1900-luvun naisen pulmia ja odotteita
CONSUELO on kotoisin Puerto Ricosta ja on ollut naimisissa yhdeksän vuotta. Puheen kääntyessä nykyajan naisten kohtaamiin ongelmiin hän on sitä mieltä, että maailma saa vielä odottaa sitä päivää, jona sen tarjoamat neuvot olisivat parempia kuin Raamatun neuvot.
Esimerkiksi samapalkkaisuudesta hän sanoo: ”Todennäköisesti silloin miehen ja naisen pitäisi saada samanlaista palkkaa, jos he ovat yhtä päteviä ja he molemmat ovat ahkeria työssään. Voin ymmärtää, miksi jotkut naiset ovat katkeria. Mutta minä katselen asioita toisin.
”Minulle palkka ei ole tärkeintä elämässä. Voin nähdä työnteolle kaksi syytä: teen sitä joko siksi että tarvitsen rahaa tai siksi että tunnen tekeväni jotakin arvokasta. Ensimmäisessä tapauksessa olisin tyytyväinen, jos tuloni riittäisivät tyydyttämään tarpeeni. Raamattu varoittaa: ’Ne, jotka ovat päättäneet olla rikkaita, joutuvat kiusaukseen ja ansaan.’ – 1. Timoteukselle 6:9.
”Jos vertaa itseään toisiin, löytää aina jonkun, joka ansaitsee enemmän. Monesti miehet ansaitsevat enemmän kuin naiset. Mutta toisaalta amerikkalaiset naiset ansaitsevat enemmän kuin sekä miehet että naiset useimmissa muissa maissa. Se, että ihminen vertaa itseään niihin, jotka ansaitsevat vähemmän, eikä niihin, jotka ansaitsevat enemmän, edistää mielenrauhaa.
”Tietenkin jos tekisin sellaista työtä, jota pitäisin jo itsessään arvokkaana, silloin rahalla ei olisi yhtä suurta merkitystä.”
Älä joudu uhriksi
Kristityt naiset tajuavat, että niin sanottu seksuaalinen vallankumous valitsee naiset uhreikseen. Suosittu ajanviete ja muu propaganda saa miehet ajattelemaan, että naiset haluavat olla moraalittomia, ja ne saavat taas naiset ajattelemaan, että voidakseen näyttää normaaleilta heidän täytyy olla moraalittomia.
Mutta kristitty tietää rajat. Raamattu sanoo meille: ”Tätä Jumala tahtoo . . . että kartatte haureutta.” (1. Tessalonikalaisille 4:3) Tätä neuvoa noudattavan naisen on ehkä pakko oppia sanomaan: ”Ei”. Mutta hän välttyy irrallisten suhteitten aiheuttamilta sydäntä särkeviltä pulmilta. Ja hän miellyttää Jumalaa.
Entä mitä voidaan tehdä, jos työpaikalla harrastetaan seksuaalista ahdistelua? Usein kristillinen käytös voi muuttaa olosuhteet toisenlaisiksi, ja Connie voi vahvistaa tämän.
Connie on kuudetta vuottaan naimisissa oleva nuori nainen, joka aiemmin oli työssä suuressa toimistossa. Mutta hän voitti seksuaalisen ahdistelun aiheuttaman ongelman, ja hän selittää miten se tapahtui: ”Paljon riippuu omasta käytöksestä. Jos säilyttää suhteensa miehiin asiallisina – on ehkä huumorintajuinen, muttei sellaisille vitseille – niin useimmat heistä alkavat kunnioittaa.
”Huomasin, että jotkut toimiston tytöistä olivat liian tuttavallisia miesten kanssa, eivät panneet pahakseen uskallettuja vitsejä ja katselivat arveluttavaa makua osoittavia lehtiä. Vaikka miehet näyttivätkin nauttivan tuttavallisuudesta, he menettivät kunnioituksensa näitä tyttöjä kohtaan. Kävelin itse aina pois kuullessani saastaisia vitsejä tai huonoa kieltä. Jonkin ajan kuluttua he alkoivat kunnioittaa minua omaksumani asenteen vuoksi eivätkä enää kiusanneet minua.”
Todellisuudessa Connie oli soveltanut seuraavaa Raamatun neuvoa: ”Haureutta ja minkäänlaista epäpuhtautta . . . älköön edes mainittako teidän keskuudessanne, niin kuin pyhille sopii.” (Efesolaisille 5:3) Se suojeli häntä. Tietenkään tämä ei hillitse päättäväisempiä ahdistelijoita. Consuelo tunsi erään tytön, jonka oli pakko lähteä eräästä työpaikasta sen tavan vuoksi, jolla yksi miehistä käyttäytyi häntä kohtaan. Se oli viisas ja sen Raamatun neuvon mukainen ratkaisu, joka kuuluu: ”Paetkaa haureutta.” – 1. Korinttolaisille 6:18.
Aviomiehet ja kodinhoito
Gladysilla on perhe, ja hänen mielestään se, miten aviomies voisi auttaa, riippuu kasvatuksesta. Ennen sotaa, jolloin monet naiset eivät käyneet työssä, monissa kodeissa näytti aivan luonnolliselta, että naiset tekivät kaikki kotityöt. Pojat kasvoivat odottamaan tätä, ja se on luultavasti syynä siihen, miksi nykyään monet miehet oudoksuvat kodinhoitoa. Mutta tilanne on muuttunut. Gladys sanoo: ”Kun sekä mies että vaimo käyvät työssä, olisi varmasti mukavaa, että miehet tekisivät oman osansa kotona. Luulen, että äitien asiana on nyt opettaa pojilleen kodinhoitoa siinä missä tyttärilleenkin.
”Minusta nuorenparin pitäisi voida keskustella tästä pulmasta ja päästä yhteisymmärrykseen. Varmastikin kypsä mies, joka ’rakastaa vaimoaan niin kuin itseään’, ei voisi hyvällä omallatunnolla rentoutua nojatuolissa, samalla kun hänen valmiiksi väsynyt vaimonsa ahertaa kotitöissä – paitsi jos vaimon mielestä näin on parempi.” – Efesolaisille 5:33.
Onnellisuuden ongelma
Gladysin mielestä kristilliset periaatteet voivat auttaa silloinkin kun tulee kysymys urasta tai perheestä. Hän on antautunut virkauralle ja on kasvattanut tyttären, ja hän sanoo: ”On kysymys tasapainosta. Huolehdin siitä, ettei tyttäreni joutunut kärsimään urani takia, mutta yhtä lailla pidin työtänikin tärkeänä. Minulla oli siis syy urallani jatkamiseen.”
Hän jatkaa: ”Haluaisin sanoa sen, että jokaisen naisen on tehtävä oma valintansa. Hän joutuu vastaamaan kysymykseen: ’Mitä todellisuudessa haluan tehdä elämälläni?’ Äitiyden halu on voimakas useimmilla naisilla, ja se on kaunis ja tärkeä osa meidän luontoamme. Jos tyttö luopuu mahdollisuuksistaan äitiyteen, siihen pitäisi olla hyvät syyt.”
Raamatun mukaan naisen, tai miehen, täytyy aikaansaada jotakin rakentavaa voidakseen olla todella onnellinen. (Apostolien teot 20:35; Saarnaaja 2:8, 10, 11) Isyys tai äitiys voi tyydyttää tämän tarpeen. Samoin voivat jotkin urat.
Consuelo sanoo: ”Uranani on kristillinen palvelus, ja tunnen todella saavani jotakin aikaan. Tytöt, jotka valitsevat mieluimmin tällaisen ’antavan’ uran kuin äitiyden, saavat monia palkintoja, jotka enemmän kuin korvaavat sen, mistä he ovat luopuneet. Mutta jokaisen tulisi tehdä oma valintansa. Ja jos hänellä on tekemäänsä valintaan hyvät syyt, häntä ei häiritse se mitä toiset sanovat.”
Naisen aseman parantaminen
Niinpä soveltamalla Raamatun periaatteita monet naisten nykyään kohtaamista ongelmista voidaan selvittää hyvin tuloksin. Mutta riittääkö pelkästään se, että tehdään näin? Eivätkö naiset voi tehdä niiden suhteen mitään muuta?
Connie selitti: ”En usko, että se mitä nyt tapahtuu maapallolla, on Jumalan tahto ihmiskunnan suhteen. Mielestäni Jumalan tahto on, että naisia tulisi kohdella paremmin kuin heitä usein kohdellaan. Mutta Jumala on osoittanut valtakuntansa olevan se väline, jonka avulla hän ratkaisee tämän ongelman. Siksi me rukoilemme: ’Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa.’ (Matteus 6:9) Minusta kristitty nainen voi auttaa parhaiten siten, että hän käyttää tarmoaan edistääkseen tämän rukouksen toteutumista.
”Yksi tapa on se, että hän auttaa ihmisiä tutustumaan Jumalan tahtoon. Tiedän Jehovan todistajien julistavan Jumalan valtakuntaa kautta maailman, ja he opettavat miehille, ettei heidän vaimonsa ole alempiarvoinen luomus. Sen ansiosta monissa perheissä parhaillaan oiotaan niitä perinteisiä käsityksiä, jotka ovat johtaneet naisten sortamiseen.”
Gladys on samaa mieltä: ”Niin, miehiä valmennetaan kohtelemaan vaimoaan kristillisellä tavalla. Todella kristityt miehet eivät jätä perhettään. He eivät hävitä rahojaan pelaamalla uhkapelejä tai juopottelemalla eivätkä kieltäydy auttamista ’naisten töissä’, silloin kun se on tarpeellista. Miehet oppivat tämän osoittaessaan vastakaikua Jehovan todistajien opetustyölle.”
Vaikka yksilöt voivatkin muuttua, me emme kuitenkaan voi pakolla aikaansaada maailmassa suuria muutoksia – niin paljon kuin me sitä ehkä haluaisimmekin. Ongelmat ovat liian syvälle juurtuneita. Siitä huolimatta Raamattu sanoo: ”Maailma on häviämässä ja samoin sen halu.” (1. Johannes 2:17) Ja sen mukana katoavat kaikki sen ennakkoluulot ja epäoikeudenmukaisuudet.
Lisäksi Raamattu tarjoaa kestävämmän ratkaisun: ”Hänen lupauksensa mukaan me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus on asuva.” (2. Pietari 3:13) Tämä uusi järjestelmä on hyvin lähellä. Ja sadattuhannet naiset tajuavat sen todella ratkaisevan ne pulmat, joita naisilla on tällä meidän vuosisadallamme.
Seuraavassa artikkelissa yksi näistä sadoistatuhansista naisista kertoo kokemuksistaan.
[Tekstiruutu s. 12]
Toimiiko Raamattu naisten etuja vastaan?
Jotkut ovat tätä mieltä siksi, että Raamattu opettaa miehen olevan naisen pää, varsinkin perhe- ja seurakuntajärjestelyssä. Mutta ota huomioon, mitä muutakin se sanoo:
• ”Miehet, rakastakaa jatkuvasti vaimoanne, niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa.” (Efesolaisille 5:25)
• ”Miesten pitää rakastaa vaimoaan niin kuin omaa ruumistaan.” (Efesolaisille 5:28)
• ”Te aviomiehet, asukaa jatkuvasti samalla tavoin heidän [vaimojenne] kanssaan tiedon mukaan, osoittaen heille kunniaa.” (1. Pietari 3:7)
• ”Palvontamuoto, joka on Jumalamme ja Isämme näkökannalta puhdas ja saastumaton, on tämä: orvoista ja leskistä huolehtiminen heidän ahdistuksessaan.” (Jaakob 1:27)