Mikä taloudessa on vialla?

”Herätkää”-lehden Kanadan-kirjeenvaihtajalta

MAAILMANTALOUS on juuttunut paikoilleen kuin liejuun vajonnut auto. Pelätään jopa, että talousjärjestelmä osoittaa rasituksessa samanlaisia hajoamisen merkkejä kuin liejussa rimpuileva auto, jonka moottori ulvoo ja pyörät pyörivät. Ja me kaikki tunnemme vaikutukset. Talouden jaloilleen saattamista vaaditaan äänekkäästi.

Mikä on vialla? Miten talouden pitäisi toimia?

”Taloudella” tarkoitetaan järjestelmää, joka tuottaa ja jakaa hyödykkeitä ja palveluksia. Kansantalous on pohjimmiltaan vaihdantaan perustuvaa yhteistoimintaa. Siinä osapuolet korvaavat saamansa hyödykkeet ja palvelukset rahalla.

Mitä vilkkaampaa järjestelmän toimeliaisuus eli kauppa on, sitä enemmän vaaditaan tuottavuutta ja sitä enemmän on mahdollisuuksia kasvaneen vaurauden vaihdannalle. Valtiot vaurastuvat, ja niiden kansalaiset voivat odottaa parempaa elintasoa.a Eteenpäin liikkuvaa tai kasvavaa taloutta pidetään välttämättömänä maailman kehitykselle ja turvallisuudelle.

Näin maailmantalouden yleisestä tilasta ajateltiin vielä 1950- ja 1960-luvulla. Mutta 1970-luvun puolivälissä ilmeni, että jokin oli vialla. Hillitön inflaatio loi hinnankorotusten noidankehän. Tuotanto ei kyennyt tyydyttämään kysyntää, työttömyys kasvoi ja hinnat nousivat kaiken aikaa. Sen sijaan että vaurauden vaihdanta olisi ollut tasapuolista, vauraita ja köyhiä maita erottava kuilu leveni.

Varsinkin vuodesta 1973 eteenpäin ovat rajut öljyn hinnankorotukset järkyttäneet järjestelmää. Läntisen teollistuneen maailman energiasta riippuvainen talous alkoi hoippua. Öljyä tuottamattomat kehitysmaat ovat joutuneet toivottoman velkataakan puristukseen tuodessaan maahan tarvitsemiaan hyödykkeitä ja energiaa alati kohoavilla hinnoilla. Sekasortoa pahensivat säännöttömät nousut ja laskut kaupan välineen – rahan – arvossa, yhden maan valuutan suhteessa toisen maan valuuttaan. Talous selvästikin poukkoili kuin mielipuoli.

Taloudelliset huippukokoukset

Marraskuussa 1975 eräiden maailman voimakkaimpien teollisuusmaiden – Ranskan, Saksan liittotasavallan, Italian, Japanin, Englannin ja Yhdysvaltain – johtajat kokoontuivat Rambouillet’hen Ranskaan keskustelemaan maailman talousongelmien ratkaisemisesta. Kolme päivää kestäneitten neuvottelujen jälkeen johtajat lähtivät huippukokouksestaan ”luottaen täysin siihen, että . . . elpyminen on alkanut”.

Mutta sen jälkeen näiden teollisuusmaiden johtajat, joihin maihin nyt myös Kanada on liittynyt, ovat nähneet tarpeelliseksi pitää taloudellisen huippukokouksen joka vuosi. Mitä on tapahtunut odotetulle elpymiselle?

Kaksi päivää ennen vuoden 1981 taloudellista huippukokousta, joka pidettiin heinäkuussa Ottawassa Kanadassa, Toronto Star -lehti kertoi: ”Yksi suuri ero maanantain huippukokouksen ja Rambouillet’ssa Ranskassa vuonna 1975 pidetyn ensimmäisen huippukokouksen välillä on se, että tänään jokainen on hieman varovaisempi talouden elpymiseen, maailmankaupan kasvuun, inflaation vähenemiseen ja kasvavaan työllisyyteen liittyvien tulevaisuudenodotteiden suhteen.”

Yksinkertaisesti sanottuna talous on yhä juuttuneena paikoilleen. Eikä kukaan tiedä, miten sen saisi liikkeelle. Inflaatio jatkuu itsepintaisena – kaksinumeroisena kaikissa muissa paitsi kahdessa vuoden 1981 huippukokoukseen osallistuneessa maassa. Teollisuusmaitten bruttokansantuotteen (kaikkien tuotettujen hyödykkeitten ja palvelusten arvon) kasvu on ollut kaikkea muuta kuin tyydyttävä.

Uusia huolenaiheita

Taloutta lamaannuttavaan ongelmien labyrinttiin on viime kuukausina tullut vielä yksi hankala sokkelo lisää – ennätysmäisen korkea korkokanta, varsinkin Yhdysvalloissa. Se on ollut kuin lammikkoon heitetty kivi, jonka synnyttämät väreet ovat levinneet kaikkien lännen teollisuusmaitten talouteen.

Yhdysvaltain korkea korkokanta kiristää rahan tarjontaa siten, että se estää mahdollisten luotonottajien halua laskea liikkeelle inflaation nakertamaa rahaa. Mutta korkea korkokanta hillitsee myös rahan virtaamista sijoitustoimintaan, mitä kipeästi tarvittaisiin paikallaan polkevan talouden saamiseksi liikkeelle.

Yhdysvaltain korkea korkokanta houkuttelee muiden maiden sijoittajia, jotka haluavat muuttaa rahansa Yhdysvaltain dollareiksi. Dollarin kysyntä nostaa sen arvoa ja samalla alentaa muiden valuuttojen suhteellista arvoa. Vuoden 1981 alkupuoliskolla eurooppalaisten valuuttojen arvo laski noin 20 prosenttia, ja syyksi väitettiin Yhdysvaltain korkeaa korkokantaa. Sijoittajien rahat virtasivat Atlantin yli, mikä vuorostaan hidasti Euroopan elpymistä ja kiihdytti inflaatiota.

Kun valuutan arvo laskee, tuontihyödykkeitten maksamiseen tarvitaan enemmän rahaa. Inflaatio kasvaa. Pääomasijoitusten pitämiseksi kotimaassa valtiot ovat nostaneet korkokantaansa voidakseen kilpailla amerikkalaisen korkokannan kanssa. Alhaisempi korkokanta olisi kuitenkin välttämätön niille, jotta niiden taloutta piristäviin sijoituksiin olisi helpompi lainata rahaa.

Ottawan huippukokouksessa Yhdysvaltain presidentti Ronald Reagan puolusti lujasti maansa korkeaan korkokantaan omaksumaa asennetta. Toiset johtajat ovat vaikean pulman edessä, sillä he eivät tiedä mitä pitäisi tehdä, jos Yhdysvaltain tiukka rahapolitiikka ei auta inflaation taltuttamisessa ja korkokanta pysyy korkeana.

Kasvava työttömyys on toinen vakava huolenaihe. Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD ennustaa työttömyyden saavuttavan sen 24 jäsenmaassa sellaisen tason, jolla se ei ole ollut sitten toisen maailmansodan jälkeisen jälleenrakennusajan. Ainakin yksi Euroopan johtajista väitti, että ”työttömyys on nyt suurempi paha kuin inflaatio”.

Valtioitten maksutase on sekin yksi talouden vesiä samentava tekijä. Koko Euroopan talousyhteisön kauppavaje voimakasta vientiä harjoittavan Japanin kanssa oli vuoden 1981 alkupuoliskolla noin 40 miljardia markkaa. Vuonna 1980 teollisuusmaitten yhteenlaskettu vaihtotaseen vaje oli noin 300 miljardia markkaa, suureksi osaksi tuontiöljyn kallistumisen johdosta. Toisaalta öljyntuottajamaiden järjestön OPECin jäsenten ylijäämä kasvoi vuoden 1978 noin 13 miljardista markasta noin 515 miljardiin markkaan vuonna 1980. Mutta öljyvaroja omistamattomien kehitysmaitten yhteenlaskettu vaihtotaseen vaje oli vuonna 1980 noin 340 miljardia markkaa, ja se on varmasti kasvava jyrkästi 1980-luvun alussa, eikä helpotusta ole näköpiirissä.

Näin huimaava epäsuhde huojuttaa hurjasti koko taloutta. Teollisuusmaat kamppailevat korjatakseen omaa kauppatasettaan, samalla kun ne kannustavat öljymaita laskemaan ylijäämärahansa jälleen liikkeelle, ennen kaikkea velkaantuneisiin kehitysmaihin suunnattuna apuna.

’Pessimistinen julistus’

Näiden ja monien muiden huolenaiheitten ahdistaessa joka puolelta Ottawan huippukokouksen osanottajat puhuivat ”teollistuneiden demokratioiden talouden elvyttämisen, oman kansamme tarpeitten tyydyttämisen ja maailman vaurauden vahvistamisen tarpeellisuudesta”.

Kuitenkin Toronto Star sanoi heidän lopputiedonantoaan ”melko pessimistiseksi julistukseksi vapaan maailman talouden tulevaisuudesta”. Seitsemän johtajaa olivat yhtä mieltä siitä, että ”taistelun inflaation taltuttamiseksi ja työttömyyden vähentämiseksi täytyy olla tärkein tavoitteemme”. Mutta miten?

Torontolaisen Globe and Mail -lehden pääkirjoitus sanoi: ”Kokouksessa ei tehty maailmaa järisyttäviä päätöksiä eikä dramaattisia aloitteita.” Sen sijaan että lännen taloudelle olisi annettu toimintaohjeet, ”Ottawan julistus on piirustuksena siksi summittainen, että siitä tuskin selviää, mitä johtajat haluavat rakentaa. . . . Vaikka useimmat poliittiset marssikäskyt onkin silattu latteuksilla, tavallisesti voidaan nähdä, onko silauksen alla puuta vai rautaa . . . mutta joskus – kuten Ottawan tapauksessa – löytyykin pahvia.” Onko johtajilta ja heidän neuvonantajiltaan päässeet ideat loppumaan?

Silti Ottawan julistuksesta löytyy monia painotuksia. ”Meidän täytyy saada kansamme ymmärtämään paremmin että tarvitaan muutosta; muutosta kasvu- ja ansio-odotteissa, muutosta liikkeenjohdon ja työväen suhteissa ja menettelytavoissa, muutosta teollisuuden rakenteessa, muutosta sijoitustoiminnan suuntautumisessa ja suuruudessa ja muutosta energian käytössä ja tarjonnassa”, sanovat johtajat. Muutoksia vaaditaan valtioitten luotonottoon, budjettivajeisiin, korkokantoihin, korkokantojen ja valuuttakurssien epävakaisuuteen, ravinnontuotannon vauhdittamiseen ja kaupankäyntiin liittyviin asioihin. Pelkän työntöavun asemesta talous kaipaa kipeästi täydellistä uudistamista!

Talous on ollut aiemminkin vaikeuksissa ja on aina toipunut. Miksei nykyinen talous voi elpyä kokematta rajua muutosta?

Yksi tärkeä eroavuus

Maailman talousongelmat eivät ole samanlaisia kuin vuosikymmen sitten. Yksi tärkeä eroavuus on se, että valtiot ja niiden taloudet ovat riippuvaisia toisistaan. Yhden teollisuusmaan talouspolitiikka tai taloudellinen toiminta tuntuu muissa teollisuusmaissa. Köyhinkin kehitysmaista on mukana maailmantaloudessa ja vaikuttamassa vauraisiin maihin. Vauraitten maitten hyvinvointi riippuu köyhien maitten hyvinvoinnista, sillä ne eivät ainoastaan myy tärkeitä raaka-aineita vauraille maille vaan myös tuovat niistä miljardien markkojen arvosta hyödykkeitä ja luovat siten teollisuusmaihin kipeästi kaivattuja työpaikkoja.

Kehitysmaat haluavat uutta kansainvälistä talousjärjestystä, joka antaisi niille paremman osuuden maailmantaloudessa. Vaurailla mailla ei ole varaa jättää huomiotta tällaista vaatimusta. Kanadan pääministeri Pierre Trudeau sanoikin sitä ”erääksi kansainvälisen turvallisuuden perustekijäksi”.

Missä määrin talous mahdollisesti elpyy ja missä määrin valtiot mahdollisesti alkavat neuvotella uudesta talousjärjestyksestä, sen aika näyttää. Mutta on olemassa vakuuttavia todisteita siitä, että se mikä taloudessa todella on vialla, ei ole korjattavissa.

Mikä todellisuudessa on vialla?

Moni seikka on vialla. Ensiksikin on olemassa ahneus – kuka voi hillitä sitä? Huolimatta todellisesta tarpeesta ihmiset haluavat yhä enemmän aineellista ja ”parempaa elämäntapaa”, vieläpä toisten kustannuksella. Ahneus on ruokkinut kohtuuttomia odotuksia ja vaatimuksia paremmista palkoista, jotka kustannetaan korottamalla hintoja. Se saa valtiot asettamaan rajoituksia taloudelle oman vaurautensa turvaamiseksi toisten kustannuksella. Sairauden tavoin ahneus on tartuttanut maailmantalouteen riiston ja itsekkään keinottelun.

Toinen maailmantalouteen vaikuttavista väkevistä voimista on sodan uhka. Valtiot haluavat vahvistaa talouttaan, jotta niillä olisi varaa suvereenisuutensa vaatimiseksi tai puolustamiseksi tarvittavaan aseistukseen. Neuvostoliiton kanssa käymässään massiivisessa varustelukilvassa Yhdysvallat on esitellyt viisivuotissuunnitelman, joka kasvattaisi sen puolustusbudjettia noin 697 miljardista markasta noin 1475 miljardiin markkaan. Näin huiman kalliiksi käyvä sotilaallisen etumatkan tavoittelu voi lamaannuttaa vielä pahemmin kaikkien tärkeitten maitten talouden. Voiko kukaan odottaa oikeudenmukaisuutta ja kohtuutta talousjärjestelmältä, joka kahdessa viikossa käyttää sotilaallisiin tarkoituksiin niin paljon, että sillä sanotaan voitavan saada juomavettä ja ulottaa perusterveydenhuolto koko maailman väestölle?

Perusongelmana on kuitenkin hallitus. Kuten Ottawan huippukokouksessa myönnettiin, ”talouskysymykset ilmentävät laajempia poliittisia tarkoitusperiä ja vaikuttavat niihin”. Japanin pääministeri Suzuki meni asian ytimeen, kun hän sanoi länsimaiden haasteena olevan osoittaa, että niiden taloudelliset ja poliittiset järjestelmät ovat idän vastaavia järjestelmiä paremmat.

Viitatessaan epäsuorasti Ottawan huippukokoukseen sen puheenjohtaja pääministeri Trudeau kertoi Kanadan parlamentin alahuoneelle: ”800 miljoonaa ihmistä elää inhimillisen olemassaolon rajalla. He elävät musertavassa puutteessa, epätoivossa ja jatkuvassa kriisitilassa. Tämän kriisin hoitaminen koettelee sekä ihmisyyttä että hallitusten uskottavuutta.” (Kursivointi meidän)

Tosiasia on, että ihmiskunta ei ole 6000 vuoden aikana kyennyt aikaansaamaan uskottavaa hallitusmuotoa. Joistakin saavutuksista huolimatta kriisi kaiken kaikkiaan ei parane vaan pahenee. Onko sellainen uskottava hallitus mahdollinen, hallitus joka voi poistaa nykyisen epäoikeudenmukaisen talousjärjestyksen, jonka käyttövoimana ovat ahneus ja sen sodankäyntiin tuntema pakkomielle?

Kyllä on! Tarvittava hallitus on Jumalan taivaallinen valtakunta. Sen ratkaisut ovat paljon paremmat kuin mitkään taloustieteen oppikirjojen ja teorioitten unelmista. Tämän hallituksen tärkein oppikirja, Pyhä Raamattu, tunnisti jo kauan sitten tarkasti aikamme vakavat talousongelmat. (Ilmestys 6:6) Mutta se menee pitemmälle kuin vain osoittaa mikä on vialla: sen avulla voit päästä nauttimaan tämän ainoan tyydyttävän ratkaisun tuomista siunauksista.

Se auttaa sinua ymmärtämään, miksi vain Jumalan valtakunta voi taata täystyöllisyyden, inflaation häviämisen, vaurauden tasaisen jakautumisen ja taloudellisen turvallisuuden. Jo nyt se muuttaa ihmisten persoonallisuutta poistamalla ahneuden ja suuntaa tuottavaa toimintaa sota-aseiden rakentamisesta rauhaisiin pyrkimyksiin ja lopulta taloudelliseen turvallisuuteen. (Miika 4:1–4) Sen sijaan että se loisi vain uuden talousjärjestyksen, se tulee pian poistamaan koko maailmanjärjestelmän – myös epäoikeudenmukaisen talousjärjestelmän – ja korvaamaan sen vanhurskaalla uudella järjestyksellä. Tällainen yli-inhimillinen saavutus voi olla lähtöisin vain yli-inhimillisestä hallituksesta! – Daniel 2:44.

Mikset tutustuisi Raamattuun ja ottaisi itse selvää siitä, mitä sinun tulee tehdä voidaksesi hyötyä tuosta tulevasta maailmanmuutoksesta? Jehovan todistajat ovat valmiita auttamaan sinua siinä.

[Alaviitteet]

[Kaavio s. 25]

(Ks. painettu julkaisu)

KULUTTAJAHINTOJEN NOUSU

1977

1978

1979

1980

20 %

15 %

10 %

5 %

SUOMI L.–SAKSA ENGLANTI RANSKA ITALIA JAPANI USA