Namibin autiomaan erikoisuuksia
AUTIOMAA on jotain aivan erilaista. Voi kulua vuosia ennen kuin saadaan sadetta. Hyvänä vuonna voi sataa 25 millimetriä. Joskus kyllä sataa, mutta vesipisarat ehtivät haihtua ilmaan ennen maahan putoamistaan. Namib saa säännöllisesti kosteutta vain siitä sumusta, jota tuulet kuljettavat joka aamu Atlantilta. Silti erämaassa on monenlaisia eläimiä ja kasveja. On kuoriaisia, jotka seisovat päällään saadakseen tilkan vettä tai jotka uivat hiekassa. Hämähäkkejä, jotka pyörien tavoin vierivät alas hiekkakinoksia. Käärmeitä, jotka ovat olevinaan kasveja ja jotka liikkuvat sivuittain. Kasveja, jotka näyttävät sotkuisilta piikkilankakepeiltä. Toisia kasveja, joilla on kaksi lehteä mutta joilla äkkipäätä luulisi olevan 20 lehteä, ja ne voivat elää 2000 vuotta vanhoiksi. Ja rannikon hiekkakinosten alla on arvaamaton määrä hiottuja timantteja. Nämä ovat vain muutamia Afrikan lounaisrannikolla sijaitsevan Namibin autiomaan erikoisuuksista.
Namibissa elää erittäin mielenkiintoisia kuoriaisia, joita ei ole missään muualla maailmassa. Useimmat niistä asuvat hiekkakinosten sisällä. Niiden voidaan nähdä sukeltavan hiekkaan ja ”uivan” löysässä pintahiekassa. Eräs kuoriaislaji suosii soratasankoja. Se pitää ruumiinsa korkealla kuumasta hiekasta pitkien jalkojen avulla, joilla se kipittää kuin puujaloilla. Täällä on myös maailman ainut kuoriainen, jonka valkoinen takaruumis heijastaa kuumia auringonsäteitä. Samalla kun yksi tällainen kuoriainen etsii ravintoa, voi toinen kuoriainen istua sen selässä ja toimia auringonvarjona.
Namibin autiomaan kuoriaiset ovat kekseliäitä kerätessään kosteutta aamusumuista. Esimerkiksi eräs kuoriaislaji kaivaa pienen ojan kohti vastatuulta, palaa sen jälkeen ojan alkupäähän ja alkaa imeä ojaan kerääntynyttä kosteutta. Toinen laji kipittää hiekkakinoksen harjalle, kohottaa takaruumiinsa korkealle vastatuuleen niin että pää tulee alas ja avaa suunsa ammolleen. Selän ollessa vastatuuleen siihen tiivistyy pieniä vesipisaroita, jotka valuvat hitaasti alas suuhun.
Eräs suuri yhdentoista senttimetrin läpimittainen hämähäkki, jota kutsutaan myös ”valkoiseksi tanssijattareksi”, rakentaa hiekkakinoksen sivulle talon ja siihen laskuoven. Se ravitsee itseään sisiliskoilla, sirkoilla ja muilla hyönteisillä. Joutuessaan hyökkäyksen kohteeksi se käy etujalat koholla hyökkäysasentoon – tästä nimitys ”tanssijatar”. Vielä erikoisempi on sen pakomenetelmä. Se taittaa jalat melkein kokonaan ruumiinsa alle ja ”pyörii” alas hiekkakinoksia. Pyörä ei ilmeisesti olekaan ihmisen keksintö!
Kultamyyrä, ihastuttava pieni silkinpehmeä pallo, elää myös hiekan sisällä. Se nousee pinnalle niin harvoin ja niin vähäksi aikaa, että ihmiset ovat nähneet sen vasta aivan äskettäin ensi kerran. Sen silmät ja korvat ovat täysin piilossa turkin alla, joka suojaa niitä hiekalta kun se kaivaa käytäviään etsiessään ravintoa
Sivuttain kulkeva Namibinkyy on hiekkakinosten kauhu. Se kiemurtelee hiekalla nopein sivuttaisin liikkein, jolloin se ei vajoa kuumaan hiekkaan eikä polta itseään siinä. Ja miten taitavasti se menetteleekään halutessaan saalista! Se kaivautuu hiekkaan niin syvälle, että vain silmät jäävät näkyviin. Muutaman senttimetrin päässä nousee hännänpää sen verran esiin, että se muistuttaa pientä kasvia. Pian paikalle tulee utelias sisilisko, joka haluaisi pistellä tämän erikoisen ”kasvin” poskeensa mutta joutuukin itse syödyksi!
Fenestraria, joka tarkoittaa ’ikkunoita’, on kasvi, jonka litteät kiilanmuotoiset lehdet ovat piilossa hiekassa vain niiden kärkien pistäessä esiin. Kärjet ovat kuitenkin läpinäkyviä ja päästävät lehden sisään niin paljon valoa, että yhteyttäminen käy päinsä. Mikäs tämä on? Sotkuinen vyyhti ruostunutta piikkilankaa? Ei, sillä lähemmässä tarkastelussa löytö osoittautuukin vihreiksi piikkisiksi meloneiksi, joiden ympärille on kietoutunut ohuita piikkisiä oksia. Kyseessä on narakurpitsa, jota ihmiset ja eläimet käyttävät ravinnokseen. Welwitschia taas on suuri mustekalaa muistuttava kasvi, jolla näyttää olevan monta lehteä mutta todellisuudessa on vain kaksi lehteä. Ne kasvavat kahdeksan metriä pitkiksi, ja tuuli repii ne pitkittäin erillisiksi kaistaleiksi, jotka kietoutuvat kuin mustekalan lonkerot itse kasvin ympärille. Welwitschia voi elää jopa 2000 vuotta vanhaksi!
Namibin autiomaassa asuu myös suuria eläimiä. Täällä ovat esimerkiksi maailman kookkaimmat norsut, joilla on epätavallisen pitkät jalat. Myös kauniit keihäsantiloopit kiipeilevät hiekkakinosten rinteitä. Edelleen täällä asuu seeproja, joita kutsutaan ”Namibin vesirakennusinsinööreiksi”. Ne ovat hämmästyttävän hyviä löytämään vettä. Kavioillaan ne kaivavat kuivuneisiin joenuomiin metrin syvyisiä reikiä. Pian reikiin tihkuu vettä, jolla ne voivat tyydyttää janonsa. Toiset eläimet tarkkailevat niitä, ja nekin juovat samoista vesirei’istä.
Entä sitten hiotut timantit? Onko Namibin autiomaassa tosiaankin aitoja timantteja? On, ja ne ovat aivan aitoja! Orangejoki on vuosituhansien kuluessa huuhtonut Atlantin valtamereen miljoonia timantteja. Sieltä voimakkaat rannikkovirtaukset ovat huuhtoneet niitä rannikolle ja autiomaan hiekkaan. Sen johdosta rannikon hiekkakinosten alla on arvaamaton määrä luonnon hiomia 90-prosenttisesti puhtaita timantteja. Yhden timanttitonnin – kahdeksan miljoonan karaatin – saamiseksi täytyy siirtää 200 miljoonaa tonnia maata. Aivan viime aikoihin asti tähän pystyttiin aina noin neljässä vuodessa.
Nämä olivat muutamia Namibin autiomaan kiehtovista erikoisuuksista ja satumaisista rikkauksista.