Eräs lukiolainen kertoo biologian tutkielmastaan

HERÄTKÄÄ-lehti

Rakkaat Veljet!

Haluaisin kiittää teitä siitä, että julkaisette niin opettavia ja kiinnostavia artikkeleita. Tarkoitan tässä nyt erityisesti vuoden 1980 toukokuun 22. päivän numerossa [suomeksi 22.8.1980] olleita kirjoituksia ”Abortti! Tappava hyökkäys”, ”Mitä asiantuntijat sanovat abortista” ja ”Syntymättömän lapsen päiväkirja”. Haluaisin kertoa teille tähän aineistoon liittyvän kokemukseni. Tein biologian tutkielmani siinä olevien tietojen perusteella ja esitin sen luokalle suullisesti.

Kaikki luokan oppilaat sekä opettaja kuuntelivat tosi tarkkaavaisesti tutkielmaani ja olivat hyvin hiljaa ja liikkumatta esittäessäni sitä. Olin lukenut läpi tämän aineiston, myös ”Päiväkirjan”, moneen kertaan ennen esitystäni. Lukiessani sitä sitten toisille liikutuin valtavasti, ja olin päässyt vasta ”Päiväkirjan” puoleen väliin, kun aloin itkeä ja minun täytyi poistua luokasta. Sen lukeminen ääneen sai minut todella pois tolaltani.

Opettaja sanoi minulle, että olin esittänyt suurenmoista aineistoa ja että hänellä oli ollut pala kurkussaan minun lukiessani sitä. Hän monisti ”Päiväkirjan” ja jakoi luokallemme jäljennöksen siitä. Koko luokka kiitti minua suurenmoisesta selostuksesta, ja lähes jokainen luokan 24 oppilaasta halusi jäljennöksen ”Päiväkirjasta”.

Koko loppupäivän ajan tulivat monet eri oppilaat, jotka eivät ole samassa biologian ryhmässä kuin minä, kertomaan että he olivat kuulleet raportistani ja että se oli ollut todella hyvä ja surullinen. Olin hämmästynyt siitä, että niin monet oppilaat olivat kuulleet siitä vain kahden tunnin kuluessa. Opettaja otti ”Päiväkirjasta” niin monta jäljennöstä, että niitä riitti hänen neljälle muulle biologian ryhmälleen. Näin ollen viisi luokkaa, joista kussakin on 20–30 oppilasta, sai kopion siitä.

Tuon viikon kuluessa oppilaat kertoivat kokemuksia ”Päiväkirjasta”. Muuan poika kertoi minulle, että hänen äitinsä, joka on sairaanhoitaja, oli näyttänyt sen sisarelleen ja tämä oli itkenyt lukiessaan sitä. Eräs tyttö näytti sen äidilleen ja isoäidilleen, jotka myös liikuttuivat. Eräs toinen tyttö sanoi, että olin saattanut ”koko kaupungin mielenliikutuksen valtaan”. Useat eri työpaikoissa toimivat ihmiset olivat jotenkin saaneet jäljennöksen siitä, ja muuan nainen oli työssä ollessaan itkenyt luettuaan sen. Eräs nainen, joka sanoi kannattavansa aborttia, luki sen ja sanoi: ”Tuo on säälittävää.” Tyttö joka on antanut jäljennöksen tuolle naiselle pyysi minulta koko tutkielmaani, jotta hän voisi näyttää sen hänelle.

Nyt, viikon kuluttua, oppilaat kehuvat yhä raporttiani. Mutta te veljet ansaitsette kaiken kunnian siitä, että olette järjestäneet tällaista vetoavalla tavalla kirjoitettua kiinnostavaa aineistoa. Vaikka ”Päiväkirjan” kirjoittaja on tuntematon, ja monet jotka ovat lukeneet sen (ja toivottavasti vielä lukevat) eivät tiedä, mistä olen saanut tietoni, olen ainakin istuttanut siemeniä tulevaa viljelyä varten.

Olen 17-vuotias tyttö ja käyn lukiota. Olen ollut Jehovan todistajien yhteydessä 5-vuotiaasta lähtien, ja ensi maaliskuussa kasteestani tulee kuluneeksi vuosi. Olen aina nauttinut Seuran julkaisuista, ja aivan erityisesti Herätkää-lehdestä. Toivon että tulevat numerot ovat yhtä nautittavia ja vetoavia kuin entisetkin.

Kiitos vielä kerran, ja olkoon Jehova kanssanne edelleen ja siunatkoon teitä runsaasti.

Terveisin, sisarenne

S. B. [Allekirjoitus]

30. tammikuuta 1984, Bladenboro, N. C., USA

[Tekstiruutu s. 15]

Syntymättömän lapsen päiväkirja

5. LOKAKUUTA:

Elämäni alkoi tänään. Vanhempani eivät vielä tiedä sitä, mutta minä se jo olen. Ja minusta tulee tyttö. Saan vaaleat hiukset ja siniset silmät. Joka tapauksessa lähes kaikki on määräytynyt, jopa sekin, että pidän kukista.

19. LOKAKUUTA:

Jotkut sanovat, etten ole vielä oikea ihminen ja että vain äitini on olemassa. Mutta minä olen oikea ihminen, aivan samoin kuin pieni leivänmurunen on oikeaa leipää. Äitini on ihminen, ja minä olen ihminen.

23. LOKAKUUTA:

Suuni on juuri avautumassa. Ajattelehan, että noin vuoden kuluttua minä nauran ja myöhemmin puhun. Tiedän, mikä on ensimmäinen sanani: se on ÄITI.

25. LOKAKUUTA:

Tänään sydämeni alkoi sykkiä itsestään. Tästedes se lyö kevyesti loppuelämäni pysähtymättä koskaan lepäämään! Ja monien vuosien kuluttua se väsyy. Se pysähtyy, ja silloin minä kuolen.

2. MARRASKUUTA:

Kasvan hiukan joka päivä. Käsivarteni ja jalkani alkavat muotoutua. Mutta saan odottaa vielä kauan ennen kuin nuo pienet jalkani nostavat minut äitini syliin ja ennen kuin pystyn keräämään näillä pienillä käsilläni kukkia tai kietomaan ne isäni kaulaan.

12. MARRASKUUTA:

Käsiini alkaa muodostua pikkuruisia sormia. Hassua, miten pieniä ne ovat! Voin silittää äitini hiuksia niillä.

20. MARRASKUUTA:

Vasta tänään lääkäri kertoi äidille, että minä elän täällä hänen sydämensä alla. Voi, miten onnellinen hänen täytyykään olla! Oletko sinä onnellinen, äiti?

25. MARRASKUUTA:

Äiti ja isä luultavasti miettivät minulle nimeä. Mutta he eivät edes tiedä, että minä olen pieni tyttö. Haluan, että minua sanotaan Katiksi. Olen jo iso tyttö.

10. JOULUKUUTA:

Hiukseni kasvavat. Ne ovat sileitä, kiiltäviä ja hohtavia. Millaiset hiukset äidillä mahtaa olla?

13. JOULUKUUTA:

Pystyn melkein näkemään. Ympärilläni on pimeää. Kun äitini tuo minut maailmaan, se on täynnä auringonpaistetta ja kukkia. Mutta ennen kaikkea haluan nähdä äitini. Miltä sinä näytät, äiti?

24. JOULUKUUTA:

Mahtaako äiti kuulla sydämeni kuiskaukset? Jotkut lapset tulevat maailmaan hieman sairaina. Mutta minun sydämeni on vahva ja terve. Se sykkiikin niin tasaisesti: pom pom, pom pom. Saat terveen pikku tyttären, äiti!

28. JOULUKUUTA:

Tänään äitini tappoi minut.

– Nimetön