”Lapset ovat meille aina lapsia”
KIRJAILIJA John Updike kirjoitti kerran: ”Vaikka lapsi olisi hyvinvoipa 70-vuotias senaattori ja isä tai äiti pyörätuoliin käpertynyt vanha hylky, niin vanhan hylyn täytyy yhä pitää kiinni vanhemmuuden painavasta valtikasta.” Eräs kolmen lapsen isä oli samaa mieltä: ”Lapset ovat meille aina lapsia. Me yhä hoivaamme lapsiamme ja kannamme heistä huolta.”
Vanhempia ei tule sysätä syrjään vain sen takia, että lapset ovat aikuisia. Raamattu sanoo: ”Kuule isääsi, joka on sinut siittänyt, äläkä äitiäsi halveksi, kun hän on vanhennut.” (Sananlaskut 23:22) Tätä neuvoa ei ole tarkoitettu vain lapsille, koska ihminen jonka äiti on ”vanhennut” on todennäköisesti aikuinen. Vanhemmilla on siis vuosien tuomaa kokemusta ja viisautta, joten heillä on paljon sellaista, mistä he voivat ammentaa aikuisille lapsilleen antamalla heille neuvoja. – Sananlaskut 16:31.
’Miten vanhemmat sitten voivat ”hoivata” aikuista lastaan?’ saatat kysyä: ’Hyvin varovaisesti’, vastaavat monet vanhemmat. Lapsesi aikuisuus voi nimittäin olla aluksi vaappuvaa. Vaikka lapsesi nauttiikin itsenäisyydestään, hän voi yhä kaivata huolenpitoa ja tukea. Tällainen kaksijakoisuus aikaansaa sen, että hänen neuvomisensa voi vaatia suurta hienotunteisuutta. Kuten eräs äiti selittää, voit nyt olla vaikean pulman edessä: ”Haluan heidän tuntevan että he ovat aikuisia, mutta haluan heidän samalla tuntevan, että olen myös kiinnostunut heistä.”
Mihin vedät huolenpidon ja asioihin puuttumisen välille rajan? Millaisella tunneperäisellä taikatempulla voit muuttaa luonnollisen huolenpitohalusi hillityksi, hallituksi kiinnostukseksi?
Ensinnäkin hyväksy muuttunut roolisi. Et ollut enää pienen vauvan hoitaja lapsesi alkaessa taapertaa. Samoin sinun täytyy nyt vaihtaa huolenpitäjän rakas rooli neuvojan rooliin. Ratkaisujen tekeminen lapsesi puolesta tässä elämän vaiheessa olisi yhtä sopimatonta kuin hänen röyhtäyttämisensä tai imettämisensä.
Sinulla on neuvonantajana tiettyjä rajoituksia. Et voi enää tehokkaasti vedota isän tai äidin auktoriteettiisi. (’Nyt teet niin kuin minä käsken.’) Sinun täytyy kunnioittaa lapsesi aikuisen asemaa. Se ei ole kuitenkaan helppoa. Muuan äiti sanoi: ”Minun täytyy olla hyvin varovainen siinä mitä sanon lapsilleni. Minun täytyy varoa hyvin huolellisesti sitä, etten loukkaa heidän tunteitaan tai sekaannu heidän elämäänsä.” Mutta onko sinun pakko vaiti ollen katsella, kun aikuiset lapsesi syöksyvät suin päin vaikeuksiin?
Eräs isä sanoi: ”En puutu henkilökohtaisiin asioihin. Vaikka he tuhlaisivat rahaa, niin mitä siitä? Rahaahan se vain on. Mutta jos joku lapsistani olisi tekemäisillään jonkin hengellisen tai moraalisen erehdyksen, antaisin auliisti neuvoja siksi että olen heidän isänsä.” Eikö kaikkien kristittyjen kuulu ”palauttaa kohdalleen” sellainen, joka on ottamaisillaan jonkin ”harha-askeleen”? – Galatalaisille 6:1.
”Yritin vain auttaa!”
Kaikesta huolimatta joistakuista ei tule auttajia vaan toisten asioihin sekaantujia. (1. Timoteukselle 5:13) Tunteitten labyrintti – jossa rakkaus, pelko, yksinäisyys ja aiheellinen huoli eivät oikein tiedä paikkaansa – saa jotkut turvautumaan vahingollisiin menetelmiin. Esimerkiksi taloudellinen apu voi muodostua suoranaiseksi lahjonnaksi tai juoneksi, jonka avulla aikuista lasta koetetaan ohjailla. (’Miksi teidän pitää muuttaa toiselle puolelle kaupunkia? Mehän voimme lainata teille niin paljon rahaa, että saatte mukavan asunnon aivan tästä läheltä.’) Voidaan syyllistyä peiteltyyn haitantekoon. (’Voi, saanhan minä laittaa teille kahdelle tänään illallista? Onhan minun poikani tottunut minun ruoanlaittooni.’) Tai sekaantua sumeilematta nuoren parin asioihin. (’Et siis vielä halua lapsia? Haluatko äitisi ja minun kuolevan ennen kuin näemme lastenlapsiamme?’)
Varo tällaista ohjailua! Eräässä kirjassa todetaan: ”Vanhemmat, jotka antavat aikuisille lapsilleen rahaa ja sen jälkeen sanelevat tarkat ehdot sen käytölle, käyttävät tietämättään rahaa neuvotteluvälineenä, jonka avulla he voivat valvoa lastaan.” – Getting Along With Your Grown-Up Children.
Tukahduta halusi ehdotusten tekemiseen silloin kun sinulta ei niitä pyydetä, sillä ehdotuksia tuputtamalla voit saada vävystä tai miniästä itsellesi vihollisen. Eräs kirjoittaja jopa ehdottaa, että päätät ”olla koskaan sanomatta miniällesi, mistä poikasi pitää, miten hänen ruokansa pitäisi laittaa, kotinsa sisustaa ja niin edelleen, ellei sinulta sitten selvästi ja suoraan pyydetä neuvoja”. Esitä ehdotuksiasi vasta sitten kun lapsesi ovat jo hieman tottuneet avioelämään ja ovat siten vähemmän herkkiä.
”Mielestäni monet vanhemmat tekevät juuri päinvastoin”, sanoo Tom, kahden lapsen isä. ”He eivät puuttuneet lastensa elämään silloin kun heidän olisi pitänyt puuttua siihen, mutta nyt kun lapset ovat aikuisia, he haluavat puuttua näiden elämään.” Tämä herättää uuden kysymyksen: miten voit valmentaa lastasi hänen lopullista ”pesästälähtöään” varten?
[Huomioteksti s. 8]
”Haluan heidän tuntevan että he ovat aikuisia, mutta haluan heidän samalla tuntevan, että olen myös kiinnostunut heistä”
[Kuva s. 7]
Sinun täytyy vaihtaa huolenpitäjän rooli neuvonantajan rooliin
[Kuva s. 8]
Älä arvostele vävyäsi tai miniääsi liikaa