”Syntymättömän lapsen päiväkirjan” vaikutus koulussa
ENGLANNINOPETTAJANI pyysi luokkaa kirjoittamaan raportin jostakin lukemastamme tuoreesta lehtiartikkelista. Juuri siihen aikaan Herätkää-lehdessä oli sarja aborttia käsitteleviä artikkeleita. Koska abortit ovat yleisiä oppikoululaistenkin keskuudessa, valitsin tuon aiheen. Esittäessäni raporttiani luokalle luin ”Syntymättömän lapsen päiväkirjan”. [Suomeksi Herätkää-lehdessä 22.8.1980 s. 16] Luokka kuunteli tarkkaavaisesti, ja kun vauva lopuksi sanoi: ”Tänään äitini tappoi minut”, lähes kaikilta pääsi murheellinen huokaus.
Tunnin jälkeen eräs tyttö tuli luokseni ja kysyi: ”Voinko saada tuon lehden?” Hän sanoi, että hänen äitinsä halusi hankkia abortin mutta että hän itse halusi kovasti pikkuveljen tai -siskon – mieluummin veljen. Annoin hänelle tuon lehden; hän antoi sen sitten äidilleen, ja seuraavana aamuna hänen äitinsä ilmoitti, että hän oli muuttanut mielensä. Hän antaisi lapsen syntyä eikä hankkisi aborttia. Myöhemmin tämä äiti kävi lapsen sukupuolen määrittelevässä testissä – ja lapsi oli poika. Tytön riemulle ei tahtonut löytyä rajoja!
Itse tunsin aivan samaa. Toisille todistaminen voi säästää ihmishenkiä monella tavoin! – Nuoren todistajan Ontariosta Kanadasta lähettämä kokemus.
Ollessani kolmannella luokalla oppikoulussa muutamat meistä saivat tehtäväkseen laatia ryhmätyönä näytelmän jostakin kotiin liittyvästä aiheesta. Ehdotin teemaksi aborttia, ja toverini hyväksyivät sen. Näytelmämme perheessä kaikki tekivät niin kuin he halusivat. Tytär syyllistyi haureuteen ja tuli raskaaksi. Kun se selvisi muille perheenjäsenille, he esittivät omat mielipiteensä siitä, mitä nyt pitäisi tehdä, mutta jättivät silti päätäntävallan tytölle. Hänen seistessään mietteliäänä yleisön edessä nauhalta kuului ”Syntymättömän lapsen päiväkirja” luettuna. Näytelmä päättyi viimeisen päiväkirjamerkinnän myötä: ”Tänään äitini tappoi minut.”
Kaikki olivat hiljaa. Monet oppilaat istuivat kyynelten valuessa pitkin heidän poskiaan. Toiset olivat sen näköisiä että he alkavat itkeä, mutta he saivat hillittyä itsensä. ”Syntymättömän lapsen päiväkirja” oli liikuttanut kaikkia syvästi. Lopulta opettaja kysyi silmät kosteina: ”No, ettekö aio taputtaa käsiänne?” Lumous haihtui, ja oppilaat alkoivat taputtaa myrskyisästi. Opettaja kysyi, mistä olin saanut aineistoni, ja näytin hänelle Herätkää-lehdestä päiväkirjaa, joka siinä oli julkaistu.
Tämä näytelmä sai oppilaat ja opettajat esittämään monenlaisia kommentteja. – Erään todistajan kokemus Ensenadasta Baja California Nortesta Meksikosta.