Arvokas tutkimus
Yhdysvaltain korkeimman oikeuden entinen ylituomari Salmon Portland Chase suoritti kerran Raamattua koskevan puolueettoman tutkimuksen. Mihin tulokseen hän päätyi?
”Elämässäni tuli kerran sellainen aika, että aloin epäillä Raamatun jumalallista alkuperää, ja lakimiehenä ja tuomarina päätin tutkia tätä kirjaa samalla tavalla kuin olisin tutkinut oikeudessa minkä tahansa asian punniten todisteita, jotka ovat joko puolesta tai vastaan. Se oli pitkä, vakava ja syvällinen tutkimus, ja kun käytin tässä uskonnollisessa asiassa samoja todisteluperiaatteita, joita olen aina käyttänyt maallisissa asioissa, niin tulin siihen lopputulokseen, että Raamattu on yliluonnollinen kirja, että se on lähtöisin Jumalasta ja että ihmiskunnan ainut turva on sen opetusten noudattamisessa.” – The Book of Books: An Introduction, s. 194.
Mutta miksi turvautuisit jonkun toisen henkilön sanaan tulkiten sen tavalla tai toisella? Mikset tarkastelisi tosiasioita itse, jollet ole jo tehnyt niin?