dobsonin ja R. Paynen kirja vastaa tähän kysymykseen: ”He eivät vain marssi terroristien toimistoon täyttämään hakemusta, vaan heistä tulee vähitellen terroristeja sen jälkeen kun he ovat tavanneet sellaisia, jotka ovat samalla tavoin huolissaan nykymaailman tilasta, mutta jotka jo ovat valinneet väkivallan noiden ongelmien ratkaisemiseksi.”

Mutta niillä, jotka ”ovat valinneet väkivallan noiden ongelmien ratkaisemiseksi”, ei välttämättä ole alun alkaen ollut väkivalta mielessä. Amerikkalainen journalisti Claire Sterling on tutkinut paljon ”terroristiryhmiä”, ja hän väittää niiden ”kaikkien versoneen melko rauhallisista liikkeistä, jotka olivat huolissaan joistakin poliittisista, taloudellisista, uskonnollisista tai kansallisista epäkohdista”.

Nuorten ei ole vaikea tavata yksilöitä, jotka ovat ”samalla tavoin huolissaan” samoista ”poliittisista, taloudellisista, uskonnollisista tai kansallisista epäkohdista”. Tällaiset yksilöt voivat helposti vaikuttaa nuoriin, varsinkin silloin kun nämä asuvat poissa kotoa, käyttävät mahdollisesti ”mieltä avartavia” huumeita ja ovat alttiina erilaisten protestiliikkeiden vaikutukselle, joista monet nykyajan yliopistot ovat tulleet kuuluisiksi.

Kun joku on tutustutettu tällaiseen ryhmään ja hyväksytty siihen, hänen on äärimmäisen vaikea perääntyä. Erään vangitun saksalaisen terroristin mukaan karkuruutta hautova on saman vaikean pulman edessä kuin etulinjassa oleva sotilas, joka yhtäkkiä huomaakin taistelevansa väärän asian puolesta. Hän joko jatkaa taistelemista, jottei joutuisi vihollisen tappamaksi, tai hän perääntyy ja ottaa sen riskin, että hänen omat toverinsa tappavat hänet petturina.

Taistelua paremman maailman puolesta?

Todella paremman maailman aikaansaaminen edellyttää sitä, että pystyy perustamaan todella paremman hallituksen. Tosin joillakin ryhmillä on hyvinkin tarkka käsitys siitä, millä se järjestelmä, jonka he haluavat tuhota, pitäisi korvata. Toisilla ryhmillä on vain hyvin hämäriä käsityksiä, jos niitäkään. Mutta ainakin ne toivovat terrorismin kiinnittävän yleisön huomion heidän asiaansa.

Se, että ryhmä ei onnistu saavuttamaan idealistisia tavoitteitaan tai hankkimaan laajaa kannatusta, voi kuitenkin johtaa alistuneisuuteen. Idealismi tukahtuu jättäen jäljelle tyhjiön, jonka viha ja pettymys nopeasti täyttävät. Ne voivat etsiä väkivaltaisia purkausteitä. Joidenkuiden mielestä juuri näin on tapahtunut sille ryhmälle, josta Japanin poliisi ja japanilaiset psykologit ovat sanoneet: ”Punaisen Armeijan jäsenille näyttää olevan nyt tärkeintä . . . pelkkä väkivalta itsessään sen hirvittävyyden vuoksi.”

Silkka raaka väkivalta on ollut tyypillistä myös sille terrorismille, joka on vitsannut Italiaa monia vuosia. Jotkut väittävät, että sen hallitusten horjuvuus – vuodesta 1945 lähtien hallitukset ovat vaihtuneet keskimäärin yhdeksän kuukauden välein – on edistänyt ajelehtimisen ja epävarmuuden tunnetta, joka on ollut hyvänä kasvualustana ”terroristien toiminnalle”.

Missään eivät kaikki alamaiset – joskus eivät edes useimmat heistä – ole nyt tai menneisyydessä pitäneet hallitustaan kaikin puolin ihanteellisena, täysin oikeudenmukaisena ja tyydyttävänä. Mutta silti juuri tällaista hallitusta tarvitaan, jotta maailma olisi todella parempi.

Siksi vapaustaistelijat ja terroristit eivät todellisuudessa taistele paremman maailman puolesta riippumatta siitä, mitä he väittävät ja mihin he vilpittömästikin uskovat. He voivat enintään korvata yhden epätäydellisen hallituksen toisella yhtä epätäydellisellä hallituksella, joka aikaa myöten osoittautuu kenties yhtä epätyydyttäväksi kuin edeltäjänsäkin.

On kuitenkin olemassa ihmisiä, jotka todella taistelevat paremman maailman puolesta ja taistelevat turvautumatta väkivaltaan. Heidän joukossaan on jopa entisiä terroristeja ja vapaustaistelijoita. Seuraavassa artikkelissa eräs nuori saksalainen kertoo siitä, miten hän muutti menetelmiään taistelussa paremman maailman puolesta.

[Tekstiruutu s. 4]

VIIME AIKOJEN JÄRKYTTÄVIÄ VÄLIKOHTAUKSIA

Terroristien hyökkäyksissä kuolleitten ja loukkaantuneitten määrä kasvoi edelleen kahden viime vuoden aikana. Seuraavassa eräitä näistä tapauksista:

1980

39 kuoli Espanjan Guatemalan-suurlähetystössä panttivankivälikohtauksen aikana

Nicaraguan entinen hallitsija Somoza murhattiin Paraguayssa

13 kuoli ja 215 loukkaantui Münchenissä Länsi-Saksassa lokakuun karnevaaleissa järjestetyssä pommi-iskussa

84 kuoli ja 160 loukkaantui rautatieaseman räjäytyksessä Bolognassa Italiassa

4 kuoli ja 9 loukkaantui pommi-iskussa Pariisissa

18 loukkaantui Filippiineillä kongressikeskukseen tehdyssä pommi-iskussa

Italialainen terrorisminvastaisen toiminnan johtaja kenraali Enrico Calvaligi murhattiin

1981

Amerikkalainen kielentutkija Chester Bitterman kidnapattiin ja surmattiin Kolumbiassa

Entinen Pohjois-Irlannin parlamentin puhemies sir Norman Stronge ja hänen poikansa surmattiin

Pakistanilainen diplomaatti surmattiin kaapatussa koneessa

Presidentti Ronald Reagania ammuttiin

Kranaatit surmasivat 13 ja haavoittivat 177:ää ihmistä filippiiniläisessä tuomiokirkossa

Länsi-Saksan Hessenin osavaltion talousministeri Heinz Karry murhattiin

Paavi Johannes Paavali II:ta ammuttiin Roomassa

3 katolista nunnaa surmattiin El Salvadorissa

74 Iranin hallitsevan puolueen jäsentä kuoli puolueen päämajaan tehdyssä pommi-iskussa

Ranskan suurlähettiläs surmattiin Libanonissa

Pommi räjähti eräässä amerikkalaisten tukikohdassa Länsi-Saksassa, jolloin 20 ihmistä sai vammoja

Pommi surmasi 20 ihmistä Beirutissa Libanonissa

60:tä panttivankia pidettiin 15 tuntia Turkin Pariisin-suurlähetystössä

Beirutissa Libanonissa räjähtänyt pommi tappoi ainakin 50 ihmistä ja aiheutti vammoja yli 250 muulle

Presidentti Rajai ja pääministeri Bahonar saivat surmansa pommiräjähdyksessä Iranissa

Egyptin presidentti Anwar Sadat murhattiin

2 kuoli ja 99 loukkaantui pommiräjähdyksessä belgialaisessa synagogassa