Millaista on lainelautailu?
Kerrottu Herätkää-lehden Australian-kirjeenvaihtajalle
MILTÄ tuntuisi viilettää vaivattomasti aaltoja pitkin kauniille auringossa kylpevälle rannalle? Tämä elämys on tuttu tuhansille ihmisille ympäri maailman. He ovat lainelautailijoita, ja lainelautailu on nimenomaan se mistä he saavat nautintoa. Pyysin kolmea australialaista ystävääni selittämään lainelautailun suurta viehätysvoimaa. Lukiessamme heidän kokemuksiaan saamme myös tervetulleita neuvoja. Antakaamme John Gittinsin kertoa ensin:
”Heräsin valtavan suurten aaltojen jyrinään niiden iskiessä alhaalla oleviin tuliperäisiin kallioluotoihin. Ääni innosti minua mutta sai minut samalla myös hieman pelkäämään, sillä pian pääsisin kokeilemaan taitojani ja voimiani ajamalla lainelaudalla noitten vesihirviöitten päällä.
”Puoliunissani hapuilin pimeässä pienessä pakettiautossani uimasortsejani. Avattuani auton ovet näin hurjimpien unelmieni toteutuneen. Täydelliset kolmi- ja nelimetriset aallot repesivät Honolua-lahden rantaan rynnistäviksi ryöpyiksi Havaijisaariin kuuluvalla Mauilla. Katselin lainelautailijan unelmaa.
”Olin lainelautaillut eräillä Australian, Etelä-Afrikan ja Euroopan kuuluisimmista lainelautailupaikoista. Nyt olin Havaijilla, lainelautailijain Mekassa. En ollut koskaan nähnyt näin suuria, voimakkaita ja kauniita aaltoja. Juoksin lainelauta kainalossa villikaktusten välitse kiemurtelevaa polkua kohti merta. Tutkin nopeasti mutta huolellisesti lähestyviä aaltoja ja näin, että niiden välissä oli pieni tyven, jonka aikana ehtisin sännätä hyppykalliolle, ja sen jälkeen olinkin jo vedessä – keskellä Havaijin kauniita, viileitä ja kirkkaita tyrskyjä.
”Meloin kauemmaksi merelle ja juuri oikealla hetkellä osuin yhden suuren aallon etureunaan. Yhtäkkiä aalto tempaisi minut liikkeelle, ja muistan yhä selvästi miten luisuin sitä pitkin alas tasaista vauhtia. Käännyin aallon juurella ja koukkasin eteenpäin rynnistävää leveää vihreää seinämää ylöspäin, minkä jälkeen luisuin taas sitä pitkin alas vinhemmin kuin koskaan aiemmin. Harjastaan kiertyvän aallon kohina tuntui luissa ja ytimissä. Ajattelin jo hetken että nyt käy hullusti, kun murtunut aallonharja ympäröi minut. Mutta lopulta selviydyin pälkähästä ja liu’uin laantuvilta mainingeilta syvään veteen lahden sisään. Miten jännittävä ja kiihottava elämys!
”Lainelautailu ei ehkä ole sellaista ajanvietettä, josta kaikki pitäisivät, mutta useimmat ainakin mielellään katselevat sitä. Liukuobjektiiveja käyttävät kamerakärpäsen pureman saaneet innostuvat valtavasti. Ja on hyvin todennäköistä, että siellä missä on suuria aaltoja on myös lainelautailijoita. Monet matkustavat ympäri maailmaa vain päästäkseen ratsastamaan hyvillä aalloilla. Lainelautailu on nykyään ammattilaisurheilua omine pistejärjestelmineen ja kasvavine rahapalkintoineen.
Onko lainelautailu yksitoikkoista?
”Jotkut kysyvät: Eikö lainelautailu ole pelkkää sopivan aallon yksitoikkoista odottelua ja jatkuvaa saman toistamista? Ei suinkaan. Jokainen aallokko on aina erilainen. Aallot hajoavat eri tavalla jokaista hiekkasärkkää tai riuttaa vasten. Lainelautailijalle jokainen aalto on erilainen ei vain kooltaan ja voimaltaan vaan myös nopeudeltaan, rakenteeltaan ja raukeamistavaltaan. Ei voida missään tapauksessa puhua yksitoikkoisuudesta!
”Entä sitten lainelautailun kustannukset? Onko sen aloittaminen kallista? Ei oikeastaan. Sen viehätys piileekin osaksi siinä, että se tarjoaa nuorille paljon pienellä panoksella. Ensiksikään meri ei maksa mitään. Tietenkin täytyy ensin päästä sen rannalle. Sen jälkeen tarvitseekin ostaa vain lainelauta ja märkäpuku, jos vesi on kylmää. Muuten riittää tavallinen uimapuku.”
Entä varjopuolet?
Kysyin tätä toiselta asiantuntijalta, Rob McTavishilta, jonka lainelautailijoitten maailma tuntee eräänä lainelaudan suunnittelijana.
”Olen ratsastanut aalloilla kaikkialla maailmassa ja nähnyt, miten tämä harrastus on pikkuhiljaa muuttunut kahden viime vuosikymmenen kuluessa. Kaikki ei ole muuttunut parempaan päin.
”1960-luvun alussa lainelautailun ympärille kehittyi kokonainen elämäntapa, joka karsasti materialistista kulttuuria ja sen kaikesta piittaamatonta menestyksen tavoittelua. Monet lainelautailijat hylkäsivät uratavoitteensa, panivat rahansa yhteiseen bensiinikassaan ja lähtivät etsimään ympäri maailmaa hyviä aaltoja. Rahaa ei pidetty kovin tärkeänä. Pohjimmiltaan sen ajan lainelautailijat koettivat vain nauttia auringosta ja tyrskyistä luonnon antimina.
”Myöhemmin 1960-luvulla monet lainelautailijat joutuivat valtakulttuurin, hippiliikkeen, lumoihin, ja tietenkin huumeetkin sitten löysivät tiensä tähän joukkoon. Olen nähnyt monista antaumuksellisista terveistä lainelautailijoista tulevan lopulta alennustilansa ja huumeitten käytön vuoksi samanlaisia ihmisraunioita kuin niin monista muista jo ennen heitä.
”Toinen kielteinen tekijä tässä harrastuksessa on ollut kilpailuhengen ja kaupallisuuden kasvaminen ja se, että siitä on tullut ammattilaisurheilua. Se on ollut ilmeisempää sen jälkeen kun vuonna 1967 keksittiin lyhyt lainelauta. Tämä pieni lauta avasi laineella ajamiseen aivan uusia jännittäviä ulottuvuuksia. Sen kuljettamiseen tarvitaan voimakkaampia aaltoja, ja tällöin joudutaan matkustamaan esimerkiksi Havaijille ja Indonesiaan etsimään keskeltä valtamerta suuria aallokkoja, jotka synnyttävät todella tasokkaita laineita.
”Se, että lainelautailijoita on enemmän, on aiheuttanut aggressiivisuutta. Kun lainelautailijoita on paljon, he tungeksivat ja taistelevat parhaista aalloista. Se voi usein johtaa jopa nyrkkitappeluihin.
”Joku voi ehkä miettiä, mitä lainelautailijalle tapahtuu sitten, kun hän vanhenee ja kilpailu aalloista kovenee. Monet ovat havainneet olevansa pahassa pulassa. Heiltä on voinut kulua koko nuoruus 30 vuoden ikään asti aaltojen perässä juoksuun, kun he sitten huomaavat että heillä on vaimo ja lapsia eikä riittävää pätevyyttä elatuksen hankkimiseen. Jotkut ovat alkaneet huolehtia itsestään kaupustelemalla huumeita ja lopulta tulemalla osaksi uutta ’järjestelmää’, joka on aivan samanlainen kuin se järjestelmä, jota he vastustivat 1960-luvulla.”
Miten turvallista lainelautailu on?
Mietin tätä kysymystä ja päätin esittää sen entiselle lainelautailijalle John Wrightille kuullakseni hänen mielipiteensä. Hän on erittäin pätevä vastaamaan, kuten tulemme huomaamaan.
”Ratsastin jo 11-vuotiaana aalloilla Australian rannikolla. Kun ryhmä kalifornialaisia lainelautailijoita vieraili Sydneyssä kesällä 1956, lainelautailukuume todella tarttui. Me nuoret katselimme noiden kalifornialaisten tekemiä temppuja, ja se innosti meitä suuresti – he saivat ’kaarreajon’, ’laudalla kävelyn’, ’pyörähdykset’ ja ’päänkastamiset’ näyttämään hyvin helpoilta!
”Varttuessani aloin himoita Kalifornian ja Havaijin suurille aalloille pääsyä. Jätin 21-vuotiaana korkeakouluopintoni kesken, menin työhön ja aloin säästää ensimmäistä USA:n matkaani varten. Päästyäni vihdoin sinne näin, ettei sikäläisten lainelautailijoitten elämäntapa eronnut paljoakaan siitä, mihin olin tottunut Australiassa – juominkeja, rähinöitä, siveettömyyttä ja huumeitten käyttöä. Aalloista tapeltiin usein.
”Mutta entä sitten turvallisuus, joku voi miettiä. On selvää, että lainelautailija putoaa hyvin usein laudalta, mutta yleensä veteen. Hyvällä uimarilla ei tavallisesti ole suurempaa hätää. Mutta aina voi jokin aavistamaton tilanne yllättää kenet tahansa. Niin kävi esimerkiksi minulle.
”Erään kerran vuonna 1975 olin kokeilemassa uutta lainelautaa ja ’palaamassa’ runsaan metrin korkuisen aallon päälle. Aalto vyöryi särkän yli, ja aallon reuna sinkosi minut pää edellä hiekkaan. Ruumiini jysähti koko painollaan niskani päälle. Kimposin jaloilleni ja kaaduin sen jälkeen mahalleni vajaan puolen metrin syvyiseen veteen. Maatessani siinä ihmettelin, miksen voinut liikkua.
”Olisin kohta hukkunut, ellei edellisellä aallolla kiitänyt lainelautailija olisi nähnyt minun kelluvan ja tullut avukseni. Hän käänsi minut selälleni ja uitti minut rannalle. Rannalle oli ehtinyt kokoontua pieni joukko ihmisiä. Kesti tunteja ennen kuin ambulanssi tuli, tai niin minusta ainakin tuntui. Sen jälkeen en ole ratsastanut lainelaudalla. Minulta oli murtunut niskanikamia. Olen siitä lähtien potenut neliraajahalvausta.
”Ajatus siitä, että joutuisin tästedes olemaan pyörätuolissa, painoi raskaana mieltäni. Kuntoutus on vähitellen auttanut minua niin paljon, että pystyn nyt käyttämään melko hyvin käsivarsiani ja käsiäni ja voin liikkua kainalosauvojen avulla. Lisäksi vaimoni, jonka kanssa solmin avioliiton tammikuussa 1980, on myös auttanut minua.
”Vaikken pystykään enää ratsastamaan aalloilla, uin mielelläni, sillä se pitää minut vireänä, ja saan yhä mielihyvää katsellessani tyrskyjä ja monia taitavia lainelautailijoita, jotka luisuvat aalloilla lähellä Australian itärannikolla sijaitsevaa kotiamme, josta on näköala merelle.
”Voidaanko minun onnettomasta kokemuksestani oppia jotakin? Aavistamattomat tilanteet voivat aiheuttaa tapaturmia missä tahansa harrastuksessa. Jos olisin törmännyt hiekkasärkkään kädet edellä enkä päälläni, tilanne olisi nyt toinen. Me emme selvästikään voi leikitellä sokeilla luonnonvoimilla. Aalto jossa on tonneittain vettä, voi kehittää suunnattoman voiman. Siksi lainelautailijan täytyy osata myötäillä aallon virtailuja ja rytmiä. On myös hyvä tietää, millaista on pohja aaltojen alla ja miten toimia vaaran uhatessa.
”Muistellessani aikoja, jolloin ratsastin aalloilla, mieleeni tulee monia onnellisia ja sykähdyttäviä hetkiä. Oli nautinto saada myötäillä aaltojen alati muuttuvia liikkeitä. Mutta sellaisen elämäntavan kielteisiä puolia olivat esimerkiksi huumeitten käyttö ja löyhä moraali. Lisäksi lainelautailijat ovat aggressiivisia ja kilpailuhenkisiä.
”En voi mitenkään unohtaa vielä erästä puolta lainelautailussa. Kaikkien harrastusten pitäisi olla rentouttavaa ajanvietettä, tuoda vaihtelua arkipäivään. Ammattilaiset ovat tietenkin asia erikseen. Minun täytyy kuitenkin myöntää, että lainelautailu merkitsi minulle enemmän. Se oli aikaa ja voimia kuluttavaa kokopäivätyötä. Minulta kului kokonaisia päiviä lainelautailussa ja täydellistä ’putkea’, todella suurta aaltoa, odotellen. Voin nyt nähdä, miten helposti ihminen tulee sellaisessa itsekeskeiseksi, niin että hän tuskin ajattelee toisia. Ja kun viikko tai kuukausi oli kulunut, mitä olin saanut vaivojeni palkaksi? Tietenkin lainelautailu on vapaa-ajan harrastuksena yhtä hyvä kuin mikä tahansa muu harrastus. Mutta nyt kun olen toimiva kristitty, minun on pakko sanoa, että sitä ei pidä harrastaa siinä määrin, että muut ihmiset ja vastuut unohtuvat.
Lainelautailu osana parempaa elämäntapaa
”Silloin kun harrastin paljon laineilla ajamista ja käytin huumeita, minua vaivasivat elämän hengelliseen puoleen liittyvät kysymykset. Halusin vastauksia esimerkiksi kysymyksiin: Miksi me olemme täällä? Onko kuoleman jälkeen elämää? Jos meidät on tarkoitettu elämään sopusoinnussa luonnon ja Jumalan kanssa, miksi ihmiskunta on niin vääjäämättä menossa kohti tuhoaan? Etsiessäni vastauksia tutkin erilaisia itämaisia filosofioita, mutta ne eivät tyydyttäneet minua. Sen jälkeen kaksi lainelautailijaa, joiden kanssa työskentelin, alkoi tutkia Raamattua Jehovan todistajien kanssa. Heidän muuttunut asenteensa teki minuun pian vaikutuksen. Heidän aggressiivisuutensa väheni ja he kehittivät aitoa kiinnostusta lähimmäisiään kohtaan – tässä tapauksessa minua kohtaan!
”Keskustellessamme kerran maailman olosuhteista toinen miehistä näytti minulle Raamatusta 2. Timoteuksen kirjeen 3. luvun, jossa mainitaan ’viimeiset päivät’ ja kuvaillaan, millaisia ihmisten asenteet olisivat. Se teki minuun syvän vaikutuksen, sillä saatoin yhdistää sen omaan aikakauteemme. Sitä mukaa kuin edistyin Raamatun ymmärtämisessä, opin myös tuntemaan rakkaudellista Jumalaa, Jehovaa, joka aikoo ryhtyä toimiin ’niiden saattamiseksi turmioon, jotka turmelevat maan’. (Ilmestys 11:18) Niinpä saatoin nähdä, että ihmisen olisi välttämätöntä saattaa elämänsä sopusointuun Jumalan tarkoituksen kanssa. Se merkitsi sitä, että minun oli tehtävä muutoksia elämäntavassani. Lakkasin viettämästä moraalitonta elämää ja luovuin huumeista. Vuonna 1974, ennen tapaturmaani, minut kastettiin Jumalan vihkiytyneenä palvelijana, Jehovan todistajana.
”Tietenkään rakkauteni lainelautailuun ei vähentynyt, ja kävin ratsastamassa aalloilla aina kun siihen oli tilaisuus. Mutta se ei enää hallinnut elämääni entiseen tapaan, ja saatoin nauttia siitä muistaen samalla suhteeni Luojaan ja hänen mahtaviin töihinsä, joista meret ovat yksi.
”Tapaturma ei ole vaikuttanut uskooni Jumalaan ja hänen lupauksiinsa siitä, että hän tulee muuttamaan maapallon Kristuksen johdossa olevan valtakuntansa vanhurskaan hallinnon alaisuudessa. Kun terveyteni on palautunut Jumalan tulevassa uudessa järjestyksessä, odotan pääseväni jälleen nauttimaan aaltojen tarjoamista elämyksistä. Sitä aikaa odottaessamme vaimoni ja minä teemme voitavamme auttaaksemme muita, myös lainelautailijoita, tutustumaan tosi Jumalaan, Jehovaan, ja hänen Poikaansa, Kristukseen Jeesukseen, jonka välityksellä on mahdollista pelastua tästä turmeltuneesta asiainjärjestelmästä.”
[Kuva s. 15]
Aavistamattomat tilanteet voivat joskus aiheuttaa tällaista, vaikka se onkin harvinaista lainelautailussa