Oletko elänyt joskus aiemmin?
Jotkut ihmiset uskovat, että kuoleman jälkeen ihmisen sielu syntyy uuteen ruumiiseen
JOTKUT uskovat aivan varmasti, että jos olet köyhä, raajarikko, sokea tai jollakin muulla tavoin huono-onninen, niin se johtuu edellisessä elämässä tekemistäsi synneistä. Toisaalta jos olet terve ja varakas, sen uskotaan johtuvan siitä, että olet ollut edellisessä olemassaolossasi hyvä. Tällaiset ihmiset uskovat, että kuoleman jälkeen ihmisen sielu siirtyy henkimaailmaan ja syntyy myöhemmin uuteen ihmis- tai eläinruumiiseen.
Oletko koskaan kuullut tällaisesta käsityksestä?
Olisi outoa, jollet olisi kuullut. Käytännöllisesti katsoen kaikkialla maailmassa on kautta vuosisatojen ollut ihmisiä, jotka ovat uskoneet eläneensä aiemmin. Etelä-Amerikan viidakoista ja eteläisen Tyynenmeren saarilta aina Afrikan ja Aasian mantereille asti on paljon ihmisiä, joiden mielestä he hyötyvät tai kärsivät edellisen ”elämänsä” tai edellisten ”elämiensä” takia.
Joissakin maissa, kuten Yhdysvalloissa, monet psykologit ovat ”reinkarnaatioterapian” apostoleita, ja hypnotismin tai muiden menetelmien avulla he yrittävät saada ihmisen muistelemaan aiempia elämiänsä ja siten hankkimaan itselleen sellaista ymmärrystä ja kokemusta, jonka avulla hän voisi selviytyä senhetkisistä ongelmistaan.
Miksi siihen uskotaan?
Onko sinulle joskus sattunut, että olet käynyt jossakin paikassa ensi kerran ja sinusta on silti tuntunut siltä kuin olisit ollut siellä aiemminkin? Tai kun joskus olet tavannut jonkun ensimmäistä kertaa, onko sinusta tuntunut että olette tavanneet aiemmin? Monet uskovat tällaisten kokemusten osoittavan, että he olivat edellisessä elämässään käyneet tuossa paikassa tai tavanneet tuon ihmisen.
Voimakkaimpia syitä tällaiseen käsitykseen on väite, että monet ovat hypnoosissa kuvailleet hämmästyttävän tarkasti edellistä elämäänsä. Eräs tapaus pääsi Yhdysvalloissa uutisiin 25 vuotta sitten. Hypnotisoinnin jälkeen eräs nainen kuvaili elämäänsä Bridey Murphy -nimisenä irlantilaisnaisena, joka eli vuosina 1798–1864. Vaikka tämä nainen väitti, ettei ollut milloinkaan käynyt Irlannissa, hän alkoi hypnoosissa puhua englantia irlantilaisittain ja kuvaili elävästi yli 100 vuoden takaista irlantilaisten elämää. Monista maista on saatu tietoja vastaavanlaisista reinkarnaatiota eli jälleensyntymistä tukevista tapauksista. Mutta . . .
Millaisia todisteet todellisuudessa ovat?
Se, että mielestäsi jo tunnet jonkun, jonka tapaat ensi kerran, ei välttämättä merkitse sitä, että olet tavannut tuon ihmisen edellisessä elämässäsi. Ajattelehan miten monia eläviä ihmisiä olet erehdyksessä pitänyt jonakuna toisena samanlaisen ulkonäön ja totunnaistapojen takia. Mutta mikä selittää sen, että jokin tuntematon paikka voikin ensi näkemättä tuntua tutulta?
Aivoillamme on ainutlaatuinen kyky varastoida silmien ja korvien niihin vuosien mittaan syöttämää tietoa. Muistimme on kuin kirjasto. Osa sen ”kirjoista” on jatkuvasti lainassa. ”Toiset kirjat, kenties suuri enemmistö niistä”, sanoo eräs tietolähde,a ”pölyttyvät syrjäisissä hyllyissä, ja niihin tutustutaan harvoin tai ei lainkaan. Pieneen tilaan on mahdutettu valtavasti tietoa.” Kun siis jokin näkymä tuntuu tutulta, me olemme voineet käydä samanlaisessa paikassa, lukea siitä, kuulla jonkun puhuvan siitä, nähdä kuvia siitä kenties jossakin elokuvassa tai kirjassa – jo lapsena.
Ilmeisesti hypnoosissa suuri osa aivojen ”taimmaisten hyllyjen” tiedoista palautuu mieleen. Mutta vaikka kertomusten poikkeukselliset yksityiskohdat näyttäisivätkin todistavan aiemmasta elämästä, niistä löytyy myös sellaisia todisteita, joiden perusteella niiden kertojien ei voida katsoa eläneen tuohon aikaan.
Esimerkiksi se amerikkalainen kotiäiti, joka mielestään oli elänyt irlantilaisena naisena 1800-luvulla, kertoi hypnoottisessa hurmostilassa raaputtaneensa ”kaikki maalit sängystäni . . . Sänky oli metallia.” Oletettavasti hän oli silloin nelivuotias (vuonna 1802). Totuus on, että rautasänkyjä alettiin käyttää Irlannissa aikaisintaan vasta vuonna 1850. Hän myös kertoi edellisestä elämästään: ”Käyn pyhän Theresan kirkossa.” Irlannissa on kyllä tuollainen kirkko, mutta sitä alettiin rakentaa vasta vuonna 1911 – 47 vuotta hänen ”ensimmäisen kuolemansa” jälkeen. Tutkijat huomasivat, että vaikka kertomus olikin paikka paikoin luotettavaa (kuten hänen kuvauksensa eräistä paikoista), se sisälsi monia ristiriitaisuuksia. Eräs tiedemiesryhmä oli yhtä mieltä siitä, että hänen ajatuksensa ’olivat lähtöisin hänen piilotajuisesta muististaan’ eivätkä hänen edellisestä elämästään. Se, että hänen kasvattajansa olivat irlantilaista syntyperää, voi osittain selittää tällaisten muistikuvien synnyn.
Tällaisista selvityksistä huolimatta monet uskovat lujasti jälleensyntymiseen, koska heidän mielestään Raamattu tukee sitä.
Mitä Raamattu sanoo?
Tätä käsitystä on tuettu esimerkiksi Johanneksen 9:1–3:lla, jossa eräät Jeesuksen opetuslapset sivuutettuaan sokeana syntyneen miehen kysyivät Jeesukselta: ”Kuka teki syntiä, tämäkö vai hänen vanhempansa, niin että hän syntyi sokeana?” Jeesus vastasi: ”Ei tämä tehnyt syntiä eivätkä hänen vanhempansa.” Jeesuksen vastaus osoitti, ettei tämä mies maksanut jossakin aiemmassa elämässään tekemistään synneistä. Hänen opetuslapsensa ovat voineet uskoa, kuten eräät rabbiinit uskoivat, että lapsi saattoi tehdä syntiä äitinsä kohdussa ennen syntymäänsä. Jeesus selitti, että tällaiset puutteet tekisivät Jumalan teot ilmeisiksi. Näin kävi, kun Jeesus paransi tämän miehen ja katselijat näkivät Jumalan voiman voittavan sairauksien ja kipujen aiheuttaman kurjuuden.
Sen sijaan että Raamattu tukisi ihmissielun jälleensyntymistä, se osoittaa sielun olevan ihminen itse. (1. Mooseksen kirja 2:7) Se puhuu ihmisistä, jotka ”löivät kaikki ne sielut, jotka siellä [Haasorin kaupungissa] olivat, miekan terällä, ja tappoivat”. Sielut siis kuolevat. – Joosua 11:11, Vanha kirkkoraamattu; Hesekiel 18:4, 19.
Jumala antaa sielulle elämän eli hengen. Kuolemassa tämä elämänvoima eli henki katoaa ja ihmisen ajatukset häviävät. Siksi kuollut ihminen on tiedoton, ikään kuin syvässä unessa. Kuolleet ’astuvat hiljaisuuteen’. – Psalmit 104:29, 30; 115:17; 146:3, 4; Saarnaaja 9:5.
Raamattu antaa ylösnousemustoivon. Jumala palauttaa elämään kaikki ne, jotka nukkuvat tiedottomina kuolemassa. He saavat silloin tilaisuuden nauttia ikuisesta elämästä olosuhteissa, joista kaikki nykyinen kurjuus ja murhe ovat tyystin poissa. Mikset hankkisi lisää tietoa tästä arvokkaasta toivosta ottamalla yhteyttä paikallisiin Jehovan todistajiin tai kirjoittamalla tämän lehden julkaisijoille. – Johannes 5:28, 29; Apostolien teot 24:15.
[Alaviitteet]
a John Pfeifferin teoksesta The Human Brain.
[Huomioteksti s. 11]
Muistimme on kuin kirjasto. Ilmeisesti hypnoosissa suuri osa ”taimmaisten hyllyjen” tiedoista palautuu mieleen